Lue keskustelun säännöt.
Häpeä omasta sosiaalisesta asemasta laajojen sosiaalisten verkostojen maailmassa
yksinkö yksinäinen
16.01.2020 |
Hei.
En edes oikein tiedä, mitä haen tällä, mutta halusin avautua aiheesta, josta en ole avautunut oikeastaan kenellekään.
Olen nuori nainen ja häpeän sitä, ettei minulla ole ystäviä tai sosiaalista tukiverkostoa, jollainen tuntuu oikeastaan kaikilla "normaaleilla" olevan. Minulla on yliopistotutkinto ja ollut palkkatöissä jo pari vuotta. Olen kai ihan mukava ja joissain tilanteissa/joidenkin mielestä jopa ihan hauska. Ongelmani on se, että pelkään kertoa aina uusissa ympäristöissä, joissa tapaan ihmisiä (esim. työpaikat tai mieheni kautta), että minulla ei ole läheisiä tai sosiaalista verkostoa lähes lainkaan paikkakunnalla, jossa olen asunut jo viimeiset 5 vuotta. Ja tuntuu, että nämä näissä tapauksissa tavatut henkilöt aina olettavat minulla olevan hyvin laajakin sosiaalinen piiri/verkosto, ehkä, koska peitän tämän tosiasian hyvin.
Pelkään tämän asian osalta "paljastumista" ja ihmisten reaktioita. Minulla on oikeastaan aika surkea itsetunto, vaikka senkin peitän melko hyvin. Ennen parisuhteessa oloa pelkäsin kuollakseni töissä työkavereiden kysymystä: "Mites meni viikonloppu?" Ja siihen sitten valheiden keksimistä. Minä olin yksin kissani kanssa (tämä stereotypia naurattaa jopa itseäni). Olen alkanut yrittää luoda uusia ihmissuhteita, mutta se on vaikeaa. Sosiaalisten suhteiden paljous/olemassaolon oletus kun tulee esille hyvin pienissä vuorovaikutuksen hetkissä, aina. Esimerkiksi: menen vapaaehtoisena johonkin tapahtumaan, jossa on kivaa ja töiden kautta tuttuja, joista haluaisin uusia potentiaalisia kavereita, kunnes joku sanoo: "Kiva, että uhrasit illan tätä varten, sinulla oli varmasti parempaakin tekemistä ystäviesi kanssa". Ei, tämä oli ainoa optioni... Tai toisessa työtilanteessa työkavereiden kanssa, joista toivon myös tulevan uusia kivoja ystäviä, juttu luistaa ja tulemme ihan hyvin juttuun, kunnes työt loppuvat, ja yritykseni jatkaa keskustelua heidän kanssaan ja luoda ihmissuhde ei vaan ota tuulta alleen, heillä kun on jo täydet sosiaaliset kalenterit ja tarpeeksi kavereita. Tykkäsin eräästä työkaverista kovasti ja ilostuin, kun hän kutsui minut luokseen illalliselle. Myöhemmin hän oli unohtanut koko illallisen, sen kivan illan, jota muistelin lämmöllä pitkään, jonka ajattelin lähentävän meitä ystävinä.
Tai kun mies sosiaalisena ihmisenä omaa paljon ystäviä ja haluaa järjestää bileitä, ja minulla ei ole sinne ketään kutsuttavaa, kuin ex-kollegoita ja netissä tapaamiani ihmisiä (esim. ystäväpalstalta). Koska olen opiskellut kouluni toisella puolen maailmaa, opiskelukaverini asuvat siellä... Joten koen myös ahdistusta siitä, ettei minulla ole bileissä kuin muutama tuntemaani ihmistä, joista kaksi olen tavannut netissä ja toinen heistä on omien sanojensa mukaan syrjäytynyt (ja tavallaan yksi harvoja ihmisiä, joille en koe tarvetta feikata tullakseni hyväksytyksi), ja mieheni ystävät kyselevät, missä minun ystäväni ovat - ja missä olen tavannut nämä bileissä olevat ystäväni. Suuren häpeän vallassa kerron, että netissä, eikä siinä mitään, mutta kun suurin osa tuntemistani ihmisistä tuollaisissa bileissä on netissä tapaamia, se herättää ihmisissä ehkä jotain ajatuksia siitä, miksei paikalla ole ketään muita. Tai näin ainakin itse pelkään.
