YLE: Pikkulasten vanhemmat onnellisempia kuin lapsettomat
https://yle.fi/uutiset/3-11161327
"Uusi tutkimus haastaa mielikuvan ankeasta lapsiperhearjesta: pikkulasten vanhemmat ovatkin muita aikuisia tyytyväisempiä elämäänsä."
Että näin.
Kommentit (124)
Lienee niin että perheettömissä on enemmän syrjäytyneitä ja yksinäisiä, jotka kokevat että elämänlaatunsa voisi olla parempikin. Sellaiset tuskin löytävät auvoa samoista asioista kuin lisääntymishaluiset noin niin kuin muutenkaan. Ja taas saatiin nättiä tilastoa tukemaan vauvatalkoita.
Vierailija kirjoitti:
Tutkimuksessa oli mukana 762 pikkulasten vanhempaa ja muita 18–50-vuotiaita aikuisia 1 865.
Hieman herättää skeptisyyttä tämä tutkimus ja siitä luodut johtopäätökset, kun maailmalla asiaa on tutkittu isoimmilla otoksilla ja saatu aivan päinvastaisia tuloksia.
"Lukuisat tutkimukset Euroopassa ja Yhdysvalloissa osoittavat, että lapsia hankkineet ihmiset ovat vähemmän onnellisia, tyytymättömämpiä elämäänsä ja parisuhteeseensa sekä voivat henkisesti huonommin kuin lapsettomat ikätoverinsa.
Princetonin yliopiston psykologian tutkija, nobelisti Daniel Kahneman kysyi yli 900 teksasilaisnaiselta, mitkä ovat heidän mielestään mieluisia ja epämieluisia ajanviettotapoja. Kahneman listasi 19 eri ajanviettotapaa ja huomasi, että lasten kanssa puuhastelu oli vasta 16. mieluisin tapa viettää aikaa. Miellyttävämmiksi asioiksi naiset listasivat muun muassa ystävien tapaamisen, tv:n katsomisen, puhelimessa puhumisen, shoppailun, nukkumisen ja jopa kotityöt.
Andrew Oswald, muun muassa Harvardissa ja Oxfordissa työskennellyt ekonomisti, puolestaan tutki kymmenientuhansien brittien onnellisuutta. Tulos: lapset eivät tee ihmisestä onnellisempia. Onnellisuus alkaa pudota erityisesti silloin, kun lapsia ilmestyy kaksi tai enemmän.
Sosiologi Robin W. Simon Wake Forestin yliopistosta tutki 13 000 yhdysvaltalaista ja havaitsi, että lapsia hankkineet ovat masentuneempia kuin lapsettomat riippumatta lapsien määrästä.
”Ihmiset, joilla on omia alaikäisiä lapsia, ottolapsia, lapsipuolia tai aikuisia kotona asuvia lapsia, ovat masentuneempia kuin ihmiset, joilla ei ole lapsia”, hän kirjoittaa. Masentuneimpia olivat yksinhuoltajat, joilla oli vauva- tai taaperoikäisiä lapsia.Myrkkyä parisuhteelle
Erityisen myrkyllinen lapsi on parisuhdeonnen kannalta. Tyytyväisyys parisuhteeseen vähenee raskausaikana, ja vuosi synnytyksen jälkeen se on selvästi alempana verrattuna lapsettomien pariskuntien tyytyväisyyteen.
Psykologit Lauren Papp ja E. Mark Cummings tutkivat sataa pariskuntaa, jotka olivat olleet naimisissa vähintään kymmenen vuotta ja joilla oli lapsia. He pyysivät pariskuntia kirjaamaan riitojensa aiheet kahden viikon ajalta. Kävi ilmi, että 40 prosenttia riidoista käsitteli lapsia ja kasvatusta. Tutkijat huomauttivat, että vielä suurempi osa riidoista saattoi olla välillisesti lasten aiheuttamia: lapset aiheuttivat vanhemmilleen stressiä, ja nämä riitelivät ylipäätään herkemmin.
Jos pariskunnalla on ongelmia ennen lapsia, vanhemmuus pahentaa niitä entisestään, osoittaa eräs hollantilaistutkimus.
