Ikävin laji koululiikunnassa?

Rakastin liikuntaa vapaa-ajalla ja olin suurimmassa osassa lajeissa ihan hyvä tai vähintään keskitason yläpuolella. Silti minulle ei koskaan syötetty ja valittiin aina viimeisenä joukkueeseen, joten koululiikunta onnistui aika tehokkaasti tappamaan liikunnan ilon nuorelta koulukiusatulta :( Lentopalloa vihasin ehkä eniten koska en pysynyt perässä opettajan keksimissä säännöissä. Kovasta pallosta jäi myös punaiset kipeät jäljet käsiin

Vaikea päättää kaikkein kamalinta, telinevoimistelu ja lentopallo oli ehkä hirveimmät. Vieläkin muistan kuin eilisen päivän, kun seisottiin jonossa ja jokaisen oli pakko vuorollaan hypätä sen hemmetin pukin yli. Muut töllöttivät. Mahassa kiersi, hiki virtasi ja paleli samaan aikaan, pelko oli kova. Yksi oli oikein hyvä pukkihyppelyssä ja häntä sitten ihailtiin, kun hän hyppäsi monta kertaa ja ope sanoi, "katsokaan mallia". 

Melkein yhtä kamalaa oli lentopallo. Pelkäsin sitä palloa. Hiihtokin oli kamalaa, sukset lipsuivat, pelkäsin laskea mäestä, jäin joukosta ja pelkäsin karhuja, asuttiin maalla ja ladut olivat keskellä metsää. Lisäksi meillä oli joka talvi ainakin 5 hiihtokilpailut, ne oli sellaisia osakilpailuja ja tulokset laitettiin koulun seinälle. Ope piirsi siihen vielä jokaiselle oppilaalle käyrän, miten on kehittynyt talven mittaan! Sairasta, vai mitä?

Koko liikunta oli pelkkää painajaista ja koululiikunnan loppumisen jälkeen meni lähes 20 v ennen kuin harrastin mitään muuta liikuntaa kuin kävelyä. 

Minä kyllä tykkäsin aivan kaikista.

Vierailija kirjoitti:

Tätä ei varmaan ole 80-luvun alun jälkeen ollut mutta: voimistelu tamburiinin tahtiin piirissä!

Voi luoja...

Meillä oli 90-luvulla. Oli jotenkin nöyryyttävää, kun samaan aikaan pojat sai (minun mielestä siis sai) pelata korista tai sählyä viereisessä salissa. Me tytöt opeteltiin sipsuttamaan sievästi tamburiinin tahdissa. Hyi hitto.

UINTI

Miksi ihmeessä varhaisteini-ikäiset pakotetaan nakuilemaan luokkakavereittensa kanssa uimahallissa?!?

Inhosin (ja moni muukin inhosi) sitä, että piti mennä uimaan koko luokan pojat ja tytöt samaan aikaan. Siellä ilkeimmät tytöt tuijottelivat toisia suihkutiloissa ja haukkuivat muita selluliitti-läskeiksi tai karvaisiksi.

Kun saavuimme altaalle, pojat riekkuivat altaan reunalla ja pitivät tissi/perseraatia luokan tytöistä. Ainoa keino oli hypätä nopeasti veteen.

”Toi on ihan lauta!”

”Karvat näkyy läpi!”

”Vttu toi on läski!”

”Hyi stana miten laiha, oikee riisitikku!”

”Oho oho Annalla on isot tissit!”

Ja ope ei tehnyt asialle mitään. Tosi kivaa ja mieltä ylentävää.

Jalkapallo ja yleisurheilu oli parasta :)

Vierailija kirjoitti:

Sulta puuttuu listasta kokonaan se v*tun jääkiekko.

Ja sähly ja kuntopiiri

Vierailija kirjoitti:

UINTI

Miksi ihmeessä varhaisteini-ikäiset pakotetaan nakuilemaan luokkakavereittensa kanssa uimahallissa?!?

Inhosin (ja moni muukin inhosi) sitä, että piti mennä uimaan koko luokan pojat ja tytöt samaan aikaan. Siellä ilkeimmät tytöt tuijottelivat toisia suihkutiloissa ja haukkuivat muita selluliitti-läskeiksi tai karvaisiksi.