Ihmisten kysymykset (hyvää tarkoittavat) tuntuvat veitseniskuilta, kun miehen ystäväkin hyväntahtoisesti johonkin kommentoi että: "Sun täytyy sitten kutsua ystäviäsi tänne". Samalla paikkakunnalla ei asu yhtään ystävääni, sukulaista, ei ketään. Ja ystävien hankkiminen aikuisiällä on todella vaikeeta mulle.
Jatkuu...
Kommentit (36)
Minä syytän ystävättömyydestäni sitä että olin nuorena koulukiusattu. Siltä ajalta ei ole jäänyt ketään johon kiinnostaisi pitää yhteyttä. Opiskelukaverit taas katosivat kuka minnekin jo ennen valmistumista, parina viimeisenä vuonna ei juuri ketään nähnyt kun oli harjoittelua/opinnäytetyön tekemistä tai muuta itsenäistä hommaa. Hyvähän sitä on neuvoa tässä kiusaamisen luvatussa maassa että ystävät pitäisi hankkia nuorena ja verkostoitua opiskeluaikana.
Työkaverit ovat ok, mutta ei niitä vapaa-ajalla jaksaisi nähdä kun yhteistä on vain se työpaikka. Harrastusporukkaa tapaa siinä harrastuksessa, kaikilla muut tuntuvat viettävän muun ajan perheensä tai muualta tuttujen ystäviensä kanssa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Minä syytän ystävättömyydestäni sitä että olin nuorena koulukiusattu. Siltä ajalta ei ole jäänyt ketään johon kiinnostaisi pitää yhteyttä. Opiskelukaverit taas katosivat kuka minnekin jo ennen valmistumista, parina viimeisenä vuonna ei juuri ketään nähnyt kun oli harjoittelua/opinnäytetyön tekemistä tai muuta itsenäistä hommaa. Hyvähän sitä on neuvoa tässä kiusaamisen luvatussa maassa että ystävät pitäisi hankkia nuorena ja verkostoitua opiskeluaikana.
Työkaverit ovat ok, mutta ei niitä vapaa-ajalla jaksaisi nähdä kun yhteistä on vain se työpaikka. Harrastusporukkaa tapaa siinä harrastuksessa, kaikilla muut tuntuvat viettävän muun ajan perheensä tai muualta tuttujen ystäviensä kanssa.
Opiskelukavereita ei yhdistä muu kuin kiinnostus samaa alaa kohtaa eikä muuta yhteistä juuri ole. Miten tämä eroaa esim. työkavereista? Miksi niiden opiskelukavereiden kanssa pitäisi verkostoitua, mutta työkavereiden ei?
Siis sinulla on poikaystävä?
Käy sen kanssa keikoilla ym tapahtumissa.
Käykää kesätapahtumissa pussikaljalla.
Kyl ihmisille voi mennä juttelemaan.
Itse en työkavereista piittaisi.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minä syytän ystävättömyydestäni sitä että olin nuorena koulukiusattu. Siltä ajalta ei ole jäänyt ketään johon kiinnostaisi pitää yhteyttä. Opiskelukaverit taas katosivat kuka minnekin jo ennen valmistumista, parina viimeisenä vuonna ei juuri ketään nähnyt kun oli harjoittelua/opinnäytetyön tekemistä tai muuta itsenäistä hommaa. Hyvähän sitä on neuvoa tässä kiusaamisen luvatussa maassa että ystävät pitäisi hankkia nuorena ja verkostoitua opiskeluaikana.
