Surullisimmat elokuvakohtaukset

Englantilainen potilas kun Hana antaa Almasylle vapauttavan piikin. Ja lukee lopuksi hänelle kuolleen rakastetun viime päiväkirjamerkintöjä.

Hachikon koiran päättymätön odotus juna-asemalla.

Etsii katsellaan ihmisvilinästä junasta poistuvien joukosta turhaan tuttuja kasvoja.

Sitten menee takaisin paikalleen uskollisena taas odottamaan seuraavaa junaa.

Vierailija kirjoitti:

Vihreän mailin ja Dancer in the Dark ratkaisut.

Kun näin DitD:n ensimmäistä kertaa, olin saada sydärin siitä loppukohtauksesta. Mutta sitten tietysti alkaa miettiä, että LvT, Björk... tuskin mitään maailman suurimpia uhreja, you know. Eli miksi hermostua tästä kaikesta. Se on kaikki vain näytelmää. Todelliset sankarit ovat ne, jotka oikeasti kokevat tämäntyyppisiä asioita.

Vierailija kirjoitti:

Ace Ventura 2, siinä alussa, kun se pesukarhu tippuu niistä valjaista.

Ei ole vitsi, mutta kaverin kanssa käytiin elokuvissa tuo katsomassa aikoinaan ja hän nauraa vedet silmissä tuolle kun minä taas melkein itkua tuhersin vieressä. 

Ei varsinainen elokuva, mutta Disney-lyhäri. Kanaemo on hylännyt poikasensa Pluton koirankoppiin ja Pluto alkaa niiden hoitajaksi ja varaemoksi. Lopulta oikea emo havaitsee tipujen kadonneen ja kutsuu isäkukon apuun jolloin ottavat Pluton kanssa yhteen, pluto häviää tappelun ja menee koppiinsa itkemään. Tuo sai itsenikin aina itkemään lapsena ja oli liian surullinen niin en siksi halunnut tuota kovin monta kertaa katsoa ja koska tuo oli itsellä yhdellä Disneyn kokoelmakasetilla niin aina tuo piirretty piti kelata pois. Oli tosin kyllä muutama muukin Disney-piirretty liian surullinen mulle tuossa iässä. 

Loma Roomassa. Loppukohtaus jossa Joe kävelee pois pitkin käytävää ja kääntyy odottaen että näkisi Annen ehkä tulevan hänen perässään.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ace Ventura 2, siinä alussa, kun se pesukarhu tippuu niistä valjaista.

Ei ole vitsi, mutta kaverin kanssa käytiin elokuvissa tuo katsomassa aikoinaan ja hän nauraa vedet silmissä tuolle kun minä taas melkein itkua tuhersin vieressä. 

Ei varsinainen elokuva, mutta Disney-lyhäri. Kanaemo on hylännyt poikasensa Pluton koirankoppiin ja Pluto alkaa niiden hoitajaksi ja varaemoksi. Lopulta oikea emo havaitsee tipujen kadonneen ja kutsuu isäkukon apuun jolloin ottavat Pluton kanssa yhteen, pluto häviää tappelun ja menee koppiinsa itkemään. Tuo sai itsenikin aina itkemään lapsena ja oli liian surullinen niin en siksi halunnut tuota kovin monta kertaa katsoa ja koska tuo oli itsellä yhdellä Disneyn kokoelmakasetilla niin aina tuo piirretty piti kelata pois. Oli tosin kyllä muutama muukin Disney-piirretty liian surullinen mulle tuossa iässä. 

Tiedätkö, että 78 prosenttia palstalaisista hyväksyy toisen miehen lapsen elättämisen oman miehensä kustannuksella???

Kuolleiden runoilijoiden seuran loppupuoli.

Koko P.S. I love you, mutta se oli kyllä mun mielestä jo ihan liiallista jatkuvan itkun lypsämistä. Vaikken voinutkaan muuta kuin itkeä.

Manchester by the sea, kun päähenkilön menneisyys selviää...

