Lue keskustelun säännöt.
Olen aina ollut vanhemmilleni ja suvulleni ilmaa
12.01.2020 |
Lyhyesti sanottuna olen 30v, keskimmäinen (kolmesta lapsesta) ja aina ollut kiltti ja tottelevainen. Nykyään tunnollinen ja suorittaja-keskeinen työntekijä.
Vanhempani eivät muista minun lapsuudestani juuri mitään. Perhejuhlissa muistelevat siskojeni lapsuutta, ensisanoja, harrastuksia ja leikkejä. Minun elämästä eivät muista mitään, sanovat vain että joo sinä olit aina kiltti. Syntymäpäivänikin muistavat nykyään väärin.
Meillä on perheen yhteinen whatsapp-ryhmä ja siihen laitetaan onnittelut ja muut kuulumiset. Yleensä muu perhe kirjoittelee toisilleen juttuja ja vanhempani muistavat onnitella siskojani mm nimipäivistä ja lasten synttäreistä yms. Minulle, miehelleni ja lapsille he eivät koskaan laita mitään. Yleensä pyydän lapsiani itse soittamaa vanhemmilleni syntymäpäivinään ja kertomaan että heillä on synttärit. Sitten kyllä onnittelee ja tekopyhänä selittelee että hupsista he olivat juuri onnittelemassa. Pah.
Olen näkymätön kaikkialla missä olenkin. Töissäkin olen kuin ilmaa kun minullehan sopii kaikki eikä minulle tarvitse edes kertoa asioista.
Elämä tuntuu merkityksettömältä. Yritän kasvattaa lapsista vahvoja ja tunteitaan näyttäviä. Lapsen ei tarvi vain olla kiltti ja hiljaa. :(
Onko täällä muita harmaita hiirulaisia?
Kommentit (70)
Vierailija kirjoitti:
Kuulostatte itse pikkulapsilta.
Sun on helppo sanoa näin kun on rakastavat vanhemmat. Olisi eri ääni kellossa jos olisit koko elämäsi elänyt yksin, ilman vanhempien tukea ja apua ja välitmistä.
Tuollainen on oikeasti yksi suurimpia tragedioita mitä voi olla, eritoten jos tuollainen syrjintä alkoi jo lapsena.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Koetut epäreiluudet kannattaa muistaa silloin kun vanhukset kitisee apua vanhana.
Aivan. Vanhemmat varmaan ymmärtävät, että se apua saanut suosikkilapsi on se, jolta vastavuoroisesti voi pyytää apua. Ei muilta.
Paitsi että eivät ymmärrä. Se sorrettu ja hyljeksitty ja päähänpotkittu lapsi kelpaa kyllä hyvin sitten palvelijaksi kun ovat vanhoja. Se hylätty lapsi saattaa vielä suostuakin tähän kun on yleensä vastuuntuntoinen. Se paapottu lapsi taas tuskin jaksaa ottaa vastuuta mistään kun ei ole siihenkään mennessä joutunut (koska ne vanhemmat ovat aina hoitaneet lapset, taanneet lainat, rakentaneet talot ja pyörittäneet arjen).
Tässä vaan nyt sen mollatun aikuisen lapsen pitää tehdä valinta, auttaa tai ei.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Koetut epäreiluudet kannattaa muistaa silloin kun vanhukset kitisee apua vanhana.
Aivan. Vanhemmat varmaan ymmärtävät, että se apua saanut suosikkilapsi on se, jolta vastavuoroisesti voi pyytää apua. Ei muilta.
Paitsi että eivät ymmärrä. Se sorrettu ja hyljeksitty ja päähänpotkittu lapsi kelpaa kyllä hyvin sitten palvelijaksi kun ovat vanhoja. Se hylätty lapsi saattaa vielä suostuakin tähän kun on yleensä vastuuntuntoinen. Se paapottu lapsi taas tuskin jaksaa ottaa vastuuta mistään kun ei ole siihenkään mennessä joutunut (koska ne vanhemmat ovat aina hoitaneet lapset, taanneet lainat, rakentaneet talot ja pyörittäneet arjen).
Tässä vaan nyt sen mollatun aikuisen lapsen pitää tehdä valinta, auttaa tai ei.
Ymmärrän jos väkivaltaa kokenut ottaa tilaisuuden, onhan nytten niskan päällä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tämä on yllättävän yleistä varsinkin suurilla ikäluokilla, ja sitä edeltävillä. Ennen oli ajatus että otetaan suosikki ja panostetaan siihen, esim yksi lapsista valitaan tilan jatkajaksi ja hänelle koko perintö, muut pärjätköön omillaan ai menköön muualle vaikka piiaksi/rengiksi.
