Lue keskustelun säännöt.
Olen aina ollut vanhemmilleni ja suvulleni ilmaa
12.01.2020 |
Lyhyesti sanottuna olen 30v, keskimmäinen (kolmesta lapsesta) ja aina ollut kiltti ja tottelevainen. Nykyään tunnollinen ja suorittaja-keskeinen työntekijä.
Vanhempani eivät muista minun lapsuudestani juuri mitään. Perhejuhlissa muistelevat siskojeni lapsuutta, ensisanoja, harrastuksia ja leikkejä. Minun elämästä eivät muista mitään, sanovat vain että joo sinä olit aina kiltti. Syntymäpäivänikin muistavat nykyään väärin.
Meillä on perheen yhteinen whatsapp-ryhmä ja siihen laitetaan onnittelut ja muut kuulumiset. Yleensä muu perhe kirjoittelee toisilleen juttuja ja vanhempani muistavat onnitella siskojani mm nimipäivistä ja lasten synttäreistä yms. Minulle, miehelleni ja lapsille he eivät koskaan laita mitään. Yleensä pyydän lapsiani itse soittamaa vanhemmilleni syntymäpäivinään ja kertomaan että heillä on synttärit. Sitten kyllä onnittelee ja tekopyhänä selittelee että hupsista he olivat juuri onnittelemassa. Pah.
Olen näkymätön kaikkialla missä olenkin. Töissäkin olen kuin ilmaa kun minullehan sopii kaikki eikä minulle tarvitse edes kertoa asioista.
Elämä tuntuu merkityksettömältä. Yritän kasvattaa lapsista vahvoja ja tunteitaan näyttäviä. Lapsen ei tarvi vain olla kiltti ja hiljaa. :(
Onko täällä muita harmaita hiirulaisia?
Kommentit (70)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tämä on yllättävän yleistä varsinkin suurilla ikäluokilla, ja sitä edeltävillä. Ennen oli ajatus että otetaan suosikki ja panostetaan siihen, esim yksi lapsista valitaan tilan jatkajaksi ja hänelle koko perintö, muut pärjätköön omillaan ai menköön muualle vaikka piiaksi/rengiksi.
Juuri näitä tapauksia varten aikaan lakiosa taisi perintökaareen tulla.Miten ihmeen paljon kusta voi sellaisilla vanhemmilla olla nupissa? En tule koskaan ymmärtämään.
Mun mielestäni tämä on ihan normaalia biologispohjaista toimintaa. Ei ne eläinäiditkään ole tasapuolisia, vaan armotta hylkäävät heikommat poikasensa, voivat jopa tappaa ne itse. Joku reiluus ja tasapuolisuus on ihan turhaa nössötystä. Tasajako tekee kaikista köyhiä. Siksi vahvemmat ottavat sen minkä muista irti saavat, varmistaakseen hyvän elmän itselleen ja valituille jälkeläisilleen.
Joillakin ihmisillä se menee juuri päinvastoin. Eli jos lapsi on vahvempi/älykkäämpi kuin vanhempansa, häntä hyljeksitään. Kaikki tarmo laitetaan sen huonommin menestyvän itsetunnon pönkittämiseen, ja painetaan alas sitä, jolla olisi edes jonkinlaiset mahdollisuudet menestyä elämässään paremmin kuin omat vanhempansa.
Tämä on kieltämättä mielenkiintoinen ilmiö. Olisikohan taustalla se, että vanhemmat rakastavat sitä lasta joka muistuttaa heitä itseään enemmän? Menestynyt lapsi liikkuu eri piireissä ja on kyvyiltään erilainen kuin vanhempansa, joten tuntuu siten "vieraalta".
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Tällä palstalla ap on saanut aika tylyjä vastauksia ilman ymmärrystä.
Tulevatko ne ihmisiltä, jotka ovat juurikin niitä perheen suosikkeja?
Vierailija kirjoitti:
Tällä palstalla ap on saanut aika tylyjä vastauksia ilman ymmärrystä.