Kalifornian yliopistossa UCLAssa tehdyssä tutkimuksessa nauhoitettiin yli 1 500 tuntia 32 keskiluokkaisen, vähintään kaksilapsisen perheen elämää. Eräs nauhoja purkaneista tutkijoista totesi The Sunday Times -lehdelle nauhojen olevan ”tehokkain mahdollinen ehkäisykeino”. Nauhat osoittivat, että pariskunnat viettivät kahdestaan alle 10 prosenttia siitä ajasta, jonka olivat kotona ja hereillä. Suurimman osan tuosta 10 prosentista vanhemmat olivat niin poikki, että jaksoivat vain katsoa televisiota.
Harvardin yliopiston psykologian professori Daniel Gilbert summaa tutkimustuloksia kirjassaan Stumbling on Happiness. Hän toteaa kaikkien tutkimusten osoittavan suunnilleen samaa: pariskunnat ovat onnellisimpia ennen lapsia, ja seuraava onnen hetki koittaa lasten muuttaessa kotoa pois omilleen. Yksi suuri syy siihen, miksi lapsia hankkineet pariskunnat ovat lapsettomia onnettomampia, onkin se, että lasten myötä parisuhteen laatu romahtaa."
On aika eri asia asua Suomessa kuin Yhdysvalloissa perheellisenä. Sosiaaliturvan, tulonsiirtojen ja ilmaisen koulutuksen takia et voi mitenkään yleistää Yhdysvalloissa saatua tulosta Suomeen.
Eli koko lasten huono maine johtuu ulkomailta.
Vierailija kirjoitti:
Onnellisuus on suhteellista. Kyllä kai kuka vain vauvavuoden jälkeen kokee olevansa onnellinen...
Just näin :D
Vierailija kirjoitti:
Taas on tilattu tietynlainen tulos. Kyllä mä uskon, että lapsiperhe-elämä on stressaavampaa ja vähäunisempaa kuin esim. lapsettoman pariskunnan elämä.
Ilo ja rakkaus,jonka lapsista saa, voittaa kaiken 100-0. Ehdin mieheni kanssa viettää lapsetonta elämää,jolloin matkusteltiin ja tehtiin paljon kaikkia pariskuntajuttuja ystävien kanssa. Kuitenkin lasten saamisen jälkeen elämä parani kertaheitolla rakkaudentäyteisemmäksi js onnellisemmaksi.
Vierailija kirjoitti:
Se on se kuuluisa vauvakupla ja äitien hormonitoiminta. Millään muulla ei ole väliä, kuin omalla maailman parhaalla pikku vauvalla.
Itsekäs minä-minä-äiti hoitaa vauvaansa...
Hetkinen, itsekäs?
Vierailija kirjoitti:
Taas on tilattu tietynlainen tulos. Kyllä mä uskon, että lapsiperhe-elämä on stressaavampaa ja vähäunisempaa kuin esim. lapsettoman pariskunnan elämä.
Täysin stressitön elämä, jossa nukutaan 24/7, ei ole hyvää ja onnellista elämää. Se on masentuneen ja stressiä kestämättömän ihmispoloisen tapa olla elämättä.
Hyvä elämä on ponnistelua, ongelmien ratkaisua ja ajoittain rasittavaa. Ponnistelu nimittäin tuottaa tyydytystä, samoin ongelmanratkaisu. Puhumattakaan siitä, miten rakkaus ja vastarakkaus buustaa.
En mitenkään väitä, etteikö lapseton voisi elää hyvää elämää tai lapsellinen huonoa. Kyse on siitä, elääkö vai jättääkö elämättä ja mitkä ovat motiivit.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tutkimuksessa oli mukana 762 pikkulasten vanhempaa ja muita 18–50-vuotiaita aikuisia 1 865.
Hieman herättää skeptisyyttä tämä tutkimus ja siitä luodut johtopäätökset, kun maailmalla asiaa on tutkittu isoimmilla otoksilla ja saatu aivan päinvastaisia tuloksia.
"Lukuisat tutkimukset Euroopassa ja Yhdysvalloissa osoittavat, että lapsia hankkineet ihmiset ovat vähemmän onnellisia, tyytymättömämpiä elämäänsä ja parisuhteeseensa sekä voivat henkisesti huonommin kuin lapsettomat ikätoverinsa.