Kerran sotureita elokuvassa teki mieleni nousta ääneen ulvomaan kun äiti löytää tyttärensä ruumiin. En ole varmaan ikinä niin itkenyt leffassa!

Vierailija kirjoitti:

Hachikon koiran päättymätön odotus juna-asemalla.

Etsii katsellaan ihmisvilinästä junasta poistuvien joukosta turhaan tuttuja kasvoja.

Sitten menee takaisin paikalleen uskollisena taas odottamaan seuraavaa junaa.

Tätä katsoessa nenäliinoja kuluu!

Titanicissa se, kun orkesteri eroaa, mutta viulisti alkaakin vielä soittaa Sua kohti herrani ja muut muusikot yhtyvät soittoon. Se kuuluu taustalla, kun muuten sanattomasti uppoaminen etenee ja kuva leikkautuu eri puolelle laivaa. Miten vanha pari odottaa kuolemaa vuoteessaan, kapteeni komentosillalla, äiti lukee lapsilleen ym. Ja sit kun se virsi loppuu, ja viulisti sanoo: Gentlemen, it has been a priviledge playing with you tonight. 

Taru Sormusten herrasta se kohtaus, jossa Tuomiovuori on räjähtänyt ja Frodo ja Sam on siellä kivellä laavavirtojen keskellä. "Hienoa olla kanssasi täällä, kun kaikki loppuu." Mutta ei se lopukaa, vaan kotkat tulevat.  

Call Me by Your Name ja siinä The Monologue-nimellä tunnettu kohtaus. Isä puhuu pojalleen elämästä, rakkaudesta, kaiken katoavaisuudesta - musertavaa ja niin totta.

Kun Ingrid Bergman katsoo Humphrey Bogartiin ja sanoo mustalle pianistille. Play it, Sam. Play it again. (Casablanca) Ja samasta leffasta tietty se loppukohtaus kun Ingrid kävelee puolisonsa kanssa sumuiselle lentokentälle ja Humphrey jää katselemaan heidän peräänsä.

Suuri kauneus -elokuvan päätös, joka on yhtäjaksoinen pitkä otto kuvattuna Tiber-jokea kulkevasta veneestä. Rooma aamunkoitteessa, jokivarren maisemat ja Vladimir Martynovin The Beautitudes-kappale Kronos Quartetin esittämänä on pakahduttava yhdistelmä.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Hachikon koiran päättymätön odotus juna-asemalla.

Etsii katsellaan ihmisvilinästä junasta poistuvien joukosta turhaan tuttuja kasvoja.

Sitten menee takaisin paikalleen uskollisena taas odottamaan seuraavaa junaa.

Tätä katsoessa nenäliinoja kuluu!

Katsoin tämän leffan ensimmäisen ja viimeisen kerran mannertenvälisellä lennolla kun kone pimennetty ja matkustajille jaettu viltit. Yritin siinä itkeä sisäänpäin ettei herättäisi muita matkustajia, ihan puolihysteerisenä yliväsymyksestä ja taisi tulla pääkin kipeäksi.

Hyvä leffa mutta ei pysty enää uudestaan katsomaan.

ET:n loppukohtaus ja jäähyväiset - itketti pienenä ja itkettää aikuisenakin.

Kovana Harry potter fanina itken aina, kun Dumbledore kuolee. Myös Fredin, Dobbyn ja Hedwigin kuolemat itkettää aina.

Vierailija kirjoitti:

ET:n loppukohtaus ja jäähyväiset - itketti pienenä ja itkettää aikuisenakin.

Kai olet nähnyt tämän:

Elliotin näyttelijä on ihan alkuperäinen. :)

La Bamba. Äidin suru kun Richielle kävi niin kuin kävi. Kävin katsomassa tätä ekaa kertaa elokuvissa. Itki ihan hysteerisenä.

Tanssii susien kanssa ihan loppukohtaus.

Hevoskuiskaajan loppu.

Hiljaisten siltojen kaikki kohtaukset.

Kissa kuumalla katolla "Magie the cat".

Flashdancen musiikki.

Tuulen viemässä Melanien kuolema.