Lue keskustelun säännöt.
Lapsen viivästynyt kehitys + en halua mennä paikkoihin lapsen kanssa, koska kaikki vain ihmettelee mikä vika lapsessa on
23.01.2020 |
Kaikki puistot, perhekerhot, muskarit ja vastaavat on kokeiltu ja erittäin ikäviksi todettu. Lapseni kehitys on viivästynyt, eikä hän liiku ikätasonsa mukaisesti (saadaan siihen apua, joten sitä asiaa ei tarvitse kommentoida). Aina kun mennään jonnekin, jossa on muita äitejä ja lapsia, niin nämä muut äidit alkaa ääneen kyselemään ja ihmettelemään mikä vika lapsessani on tai jotenkin muuten kauhistelemaan, että miten voi olla mahdollista ja kyllä minun lapsi teki sitä ja sitä jo sen ja sen ikäisenä. Tai sitten kauhistelemaan miten kamalaa mahtaa olla kun lapsi on niin jäljessä. En haluaisi puhua vieraiden ja puolituttujen kanssa asiasta yhtään mitään. Nyt emme sitten käy missään paitsi joka päivä paikoissa, joissa on vain aikuisia. Mikä siinä on, että äiti-lapsi- paikoissa eli kerhoissa ym ei voi jättää muiden asioita rauhaan?
Kommentit (38)
Vierailija kirjoitti:
Joo, meillä sama, lopetin käymästä perhekerhoissa. En jaksanut ihmettelyä ja vertailua.
Pahinta myös että isovanhemmat (eritoten omat) taivastelivat kovaan ääneen ja ihan törkeitä kommentteja.
”Saadaan hävetä silmät päästä kun lapsi on tuollainen”, ”taitaa olla vammaisen näköinen, en kyllä kehtaa kuvia esitellä”, ”niin ollaan pettyneitä kun X on sellainen”. Jne jne kaikki mahdolliset v*ttuilut olen kuullut.
Sanomatta selvää että kertaakaan eivät ole hoitaneet lasta 10v sisällä ja eivät soittele tai käy, aniharvoin nähdään ja aina sen jälkeen tulee noita haukkumispuheluita. V*tuttaa.Ihmisillä hirveä tarve pisteyttää ja arvostella lapsia.
Olen huomannut, että monet aikuiset, varsinkin sukulaiset, heijastavat omia toiveitaan ja halujaan lapsiin.
Lapsen pitää olla superreipas, nopea oppimaan, osata lukea jo kolmivuotiaana ja oppia ajamaan pyörällä heti ekalla yrittämällä, mieluiten ilman apupyöriä. Tyttölapsen pitää olla sievä ja pojan pitää olla kiinnostunut poikien jutuista. Harrastusten on oltava tavoitteellisia, ohjattuja ja strukturoituja, kuten pianonsoitto tai jalkapallo. Kavereita pitää olla paljon eikä lapsi saa vetäytyä omiin oloihinsa, vaikka olisikin itsekseen viihtyvää tyyppiä. Koulussa pitää saada hyviä arvosanoja mutta ei silti pidä olla tosikko hikipinko.
Vaikka muuten olisi "normaali" lapsi kyseessä, niin jos ei mahdu siihen unelmalapsen muottiin, niin aikuiset voivat olla todella törkeitä suustaan. Saati sitten, jos kyseessä on kehitykseltään poikkeava lapsi. Välillä mietin, että ketkäköhän ne niitä lapsivihamielisiä ovat: niiden hankkimisen vapaaehtoisesti skippaavat vai nämä, joille lapset ovat egonpönkittäjiä ja omien unelmien toteuttajia.
Olen pahoillani kaikkien teidän puolesta, jotka olette joutuneet kuulemaan asiattomia kommentteja lapsistanne. Ei terve aikuinen käyttäydy noin mutta tässä maassa on ikävän paljon henkisesti kehittymättömiä ja sairaita ihmisiä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
En mä usko, että pahuuttaan tai ilkeyttään ihmettelisivät. Entäs jos opettelet reilusta sanomaan, että lapsella on se ja se häiriö, jos joku ihmettelee.
