Lue keskustelun säännöt.
Kaipaan jatkuvasti takaisin lapsuuteen :(
16.01.2020 |
En tiedä onko tämä tavallista? Ei se lapsuus/nuoruus mitään ruusuilla tanssimista ollut, vaikeuksia meidän perheellä riitti. Mutta silti vaihtaisin tämän aikuiselämän koska tahansa siihen. Oli perhettä ympärillä ja tuntui että aikaa on loputtomasti hengailla kaverien kanssa. Tavallaan niin huoletonta. Nyt olen aikuinen, asun puolison kanssa ja käyn töissä. Kavereita ja sukua ehtii nähdä joskus ja jouluna kun kaikilla omat kiireet ja vastuut. Yritän olla positiivinen... mutta usein on niin yksinäistä ja tylsää. Joskus itken kun tulee niin ikävä lapsuuden perhettä ja kotia.
Kommentit (33)
Oletko mies vai nainen?Aika erikoista jos olet mies ja kaipaat takaisin äidin helmoihin!
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Oletko mies vai nainen?Aika erikoista jos olet mies ja kaipaat takaisin äidin helmoihin!
Tarkoittaisiko se, että mies olisikin nainen?
Minulla oli etuoikeutettu lapsuus,silti olen tyytyväinen aikuiseen elämääni.Napanuora katkesi kauan aikaa sitten Olen paljon yksin mutta en juuri kaipaa seuraa!
Lapsena/nuorena ei tuntunut yhtään pahalta pelailla videopelejäkään päivät pitkät kun pitkä elämä oli vielä edessä. Nyt vanhempana siitäkin mennyt ilo kun se tuntuu jonkinlaiselta elämän haaskaukselta. Tajuaa sen päätyseinän lähestyvän ja ikäänkuin elämä pitäisi käyttää johonkin "järkevämpään", mitä lie se sitten on.
Vierailija kirjoitti:
Lapsena/nuorena ei tuntunut yhtään pahalta pelailla videopelejäkään päivät pitkät kun pitkä elämä oli vielä edessä. Nyt vanhempana siitäkin mennyt ilo kun se tuntuu jonkinlaiselta elämän haaskaukselta. Tajuaa sen päätyseinän lähestyvän ja ikäänkuin elämä pitäisi käyttää johonkin "järkevämpään", mitä lie se sitten on.
Ja samaan aikaan aika tiivistyy ja lyhenee, mitään ei ehdi tehdä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sama juttu, vaikka elinkin lapsuushlvettiä niin oli hyviåkin hetkiä ja sellaista lapsen omaista huolettomuutta
Mulla on rankka lapsuus kaltoinkohteluineen ja väkivaltoineen, mutta muistelen silti pääosin hyvällä.
Kasvoin alueella jossa oli turvallista elää ja liikkua, nyky-Suomen ongelmat eivät ulottuneet sinne lainkaan. Luontoa riitti, kavereiden kanssa juostiin pitkin hylättyjä kartanoita ja soramonttuja, metsiä...koulumatkoilla pysähdyin katselemaan ojissa juoksevaa vettä ja leskenlehtiä. Nää on itselleni eläviä, tärkeitä muistoja enkä tiedä miksi niistä tuntuu tulevan koko ajan vaan tärkeämpiä? Täytän pian 40.
Aikuisuus on ollut...enimmäkseen epätyydyttävää. Olen yrittänyt monenlaista, missään kuitenkaan juuri onnistumatta. Lapsen sain aikaiseksi, hän vammautui synnytyksessä ja on tämän vuoksi erityistarpeinen. Välillä kun stressitaso nousee arjessa liikaa, huomaan toivovani että vaan kuolisin pois...
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Itken ainoastaan silloin kun rakastetulleni hänen lapsuuden perheensä on tärkeämpi kuin minä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Lapsena/nuorena ei tuntunut yhtään pahalta pelailla videopelejäkään päivät pitkät kun pitkä elämä oli vielä edessä. Nyt vanhempana siitäkin mennyt ilo kun se tuntuu jonkinlaiselta elämän haaskaukselta. Tajuaa sen päätyseinän lähestyvän ja ikäänkuin elämä pitäisi käyttää johonkin "järkevämpään", mitä lie se sitten on.
Ja samaan aikaan aika tiivistyy ja lyhenee, mitään ei ehdi tehdä.
Mood.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Lapsena/nuorena ei tuntunut yhtään pahalta pelailla videopelejäkään päivät pitkät kun pitkä elämä oli vielä edessä. Nyt vanhempana siitäkin mennyt ilo kun se tuntuu jonkinlaiselta elämän haaskaukselta. Tajuaa sen päätyseinän lähestyvän ja ikäänkuin elämä pitäisi käyttää johonkin "järkevämpään", mitä lie se sitten on.
Ja sitten päätyy roikkumaan vauvapalstalla päivät pitkät vaikka videopelien pelailukin olisi hedelmällisempää.
Eipä ole aikuiselämästä kummoisia ansiolistoja jäänyt. Päätöntä hyppimistä eri koulutuksissa ja kursseilla kun mikään ei tuntunut sellaiselta joka oikeasti kiinnostaisi. Lopulta 15v samassa ankeassa palkkatyössä jossa ajoin itseni loppuun ja nyt elän siitä kerryttämilläni säästöillä ilman tukia koska hallituksen leikkaukset.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Jos jollain pillerillä saisi elinikää vaikka 500v lisää niin alkaisikohan videopelit taas hetkeksi innostamaan?
Sama, kaipaan aikaa kun olin 17-20 ja sisarukset asuivat myös vielä kotona. Peruskoulun kiusaajistakin oli jo päässyt eroon, joten oli vain tulevaisuudensuunnitelmia ja aina jotain tapahtui, sellainen kiva pöhinä. En ollut yksinäinen, vaikkei minulla ollut ystäviä. Kaikki muuttui painajaiseksi, kun perhe kasvoi lopulta aikuiseksi hajosi kuka minnekin.