Princetonin yliopiston psykologian tutkija, nobelisti Daniel Kahneman kysyi yli 900 teksasilaisnaiselta, mitkä ovat heidän mielestään mieluisia ja epämieluisia ajanviettotapoja. Kahneman listasi 19 eri ajanviettotapaa ja huomasi, että lasten kanssa puuhastelu oli vasta 16. mieluisin tapa viettää aikaa. Miellyttävämmiksi asioiksi naiset listasivat muun muassa ystävien tapaamisen, tv:n katsomisen, puhelimessa puhumisen, shoppailun, nukkumisen ja jopa kotityöt.
Andrew Oswald, muun muassa Harvardissa ja Oxfordissa työskennellyt ekonomisti, puolestaan tutki kymmenientuhansien brittien onnellisuutta. Tulos: lapset eivät tee ihmisestä onnellisempia. Onnellisuus alkaa pudota erityisesti silloin, kun lapsia ilmestyy kaksi tai enemmän.
Sosiologi Robin W. Simon Wake Forestin yliopistosta tutki 13 000 yhdysvaltalaista ja havaitsi, että lapsia hankkineet ovat masentuneempia kuin lapsettomat riippumatta lapsien määrästä.
”Ihmiset, joilla on omia alaikäisiä lapsia, ottolapsia, lapsipuolia tai aikuisia kotona asuvia lapsia, ovat masentuneempia kuin ihmiset, joilla ei ole lapsia”, hän kirjoittaa. Masentuneimpia olivat yksinhuoltajat, joilla oli vauva- tai taaperoikäisiä lapsia.Myrkkyä parisuhteelle
Erityisen myrkyllinen lapsi on parisuhdeonnen kannalta. Tyytyväisyys parisuhteeseen vähenee raskausaikana, ja vuosi synnytyksen jälkeen se on selvästi alempana verrattuna lapsettomien pariskuntien tyytyväisyyteen.
Psykologit Lauren Papp ja E. Mark Cummings tutkivat sataa pariskuntaa, jotka olivat olleet naimisissa vähintään kymmenen vuotta ja joilla oli lapsia. He pyysivät pariskuntia kirjaamaan riitojensa aiheet kahden viikon ajalta. Kävi ilmi, että 40 prosenttia riidoista käsitteli lapsia ja kasvatusta. Tutkijat huomauttivat, että vielä suurempi osa riidoista saattoi olla välillisesti lasten aiheuttamia: lapset aiheuttivat vanhemmilleen stressiä, ja nämä riitelivät ylipäätään herkemmin.
Jos pariskunnalla on ongelmia ennen lapsia, vanhemmuus pahentaa niitä entisestään, osoittaa eräs hollantilaistutkimus.
Kalifornian yliopistossa UCLAssa tehdyssä tutkimuksessa nauhoitettiin yli 1 500 tuntia 32 keskiluokkaisen, vähintään kaksilapsisen perheen elämää. Eräs nauhoja purkaneista tutkijoista totesi The Sunday Times -lehdelle nauhojen olevan ”tehokkain mahdollinen ehkäisykeino”. Nauhat osoittivat, että pariskunnat viettivät kahdestaan alle 10 prosenttia siitä ajasta, jonka olivat kotona ja hereillä. Suurimman osan tuosta 10 prosentista vanhemmat olivat niin poikki, että jaksoivat vain katsoa televisiota.
Harvardin yliopiston psykologian professori Daniel Gilbert summaa tutkimustuloksia kirjassaan Stumbling on Happiness. Hän toteaa kaikkien tutkimusten osoittavan suunnilleen samaa: pariskunnat ovat onnellisimpia ennen lapsia, ja seuraava onnen hetki koittaa lasten muuttaessa kotoa pois omilleen. Yksi suuri syy siihen, miksi lapsia hankkineet pariskunnat ovat lapsettomia onnettomampia, onkin se, että lasten myötä parisuhteen laatu romahtaa."