Kun saavuimme altaalle, pojat riekkuivat altaan reunalla ja pitivät tissi/perseraatia luokan tytöistä. Ainoa keino oli hypätä nopeasti veteen.

”Toi on ihan lauta!”

”Karvat näkyy läpi!”

”Vttu toi on läski!”

”Hyi stana miten laiha, oikee riisitikku!”

”Oho oho Annalla on isot tissit!”

Ja ope ei tehnyt asialle mitään. Tosi kivaa ja mieltä ylentävää.

Samanlaista oli meilläkin. Kehityin fyysisesti aika nuorena ja hävetti ihan hitoikseen mennä sinne naisten suihkutilohin, kun muut tytöt oli ihan pikkutyttöjä ja minulla oli jo tissit ja karvat. Sitä tuijotuksen määrää... Vieläkin ahdistaa.

Kaverillani oli psoriasis ja hän taas häpesi ihottumaisia raajojaan. Typerimmät kyselivät, että mikä sua oikein vaivaa, hyi yök.

Vierailija kirjoitti:

Tätä ei varmaan ole 80-luvun alun jälkeen ollut mutta: voimistelu tamburiinin tahtiin piirissä!

Voi luoja...

Juuri näin, meillä oli maikkana nainen, joka oli intohimoinen naisvoimistelun ihannoija ja piti nilkat ojentaa "sirosti", opastipa joskus jopa ulkona, jos joku käveli hänen mielestään miesmäisesti (ojennapa nilkkasi kauniisti jne). Oma tyttärensä oli oikein prinsessakasvatuksen saanut, opiskeli samoihin aikoihin.

Järkyttävää asennekasvatusta.

Vierailija kirjoitti:

Telinevoimistelu oli lamauttavan pelottavaa.

Oliko se hevonen vai mikä se korkea teline, jonka päälle olis pitäny hypätä ja tehdä kuperkeikka jopa?

Vierailija kirjoitti:

Kaikki pelit. Ne sporttiset pelihullut oli naama punaisena karjumassa jokaiselle joka ei ollut hyvä pelaaja. Ja se teennäinen joukkuehengen nostattaminen ja muu mesoaminen, kun ei vähempää voinut kiinnostaa. 

Juuri näin! En voi ymmärtää, miten voi niin mennä tunteisiin se, että oma joukkue häviää, etenkin kun kyse on joukkueesta, joka on kasattu liikuntatunnin alussa sattumanvaraisesti :D Jotain kilpailuhenkeä on toki hyvä olla elämässä, että edistyy, mutta sen kohdentaminen johonkin yläkoulun/lukion liikuntatuntiin on turhaa.

Itse pidän liikunnasta myös koululiikunta oli ok. Opettajamme onnistui kuitenkin varmasti tappamaan monelta muulta liikunnan ilon. Tunneilla piti tehdä kuperkeikkoja, kärrynpyöriä, kieppi yms. jonossa ja opettaja huusi aina perään arvosanan, niille joille tuli kutosia tai vitosia saivat "kotiläksyksi" lihaskuntoliikkeitä.

Hiihto oli ärsyttävää ja joukkuelajeista sähly. Ihme huitomista liian kevyen pallon perässä ja varpaat muusina kun jotkut viuhtoi mailalla kuin hullut. Täysin turha laji.

Pesäpallo.

Ei siinä edes tullut hiki. Seistiin jonottamassa lyöntivuoroa ja kerta-pari tunnissa sai juosta pesältä toiselle.

Sama kentällä: odotat palloa, joka saapui ulottuvillesi harvoin. Revähdytit olkapääsi heittäessäsi sen satunnaisen pallon johonkin, mihin huutava sakki sitä sillä hetkellä kiljuen toivoi.

Jalkapallo ja koripallo, yksi talvi oli joka vitun liikkatunti korista.

Hyvillä luistelukeleilläkin sisällä korista.

Onneksi pääsin silloin liikkatunneilla matikan tukiopetukseen, kotona meinasi vaan tulla selkään kun piti vääntää vitosia matikan kokeista ja vastata aina väärin kun ope kysyi.