Tulevatko ne ihmisiltä, jotka ovat juurikin niitä perheen suosikkeja?
Kyllä. Samat etuoikeutetut aina myös haukkuvat tukiverkottomat.
Vierailija kirjoitti:
Ap melko varmasti ne vanhemmat tietää mitä tekee ja tietoisesti valitsee sen että sua hylkeksitään, kiusataan ja vähätellään. Mutta jos menet ja valitat tai mariset, he varmasti mielessään ilkkuvat sulle ja kokevat että olet heistä riippuvainen kun ”kerjäät” huomiota.
Käänny kannoillasi ja kävele. Ikävä heille ei tule, ei tietenkään, onhan heillä lempilapsensa. Mutta jos jäät niin satutat itseäsi. Sillä aina toivot, petyt ja taas toivot ja petyt. Aina uskot että ehkä ne sittenkin muuttuj - ja eivät muutukaan. Et voi tehdä mitään sillä epäreilut vanhemmat - ja niitä on paljon - eivät osaa rakastaa ehdoitta ja tasapuolisesti. Lopeta perään kaihoaminen ja ikävöinti ja keskity omaan perheeseen. Ja etsi korvaavat uudet vara-vanhemmat ystävistä.
Voi olla että tietävät mutta voi myös olla, että eivät tiedä. Osa vanhemman ikäpolven ihmisistä on opetettu aika tehokkaasti olemaan kohtaamatta ja käsittelemättä omia tunteita eivätkä sitten löydä sitä malkaa sieltä omasta silmästä. Meillä esimerkiksi minun ja sisarukseni kaikki vanhat hyväkuntoiset lelut ja kirjat on annettu sisarukseni lapsille. Myös ne minun entiset. Äitini sanoo kirkkain silmin, että kyllähän ne meille sitten kiertävät sitten meille, kun sisarukseni lapset kasvavat. No, meidän lapset on saman ikäisiä, joten en oikein hahmota logiikkaa tuon ajatuksen takana. Uskon, että äitini jotenkin vilpittömästi uskoo kuitenkin niin. On tavallaan totuttu tukemaan jo lapsuudesta tai nuoruudesta lähtien sitä toista sisarusta enemmän ja sitten niitä tekoja selitellään tuolla tavalla itselle. Meillä toki eriarvoisuus ei ole läheskään noin räikeää ja välini sisarukseeni ovat lämpimät, joten tämä aiheuttaa lähinnä pientä harmitusta. Olen oppinut nauttimaan ja kokemaan ylpeyttä omasta riippumattomuudestani.
Tuttu tunne. Usein myös kolmilapsisissa perheissä se keskimmäinen on joko näkymätön lapsi tai sitten musta lammas.
Minä olin siskoni kanssa yhtäaikaa raskaana. Minulla oli hyperemeesi ja olin pahasti alipainoinen, oksensin 24/7. Yksi päivä äitini soitti miten hirveän huolissaan hän on, kun siskoni oli oksentanut YHDEN kerran - kun hän on niin laihakin. Minun jatkuva oksenteluni ei aiheuttanut mitään tunnetta äidissäni, mutta minun olisi pitänyt voivotella siskoni kertaluonteista pahaa oloa hänen kanssaan.
No, tuo olii vielä aika pientä siihen verrattuna mitä kohtelu on ollut.
En ole enää vanhempieni kanssa tekemisissä kuin pakolliset, ei sunkaan kannata ap.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Taasko ollaan heppalehtien lainaamisessa serkulle?
Ei lapsellisuudessa ja kateudessa ole mitään sympatiseerattavaa.
Miten se oma käytös vanhemmille? Onko se yhteinen aika yhtä vertaamista ja syyllistämistä, että taas olit toisen lapsenlapsen kanssa eilen 15 min enemmän.
Jos vaan kasvaisi aikuiseksi, eikä tekisi ongelmaa jostakin vanhoista leluista, joita saa kirpparilta kympillä kassillisen. Jospa se vanhempikin kiinnostuisi seurastasi.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Oikeastiko joku vanhempi ei muista lapsensa syntymäpäivää?
