Olen 40 ja aivan lopussa

Vierailija kirjoitti:

Lajityypillisen käyttäytymisen toteutumattomuus monella yksinäisellä kerrostaloeläjällä saattavat saada päivät tuntumaan pitkiltä. Jotkut lääkitsevät itseään päihteillä, joka kyllä aiheuttaa sivuvaikutuksia kuten monet muutkin lääkkeet. Jos mahdollista, suosittelen maalle muuttoa, tai kommuuniasumista.

Tuo on yhtä hyvä ja yhtä helposti toteutettavissa oleva neuvo kuin "suosittelen lottovoittoa".

Onko ap sinulla pieniä lapsia?

Vierailija kirjoitti:

Mulla myös, olen jotenkin ihan tien päässä, en näe enää tulevaisuutta. Olen 44 ja kaikki avautuu vain loputtomana horisonttina ilman selkeyttä. Millään ei ole enää merkitystä ja mistään ei tule kiksejä, ei urheilusta, ei mistään. Jotenkin varmaan kaikki on ollut alusta asti pielessä, ehkä sen takia kaikki tuntuu jo nyt olevan lopussa.

Olen vuotta nuorempi ja viimeisen parin vuoden ajan on jotenkin selkeytynyt se tosiasia, ettei tästä tämän parempaa tule vaan päinvastoin, huonompaan on suunta. Ja vauhti vaan kiihtyy.

Tuntuu ensinnäkin aivan käsittämättömältä oma ikä, missä vaiheessa minusta on tullut keski-ikäinen +40-vuotias?! Ihan kauhuissani hoksasin, että nämä vähän viheliäisenkin tuntoiset kummat fiilikset ja tuntemukset onkin todennäköisimmin esivaihtarit. Siis wtf? Minulla joka vielä pari vuotta sitten luotti sen oikean tapaamiseen ja perheenperustamiseen ja onnellisena eli siinä uskossa, että eihän tässä vielä mikään kiire edes ole. Ja missä vaiheessa omat vanhemmat on muuttuneet vanhuksiksi joille ei enää jalka ihan nouse eikä pääkään aina leikkaa? Miten siitä muka on jo 15 vuotta kun he jäi eläkkeelle? Justhan mä itse vietin 30-vuotisjuhliani joihin äitini tuli ekana eläkepäivänään.

N43

Sulla on selkeästi sairaus nimeltä masennus. Hae lääkäriltä lääkkeet siihen tai jotain muuta hoitoa. Mulla oli itellä alle kolmikymppisenä sama. Olin ihan loppu. Nyt melkein nelikymppisenä taas jaksaa.

Vierailija kirjoitti:

Kun 40:snä olin loppu täysin.minulta löydettiin hoitamaton pernisiöösi anemia,B-12 vit loppuminen.Siitä sitten neurologiset oireet ym.

Verenkuvaan heti mene!

Ei sinne noin vain mennä. Ensin pitää saada aika lääkärille ja koska pää ei ole kainalossa, niin siinä sitten kestää kuukausi kaksi jos hyvä tuuri käy eikä tätä aikaa peruta jostain syystä edellisenä päivänä ja jonotus ala taas alusta..

Olen itse 43v ja ainoa lapseni 16. Elän ihan parasta aikaa elämässäni. Hienot ja intensiiviset pikkulapsivuodet ovat takana ja uusi elämä alussa. Itse tykkään kun elämässä on erilaisia vaiheita, pitää mielen virkeänä.

Mitä ihmettä joidenkin päässä liikkuu? Miksi pitää tulla toisen pahan olon ketjuun kertomaan, kuinka oma elämä on täydellistä ja on onnellisempi kuin ikinä? Kääntämään veistä haavassa? Ette voi silloin kovin onnellisia olla. Ei ap kaipaa teidän kommenttejanne, vaan vertaistukea ja neuvoja, miten päästä tuosta suosta pois. Te onnelliset ette ole edes antaneet niitä. Missä on teidän empatiakykynne? Voi hyvää päivää taas.