Juuri näitä tapauksia varten aikaan lakiosa taisi perintökaareen tulla.Miten ihmeen paljon kusta voi sellaisilla vanhemmilla olla nupissa? En tule koskaan ymmärtämään.
Mun mielestäni tämä on ihan normaalia biologispohjaista toimintaa. Ei ne eläinäiditkään ole tasapuolisia, vaan armotta hylkäävät heikommat poikasensa, voivat jopa tappaa ne itse. Joku reiluus ja tasapuolisuus on ihan turhaa nössötystä. Tasajako tekee kaikista köyhiä. Siksi vahvemmat ottavat sen minkä muista irti saavat, varmistaakseen hyvän elmän itselleen ja valituille jälkeläisilleen.
No olisi edes kyse jostain heikkoudesta tai vahvuudesta, mutta kun ei ole. Ei se niin mene, että ne "suositut" olisivat vahvoja ja kaikinpuolin hyviä. Oma sydämeni on kaikkien kaltoinkohdeltujen puolella, he ovat vahvoja, ja minä OLEN JUMALA NIILLE EPÄKELVOILLE VANHEMMILLE!
Tää onkin kiinnostavaa mikä se peruste suosikille on. Meillä esim minä syrjitty ja hylätty olen paljon ystävällisempi, koulutetumpi, työssä menestyneempi jne (kun on ollut pakko ponnistella ja kamppailla ilman mitään apua ja tukea).
Sitten taas suosikki on vähän avuton, huinosti koulutettu, ei menesty työssä, on hyvin riippuvainen vanhenmista koska saa paljon rahaa ja apua ja tukea.
Kaiken logiikan mukaan menestyneempi voisi olla se panostuksen kohde mutta sepä ei olekaan.
Ei, vaan sinua ei tarvitse tukea, pärjätään itsekin. (=hyvin sinut kasvatimme)
Hankala luuserisisarus: "miten me epäonnistuimme??" Johtuu varmaan siitä, että hän joutui menemään jo 9kk ikäisen päiväkotiin/ei saanut harrastaa ratsastusta/minulla oli kiireinen uraputki kun hän oli yläkoulussa/sai minun suvulta tuon peliriippuvuus-geenin - ja tätä omaa epäonnistumista kompensoidaan Aikuiselle lapselle.
Normaalitapauksessahan lapset potkaistaan pois pesästä ja he kykenevät aloittamaan ihan omannäköiseksi itsenäisen elämän.
Joskus voi myös olla niin (kuten meillä) että siskoni on äitini klooni (ajatukset arvot lahjakkuudet mieltymykset ihan kaikki) - minä taas isäni (eli kaikenlaisia 'hankalia' piirteitä, kuten vasenkätisyys ja matemaattinen kiinnostus) - isäni on jo kuollut JS siskoni äidille selvästi läheisempi ja tärkeämpi - olkoon niin, Joten hän ja hänen miehensä myös saa rampata siellä aina kun on jotain mihin tarvitaan apua. Minä olen aina vain "töissä" :)
No, eihän se sinällään lohduta, mutta omille lapsille kannattaa olla tasapuolinen. Tietää nimittäin miten hirveältä törkeä eriarvoistaminen tuntuu.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ap jatkaa.
Kannattaako minun sanoa ääneen vanhemmilleni että koen vääryyttä kun minua ja lapsiani ei koskaan huomioida? Kun olen ennen asiaa heille avannut, he yleensä sanovat minun syyttävän heitä ja vihastuvat. Heittäytyvät marttyyreiksi. Siksi en ole jaksanut asiasta puhua. Olen myös ilmaissut asiaa "jaloillani" ja vetäytynyt heistä kauemmas. Näemme heitä muutaman kerran vuodessa. Vanhemmat eivät asiasta ole moksiskaan ja keskittyvät kahta kauheammin siskoihini ja heidän perheisiin. Tuntuu että teenkö väärin että vien lapsiltani heidän ainoan mummola-kokemuksen....