Suosijavanhemmat muistavat suosikkilapsensa ja tämän lasten syntymäpäivät, inhokkilapsen ja tämän lasten synttärit ne ”unohtaa”.
Se ”unohtaminen” on tietoista.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Taasko ollaan heppalehtien lainaamisessa serkulle?
Ei lapsellisuudessa ja kateudessa ole mitään sympatiseerattavaa.
Miten se oma käytös vanhemmille? Onko se yhteinen aika yhtä vertaamista ja syyllistämistä, että taas olit toisen lapsenlapsen kanssa eilen 15 min enemmän.
Jos vaan kasvaisi aikuiseksi, eikä tekisi ongelmaa jostakin vanhoista leluista, joita saa kirpparilta kympillä kassillisen. Jospa se vanhempikin kiinnostuisi seurastasi.
Lellilapsen self-denial.
Vierailija kirjoitti:
Tuttu tunne. Usein myös kolmilapsisissa perheissä se keskimmäinen on joko näkymätön lapsi tai sitten musta lammas.
Minä olin siskoni kanssa yhtäaikaa raskaana. Minulla oli hyperemeesi ja olin pahasti alipainoinen, oksensin 24/7. Yksi päivä äitini soitti miten hirveän huolissaan hän on, kun siskoni oli oksentanut YHDEN kerran - kun hän on niin laihakin. Minun jatkuva oksenteluni ei aiheuttanut mitään tunnetta äidissäni, mutta minun olisi pitänyt voivotella siskoni kertaluonteista pahaa oloa hänen kanssaan.
No, tuo olii vielä aika pientä siihen verrattuna mitä kohtelu on ollut.
En ole enää vanhempieni kanssa tekemisissä kuin pakolliset, ei sunkaan kannata ap.
Minunkin äiti on aina huolissaan sisarestani ja hänen lapsistaan. Soittelee minulle että pitäisikö minun mennä auttamaan siskoa kun hänellä pienet lapset ja hän on kipeänä (kuumeessa). Äitini siis kuvitteli että pakkaan omat kolme alle kouluikäistä lasta autoon, ajan yli 200km siskon luokse katsomaan hänen kahta (3v ja 4v) lastaan. Vanhemmat asuvat samalla kadulla siskon kanssa ja hoitavat hänen lapsiaan illat että sisko saa levätä töiden jälkeen. Äiti ei nää yhtään minun tilannettani, eikä edes koskaan kysy että hetkinen, tarvitko sinä joskus apua. Ei, minä olen aina se joka joutuu lähteä auttamaan sukulaisia pinteessä vaikka asun eri paikkakunnalla. Lisäksi minä olen aina se jonka pitäisi ottaa töistä vapaata ja ajaa sukujuhlia järjestelemään ja leipomaan (koska sinähän tykkäät laittaa). Joo en tykkää!
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tuttu tunne. Usein myös kolmilapsisissa perheissä se keskimmäinen on joko näkymätön lapsi tai sitten musta lammas.
Minä olin siskoni kanssa yhtäaikaa raskaana. Minulla oli hyperemeesi ja olin pahasti alipainoinen, oksensin 24/7. Yksi päivä äitini soitti miten hirveän huolissaan hän on, kun siskoni oli oksentanut YHDEN kerran - kun hän on niin laihakin. Minun jatkuva oksenteluni ei aiheuttanut mitään tunnetta äidissäni, mutta minun olisi pitänyt voivotella siskoni kertaluonteista pahaa oloa hänen kanssaan.
No, tuo olii vielä aika pientä siihen verrattuna mitä kohtelu on ollut.