Olen 38 ja sama juttu. Työ vie kaikki mehut, parisuhde auttaa jaksamaan, muttei helppoa ole. Mietin oravanpyörästä hyppäämistä päivittäin.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mulla myös, olen jotenkin ihan tien päässä, en näe enää tulevaisuutta. Olen 44 ja kaikki avautuu vain loputtomana horisonttina ilman selkeyttä. Millään ei ole enää merkitystä ja mistään ei tule kiksejä, ei urheilusta, ei mistään. Jotenkin varmaan kaikki on ollut alusta asti pielessä, ehkä sen takia kaikki tuntuu jo nyt olevan lopussa.

Olen vuotta nuorempi ja viimeisen parin vuoden ajan on jotenkin selkeytynyt se tosiasia, ettei tästä tämän parempaa tule vaan päinvastoin, huonompaan on suunta. Ja vauhti vaan kiihtyy.

Tuntuu ensinnäkin aivan käsittämättömältä oma ikä, missä vaiheessa minusta on tullut keski-ikäinen +40-vuotias?! Ihan kauhuissani hoksasin, että nämä vähän viheliäisenkin tuntoiset kummat fiilikset ja tuntemukset onkin todennäköisimmin esivaihtarit. Siis wtf? Minulla joka vielä pari vuotta sitten luotti sen oikean tapaamiseen ja perheenperustamiseen ja onnellisena eli siinä uskossa, että eihän tässä vielä mikään kiire edes ole. Ja missä vaiheessa omat vanhemmat on muuttuneet vanhuksiksi joille ei enää jalka ihan nouse eikä pääkään aina leikkaa? Miten siitä muka on jo 15 vuotta kun he jäi eläkkeelle? Justhan mä itse vietin 30-vuotisjuhliani joihin äitini tuli ekana eläkepäivänään.

N43

Veit sanat suustani. Tsemppiä! Itselläkään ei ollut kiire, luulin löytäväni sen oikean ja nyt 40 vuotiaana edelleen samassa tilanteessa. Olen onnistunut hankkimaan vain hyvän koulutuksen, mutta siinä kaikki. Käyn töissä, mutten juuri viihdy siellä.

On vielä terveyttä ja ystäviä, mutta elämä tuntuu vaan niin turhalle ja yksinäiselle, joten en juuri innostu mistään enää samalla tavalla kuin joitakin vuosia sitten. Toki saatan ajoittain innostua hetkeksi jostain pikkuasiasta, mutta loppuosa elämästä menee surkeuden vallitessa päällimmäisenä ajatuksena - on ajoittain hyviäkin hetkiä ja päiviä. Lisäksi urheilen, jolloin saan ajatukset edes hetkeksi muualle.

Työpaikalla näen ympärilläni pääosin vain itseäni nuorempia ja iloisia ihmisiä, joilla on kai ihan mielenkiintoinen työ tai ainakin viihtyvät työpaikalla hyvin, kotona odottaa mies/vaimo ja ehkä lapsia. Suunnittelevat lomamatkoja, yhteistä tulevaisuutta ja rakentavat kotia. Itse vaan teen töitä ja mietin, tällaistako loppuelämäni tulee olemaan tai oikeastaan vielä surkeampaa, kun ikää tulee lisää ja vanhemmilta menee terveys, sitten jokin päivä omakin terveys alkaa rapistua.

Mulla alkaa helpottamaan. Eron jälkeen jäin ihan kuseen. Asuntolaina oli lähes sama kuin nettopalkkani.

Sitten piti keksiä monia eri tapoja tienaa lisärahaa .

Äärimmäisyyteen menin mm täytin sangon lumella ja lumi suli. Sitten vesi ämpärissä parvekkeelle jäähtymään ja kun oli jäässä, jääkaappiin sulamaan.

Tämä tiputti sähkölaskua ehkä euron.