On aika eri asia asua Suomessa kuin Yhdysvalloissa perheellisenä. Sosiaaliturvan, tulonsiirtojen ja ilmaisen koulutuksen takia et voi mitenkään yleistää Yhdysvalloissa saatua tulosta Suomeen.
Eli koko lasten huono maine johtuu ulkomailta.
Kyllä se lapsiperhe-elämä pilaa suomalaisten ihmisten parisuhde onnellisuuden yhtälailla.
Avioerotilastomme kertovat siitä karua kieltään.

Lapsettomat eroavat paljon useammin kuin ydinperheet hajoavat.
Omakohtainen kokemus on että olimme kaikkein onnellisempia juurikin silloin kun lapset oli pieniä. Se oli ihanaa aikaa. Toki meillä on vain 2 perustervettä lasta, olin kotiäiti ja talous ja parisuhde oli ok joten ei ollut mitään ylimääräistä ressiä.
Kaikista raskain aika oli kun lapset oli teinejä. Mutta se ei ollut vain lasten vika vaan myös oma 40-50 vuotiaan elämä on erilaista kuin 20-30 vuotiaan elämä. Omat vanhat vanhemmatkin vanhenee, sairastuu ja kuolee. Se onnellisuuden lasku on siis monen tekijän summa. Nyt taas helpottaa kun omat lapset ovat jo nuoria aikuisia.
Vauvavuosi ja pikkulapsiaika on aivan ihanaa. Kiireetöntä ja perhekeskeistä. Toki se vaatii että elämä on kunnossa muutenkin kaikinpuolin ja meillä oli joten ei ole mitään valittamista. Sain jopa nukkua tarpeeksi.
Mieskin on hyvä aviomies ja todella hyvä ja osallistuva isä ja lapset fiksuja ja terveitä. Mutta mekin todella halusimme elää lapsiperhe-elämää ja lapset ovat tekemällä tehtyjä. Miksi sitä ei olisi onnellinen jos kerran saa elää juuri niin kuin halusi?
Jos taas lapsia ei halua niin silloinhan niitä ei pidä tehdä koska lasten kanssa eläminen vastentahtoisesti on varmasti kamalaa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tutkimuksessa oli mukana 762 pikkulasten vanhempaa ja muita 18–50-vuotiaita aikuisia 1 865.
Hieman herättää skeptisyyttä tämä tutkimus ja siitä luodut johtopäätökset, kun maailmalla asiaa on tutkittu isoimmilla otoksilla ja saatu aivan päinvastaisia tuloksia.
"Lukuisat tutkimukset Euroopassa ja Yhdysvalloissa osoittavat, että lapsia hankkineet ihmiset ovat vähemmän onnellisia, tyytymättömämpiä elämäänsä ja parisuhteeseensa sekä voivat henkisesti huonommin kuin lapsettomat ikätoverinsa.
Princetonin yliopiston psykologian tutkija, nobelisti Daniel Kahneman kysyi yli 900 teksasilaisnaiselta, mitkä ovat heidän mielestään mieluisia ja epämieluisia ajanviettotapoja. Kahneman listasi 19 eri ajanviettotapaa ja huomasi, että lasten kanssa puuhastelu oli vasta 16. mieluisin tapa viettää aikaa. Miellyttävämmiksi asioiksi naiset listasivat muun muassa ystävien tapaamisen, tv:n katsomisen, puhelimessa puhumisen, shoppailun, nukkumisen ja jopa kotityöt.
Andrew Oswald, muun muassa Harvardissa ja Oxfordissa työskennellyt ekonomisti, puolestaan tutki kymmenientuhansien brittien onnellisuutta. Tulos: lapset eivät tee ihmisestä onnellisempia. Onnellisuus alkaa pudota erityisesti silloin, kun lapsia ilmestyy kaksi tai enemmän.
Sosiologi Robin W. Simon Wake Forestin yliopistosta tutki 13 000 yhdysvaltalaista ja havaitsi, että lapsia hankkineet ovat masentuneempia kuin lapsettomat riippumatta lapsien määrästä.
