Ihmissuhdesotku: mitä tämä mies haluaa?
Olimme erään miehen kanssa kavereita: tunsimme työn kautta ja nopeasti parissa kuukaudessa suhteemme syventyi kaveruudeksi: olimme tiiviisti yhteydessä whatsappilla ja näimme työjuttujen yhteydessä ja niiden jälkeen joskus jäimme juttelemaan yms. Puhuimme hyvinkin syvällisiä ja tiedämme molempien elämistä/asioista aika paljon kaikkea.
Nyt mies yhtäkkiä muutama kuukausi sitten ilmoitti ettei halua enää olla kaveri. Haluaa hoitaa duuniasiat yhdessä mutta that’s it.
Oloni oli pitkään kurja, koin menettäneeni sielun kumppanin, ystävän jonka kanssa todella synkkasi.
En tokikaan voi tästä suuttua tai mitään; työasiat on hoidettava edelleen eikä ketään voi ystäväksi pakottaa. Harmittaa tosi paljon vaan.
Juttelimme asioista enkä sen jälkeen ollut häneen yhteydessä. Eikä hän minuun. Näin meni pari kk. Ennen joulua otin yhteyttä työasiassa, kysyin samalla mitä kuuluu. Hän oli lomalla, laittoi lomakuvia ja vastaili samalla työasioihin iloisen oloisesti.
Jouluna toivotimme hyvät joulut.
Uuden vuoden jälkeen kysyin, voimmeko olla kavereita vai pelkästään työtuttuja. Hän vastasi että työtuttuina ”kaikki onnistuu parhaiten”.
Nyt näimme työasioissa ekaa kertaa moneen kuukauteen: kaikki oli kuten ”ennen”. Jäimme tunniksi juttelemaan ja meillä oli tosi kivaa. Mies kertoili lomastaan, omista asioistaan ja kyseli minulta kaikkea kuulumisia ym ja juteltiin siinä kaikesta maan ja taivaan väliltä. Jäi hyvä fiilis.
Seuraavana päivänä mieleeni tuli yksi asia, josta laitoin viestiä, oli lopussa vielä yksi hauska tapahtuma, mihin mies liittyi. Mies ei kommentoinut mitenkään. Sitten laitoin yhden nopeaa reagoimista vaativan työasian illalla - vastasi heti ja heitti samalla taas juttua. Hyvissä fiiliksissä meni tuo.
Olen ymmälläni. Vastaa ja ei vastaa. Ahdistuuko välillä vai miten pitäisi tulkita?
Onko mitään mitä voin tehdä?
Kommentit (102)
Vaikuttais kyllä varatulta tai sitten vain tykkää leikkiä kuuma/kylmä-leikkiä. Molemmissa tapauksissa antaisin olla, enkä ottaisi enää yhteyttä kuin ihan pakollisissa työasioissa ja mieluiten ei niissäkään. Tsemppiä :)
Voi olla varattu ja kiinnostunut sinusta, mutta toisaalta voi myös ahdistua jos sinä vaikutat kiinnostuneelta eikä hän ole kiinnostunut.
En usko, että voit asialle oikeastaan mitään. Kannattaa antaa ihmisen mennä jos hän haluaa.
Sillä toinen nainen kiikarissa ja viestisi häiritsee mustasukkaisuuteen taipuvaista heilaa.
Pesää yleensä, mutta selostuksessa jälkeen en ole enää varma.
Hänellä parempaa tekemistä kuin kuluttaa aikaa viesteihisi
Me miehet haluamme yleensä penetroida, muut asiat tulevat sitten sen jälkeen.
Onko mies sinun tasoasi? Vai oletko hieman häntä alempana?
Pamauta takaisin. Jos jää töiden jälkeen sun kanssa juttelemaan, ja kyselee sun omasta elämästä ja kertoo omastaan, niin sano, että pidät välit mielummin työhön liittyvinä, juuri niin kuin hän ehdotti ja lähdet menemään.