Työkaverit ovat ok, mutta ei niitä vapaa-ajalla jaksaisi nähdä kun yhteistä on vain se työpaikka. Harrastusporukkaa tapaa siinä harrastuksessa, kaikilla muut tuntuvat viettävän muun ajan perheensä tai muualta tuttujen ystäviensä kanssa.
Opiskelukavereita ei yhdistä muu kuin kiinnostus samaa alaa kohtaa eikä muuta yhteistä juuri ole. Miten tämä eroaa esim. työkavereista? Miksi niiden opiskelukavereiden kanssa pitäisi verkostoitua, mutta työkavereiden ei?
juurikin näin.
Itseäni kiusattiin raaasti koko lukio aika.
Liftasin lähimpään kaupunkiin ja hommasin sieltä kaveripiirin.
kyllä hätä konstit keksii
tää siis 90:llä
mieheni ystävät kyselevät, missä minun ystäväni ovat - ja missä olen tavannut nämä bileissä olevat ystävän
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
mieheni ystävät kyselevät, missä minun ystäväni ovat - ja missä olen tavannut nämä bileissä olevat ystävän
Mä sanoisin: mun kaikki ystävät ovat kuolleet
Vierailija kirjoitti:
mieheni ystävät kyselevät, missä minun ystäväni ovat - ja missä olen tavannut nämä bileissä olevat ystävän
Sano niille et ne on thaimaassa
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ap kasvata nyt jonkin sortin selkäranka.
SILLÄ EI OO VDDUJAKAAN VÄLIÄ MITÄ TUTTAVASI SINUSTA AJATTELEVAT.
sanot vaikka et kaverisi ovat vessassa paskalla..muista samalla hymyillä kauniisti:)
Mikä niissä miehen ystävissä oikein mättää?
Miksi ne ei tykkää susta?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
mieheni ystävät kyselevät, missä minun ystäväni ovat - ja missä olen tavannut nämä bileissä olevat ystävän
Koska olen opiskellut kouluni toisella puolen maailmaa, opiskelukaverini asuvat siellä...
huom opiskelukaverot..
sus on jotain pahasti vialla...mutta mitä?
kerro lisää
Tavallaan ymmärrän, sitten taas tavallaan en kun itse olen avoimesti ja ylpeästi erakko, joka välttelen ihmisiä aina kun voin. Ja sanon töissä jos esim. kysyttiin miten vietit vaikka joulun että yksikseni kotona jne. Ei siitä kukaan mitään ihmeempää ajattele.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ap:n ainoat ihmissuhteet ovat työstä ja koulusta.
mitä se terapeutti oikein sanoi...jokin on horribly wrong
Ap..instapyllistä
ota tissikuva kissan kanssa.
saat satoja seuraajia heti
onko kissa söpö?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Kissan kanssa on kivaa. Se on aina hyvällä tuulella.
Mulla on onneksi parisuhde. Muutama kaveri toisella puolella Suomea, joita näen harvoin.
Nykyisellä paikkakunnalla on asuttu kohta kolme vuotta, mutta ei mulla ole täällä kavereita. Harrastuksia on muutama, mutta ei niissäkään ole muodostunut mulle mitään kaverisuhteita.
Mieheni kanssa mä käyn jossain, jos käyn. Muuten olen sitten kotona. Tällä hetkellä en ole edes töissä.
Olen introvertti ja koulukiusattu. Tutustun uusiin ihmisiin hitaasti.
En kyllä allekirjoitata tota, että "aikuisena" olisi jotenkin mahdotonta saada uusia "ystäviä". Kyllä niitä lyötyy jos on oikeasti halua tähän ja on valmis uhraamaan aikaansa. Monet eivät vaan vanhemmiten enää kaipaa samalla tavalla "ystäviä" kun nuorempana, sillä aikaa ei yksinkertaisesti riitä tähän.