”Ihmiset, joilla on omia alaikäisiä lapsia, ottolapsia, lapsipuolia tai aikuisia kotona asuvia lapsia, ovat masentuneempia kuin ihmiset, joilla ei ole lapsia”, hän kirjoittaa. Masentuneimpia olivat yksinhuoltajat, joilla oli vauva- tai taaperoikäisiä lapsia.Myrkkyä parisuhteelle
Erityisen myrkyllinen lapsi on parisuhdeonnen kannalta. Tyytyväisyys parisuhteeseen vähenee raskausaikana, ja vuosi synnytyksen jälkeen se on selvästi alempana verrattuna lapsettomien pariskuntien tyytyväisyyteen.
Psykologit Lauren Papp ja E. Mark Cummings tutkivat sataa pariskuntaa, jotka olivat olleet naimisissa vähintään kymmenen vuotta ja joilla oli lapsia. He pyysivät pariskuntia kirjaamaan riitojensa aiheet kahden viikon ajalta. Kävi ilmi, että 40 prosenttia riidoista käsitteli lapsia ja kasvatusta. Tutkijat huomauttivat, että vielä suurempi osa riidoista saattoi olla välillisesti lasten aiheuttamia: lapset aiheuttivat vanhemmilleen stressiä, ja nämä riitelivät ylipäätään herkemmin.
Jos pariskunnalla on ongelmia ennen lapsia, vanhemmuus pahentaa niitä entisestään, osoittaa eräs hollantilaistutkimus.
Kalifornian yliopistossa UCLAssa tehdyssä tutkimuksessa nauhoitettiin yli 1 500 tuntia 32 keskiluokkaisen, vähintään kaksilapsisen perheen elämää. Eräs nauhoja purkaneista tutkijoista totesi The Sunday Times -lehdelle nauhojen olevan ”tehokkain mahdollinen ehkäisykeino”. Nauhat osoittivat, että pariskunnat viettivät kahdestaan alle 10 prosenttia siitä ajasta, jonka olivat kotona ja hereillä. Suurimman osan tuosta 10 prosentista vanhemmat olivat niin poikki, että jaksoivat vain katsoa televisiota.
Harvardin yliopiston psykologian professori Daniel Gilbert summaa tutkimustuloksia kirjassaan Stumbling on Happiness. Hän toteaa kaikkien tutkimusten osoittavan suunnilleen samaa: pariskunnat ovat onnellisimpia ennen lapsia, ja seuraava onnen hetki koittaa lasten muuttaessa kotoa pois omilleen. Yksi suuri syy siihen, miksi lapsia hankkineet pariskunnat ovat lapsettomia onnettomampia, onkin se, että lasten myötä parisuhteen laatu romahtaa."
On aika eri asia asua Suomessa kuin Yhdysvalloissa perheellisenä. Sosiaaliturvan, tulonsiirtojen ja ilmaisen koulutuksen takia et voi mitenkään yleistää Yhdysvalloissa saatua tulosta Suomeen.
Eli koko lasten huono maine johtuu ulkomailta.
Jenkeissä asuneena, lapsellisena uraäitinä nään myös ongelmalliseksi amerikkalaistutkimustulosten yleistämisen pohjoismaiseen malliin. Meillä rakenteet tukevat naisten pysymistä työelämässä, hyvin halpa päivähoito, ilmainen koululaitos, terveydenhoito jne. Jenkeissä hyvin monet naiset joutuvat valitsemaan, ura tai lapset. Suomessakin todettu, että monet naiset jotka kokevat työnsä mielekkääksi mutta silti haluavat lapsia. Ei tarvitse valita. Aika paljon on nykyään kirjoiteltu siitä kuinka pysyvä onni ei niinkään tule mahdollisimman hyvästä taloudellisesta tilanteesta tai kyvystä täyttää kaikki omat mielihalut, vaan pikemminkin mahdollisuudesta olla tärkeä läheisilleen. Tuonhan lapset mahdollistavat. Mutta onnellinen voi olla usealla lailla, jokainen löytäköön oman tapansa.
Ihanko tosissaan joku uskoo, että väsähtäneet vanhemmat 1) vastaa koko kyselyyn 2) kertoo totuutta lapsiarjen autuudesta
Taas uusi "alkakaa nyt niihin lapsitalkoisiin" -juttu.