Vierailija kirjoitti:
En mä usko, että pahuuttaan tai ilkeyttään ihmettelisivät. Entäs jos opettelet reilusta sanomaan, että lapsella on se ja se häiriö, jos joku ihmettelee.
Tämä on vaikeaa, kun ei itsekään vielä tiedä, mikä omassa lapsessa on vialla!
Lääkörit eivät kovin mielellään varhain anna diagnooseja, paitsi selvissä tapauksissa.
Vierailija kirjoitti:
En mä usko, että pahuuttaan tai ilkeyttään ihmettelisivät. Entäs jos opettelet reilusta sanomaan, että lapsella on se ja se häiriö, jos joku ihmettelee.
Tai entäpä jos alkaisikin itse ihmettelemään suureen ääneen ”mitä sinä oikein syöt kun olet noin lihava??!!” Ei ilkeyttään.. muuten vaan.
Vierailija kirjoitti:
En mä usko, että pahuuttaan tai ilkeyttään ihmettelisivät. Entäs jos opettelet reilusta sanomaan, että lapsella on se ja se häiriö, jos joku ihmettelee.
Ei meillä ole mitään diagnoosia eikä mitään nimeä häiriölle paitsi viivästynyt kehitys. Tutkittu on, syytä ei ole löytynyt. Enkä minä halua vieraille ihmisille diagnoosejakaan kertoa, ellei se nyt olisi joku ihan selvä kuten down. Mutta meillä ei ole kyse mistään sellaisesta. Ap
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
En mä usko, että pahuuttaan tai ilkeyttään ihmettelisivät. Entäs jos opettelet reilusta sanomaan, että lapsella on se ja se häiriö, jos joku ihmettelee.
Mun omat vanhemmat kyllä ihmettelee ja haukkuu ja arvostelee ihan pahuuttaan. Eivät edes yritä piilottaa tätä pahansuopuuttaan.
Vierailija kirjoitti:
En mä usko, että pahuuttaan tai ilkeyttään ihmettelisivät. Entäs jos opettelet reilusta sanomaan, että lapsella on se ja se häiriö, jos joku ihmettelee.
Entä jos ei halua sanoa? Minä olen tuo jolla on lievästi liikuntavammainen lapsi ja nykyään sen huomaa hänestä pelkästään siinä että tasapaino on hiukan huonompi kuin muilla . Juoksee, kiipee, hyppii.. en halua että hän itse tai muut määrittelevät hänet jotenkin ”vammaiseksi”.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Tätähän se on. Erityislapsen takia perheestä tulee tukiverkoton. Ne isovanhemmat hylkivät tällaista lapsenlasta ja keskittyvät niihin parempiin lapsenlpsiin joita sisaruksilla on. Eivät missään tilanteessa ole tukena tai apuna, eivät hoida lasta edes hätätilanteessa.
Erityislapsen perhe - joka kaipaisi ja tarvitsisi enemmän apua kuin ns helpon lapsen perhe - ei nimenomaan sitä apua ja tukea saa.
Saa vain haukkumista ja sättimistä. Ja se vasta kivalle tuntuukin kun on muutenkin raskasta ja vaikeaa, että ne omat sukulaiset/vanhemmat vaan lisää sitä kuormitusta ja taakkaa.
Vierailija kirjoitti:
En mä usko, että pahuuttaan tai ilkeyttään ihmettelisivät. Entäs jos opettelet reilusta sanomaan, että lapsella on se ja se häiriö, jos joku ihmettelee.
Vaikka eivät ilkeyttään ihmettelisikään niin kyllä se on moukkamaista ja sivistynyttä kummeksua ääneen, että "mikä vika tolla sun lapsellas on?".
