Miltä teistä lasten vuoroviikkoasuminen tuntuu?

Vierailija kirjoitti:

Meillä 4 päivää + 3 päivää. Siis minulla 4 ja isällä 3 ja joskus toisinpäin.

Viikko erossa omista lapsista tuntuisi tosi hurjalta, siis ihan lastenkin kannalta. Lasten vuoksi kyllä siihenkin suostuisin, jos lapset sellaista vaikka jossain kohtaa toivoo. Nyt he on 6v ja 8v.

Pointti, vanhemmuuden voi kyllä jakaa puoliksi ilman viikko-viikko systeemiä.

1980-luvun lopussa kokeilimme tätä noin 1/2 vuotta. Päädyimme viikko-viikko-systeemiin. Silloin se oli lastenvalvojan mielestä tuhoon tuomittu systeemi, mutta toimi paremmin lastenkin kannalta, kun heidän ei tarvinnut miettiä viikonpäivinä sen tarkemmin.

Vierailija kirjoitti:

Ettekö koe mustasukkaisuutta? Siellä omat lapsenne viettävät lauantai-iltaa jonkun toisen naisen/äidin kanssa?

Terapian tarpeessa. 

Ihan ok toimii, tosin meillä on pikemminkin puoliviikko-systeemi. Kun lapset ovat kanssani tuntuu, että minulla on enemmän aikaa ja voimia, energiaa olla läsnä heidän kanssaan. VS se lopun tulehtunut parisuhdeaika ydinperheenä. Arvostan aikaa lasten kanssa enemmän kuin aiemmin. Lisäksi on kiva, että omalle elämälle on enempi aikaa eikä ex-mies määritä onko sitä vai ei (ei!). Eksällä ei ole vielä ainakaan vakituista uutta eikä ole esitellyt ketään lapsille. Meillä on hyvät välit näin. Itselläni on uusi miesystävä ja hän on nähnyt lapset pari kertaa, mutta hyvin on toiminut tämä, että kun olen lasten kanssa - olen lasten kanssa ja kun olen miehen luona tai hänen minun luonani olemme kahdestaan. Kaikki järjestyi.

Lapsen kannalta olisi mukavaa, että koteja olisi vain 2, mutta kun isä ei jaksa omaa viikkoaan (jota vaatimalla vaati), niin lapsi on 7 päivää minulla, 2 päivää isällään ja 5 päivää isovanhemmilla.

Miehen kanssa ei edelleenkään (erosta 4 vuotta) voi sopia mitään, hän ei muista kertoa päiväkotiin omia työaikojaan ja sitten sieltä otetaan minuun yhteyttä, kun lapsi tulikin ilmoittamatta hoitoon. Se ei ole minun asiani, minä maksan hoitomaksun, mutta mies on samalla tavalla huoltaja kuin minäkin. Päiväkoti kokee, että lapsen asiat on äidin asioita! Sama koskee lapsen harrastusta - isäviikolla isä ei voi viedä lasta, koska äiti on päättänyt harrastuksen (lapsi itse halusi). Niinpä isäviikolla minun veljeni hakee lapsen hoidosta, vie harrastukseen ja sieltä mummolaan. Eno ja lapsi saa yhteistä aikaa, mutta isän mielestä se aika on pois häneltä, vaikka isä ei edes illalla ehdi lastaan näkemään.

Eli surkea mies ei erossa muutu hyväksi isäksi, mutta onneksi on tukiverkko. Seuraava väännettävä asia on lapsen koulu: isä haluaa lapsen kokonaan itselleen, koska haluaa valvoa koulunkäyntiä. Kysyin, että kun lapsi ei nytkään ole isällä vaan mummolassa, niin mihin kouluun hän on ajatellut lapsen menevän.

Ap taitaa olla sellainen ripustautuja, ettei sitä mieskään enää kestänyt vaan vaihtoi normaalimpaan.

En ole mustasukkainen lasten isästä (aina hoitanut), en opettajista, päiväkodin tädeistä enkä mummoista. Kaikki on plussaa. Ja on tervettä että lapset itsenäistyvät ajallaan. MUTTA olen mustis uudesta äitipuolesta. En voi tälle tunteelleni mitään. Sattuu, että toinen voi pitää omaani sylissä illalla ja luoda lämpimän suhteen. Pelkään, että meidän suhde siinä heikkenee ja toinen tulee lapsilleni tärkeäksi. Miksi tunnen näin? Miksi muut ette koe tätä vaikeana? Haukkujenne uhallakin kerron täällä, koska on tärkeää saada keskustelua aiheesta.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ettekö koe mustasukkaisuutta? Siellä omat lapsenne viettävät lauantai-iltaa jonkun toisen naisen/äidin kanssa?

Terapian tarpeessa. 

Ohis oudosti sanottu, että terapian tarpeessa. Mietin vain kuinka monella exällä on huono suhde puolison uuteen naiseen. Silti aivan fine, että se sama nainen on isodsa roolissa lapsesi elämässä tunnetasolla. Suhde voi olla hyvinkin läheinen.

Miksi terapian?

Meillä lapset asuvat minun kanssani 9vek ja isällään 5vrk. Tällä systeemillä ollaan menty 2,5 vuotta, kumpikaan ei ole esitellyt lapsille uutta kumppania. Vanhempien välit huonot edelleen... Lapset oireilee, mm. yksi erityislapsi terrorisoi muita ja äitinä minusta tuntuu samalla kamalalta kun lapset lähtevät isälle, mutta samalla myös valtava helpotus, että viisi päivää saa välittää vain itsestään, eikä tarvitse kokoajan repiä hiuksiaan päästään lasten vuoksi. Alussa itkin aina kun lapset lähtivät, mutta nyt on oikeastaan vaan suuri helpotus saada olla rauhassa. Kuulostaa aika kamalalta, mutta yritän kyllä olla läsnäoleva äiti ne 20 pvää kuussa.