Olen jo monta kesää viettänyt torilla, myymässä vihanneksi ja hedelmiä. Osa palkasta maksetaan myymättöminä tuotteina. Lopputulos 2 jääkaapin alaosaa ja 2 pientä pakastearkkua on täynnä torin tuomisia. N 150 pakasterasiallista tomaattikastiketta ja vanhempani poimivat meille 50 l mustikoita.

Vaatteita on paljon ja minulla on käytössä vaatekansio. Ei tarvitse yhtään miettiä mitä laittaa päälle töissä.

Paljon extratuloja. Mm joka toinen viikko minulla asuu virolainen työmies. Maksaa su/ma - pe majoituksesta 100 e per viikko.

Ahkaralla panoksella nyt näyttää hyvältä. Laina loppuu parin vuoden päästä. Jos joudun työttömäksi, on yhtiövastike pieni. Pärjään kyllä.

Kontrasti eron jälkeiseen on niin suuri, nyt vaan tuntuu hyvälle.

Sama, kaikki on jotenkin samaa päivästä toiseen. Onhan noita hauskojakin hetkiä: matkat ja hankinnat. Mutta jotenkin se ei riitä kompensoimaan arjen töihin ja kotiin kierrettä. Kesälomallakin vasta kolmannella tai neljännellä viikolla alkaa rentoutumaan kunnes tajuaa että kohta töihin. Näin jälkeenpäin ajateltuna varmaan noin 8-9 vuotta töissä oli ihan jees ja sitten tuli inflaatio. Eläkkeeseenkin on ihan tuskaisesti aikaa, itse myös 40.

Vierailija kirjoitti:

Tekeekö miehesi puolet kotitöistä?

AP ei ole edes maininnut onko hän sinkku tai yh-äiti ja sinä alat epäillä onko miehen toiminnassa jotain kritisoitavaa :D

Kertoo kyllä sun ennakkoluuloista miehiä kohtaan :D

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kun 40:snä olin loppu täysin.minulta löydettiin hoitamaton pernisiöösi anemia,B-12 vit loppuminen.Siitä sitten neurologiset oireet ym.

Verenkuvaan heti mene!

Ei sinne noin vain mennä. Ensin pitää saada aika lääkärille ja koska pää ei ole kainalossa, niin siinä sitten kestää kuukausi kaksi jos hyvä tuuri käy eikä tätä aikaa peruta jostain syystä edellisenä päivänä ja jonotus ala taas alusta..

Älkää ainakaan viivytelkö vakavassa sairaudessa niikuin minä.

Nyt ei kävellä kun tuettuna vähän,ei pysty puhumaan kun huonosti vähän yms.

tietysti työkyvyttömyys eläkkeellä.

Jäin leskeksi varhain ja hoitanut lapset yksin ilman minkäänlaista tukiverkostoa. Puolisoa eikä kumppania ole ollut 13 vuoteen. Ystävät jääneet taakse arjen sitovuuden vuoksi. Työ on raskasta, siinä olen vankilassa koska elämme palkallani vuokralla. Talo meni homevaurion takia ja omaisuus mukana. Sairastuin myös tuki-ja liikuntaelinsairauteen. Kun kuopus on täysi-ikäinen lähden hautaan, sen päätin jo vuosia sitten. Ollut liikaa kuormaa kantaa yksin.

Siinä syyt masennukselleni, syyt mihinkä ei yksikään päälääke auta.

N42

Ruokavalioon ja uniin täsmennystä. Alat syömään monipuolisesti myös kasviksia ja hedelmiä ja menet aikaisemmkn nukkumaan. Ja liikuntaa elämään. Noilla pääsee jo elämänmakuun takaisin jos ihan perusterve muuten fyysisesti on. Panosta omaan hyvinvointiin. Ehkä lääkärintarkastus voisi olla myös hyvä juttu.

