Mihin ihmiset 80-90-luvulla panivat käytöstä poistetut hyvät tavarat, jos ei kirppiksille?

Käytetyt lastenvaatteet tutuille joilla oli pienempiä.

Lastenkirjat kierrätykseen jos olivat ehjiä.

Kaatopaikalta löydettiin tosi hyvää tavaraa, kuten muovinarua jota käytettiin matonkuteeksi.

Vanhat vaatteet perheen kesken, rikkinäinen toppapuku miehellä autotallitöissä.

Roskiinkin joskus laitoin jos oli pahoja.

Sain ajokortin vuonna 87. Kävin kesällä joka la myymässä Keravan kirppiksellä ja tienasin hyvät rahat.

Joka la lähdin autolla. Auto oli niin täynnä, poliisi olisi pysäyttänyt, jos olisi nähnyt.

Isäni täti oli kuollut pari v aikaisemmin ja muistan meillä oli kellarissa kaksion verran pahvilaatikoita.

Ja muistan äitini oikein kävi kaikki kaapin läpi vuoden aikana ja seuraavana kesänä oli sama juttu.

Muistan myös, kun joskus harmitti ihan hirveesti, kun satoi vettä.

Sain muistaakseni 1000 mk jokaisena aurinkoisena päivänä.

Mutta kun olen katsovat valokuvia, ei tavaraa todellakaan ollut. Ja sen siivouksen jälkeen vielä vähemmän.

Vierailija kirjoitti:

Pelastusarmeijalle vietiin joskus vaatteita ja kenkiä. Ei ollut samanlaisia halpakauppojen myötä tulleita vaatevuoria kuin nykyään. Ja vieläkin käytössä ysärikamaa :) Laatu hieman eri kuin nykyvaatteissa.

Ysäriltä avokkaat vieläkin, ei tietoakaan pohjien murenemisesta.

Keltainen pörssi -lehteen.

Muistan, että minulla oli 90-luvun koululaisena samanaikaisesti käytössä tasan yhdet farkut ja flanellipaita, joita pidin koulussa. Muilla taisi olla samoin. T-paitoja varmaan oli sentään useampi. Mutta tuo farkut ja flanellipaita -yhdistelmä oli nykyperspektiivistä melkein kuin koulupuku, koska ainakaan meillä maalla ei kovin moni siitä juuri poikennut.

Sain uusia vaatteita harvoin, enkä edes ajatellut niitä tarvitsevani. Minulla on edelleen tallella joitain ysiluokkalaisena hankkimiani vaatteita, ja ne olisivat käyttökelpoisia, jos mahtuisin niihin. Samoin useita äitini 90-luvun vaatteita on edelleen käytössä. Kuten moni on jo sanonut, vaatteet olivat nykyistä laadukkaampia. Toisaalta käytimme arkivaatteet ihan loppuun asti. Menin lukioon -98, ja koska muutin samalla kotoa, olin tosi tarkka kaikista ostoksistani. Ostin esimerkiksi uudet kengät vasta, kun entiset oli kävelty puhki, ja heitin ne roskiin suurin piirtein samalla reissulla, jolla ostin uuden parin. Sain käytännössä kaikki huonekalut, liinavaatteet ja astiat kotoa mukaan muuttaessani, uutta ei ollut tarpeen ostaa edes uuteen ja ensimmäiseen omaan kotiin (kuinka moni nuori nyt tyytyisi samaan?).

Minäkään en osaa elää nykyisessä kulutusmeiningissä. Ostan vaatteita pari kertaa vuodessa ja käytän ne loppuun. Samoin huonekalut ovat minulle lähtökohtaisesti elinikäinen sijoitus, joita en vaihtele huvikseen.

80-luvulla tosiaan oli noloa ja rappion merkki, jos joutui ostamaan kirpputorilta. Nimikin oli sellainen halventava, saattaisi olla kirppuisia vaatteita, hyh. En yhtään epäile, etteikö Helsingissä jossain piireissä ole ollut toisin, mutta suurimmassa osassa maata elettiin näin. Rapajuoppojen ostospaikkana sellaisia pidettiin.