Inhosin kaikkia liikuntalajeja. Telinevoimistelu oli kuitenkin kaikkein pelottavinta ja nöyryyttävintä. Olin pienikokoinen, arka ja vähän kömpelö. Mitään tekniikkaa ei opetettu, vaan kaikki laitettiin kylmiltään riviin ja siitä yksi kerrallaan tekemään suoritusta samalla kun opettaja arvioi ja muut luokkalaiset katselivat. Pelkoa ei mitenkään vähentänyt se, että yksi luokkalainen teki eritasonojapuilta voltin niskalleen ja jouduttiin viemään päivystykseen.

Lähes yhtä kamalia muistoja on myös pallopeleistä, joissa joukkuejako tehtiin aina ns. kunujakona. Jäin jaossa aina viimeiseksi. Minulla on aivan surkea pallosilmä eikä lainkaan kilpailuviettiä ja jos jouduin kentälle niin koitin parhaani mukaan vain pysyä poissa jaloista ja väistellä palloa, jota pelkäsin. Parhaita tunteja oli ne, kun sain istua vaihtopenkillä. 

Vierailija kirjoitti:

Tätä ei varmaan ole 80-luvun alun jälkeen ollut mutta: voimistelu tamburiinin tahtiin piirissä!

Voi luoja...

Minusta tää oli kaikkein mukavinta!

Ei tarvinnut raahata painavia välineitä mihinkään. Ei tarvinnut rientää kamalalla kiireellä koululle, kun liikunnan opettaja piti tuntia niin pitkään, että Aima tuli kiire.

Uinti. Kovat kaikuvat äänet, liian kylmä vesi ja alasti oleminen kiusaajien edessä

Telinevoimistelu. Pelottavat temput tangolla. Ja opettaja pitämässä kiinni ja painamassa pää alaspäin kieppiin tangolla. (sekava lause tiedän :D)

Sähly. Jalat miljoonilla mustelmilla mailoista.

Pallopelit ala-asteella. Esimerkiksi Kahden tulen välissä jonka on tarkoitus olla hauskaa. Sitten häviäjäjoukkue mulkoili ja riitely jatkui vielä pukuhuoneessakin. Onneksi yläasteella meillä ei enää ollut tuota liian tosissaan ottamista vaan pidettiin vaan hauskaa.

Vierailija kirjoitti:

2000-luvulla ei onneksi ollut enää telinevoimistelua. Sählyä vihasin eniten. Ahdetaan pikkuiseen tilaan lapset sohimaan toisiaan kovilla mailoilla ja pallolla ilman minkäänlaisia suojavarusteita. Luistelu oli myös inhottavaa. Tytöillä piti olla kaunoluistimet ja piti tehdä piruetteja yms. sen sijaan että saisi käyttää oikeita luistimia ja ihan vain nauttia liikkumisesta.

Ai, kyllä meillä vaan oli. Muistan suoranaiset traumat jotka jäivät niistä kaikista vaikeista tempuista joita piti pakosti tehdä vaikka riskinä olisi ollut se, että kokemattomana katkaisee niskansa. Ja sitten se, kun kaikki muut tuijottavat vieressä samalla kun on oma vuoro, se lisäsi sitä ahdistusta entisestään. Mutta totta, moni laji koululiikunnassa oli vain pakottamista, nöyryyttämistä ja siitä oli liikunnan ilo ja onnistumisen kokemukset kaukana, siis ainakin omasta kokemuksestani. 

Telinevoimistelu oli kyllä alipainoiselle, heikolle ja korkeita paikkoja inhoavalle niin täysin mahdoton laji ettei mitään määrää. Peruskouluun mennessä olin jotenkin kadottanut kykyni tehdä edes kuperkeikkoja, mikä oli sentään joskus viisivuotiaana onnistunut.

Kaikki palloilulajitkin olivat ikäviä mutta niissä ei sentään tarvinnut muuta kuin että joku tönäisee suoraan tantereeseen, tai että menee taas kerran rillit solmuun suoraan naamalle tulevan pallon takia.

Ehkä paras muisto koululiikunnasta on kun kerran (tasan kerran) päästiin suunnistamaan. Siinäkin oli kyllä yksi kartta per neljä oppilasta.

Aloin nauttia liikunnasta pari vuotta koulun pakkoliikunnan jälkeen ryhtymällä harrastamaan niitä lajeja joista oikeasti pidin: pyöräily, suunnistus ja juoksu.