Opettajan tekemä aivopesu
Tarvitsisin vähän pohdintatukea kummallisessa tilanteessa. Lapseni on alakoulussa ja hänen opettajansa tuntuu "aivopesevän" oppilaitaan tietynlaiseen maailmankuvaan. Lapsi on kotona kyseenalaistanut mm. Ruokailutottumuksemme ja kertonut opettajan sanoneen että lihaa syövät ihmiset sairastuvat lihasta ja että lihansyönti tuhoaa luonnon. Lapsi on hämmentynyt ja nyt pelkää että me vanhemmat tulemme kuolemaan koska syömme lihaa.
Kysyin opettajalta ennen joulua mitä hän ajaa takaa tällaisilla puheilla, mutta hän pyörsi asian ympäri eikä oikein vastannut kunnolla juuta eikä jaata. Rehtori on asiasta tietoinen mutta ei ole tiedossa onko tehnyt asialle mitään.
Nyt kevätlukukaudella sama meno tuntuu jatkuvan. Opettaja myös tuntuu suosivan niitä lapsia jotka ovat samaa mieltä hänen kanssaan. Tämä harmittaa omaa lastani ja myös minua.
Lapsi on ahdistunut ja pelkää meidän vanhempien puolesta aivan tosissaan, ja opettaja vaan jatkaa propagandaansa.
Miten tässä olisi järkevintä edetä? En halua lapsen joutuvan stressaamaan tällaisia asioita kun muutenkin on esim. Kaverisuhteissa nyt kahnausta.
Rehtorin kautta asia ei tunnu menevän eteenpäin.
Kommentit (27)
Vierailija kirjoitti:
Koulu sijaitsee Porvoossa.
Voi kun tämä olisikin vain provo. Mutta on totisinta totta ja vitsit ovat vähissä.
Ap
On tärkeää että lapsi opmaksuu hyvinvointivaltion periaatteet ja yhteiset arvot.
Vanhemmat jotka haluavat tähän poikkeuksia tarvitsevat ammattiauttajan apua
Tsemppiä! Yläasteella helpottaa, kun tulee aineenopettajat. Ala-asteella meilläkin oli joitakin oppilaita suosivia luokanopettajia, ja joita rehtori suojeli. Osalla lapsistamme näin ala-asteella. Yläasteella kaikki opet asiallisia. Yrittäkää vielä kirjallista viestiä opelle ja rehtorille.
sosiologi_hki kirjoitti:
On tärkeää että lapsi opmaksuu hyvinvointivaltion periaatteet ja yhteiset arvot.
Vanhemmat jotka haluavat tähän poikkeuksia tarvitsevat ammattiauttajan apua
Heh, olettaisin että ne hyvinvointivaltion periaatteet ja arvot ovat niitä virallisia, kuten nyt vaikka ruokaympyrä ym. Niitä soisinkin lapseni omaksuvan.
Mutta se, että opettaja jakaa ihmiset tällaisen asian perusteella hyviksiin ja pahiksiin ja saa aikaan lapselle suuren huolen ja ahdistuksen ei ole ok. Kiva jos opettaja itse elää arvojensa mukaisesti, meillä kaikilla on siihen oikeus. Opettajan ammatissa opetustilanteissa vaan tulisi käsittääkseni olla sitoutumaton poliittisesti, uskonnollisesti ja aatteellisesti, ja suhtautua kaikkiin oppilaisiin tasa-arvoisesti. Tämä ei toteudu.
Luulen että jonkinlaista ammattiapua tässä alkaa tarvitsemaan. Opettaja nyt ainakin.
Ap
Tähän on tultu. Yliopistoissahan tuo on arkipäivää. Tää peli on kuulkaas jo menetetty.
Sanokaa nyt ihan suoraan sille lapsellenne, että se ope puhuu Jaskaa, kyllä se nyt teitä uskoo ennemmin??
Vierailija kirjoitti:
sosiologi_hki kirjoitti:
On tärkeää että lapsi opmaksuu hyvinvointivaltion periaatteet ja yhteiset arvot.
Vanhemmat jotka haluavat tähän poikkeuksia tarvitsevat ammattiauttajan apua
Heh, olettaisin että ne hyvinvointivaltion periaatteet ja arvot ovat niitä virallisia, kuten nyt vaikka ruokaympyrä ym. Niitä soisinkin lapseni omaksuvan.
Mutta se, että opettaja jakaa ihmiset tällaisen asian perusteella hyviksiin ja pahiksiin ja saa aikaan lapselle suuren huolen ja ahdistuksen ei ole ok. Kiva jos opettaja itse elää arvojensa mukaisesti, meillä kaikilla on siihen oikeus. Opettajan ammatissa opetustilanteissa vaan tulisi käsittääkseni olla sitoutumaton poliittisesti, uskonnollisesti ja aatteellisesti, ja suhtautua kaikkiin oppilaisiin tasa-arvoisesti. Tämä ei toteudu.
Luulen että jonkinlaista ammattiapua tässä alkaa tarvitsemaan. Opettaja nyt ainakin.
Ap
Sinä et nyt ole tajunnut oikein. Se ei ole opettaja joka tarvitsee psykiatrista hoitoa.
