Murehditteko sosiaalisia tilanteita jälkikäteen?

Live-tilanteiden lisäksi murehdin face-päivityksiäni : ´ (

Pitääkö ne mua nyt ihan tyhmänä, olenko juuri laittanut samanlaisen päivityksen, vaikutanko leuhkivalta (todellisuudessa olen syrjäytynyt) jne.

Jos tilanteessa on henkilöitä jotka ovat tärkeitä ja joihin pitäisi tehdä hyvä vaikutus olen vielä tollompi.

Jos miellän ihmiset jotenkin itseäni "paremmiksi tai korkea-arvoisemmiksi" varmasti tyrin ja taas saa miettiä.

Haavoittuvuuskrapula.

Vierailija kirjoitti:

Liittyykö tällainen jotenkin sosiaalisten tilanteiden pelkoon?

Itselläni ainakin erittäin huonoon itsetuntoon ja traumoihin johtuen 9 vuotta kestäneestä todella raa'asta koulukiusaamisesta ja sen jälkeen ilmenneistä seurannaisvaikutuksista. Mutta sosiaalisten tilanteiden pelkoa mulla ei kuitenkaan ole.

Teininä en murehtinut yhtään, olin oma itseni. Sitten kun menin yliopistoon, tajusin että kaikesta voidaan loukkaantua, ja kaikki sanomani voi laskea pisteitäni. Nykyään olen ihan sekaisin, ja mietin aina sanoinko asiat oikein vai en.  Kelaan koko ajan menneitä vuorovaikutuksia, ja tämä on tosi raskasta henkisesti. Ehkä tarvitsen jonkun terapeutin tueksi että pääsen tästä tavasta eroon.

Kyllä. Pahimmillaan herään keskellä yötä ahdistukseen.

KYLLÄ! Kyllä murehdittaa. Pelkään sosiaalisia tilanteita. Ihmiset pitävät minua puheliaana, koska hermostuksissani puhua pälpätän mitä enemmän minua jännittää. Ja silloin tietysti tulee puhuttua "kaikenlaista". Aina hävettää. Ikä ei auta tässä asiassa mitään, olen jo kuusikymppinen ja oletetaan, että tämän ikäinen osaisi jo valita sanansa, mutta EI. Yritän vältellä sosiaalisia tilanteita, ja eniten siksi, etten loukkaisi ketään höpötykselläni.

Vierailija kirjoitti:

Teininä en murehtinut yhtään, olin oma itseni. Sitten kun menin yliopistoon, tajusin että kaikesta voidaan loukkaantua, ja kaikki sanomani voi laskea pisteitäni. Nykyään olen ihan sekaisin, ja mietin aina sanoinko asiat oikein vai en.  Kelaan koko ajan menneitä vuorovaikutuksia, ja tämä on tosi raskasta henkisesti. Ehkä tarvitsen jonkun terapeutin tueksi että pääsen tästä tavasta eroon.

Kyllä todellakin, joka päivä. Tämä oli ehkä osuvin luonnekuvaus minusta ikinä :D Auts.

Minäkin murehdin ja muutenkin kannan jatkuvasti mukanani kaikkia menneiden aikojen virheitä ja töppäyksiäni. Tämä vaikuttaa myös suhtautumisessa omien lasten tekemiin virheisiin ja siinä kuinka ajattelen muiden ihmisten arvottavan heidät. Tiedostan kyllä tämän ja yritän antaa sen olla vaikuttamatta kasvatukseen ja kohteluun.

Murehdin, ja myös etukäteen kun tiedän sanovani jotain tökeröä, mikä sitten jälkeenpäin harmittaa/hävettää, ja aivan varmasti kehitän toisen ihmisen sanomisista jotain loukkaavaa pääni sisällä. En edes usko, että kaikilla on taka-ajatuksia ja piilov*ttuilun huomaan herkästi, silti pitää aina vatvoa toisen sanomisia jälkikäteen vaikka siis en uskoisi takana olevan ilkeilyä. Syynä niin monet lähinnä naispuoliset kieroilijat. Eniten silti se on oma käytös, mikä jää hiertämään.