Se on muuten jännä, että aikuisten ollessa kyseessä erilaisuus ja erilaiset kykyprofiilit hyväksytään paljon paremmin kuin mitä lasten kohdalla. Lapsia ollaan edelleen helposti leimaamassa, säälimässä ja kauhistelemassa, jos eivät sovi jollain tasolla "normaalin" ikäisensä raameihin. Kaikkien lasten pitäisi kehittyä samaan tahtiin toistensa kanssa ja omaksua samat asiat prikulleen samaan aikaan. Aika konemainen käsitys lapsista tämä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Yhteiskunnan turvaverkoissa on valtava reikä, jonka läpi moni perhe uupuneena tippuu. Apua ja tukea saa vaan lastensuojelutapaukset eli, juoppo/narkki/väkivaltaperheet. Normaali perheet ei saa mitään apua eikä sitä saa edes erityislapsen kanssa, siis sellaista perheeseen kohdistuvaa kotipalveluapua/lastenhoitoapua. Toimintaterapia ja puheterapiaa saa kyllä mutta se ei aita uupunutta yönsä valvovaa vanhempaa.
Sitten vielä suku hylkii, tuttavat ja ystävät hylkii niin yksin olet ja apu et saa, pkko vaan jaksaa ja sitten jossain vaiheessa oletkin jo psyykkisen romahtamisen edessä.
Vierailija kirjoitti:
Mulla on sama tilanne! Tyttö on pian 1v 3kk ja oppi vasta kierähtämään ympäri, ei todellakaan nouse seisomaan edes tukea vasten eikä kävele edes tuella. Kävelee vain talutettuna. Fysioterapia on seurannut ja käynyt meillä, edelleen seurataan. Vauvana oli käsien käyttö toispuoleista. Nyt se on tasaantunut onneksi pois.
Raskasta, kun päiväkodissa yksi hoitaja jaksaa kauhistella koko ajan samaa asiaa, kun lapsi on hitaammin kehittynyt kuin muut. Joka päivä melkein tulee jotain sanomista ja kyselyä kehityksestä, ei huvita enää mikään. Hukutan murheet töihin ja yritän olla ajattelematta koko asiaa. Opettaminen ei auta, lapsi kypsyy hitaasti eikä vaan liiku, peppukiitää joka paikkaan, laiskasti raahautuu vatsallaan paikasta toiseen.
Meillä tyttö on pienempi kuin ikäisensä, joten julkisilla paikoilla ei ihmettelyjä tule, luulevat vielä vauvaksi. Mutta karttelen silti ihmisille kertomista lapsestani tai hänen iästään, en jaksa enää selittää..
Kamalaa kohtelua olette saaneet. :( Kun kysymys on päiväkodista, voisiko noista hoitajan sanomisista antaa palautetta? Jos henkilö ei itse vaikuta vastaanottavaiselta, niin vaikka hänen esimiehelleen? Sinä ja lapsesi ansaitsette parempaa. Sitä paitsi kyseinen hoitaja saattaa arvostella muitakin lapsia.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Yhteiskunnan turvaverkoissa on valtava reikä, jonka läpi moni perhe uupuneena tippuu. Apua ja tukea saa vaan lastensuojelutapaukset eli, juoppo/narkki/väkivaltaperheet. Normaali perheet ei saa mitään apua eikä sitä saa edes erityislapsen kanssa, siis sellaista perheeseen kohdistuvaa kotipalveluapua/lastenhoitoapua. Toimintaterapia ja puheterapiaa saa kyllä mutta se ei aita uupunutta yönsä valvovaa vanhempaa.
Sitten vielä suku hylkii, tuttavat ja ystävät hylkii niin yksin olet ja apu et saa, pkko vaan jaksaa ja sitten jossain vaiheessa oletkin jo psyykkisen romahtamisen edessä.
