Tuli tehtyä virhe: muutettiin lähiöön. Nyt ei asunto mene kaupaksi.
Asuttiin v. 2007-2015 omakotitalossa maalla. Siinä oli omat murheensa, mm. pakkasilla talon sähkölämmitys ei riittänyt, joten oli pakko uunia lämmittää lähes päivittäin. Kun menin töihin seitsemäksi, teitä ei oltu useinkaan talvella ehditty aurata. Lumihangessa olin kiinni useammankin kerran. Lapsen syntymän jälkeen päätettiin myydä ja saatiinkin talo kaupaksi, mutta muutettiin ensin vuokralle keskustan lähelle.
Kun napsahti silmiin kiva neliö kohtuuhinnalla, käytiin kerran katsomassa ja päätettiin ostaa. Iso virhe. Nyt kolme vuotta lähiöelämää. Elämän koko kirjo näkyy seudulla. Talon piti olla omistusasumista, mutta ainakin puolessa asunnoista on vuokralaiset, eikä kaikki siistimmästä päästä.
Alakerrassa vaihtuneet naapurit varmaan kolmesti, ja aina siihen tulee vuokralle epämääräistä ja metelöivää sakkia. Tällä hetkellä joku isompi perhe, jonka lapset kiljuu ja karjuu joka ilta ja isäntä kiroilee. Parvekkeellaan sauhuttavat niin, että meillä ei pysty tuulettamaan.
Tätä taloa vastapäätä on puistikko, jossa istuu aina porukkaa sotkemassa ja juhlimassa. Kerran syksyllä meinasivat polttaa koko puistikon, hirveä savu ja paloautot paikalla. Meillä on asunto ollut myynnissä halvemmalla kuin itse ostettiin 3 vuotta sitten, ei ole edes katsojia. Ei viitsisi ihan ilmaiseksi antaa, kun asuntolainaakin on maksamatta vielä. Pääseeköhän täältä koskaan pois?
Kommentit (34)
Pääsee varmaan mutta tappiota tulee runsaasti.
Osa voittaa ja osa häviää asuntomarkkinoillakin.
Mutta jälkimmäisistä ei sankaritarinoita väännellä. Tietenkään.
tehdä stailaustemppu. näin että eräässä pk-seudun pikkukunnassa on rivarikolmioita myynnissä vaikka kuinka, mutta yhteen oli selvästi haettu näyttävyyttä stailauksella. meni heti. tuo ja hinta kohdilleen, niin menee.
Vierailija kirjoitti:
Niin missä kaupungissa tämä on?
Ihan sama missä kaupungissa. Tuota se on kaikkialla lähiöissä.
-porilaine
On olemassa kiinteistönmyyjiä, joiden palveluihin kuuluu myös stailaus, vai myyttekö itse?
Vierailija kirjoitti:
tehdä stailaustemppu. näin että eräässä pk-seudun pikkukunnassa on rivarikolmioita myynnissä vaikka kuinka, mutta yhteen oli selvästi haettu näyttävyyttä stailauksella. meni heti. tuo ja hinta kohdilleen, niin menee.
Mutta minne stailataan kaikki naapurit ja puiston remujengi esittelyn ajaksi? Pitäisikö järjestää lähipubissa joku minä tarjoan ilta?
Missä kaupungissa? Itse ostin asunnon, yksiön, talosta, jossa paljon vuokralaisia. Maksoin vähän alle 100 000. Myin 145 000 eurolla.
Vierailija kirjoitti:
Missä kaupungissa? Itse ostin asunnon, yksiön, talosta, jossa paljon vuokralaisia. Maksoin vähän alle 100 000. Myin 145 000 eurolla.
Mistä?
Vierailija kirjoitti:
Osa voittaa ja osa häviää asuntomarkkinoillakin.
Mutta jälkimmäisistä ei sankaritarinoita väännellä. Tietenkään.
Näin se menee. Hinnat muuttuu 3-4 vuodessa paljonkin. Meidän perhe osti paritaloista koostuvasta taloyhtiöstä paritalon puolikkaan 170t eurolla vuonna 2014. Kun myytiin vuonna 2018, saatiin 166 500 euroa. Ehdittiin uusia keittiö kokonaan ja pientä pintaremonttia muissa huoneissa. Arvon lasku oli pientä. Samasta taloyhtiöstä myytiin vain puoli vuotta myöhemmin vastaavanlainen asunto kymppitonnia halvemmalla.
Vierailija kirjoitti:
Missä kaupungissa? Itse ostin asunnon, yksiön, talosta, jossa paljon vuokralaisia. Maksoin vähän alle 100 000. Myin 145 000 eurolla.
Kova oli hinnannousu. Yleensä asuntojen arvo tuppaa laskemaan, kun talot ikääntyy. Missä tuo oli?
Stailaus, joopajoo. Eiköhän 90% myyjistä siivoa ja laita esille ne parhaat puolet? Ainakin kun itse kiertelin asuntoesittelyissä pari vuotta sitten, joka kämppää oli tuunattu. Kyllä sen huomaa, kun tiskirätitkin puuttuu keittiöstä ja sisään on kannettu leikkokukkaa ja pörröistä taljaa, jolle kukaan ei ole jalallaan vielä astunut.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
tehdä stailaustemppu. näin että eräässä pk-seudun pikkukunnassa on rivarikolmioita myynnissä vaikka kuinka, mutta yhteen oli selvästi haettu näyttävyyttä stailauksella. meni heti. tuo ja hinta kohdilleen, niin menee.
Mutta minne stailataan kaikki naapurit ja puiston remujengi esittelyn ajaksi? Pitäisikö järjestää lähipubissa joku minä tarjoan ilta?
Missä kaikki naapurit ja puiston remujengi olivat silloin, kun kävitte itse asuntoa katsomassa, ja päätitte sen ostaa?
no se stailaus voi olla vähän pysyvämpää kuin leikkokukat. esim. uusi tapetti.
Ihmetyttää lähinnä hölmöt asunnonostajat jotka humaltuvat jostain stailauksesta, ja sen takia maksavat kymmeniä tuhansia enemmän. Ei mitään järkeä.
Kai sitä myymistä kannattaa kärsivällisesti jatkaa. Myynti-ilmoitukseen voi lisätä "tarjoa rohkeasti". Suomalainen on niin ujo, että maksaa mieluummin muutaman kymppitonnin ylimääräistä kuin nolaa itsensä jättämällä kenties sopimattoman alhaisen tarjouksen.
Yliopistokaupungeissa lähiöiden asunnoilla on myös kysyntää vuokramarkkinoilla.
Ps. hieman yllättäen kaupungin vuokrataloissa on rauhallisempaa mitä näissä, joissa sijoittajat omistavat kokonaisia kerroksia. Ohjenuorani on se, että älä osta asuntoa talosta, jossa on paljon yksiöitä ja kaksioita.
Vierailija kirjoitti:
Ihmetyttää lähinnä hölmöt asunnonostajat jotka humaltuvat jostain stailauksesta, ja sen takia maksavat kymmeniä tuhansia enemmän. Ei mitään järkeä.
Ei. Ei mitään järkeä. Eikä niin edes koskaan tapahdu.
Laitatte vuokralle ja muutatte itsekin väliaikaisesti vuokralle.