En ole enää vanhempieni kanssa tekemisissä kuin pakolliset, ei sunkaan kannata ap.Minunkin äiti on aina huolissaan sisarestani ja hänen lapsistaan. Soittelee minulle että pitäisikö minun mennä auttamaan siskoa kun hänellä pienet lapset ja hän on kipeänä (kuumeessa). Äitini siis kuvitteli että pakkaan omat kolme alle kouluikäistä lasta autoon, ajan yli 200km siskon luokse katsomaan hänen kahta (3v ja 4v) lastaan. Vanhemmat asuvat samalla kadulla siskon kanssa ja hoitavat hänen lapsiaan illat että sisko saa levätä töiden jälkeen. Äiti ei nää yhtään minun tilannettani, eikä edes koskaan kysy että hetkinen, tarvitko sinä joskus apua. Ei, minä olen aina se joka joutuu lähteä auttamaan sukulaisia pinteessä vaikka asun eri paikkakunnalla. Lisäksi minä olen aina se jonka pitäisi ottaa töistä vapaata ja ajaa sukujuhlia järjestelemään ja leipomaan (koska sinähän tykkäät laittaa). Joo en tykkää!
Oletko kokeillut kieltäytyä ja jos olet, niin mitä silloin tapahtuu?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tuttu tunne. Usein myös kolmilapsisissa perheissä se keskimmäinen on joko näkymätön lapsi tai sitten musta lammas.
Minä olin siskoni kanssa yhtäaikaa raskaana. Minulla oli hyperemeesi ja olin pahasti alipainoinen, oksensin 24/7. Yksi päivä äitini soitti miten hirveän huolissaan hän on, kun siskoni oli oksentanut YHDEN kerran - kun hän on niin laihakin. Minun jatkuva oksenteluni ei aiheuttanut mitään tunnetta äidissäni, mutta minun olisi pitänyt voivotella siskoni kertaluonteista pahaa oloa hänen kanssaan.
No, tuo olii vielä aika pientä siihen verrattuna mitä kohtelu on ollut.
En ole enää vanhempieni kanssa tekemisissä kuin pakolliset, ei sunkaan kannata ap.Minunkin äiti on aina huolissaan sisarestani ja hänen lapsistaan. Soittelee minulle että pitäisikö minun mennä auttamaan siskoa kun hänellä pienet lapset ja hän on kipeänä (kuumeessa). Äitini siis kuvitteli että pakkaan omat kolme alle kouluikäistä lasta autoon, ajan yli 200km siskon luokse katsomaan hänen kahta (3v ja 4v) lastaan. Vanhemmat asuvat samalla kadulla siskon kanssa ja hoitavat hänen lapsiaan illat että sisko saa levätä töiden jälkeen. Äiti ei nää yhtään minun tilannettani, eikä edes koskaan kysy että hetkinen, tarvitko sinä joskus apua. Ei, minä olen aina se joka joutuu lähteä auttamaan sukulaisia pinteessä vaikka asun eri paikkakunnalla. Lisäksi minä olen aina se jonka pitäisi ottaa töistä vapaata ja ajaa sukujuhlia järjestelemään ja leipomaan (koska sinähän tykkäät laittaa). Joo en tykkää!
Oletko kokeillut kieltäytyä ja jos olet, niin mitä silloin tapahtuu?
Kieltäydyn usein. Silloin loukkaantuvat ja puhuvat että aikuinen ihminen joutaisi katsomaan napaansa pidemmälle, tai jotain muuta ilkeää....
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tuttu tunne. Usein myös kolmilapsisissa perheissä se keskimmäinen on joko näkymätön lapsi tai sitten musta lammas.
Minä olin siskoni kanssa yhtäaikaa raskaana. Minulla oli hyperemeesi ja olin pahasti alipainoinen, oksensin 24/7. Yksi päivä äitini soitti miten hirveän huolissaan hän on, kun siskoni oli oksentanut YHDEN kerran - kun hän on niin laihakin. Minun jatkuva oksenteluni ei aiheuttanut mitään tunnetta äidissäni, mutta minun olisi pitänyt voivotella siskoni kertaluonteista pahaa oloa hänen kanssaan.
No, tuo olii vielä aika pientä siihen verrattuna mitä kohtelu on ollut.