Lisäksi tämä on itselle äitinä aika rankkaa ihan siksi, että on jatkuva huoli lapsen kehityksestä, terapioissa ja lääkäreissä ramppaaminen on aika raskasta ja niiden päälle joka päivä kotona pitää tehdä tiettyjä harjoitteita normaali arjen lisäksi + siihen päälle se, että öisin joutuu heräilemään lapsen takia (toki aikaisin kehittyneetkin lapset herättää yöllä, en sitä tarkoita, vaan että unen puutteessa huoli lapsesta ja lapsen kuntouttaminen on extrarankkaa niin ei oikein kestä mitään muiden ihmettelyjä enää siihen päälle). Ap
Mulla oli lapsena hidas motorinen kehitys, joka periytyi lapselleni, joka on nyt 3-vuotias.
Erkaannuin typerien kommenttien ja ainaisen vertailun takia ensin mammakerhoista ja sitten sen kautta muodostuneesta tuttavapiiristä.
Nämä kommentoijat ovat vähintään 30-vuotiaita ja korkealle koulutettuja ihmisiä.
On kurjaa, että nykyinen yli-intensiivinen vanhemmuus ulottuu nykyään siihen, että jo vaippaiässä lastenkin pitäisi suorittaa omaa kehitystään kilpaa.
Onneksi päiväkodissa on asiantuntevaa henkilöstöä ja siellä aikuisten tuki ja muiden lasten esimerkki on tehnyt hyvää ainokaisellemme.
Yritän saada lapsen löytämään jonkinlaisen liikunnan riemun ja onneksi hänellä (kuten varmasti sinunkin lapsella) on muita lahjoja. Meillä osataan lukea hienosti jo nyt.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Mua ainakin eniten loukkaa juuri läheisten käytös, siis omien vanhempieni. Oon auttanut heitä todella paljon monessa asiassa liittyen työhön, lakiasioihin, vakuutuksiin, tehnyt heidän puolestaan paljon juttuja ja ollut apuna aina muutoissa, mökkitalkoissa jne.
Vastavuoroisesti he eivät ole auttaneet minua yhtään eikä edes parissa hätätilanteessa. Ilmoittavat vaan tylysti että ei kuulu heille, keksi itse miten asiasi järjestät.
No he ovat suurta ikäluokkaa, itsekkäitä ja tylyjä. Taitaa mun auttaminen heidän asioihin liittyen loppua myös. Jos sanoisin heille samoin kuin he mulle (”keksi itse miten selviät jne”) niin he saisi siitä pöyristyneen raivarin ja haukkuisivat mut alimpaan maan rakoon.
Vierailija kirjoitti:
Mua ainakin eniten loukkaa juuri läheisten käytös, siis omien vanhempieni. Oon auttanut heitä todella paljon monessa asiassa liittyen työhön, lakiasioihin, vakuutuksiin, tehnyt heidän puolestaan paljon juttuja ja ollut apuna aina muutoissa, mökkitalkoissa jne.
Vastavuoroisesti he eivät ole auttaneet minua yhtään eikä edes parissa hätätilanteessa. Ilmoittavat vaan tylysti että ei kuulu heille, keksi itse miten asiasi järjestät.
No he ovat suurta ikäluokkaa, itsekkäitä ja tylyjä. Taitaa mun auttaminen heidän asioihin liittyen loppua myös. Jos sanoisin heille samoin kuin he mulle (”keksi itse miten selviät jne”) niin he saisi siitä pöyristyneen raivarin ja haukkuisivat mut alimpaan maan rakoon.
Ihan järkkyä. Tsemppiä sinulle!
KaiKki tuo kertomanne kuulostaa todella ikävältä. Ehkä paras vastaus noihin urkkimisiin on rehellisyys: Lapsella on kehtysviive mutta perässä tullaan ja toivon, että tästä ei sen enempää keskusteltaisi. Voisitte myös etukäteen pyytää kerhon vetäjää esittelemään teidät ja selittämään tilanteen. Tuollaisille kusipääisovanhemille sanoisin, etta hais...pas..... , ( anteeksi kielenkäyttö, kuulostaa vain niin uskomattomalta) .Älkää kuitenkaan eristäydy kotiin.
2-vuotias on vielä aika tabula rasa. Don't worry. Neuvolassakin kiinnittävät kehitysviiveisiin enemmän huomiota kolmen ikäisenä