Kaipaan omaa aikaa. Mutta olisi parempi olo jos lapset olisivat mummolassa kuin isän uuden perheen luona.

Up

Näin aikuisena eroperheen lapsena on typerää paisutella ongelmia mitä ei ole.

Kyllä sen lapsesta näkee onko asiat hyvin vai huonosti.

Haluaako joku syyllistää eroperheitä kun ovat todenneet että on lapsienkin paras ettei riidassa tarvii elää?

Sinä eroperheessä kasvanut, miltä se vanhemman uusi puoliso ja lapset tuntuivat. Viekö paikkaa toiselta vanhemmalta?

Vierailija kirjoitti:

Meillä lapset asuvat minun kanssani 9vek ja isällään 5vrk. Tällä systeemillä ollaan menty 2,5 vuotta, kumpikaan ei ole esitellyt lapsille uutta kumppania. Vanhempien välit huonot edelleen... Lapset oireilee, mm. yksi erityislapsi terrorisoi muita ja äitinä minusta tuntuu samalla kamalalta kun lapset lähtevät isälle, mutta samalla myös valtava helpotus, että viisi päivää saa välittää vain itsestään, eikä tarvitse kokoajan repiä hiuksiaan päästään lasten vuoksi. Alussa itkin aina kun lapset lähtivät, mutta nyt on oikeastaan vaan suuri helpotus saada olla rauhassa. Kuulostaa aika kamalalta, mutta yritän kyllä olla läsnäoleva äiti ne 20 pvää kuussa.

Minä koen myös ristiriitaisia tunteita. Toinen lapsistamme on hyvin haastava, tutkimukset kesken mutta jotain poikkeavaa selvästi on. Oli jo pienenä ja lapsen käytös koetteli jo silloin paljon meidän vanhempien suhdetta - ei tokikaan ollut syy eroon. Mutta erityislasten vanhemmat eroaa herkemmin kun se arki voi olla niin valtavan rankkaa että ollaan ihan rikki.

Poika saa siis raivareita, koulussa on haasteita ja kun koulusta tulee kotiin niin loppuillan kiukut voi olla jo valmiina porisemassa. Hänen mielentilansa vaikuttaa koko perheeseen ja usein valitettavasti negatiivisesti. Kun menee isälleen niin usein huokaisen syvään, kun kotona on rauha. Ja silti sitä kuitenkin rakastaa sitäkin lasta niin että kuolis puolesta koska tahansa. Mutta koen hänen suhteen ainaista riittämättömyyttä ja epäonnistumista vanhempana.

On luonnollista haluta omaa aikaa, aikaa nukkua, kuntoilla, lukea. Lapset on silti omia.

Kun lapset lähtee on pari päivää kiva olla itsekseni, sitten alkaa ikävöimään lapsia. Viikko-viikko on selkeä ja lapsillekin helppo, kun aina tiettynä päivänä koti vaihtuu. Se mikä tässä kuviossa hiertää on, kun puolet ajasta olen oikeastaan lapseton. En tiedä yhtään mitä lapsille kuuluu tai mitä tekevät. Kuulen puolittaista kertomusta.

Meillä ei ole vuoroviikkojärjestelyä, mutta vastaan muihin kysymyksiisi.

Ensinnä nuo juhlapyhät. Itse en ole kokenut ongelmalliseksi sitä, että joka toinen vuosi vietetään esim jouluaattoa meillä eri päivänä kuin 24.12, jolloin lapsi on isänsä sukulaisissa. Tärkeintä on yhdessäolo, muistot juhlasta, ei se, mikä päivämäärä kalenterissa sattuu olemaan, kun päivää vietetään. Mutta ihan meillä on silloinkin ollut kuusi, jouluruoat, joulupukki, jne.

Ja kannattaa etukäteen miettiä, miten itse sitten viettää päivää vaikka silloin jouluaattona niinä vuosina, kun lapsi on muualla. Järjestää itselleen sellaisen oman päivän kuin haluaa.

Pääsiäisenä on neljä päivää, joista jokaisena yhtälailla ehtii viettää sitä pääsiäistä. Tai sitä voi viettää vaikka jo palmusunnuntaiviikonloppuna.

Erällä ei tietääkseni ole vakituista uutta kumppania. Mutta en nyt kokisi sitä ongelmaksi, jos olisi. Onhan lapsen elämässä jo nyt muitakin tärkeitä aikuisia vanhempien lisäksi: opettajat, kummit, isovanhemmat, jne. Miksei voisi olla yksi lisää? Se, että sattuu olemaan exän kumppani ei tee henkilöstä lapsen äitiä tai isää.

Isompi murhe siitä tulee, jos vanhemman uusi kumppani on kylmä tai välinpitämätön puolisonsa lapsia kohtaan. Yhden ystävän tapauksessa on näin: ensin exän uusi nainen yritti olla superäitipuoli. Kun lapset on lapsia ja alun jälkeen alkaneet tälle naiselle yhtälailla kiukutella ym kuin vanhemmilleen, niin tätsyn kiinnostus on ikävä kyllä vaihtunut melkein vihamielisyydeksi.