En ole enää vanhempieni kanssa tekemisissä kuin pakolliset, ei sunkaan kannata ap.Minunkin äiti on aina huolissaan sisarestani ja hänen lapsistaan. Soittelee minulle että pitäisikö minun mennä auttamaan siskoa kun hänellä pienet lapset ja hän on kipeänä (kuumeessa). Äitini siis kuvitteli että pakkaan omat kolme alle kouluikäistä lasta autoon, ajan yli 200km siskon luokse katsomaan hänen kahta (3v ja 4v) lastaan. Vanhemmat asuvat samalla kadulla siskon kanssa ja hoitavat hänen lapsiaan illat että sisko saa levätä töiden jälkeen. Äiti ei nää yhtään minun tilannettani, eikä edes koskaan kysy että hetkinen, tarvitko sinä joskus apua. Ei, minä olen aina se joka joutuu lähteä auttamaan sukulaisia pinteessä vaikka asun eri paikkakunnalla. Lisäksi minä olen aina se jonka pitäisi ottaa töistä vapaata ja ajaa sukujuhlia järjestelemään ja leipomaan (koska sinähän tykkäät laittaa). Joo en tykkää!
Voi hitto, mulla on ihan sama kuvio mutta mun sisko on lapseton! Äiti hyysää siskoa, käy siellä siivoomassa ja auttamassa, mulle soittaa huolissaan miten siskolla on rankkaa. Mua ei auta koskaan edes hädässä, mulla siis lapsia ja vaativa työ. Äiti ei edes jotnekin tajua mun elämää ja mitä haasteita siinä on. Lapseton sisko on sen sijaan kaiken huolenpidon kohde. Aikuinen sisar kun sairastaa niin äiti menee sen luo sitä hoitamaan.
Ja joo oon ehkä lapsellinen mutta kyrsii. Mun äiti ei välitä lapsenlapsistaan tippaakaan koska on jäänyt jotenkin itse jumiin ”olen pikkulapsen äiti”- luuloon sisareni kanssa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tuttu tunne. Usein myös kolmilapsisissa perheissä se keskimmäinen on joko näkymätön lapsi tai sitten musta lammas.
Minä olin siskoni kanssa yhtäaikaa raskaana. Minulla oli hyperemeesi ja olin pahasti alipainoinen, oksensin 24/7. Yksi päivä äitini soitti miten hirveän huolissaan hän on, kun siskoni oli oksentanut YHDEN kerran - kun hän on niin laihakin. Minun jatkuva oksenteluni ei aiheuttanut mitään tunnetta äidissäni, mutta minun olisi pitänyt voivotella siskoni kertaluonteista pahaa oloa hänen kanssaan.
No, tuo olii vielä aika pientä siihen verrattuna mitä kohtelu on ollut.
En ole enää vanhempieni kanssa tekemisissä kuin pakolliset, ei sunkaan kannata ap.Minunkin äiti on aina huolissaan sisarestani ja hänen lapsistaan. Soittelee minulle että pitäisikö minun mennä auttamaan siskoa kun hänellä pienet lapset ja hän on kipeänä (kuumeessa). Äitini siis kuvitteli että pakkaan omat kolme alle kouluikäistä lasta autoon, ajan yli 200km siskon luokse katsomaan hänen kahta (3v ja 4v) lastaan. Vanhemmat asuvat samalla kadulla siskon kanssa ja hoitavat hänen lapsiaan illat että sisko saa levätä töiden jälkeen. Äiti ei nää yhtään minun tilannettani, eikä edes koskaan kysy että hetkinen, tarvitko sinä joskus apua. Ei, minä olen aina se joka joutuu lähteä auttamaan sukulaisia pinteessä vaikka asun eri paikkakunnalla. Lisäksi minä olen aina se jonka pitäisi ottaa töistä vapaata ja ajaa sukujuhlia järjestelemään ja leipomaan (koska sinähän tykkäät laittaa). Joo en tykkää!