Vierailija kirjoitti:

Sama täällä. Minulla sen aiheuttaa työ joka on sinänsä kiva, mutta raskas ja pität työmatkat autolla kelissä kuin kelissä. Työpäivän pituus matkoineen 11 h. Työnantaja ei jousta työajoissa eikä missään muussakaan.

Kotiin päästyä on niin poikki ettei jaksa muuta kuin pakolliset arkihommat ja sitten nukkumaan. Kello soi 4.45. Väsyttää koko ajan!

Julkiset TAI muutat lähemmäksi työpaikkaa TAI hankit työviikkoa varten työasunnon.

Itsekin kuljen pitkää työmatkaa julkisilla. Aikaa menee 11 h.

Arkisin en tee muuta kuin rentoudun työn jälkeen ulkoillen, lukien ja perheen seurassa.

Vierailija kirjoitti:

Jäin leskeksi varhain ja hoitanut lapset yksin ilman minkäänlaista tukiverkostoa. Puolisoa eikä kumppania ole ollut 13 vuoteen. Ystävät jääneet taakse arjen sitovuuden vuoksi. Työ on raskasta, siinä olen vankilassa koska elämme palkallani vuokralla. Talo meni homevaurion takia ja omaisuus mukana. Sairastuin myös tuki-ja liikuntaelinsairauteen. Kun kuopus on täysi-ikäinen lähden hautaan, sen päätin jo vuosia sitten. Ollut liikaa kuormaa kantaa yksin.

Siinä syyt masennukselleni, syyt mihinkä ei yksikään päälääke auta.

N42

Kaikki ei parane lääkkeillä, etenkin psyykelääkkeet ovat lumetta joilla vain turruttaa itsensä, psykiatrit tykkäävät niitä määrätä koska se passivoi potilaan ja he itse saavat provikkaa lääkeyhtiöiltä.

Itse täytän pian 22v. En ole nähnyt yhtään kaveriani tänä vuonna. En vaan jaksa kiinnostua lähtemään vaikka voisin. Käyn vakituisessa työssä päivävuorossa, on koira, tyttöystävä ja mielessä oman talon hommaaminen. Olen suht hyvässä fyysisessä kunnossakin, mutta en vain jaksa kiinnostua oikein enää baarissa notkumisesta ja kavereiden näkemisestä. Voisin nukkua myös 24h vuorokaudessa.. saa nähdä mitä sitten 40v tuo tullessaan, jos tämä on nyt jo tällaista

Vierailija kirjoitti:

Jäin leskeksi varhain ja hoitanut lapset yksin ilman minkäänlaista tukiverkostoa. Puolisoa eikä kumppania ole ollut 13 vuoteen. Ystävät jääneet taakse arjen sitovuuden vuoksi. Työ on raskasta, siinä olen vankilassa koska elämme palkallani vuokralla. Talo meni homevaurion takia ja omaisuus mukana. Sairastuin myös tuki-ja liikuntaelinsairauteen. Kun kuopus on täysi-ikäinen lähden hautaan, sen päätin jo vuosia sitten. Ollut liikaa kuormaa kantaa yksin.

Siinä syyt masennukselleni, syyt mihinkä ei yksikään päälääke auta.

N42

Kirkkaampaa kruunua ei saa sillä, että ei osaa pyytää apua. Lapset saavat mallin kotoa. Vanhemman ystävyyssuhteiden puute ja alistuminen olosuhteiden vangiksi ei ole hyvä malli. Vielä on aikaa tehdä muutos.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kun 40:snä olin loppu täysin.minulta löydettiin hoitamaton pernisiöösi anemia,B-12 vit loppuminen.Siitä sitten neurologiset oireet ym.

Verenkuvaan heti mene!

Ei sinne noin vain mennä. Ensin pitää saada aika lääkärille ja koska pää ei ole kainalossa, niin siinä sitten kestää kuukausi kaksi jos hyvä tuuri käy eikä tätä aikaa peruta jostain syystä edellisenä päivänä ja jonotus ala taas alusta..

Työterveydenhuollon kautta. Ap on töissä.