Mulla samanlaiset vanhemmat. Eivät välitä tipn vertaa minusta tai lapsistamme, sisaruksesta kyllä. Meillä on jo aika törkeät mittasuhteet ssialla. Minä olen ollut aina se kiltti kympin tyttö ja sisarus ei, silti sisarusta rakastetaan ja minua ei lainkaan. Tässäpä esimerkkinä:
- mulle ei maksettu harrastuksia tai lukiokirjoja eikä annettu viikkorahaa, sisarukselle maksettiin
- maksoin opinnot itse ilman tukea kotoa, en ole saanut killinkiäkään - sisarukselle maksettiin kaikki
- mun piti muuttaa kotoa 18v iässä, sisarus sai asua niin pitkään kun halusi
-Mun lapsia ei ole hoidettu ikinä eikä niille ole ostettu lahjan lahjaa koskaan - sisaruksen lapsia palvotaan
- sisarukselle ostettiin auto, asunto j myöhemnin talo. Mulle ei mitään
- perintö on kikkailtu sisarukselle ja vielä niin että tuskin saan mitään lakiosaa kun omaisuus on annettu lahjana etukäteen.Olen nyt 40v ja yritin parikymmentä vuotta korjata tilanbetta, puhuen, vedoten reiluuteen. Ei auta. MIKÄÄN EI AUTA. Mulle vanhemapni soittaa kerta vuoteen, sisarukselle joka päivä. Aina on sanottu että milset ole niinkuin X (\sisarus). Erikoista se että minä oon se kiltti ja hyvätapainen ja sisarus vanhemmille tiuskiva äksy.
Oon luovuttanut ja enää en pidä yhteyttä. Vika ei ole minussa sillä tämä alkoi jo pikkulapsena. Turha taistella asiaa vastaan joten valitse seurasi ja etsi rakkautta ja välittänistö muualta kuin lapsiusperheestä. muitakin saman kokeneita on.
Tällästa on, ihan samanlaista meillä, tosin mies on se suvussaan syrjitty. Sille vaan ei mitään voi, yritetty ollaan ja luovutettu. Parempi keskittyä omaan elämäänsä. Mikään ei muutu, ainakaan paremmaksi, ei ikinä.
Tämmösille vanhemmilla on ihan turha puhua asiasta. Nehän kiistää kaiken (”kuvittelet vaan”) tai sit suuttuu ja saa raivarit. Omien epäreilujen vanhempien kanssa yritin muutaman kerran puhua ja sit luovutin. Vaikka annoin konkreettisia esimerkkejä (”ostitte siskolle auton vuonna 2014, annoitte sille asunnon käsirahan ja takasitte lainan, maksoitte sen yksityisen opiston”) niin silti kiistivät kaiken. Raivostuivat ja alkoivat syyttelemään mua hankalaksi ja kiittämättömäksi. Paras kommentti oli : ”sullekin on aina kaikki järjestetty ja maksettu”. No kun ei ole! Mut heitettiin kotoa ulos 18v iässä kun vanhemmat ilmoitti että nyt on heidän vastuu ohitse. Tuon iän jälkeen en ole saanut pennin hyrrää enkä lahjan lahjaa (esim häälahjaa, joululahjaa tms). Sisko on 37 ja yhä saa vanhemmilta kuukausirahaa ja isot hankinnat maksetaan sille.
Mutta, mun tapauksessa tälle on syykin olemassa eli olin itse ns vahinko/yllätys ja ilneisesti siksi asiaa jotenkin alitajuisesti kostettiin.
Ap, suosittelen että luovuta, hanki keskusteluapua ja tä vanhempasi elämään itsekseen elämäänsä. Rankkaa on, mutta selviät kyllä!
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tämä on yllättävän yleistä varsinkin suurilla ikäluokilla, ja sitä edeltävillä. Ennen oli ajatus että otetaan suosikki ja panostetaan siihen, esim yksi lapsista valitaan tilan jatkajaksi ja hänelle koko perintö, muut pärjätköön omillaan ai menköön muualle vaikka piiaksi/rengiksi.
Juuri näitä tapauksia varten aikaan lakiosa taisi perintökaareen tulla.Miten ihmeen paljon kusta voi sellaisilla vanhemmilla olla nupissa? En tule koskaan ymmärtämään.
Mun mielestäni tämä on ihan normaalia biologispohjaista toimintaa. Ei ne eläinäiditkään ole tasapuolisia, vaan armotta hylkäävät heikommat poikasensa, voivat jopa tappaa ne itse. Joku reiluus ja tasapuolisuus on ihan turhaa nössötystä. Tasajako tekee kaikista köyhiä. Siksi vahvemmat ottavat sen minkä muista irti saavat, varmistaakseen hyvän elmän itselleen ja valituille jälkeläisilleen.
No olisi edes kyse jostain heikkoudesta tai vahvuudesta, mutta kun ei ole. Ei se niin mene, että ne "suositut" olisivat vahvoja ja kaikinpuolin hyviä. Oma sydämeni on kaikkien kaltoinkohdeltujen puolella, he ovat vahvoja, ja minä OLEN JUMALA NIILLE EPÄKELVOILLE VANHEMMILLE!
Tää onkin kiinnostavaa mikä se peruste suosikille on. Meillä esim minä syrjitty ja hylätty olen paljon ystävällisempi, koulutetumpi, työssä menestyneempi jne (kun on ollut pakko ponnistella ja kamppailla ilman mitään apua ja tukea).