Minun äidilläni on tapana avautua sisarusteni asioista minulle. Jonkin verran tiedän hänen avautuneen myös minun asioistani sisaruksilleni, mutta en tiedä, mitä kaikkea, ja kuinka paljon. En ole kamalan paljon sisarusteni kanssa tekemisissä, joten en tiedä, mikä heidän käsityksensä minusta on. Nykyisin en kyllä kerro asioitani äidilleni, joten hänellä ei voi kamalasti levitellä asioitani sisaruksilleni. Olen myös kieltäytynyt kuuntelemasta hänen vuodatuksiaan siitä, mitä sisaruksilleni kuuluu. Olen sanonut, että jos minua kiinnostaa heidän kuulumisensa, kysyn heiltä itseltään.
Epäreilut vanhemmat ovat siitä paska juttu että se sorsiminen kestää läpi elämän. Mä olen myös yksi vanhempien hylkäämä ja ollut jo vauvasta lähtien.
Mut laitettiin jo 2kk iässä täysipäivöhoitoon, äiti ei viihtynyt kanssani. Sisaruksen kanssa oli 3v kotona, minä tietty tarhassa kaiket päivät etten häirinnyt äitiä. Lapsena sisarus sai lahjat ja lelut, minä en juuri mitään. Sisarukselle maksettiin ajokortit ja kielikurssit, mulle ei. Sisarukselle maksettiin lukio, mun piti käydä töissä ja maksaa itse kirjat.
Homma paheni, sisarukselle osteltiin kalliit jutut ja maksettiin opinnot, mulle ei mitään. Kun mentiin naiimisiin sisaruksen häät maksettiin kokonaan, mulle ei annettu penniäkään.
Sanomatta selvää ettän lapset on ne oikeat parhaat lapsenlapset, mun lasten nimiäkään eivät muistaneet kun eivät koskaan tavanneet.
Vielä vaan pahenee, sisarukselle annettiin lahjaksi mökki, ja ostettiin rivarin päätyasunto.
Olen nyt viisissäkymmenissä jo, ja kuulin jo siitäkin että on tehty testsmentti sisaruksen hyväksi.
Eihän tälle mitään voi mutta v*tuttaahan se. Koko elämän.
Koetut epäreiluudet kannattaa muistaa silloin kun vanhukset kitisee apua vanhana.
Vierailija kirjoitti:
Koetut epäreiluudet kannattaa muistaa silloin kun vanhukset kitisee apua vanhana.
Aivan. Vanhemmat varmaan ymmärtävät, että se apua saanut suosikkilapsi on se, jolta vastavuoroisesti voi pyytää apua. Ei muilta.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Koetut epäreiluudet kannattaa muistaa silloin kun vanhukset kitisee apua vanhana.
Aivan. Vanhemmat varmaan ymmärtävät, että se apua saanut suosikkilapsi on se, jolta vastavuoroisesti voi pyytää apua. Ei muilta.
Paitsi että eivät ymmärrä. Se sorrettu ja hyljeksitty ja päähänpotkittu lapsi kelpaa kyllä hyvin sitten palvelijaksi kun ovat vanhoja. Se hylätty lapsi saattaa vielä suostuakin tähän kun on yleensä vastuuntuntoinen. Se paapottu lapsi taas tuskin jaksaa ottaa vastuuta mistään kun ei ole siihenkään mennessä joutunut (koska ne vanhemmat ovat aina hoitaneet lapset, taanneet lainat, rakentaneet talot ja pyörittäneet arjen).
Ei ole autettu....kuulostaa kateelliselta kyttääjältä.
Kuule, sun vanhemmat ovat täysivaltaisia ja saavat käyttää rahansa mihin tykkäävät, vaikka antaa ne pois.
Kuulostat lapselta, yli-ikäiseltä rasittavalta kateelliselta lapselta.
Jos lakkaisit vertaamasta ja eläisit vaan omaa elämääsi? Kaikilla ei ole isovanhempia lainkaan, lapsesi pärjäävät kyllä, kunhan lakkaat olemasta katkera.