Nuorten naisten syyllistäminen ei ole tehonnut, niin yrittävät muutoin tilastollisesti ei merkittävillä höpöhöpötuloksilla saada ansaan.
Ovathan lapselliset onnellisempia, kun ovat yksikertaisia. Eivät osaa kantaa huolta maapallon tilasta kuten me lapsettomat.
Vierailija kirjoitti:
Taas on tilattu tietynlainen tulos. Kyllä mä uskon, että lapsiperhe-elämä on stressaavampaa ja vähäunisempaa kuin esim. lapsettoman pariskunnan elämä.
Voi olla, mutta silti onnellisempaa. Minä en ainakaan ollut onnellinen lapsettomana, vaikka sain nukkua yöni rauhassa. Merkityksetön elämä vailla suuntaa.
Jos pureudutaan tähän sinun otsikointiin hetkeksi niin huomataan missä mättää. Lapsettomat vanhemmat: lapsi on otettu huostaan eli ei hyvin mene tai lapset ovat kuolleet, ei hyvin mene silloinkaan.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Taas on tilattu tietynlainen tulos. Kyllä mä uskon, että lapsiperhe-elämä on stressaavampaa ja vähäunisempaa kuin esim. lapsettoman pariskunnan elämä.
Voi olla, mutta silti onnellisempaa. Minä en ainakaan ollut onnellinen lapsettomana, vaikka sain nukkua yöni rauhassa. Merkityksetön elämä vailla suuntaa.
Mun elämäni EI ole merkityksetöntä vaikka ei lapsia olisikaan. Kammottava näkemys sinulla, ja täysin epähumaani maailmankuva!

Mitä..? Minun kokemukseni ja tunteeni ovat sinusta vääriä? Minä en saa kokea että OMA elämäni oli merkityksetöntä ja nykyään olen onnellisempi?
Ja isovanhempana onni moninkertaistuu!
#pojantytäronihana #lisääononneksitulossa
🥰
Tutkimuksessa oli mukana 762 pikkulasten vanhempaa ja muita 18–50-vuotiaita aikuisia 1 865.
Hieman herättää skeptisyyttä tämä tutkimus ja siitä luodut johtopäätökset, kun maailmalla asiaa on tutkittu isoimmilla otoksilla ja saatu aivan päinvastaisia tuloksia.
"Lukuisat tutkimukset Euroopassa ja Yhdysvalloissa osoittavat, että lapsia hankkineet ihmiset ovat vähemmän onnellisia, tyytymättömämpiä elämäänsä ja parisuhteeseensa sekä voivat henkisesti huonommin kuin lapsettomat ikätoverinsa.
Princetonin yliopiston psykologian tutkija, nobelisti Daniel Kahneman kysyi yli 900 teksasilaisnaiselta, mitkä ovat heidän mielestään mieluisia ja epämieluisia ajanviettotapoja. Kahneman listasi 19 eri ajanviettotapaa ja huomasi, että lasten kanssa puuhastelu oli vasta 16. mieluisin tapa viettää aikaa. Miellyttävämmiksi asioiksi naiset listasivat muun muassa ystävien tapaamisen, tv:n katsomisen, puhelimessa puhumisen, shoppailun, nukkumisen ja jopa kotityöt.
Andrew Oswald, muun muassa Harvardissa ja Oxfordissa työskennellyt ekonomisti, puolestaan tutki kymmenientuhansien brittien onnellisuutta. Tulos: lapset eivät tee ihmisestä onnellisempia. Onnellisuus alkaa pudota erityisesti silloin, kun lapsia ilmestyy kaksi tai enemmän.
Sosiologi Robin W. Simon Wake Forestin yliopistosta tutki 13 000 yhdysvaltalaista ja havaitsi, että lapsia hankkineet ovat masentuneempia kuin lapsettomat riippumatta lapsien määrästä.
”Ihmiset, joilla on omia alaikäisiä lapsia, ottolapsia, lapsipuolia tai aikuisia kotona asuvia lapsia, ovat masentuneempia kuin ihmiset, joilla ei ole lapsia”, hän kirjoittaa. Masentuneimpia olivat yksinhuoltajat, joilla oli vauva- tai taaperoikäisiä lapsia.
Myrkkyä parisuhteelle