Vierailija kirjoitti:
Me miehet haluamme yleensä penetroida, muut asiat tulevat sitten sen jälkeen.
Onko mies sinun tasoasi? Vai oletko hieman häntä alempana?
Meillä ei ole ollut seksiä, halailua toki.
Hän on vanhempi, hieman yli 50, minä 38. Mielestäni hän on oikein miellyttävän näköinen mutta ei ehkä ns. yleisellä mittapuulla ”komea”. Itse olen kauniiksi sanottu, mutta ei ole noussut hattuun millään tavalla enkä käyttäydy mitenkään sillä tavalla että se näkyisi. Ihan normaali olen mielestäni.
Eli voisi ehkä sanoa etten ainakaan ole ”alapuolella”.
Minulle ulkonäöllä ei tässä asiassa ole merkitystä, henkinen kemia on todella hyvä.
Ihmettelen vain mitä minulta tässä hän odottaa vai haluaako kenties päästä eroon. Ei ole ennen käynyt näin.
Ap
Varattu? Ei uskalla lähteä suhteestaan? Vaimo ei hyväksy naispuolisia kavereita?
Jos oikeasti sinut haluaisi olisi jo osoittanut sen. Todennäköisesti sinussa on jotain mikä tökkii ja estää tuon miehen kiinnostuksen. Mies jos haluaa tietyn naisen niin sitä ei voi olla huomaamatta muutkaan ihmiset. Älä vatvo enää noita yksittäisiä tapahtumia vaan siirry eteenpäin elämässä ja miehissä.
Jahas. Setämies viimeisillä seisokkipysäkeillä. Pysy kaukana! Miksi ihmeessä olet päästänyt iholle? Mamma kotona ja aikuistuvat tenavat, eturauhasvaivat etc.
Muuttaako se asiaa, jos mies on varattu? Ei mielestäni - voihan suhteesta aina lähteä...
Tai jos molemmat varattuja? Ei silloinkaan - jos tunne on riittävän vahva, silloin tapahtuu!
-ohis
Hän on tällä välillä löytänyt jonkun muun, josta on tullut vakava suhde.
Ennen sitä hän flirttasi vähän kaikkien kanssa, ns. Haku päällä. Nyt peruu sitä, ja yrittää saada teidän flirtin takaisin asialliseksi työsuhteeksi.
Ole kuin mitään suhteen viritelmää ei olisi ollutkaan, ja siirry eteenpäin. Mitään muuta et oikein voi tehdä, sillä hänen mielenkiinto on jo muualla.
N51
Mies on pohtinut sitä onko ok olla enemmän kuin kaveri työkaverin kanssa ja tullut siihen tulokseen ettei ole. Hän yrittää nyt väkisin pitää rajoja yllä eli torjua kaikki muut yht otot kuin duuniin liittyvät. Ehkä miettinyt myös ikäeroanne.
On voinut olla sinuun ihastunutkin mutta tullut toisiin aatoksiin.
Anna potut pottuina ja lopeta ihan kaikki yhteydenpito töiden jälkeen, myös töihin liittyvät.
Kyllä mies sen huomaa ja katso miten sitten toimii.
Jos edelleen pitää etäisyyttä, anna paapan olla.
Anna olla. Oikeasti kiinnostunut tulisi itsekin vastaan, hän ei ole siis kiinnostunut. Jos jäät jankkaamaan, menee homma rumaksi.
Papparaisella on tullut kotoa palautetta. Äiti ja pojat sano notta ei käy!
Sillä voi olla säpinä jonku muun kanssa tai sitten kuullut sinusta jtn vähemmän miellyttävää.
Tuossa on aika vaikea naisena olla: mistä tietää ahdistuuko työvuesteiståkin kohta vai onko ahdistunut ollenkaan? Tuuliviiri!
Ja JOS on varattu, voi kotona mennä nyt paremmin kuin silloin kun olitte enemmän tekemisissä, joten olet jäänyt taka-alalle. Jos kotona alkaa taas mennä huonosti...
Onko varattu vai vapaa?