Sitten taas suosikki on vähän avuton, huinosti koulutettu, ei menesty työssä, on hyvin riippuvainen vanhenmista koska saa paljon rahaa ja apua ja tukea.
Kaiken logiikan mukaan menestyneempi voisi olla se panostuksen kohde mutta sepä ei olekaan.Ei, vaan sinua ei tarvitse tukea, pärjätään itsekin. (=hyvin sinut kasvatimme)
Hankala luuserisisarus: "miten me epäonnistuimme??" Johtuu varmaan siitä, että hän joutui menemään jo 9kk ikäisen päiväkotiin/ei saanut harrastaa ratsastusta/minulla oli kiireinen uraputki kun hän oli yläkoulussa/sai minun suvulta tuon peliriippuvuus-geenin - ja tätä omaa epäonnistumista kompensoidaan Aikuiselle lapselle.
Normaalitapauksessahan lapset potkaistaan pois pesästä ja he kykenevät aloittamaan ihan omannäköiseksi itsenäisen elämän.
Joskus voi myös olla niin (kuten meillä) että siskoni on äitini klooni (ajatukset arvot lahjakkuudet mieltymykset ihan kaikki) - minä taas isäni (eli kaikenlaisia 'hankalia' piirteitä, kuten vasenkätisyys ja matemaattinen kiinnostus) - isäni on jo kuollut JS siskoni äidille selvästi läheisempi ja tärkeämpi - olkoon niin, Joten hän ja hänen miehensä myös saa rampata siellä aina kun on jotain mihin tarvitaan apua. Minä olen aina vain "töissä" :)
Juuri näin. Joskus myös vanhemmat tuntevat lapsensa paremmin kuin sisarukset toisensa. Mulla on sisko, joka teki aina kaiken juuri kuten pitikin. Hankki hienon ammatin, hienon puolison ja hienon kodin. Kaikki oli aina tiptop, just ja jetsulleen. Seurasi vain kirjoittamaansa elämän käsikirjoitusta. Mä olinkin sitten ihan toista maata. Tein mitä huvitti ja joskus meni vähän mönkäänkin.
Aikoinaan ihmettelin, miksi vanhempani hoitivat niin paljon enemmän siskoni lapsia kuin mun. Aluksi oletin sen johtuvan siitä, että siskoni eli sellaista elämää kuin pitikin ja minä en. Siskoni olisi siis ollut vanhempieni lempilapsi. Myöhemmin aloin ymmärtää, että siskoni lapsi ei toiminutkaan käsikirjoituksen mukaan ja sen vuoksi siskoni ja hänen miehensä olivat välillä ihan hukassa lapsensa kanssa. Lapsi piti saada mummolaan hoitoon, jotta kaksi aikuista saa siivottua. Ulkona lapsi juoksi minne huvitti ja vanhemmat yrittivät pysyä perässä. Mä taas olin yh ja sain ihan hyvin siivottua kahden lapseni kanssa. Joskus mulla oli hoidossa siskoni lapsikin ja silti sain siivottua. Ulkona minä kuljin edellä ja lapseni kuin köyhän talon porsaat perässäni.
Lapset olivat jo teinejä, kun äitini kerran sanoi mulle, että ei olisi koskaan voinut uskoa, että minä olen meistä siskoksista vahvempi. Kun siskollani oli elämässään tragedioita, hän tarvitsi todella paljon tukea ja apua sekä vanhemmiltani että minulta. Kun mulla oli elämässäni tragedioita, mä tuin tragedioideni järkyttämiä vanhempia ja siskoani. Siskoni eli täsmälleen käsikirjoituksen mukaan ja mä lähinnä perseilin. Silti mä olinkin se, joka loppupeleissä seisoo vahvana ja tukee muita. Ja mulla on erittäin läheinen ja lämmin suhde siskoni lapseen....hän on nimittäin samanlainen perseilijä kuin minäkin olin nuorena.
No mikään selitys ei poista silti sitä pettymystä, katkeruutta ja tunnetta että on mitätöity. Ihan turha selittää että ”vanhemmat panostaa syystä x/y/z siihen suosikkilapseen”. Katsokaa kun toisinkin voi toimia. Itse todellakin toimin tasaveroisesti omien lasteni kanssa.
Ihmeen monelle vaikuttaa olevan ok että suosikille ostetaan talo, autot, jätetään koko perintö. Ei ole tainnut osua omalle kohdalle, nimittäin on sellanen bitch slap naamalle, että ei hetkessä unohdu. Jos koskaan.
Kuulostatte itse pikkulapsilta.