90-luvun alussa tuli lama, ja osaan väestöä iski todellinen köyhyys. Iso osa porskutti silloinkin hyväosaisena, osa ei todellakaan. Silloin aikakauslehdetkin alkoivat kirjoittaa nuukailuvinkkejä tyyliin sämpylöiden leivonta ja kirpputorit. Osan oli pakko siirtyä kirppareiden asiakkaaksi, ja muutamaa vuotta myöhemmin siitä saattoi puhua avoimestikin.

Kauheasti ei tosiaan ollut mitä 80-luvulla roskiin heittää. Vaatteita oli vähän ja niitä pidettiin pitkään. Lastenvaatteiden paikkaaminen oli myös tavallisempaa kuin nykyään. Lopuksi t-paidat ja kauluspaidat päätyivät siivousliinoiksi ja sukat autonkiillotukseen.

Vaatteita saatettiin antaa läheisille. Toki sisarukset perivät isomman vaatteita, samoin serkukset. Lastentavarat kiersivät suvussa. Usein saattoi olla suvun pinnasänky, jossa kaikki suvun lapset olivat aloittaneet elämänsä. Vähän elettiin tämänkin suhteen yhteisöllisemmin. Ainakin mulla on sellainen käsitys, että nykyään harvempi haluaisi antaa sisarukselleen kaikki vanhat vauvanvaatteet.

Ennen tavarat myös kestivät. Vaatteet eivät olleet mitään hienoa materiaaleja, mutta ommeltu paremmin ja kestivät pesua loputtomiin. Jos joku collegen printti vähän kauhtui, se ei menoa haitannut. Telkkaria pidettiin 20+ vuotta ja puhelin ostettiin kerran eli kotia perustaessa.

Milleniaalit luulevat keksineensä kierrätyksen :D Kohta ne keksii pyörän uudelleen.

Vierailija kirjoitti:

Sain ajokortin vuonna 87. Kävin kesällä joka la myymässä Keravan kirppiksellä ja tienasin hyvät rahat.

Joka la lähdin autolla. Auto oli niin täynnä, poliisi olisi pysäyttänyt, jos olisi nähnyt.

Isäni täti oli kuollut pari v aikaisemmin ja muistan meillä oli kellarissa kaksion verran pahvilaatikoita.

Ja muistan äitini oikein kävi kaikki kaapin läpi vuoden aikana ja seuraavana kesänä oli sama juttu.

Muistan myös, kun joskus harmitti ihan hirveesti, kun satoi vettä.

Sain muistaakseni 1000 mk jokaisena aurinkoisena päivänä.

Mutta kun olen katsovat valokuvia, ei tavaraa todellakaan ollut. Ja sen siivouksen jälkeen vielä vähemmän.

Juttelin tästä äitini kanssa tänään.

Asuimme silloin omakotitalossa ja tädin omaisuus oli todellakin ehkä 20 pahvilaatikossa.

Kellarikerroksessa oli takkahuone.

Tädin huonekalut meni sinne, jossa oli ennestäänkin jotain.

Veljeni muutti 89 opiskelemaan ja hän vei puolet huonekaluista. Minä 2 v myöhemmin, jonka jälkeen takkahuone oli tyhjä.

Ekana kesänä myin ne tädin tavarat ja jotain muuta.

Tämän jälkeen äitini kävi vuoden kuluessa koko kodin läpi. Oli taas se sama n 20 laatikollista tarpeetonta. Äitini sanoi tänään hän kävi omakotitalon pariinkin kerran läpi ja lopputulos oli paljon tyhjiä hyllyjä.

Tädin tavaroista tuli veljelleni ja minulle huonekalujen lisäksi astioita, pyyhkeitä, lakanoita ja kaikkea muuta.

Vanhempieni tavaramäärä on edelleen maltillinen. Samaa ei voi sanoa minusta.