Vanhempien on turha kuvitella että he voivat määräillä opettajia. Opetajan ei tarvitse kuin soittaa, niin sosiaaliviranomaiset ottavat teihin yhteyttä.
Onpas inhottava opettaja. Hankalaa kun vielä rehtori tukee tuollaista.
Kyseessä esikoinen tai ainoa lapsi? Sellaista elämä on. Kodin ja maailman välillä voi olla ristiriitoja, jotka kuuluvat elämään. Kerrot lapselle sen, miten teidän perhe ajattelee ja että ope ajattelee eri lailla ja kumpikin tapa on ihan yhtä oikein. Ei sen kummempaa tarvita. Koko maailma ei komppaa sinua aina kaikessa. Eikä muuta toimintatapojaan vaikka kuinka vaatisit. Opeta lapsellesi, että maailmassa on monta hyvää tapaa elää.
Olkaa onnellisia, että opettaja on ottanut kasvattajan roolin, kun teistä ei siihen ole. Ihmiselimistö kestää vain rajallisia määriä lihaa ja luonnon kannalta olisi parempi luopua kokonaan lihansyönnistä.
Entisaikoina opettajat panostivat paljon siihen että opettivat lapsille käytöstapoja. Eli nöyryyttivät oppilasta jos hän käyttäytyi huonosti.
Nykyään opettajat panostavat paljon juurikin "maailmankuvan" opettamiseen. Siis propagandaa, poliittisia mielipiteitä, ruokavaliokommentteja,... kertovat miten kaikkien tulee elää elämänsä. Ja todellakin opettajat suosivat niitä oppilaita jotka elävät hänen oppiensa mukaisesti.
Nuo opettajat ovat narsisteja. Et voi saada asiaa korjattua neuvottelemalla opettajan kanssa koska he todellakin vastaavat kritiikkiisi puhumalla silkkaa tyhjää kuin poliitikot. Et myöskään voi saada asiaa korjattua puhumalla rehtorille tai muulle esimiehelle, koska esimiehiä ei kiinnosta tippaakaan, he vain sulkevat silmänsä ja hyssyttelevät, koska hekin ovat narsisteja ja tahtovat vain että oppilaat saadaan mahdollisimman pienellä kustannuksella valmistumaan, jotta johtajat tekevät mahdollisimman paljon voittoa.
Nuo opettajat eivät osaa opettaa mitään, siis niitä oppiaineita joita heidän tulisi opettaa. Kaikki kouluvuodet ovat silkkaa propagandaa, ei opetusta. Joten suosittelen että otat lapsesi pois suomalaisesta koulusta ja pistät lapsesi kouluun ulkomaille tms.
Tai jos lapsesi jatkaa propagandakoulussa niin opeta häntä feikkaamaan. Ihan vain feikatkaa että elätte opettajien propagandan mukaisesti. Muutoin lapsi saattaa joutua opettajan silmätikuksi ja siitä sitten seuraa lapselle vuosikausien piina.
Ei kenenkään oikeasti tarvitse tehdä mitä idiootit vaativat. Mutta usein meidän täytyy oppia feikkaamaan että teemme mitä idiootit vaativat. Nuo idiootit eli narsistit ovat nimittäin erittäin taitavia järjestämään muille ikävyyksiä.
Huoh, lannistavaa. Ajattelin että tämä yksittäinen opettaja olisi poikkeus mutta onko siis niin että koululaitos on muuttunut tällaiseen suuntaan, että aatteita tuputetaan sokeasti jo alakoululaisille? Vanhimmat lapset ovat jo jatko-opinnoissa, enkä muista heidän kouluajoiltaan mitään vastaavaa. Nopeasti tapahtunut muutos huonoon suuntaan.
Haluan tässä vielä painottaa että syömme pääasiassa kasvisruokaa, mutta myös lihaa tai kalaa muutaman kerran viikossa. Jos sillä nyt mitään merkitystä tilanteen kannalta on. Meidän arvomme ovat yhtä tärkeitä kuin opettajankin, näin olen ajatellut.
Mutta se, että opettaja luokkatilanteessa kaikkien oppilaiden läsnäollessa käyttää omaa arvopohjaansa eriyttääkseen ryhmän lapsia on sekä väärin että vastuutonta. Olen vanhempana todella huolissani tästä, että tällainen koetaan normaalina käytäntönä.
Miten tätä asiaa voisi viedä eteenpäin?
Ap
Kuulostaapa kurjalta. Uskonto ja syömisfilosofiat tulisi pitää pois opetustyöstä. Voisiko opettajasta tehdä valituksen esim. seuraavalle taholle:
https://www.avi.fi/web/avi/opetus-kantelut
Aikanaan lapseni opettaja oli uskonnollisesti orientoitunut ja raivostui, jos lapsi kyseli esim. evoluutiosta. Koska opettajasuhde oli tulehtunut muutenkin, en uskaltanut valittaa. Olisi pitänyt.
Tee valitus eduskunnan oikeusasiamiehelle.
Vierailija kirjoitti:
Huoh, lannistavaa. Ajattelin että tämä yksittäinen opettaja olisi poikkeus mutta onko siis niin että koululaitos on muuttunut tällaiseen suuntaan, että aatteita tuputetaan sokeasti jo alakoululaisille? Vanhimmat lapset ovat jo jatko-opinnoissa, enkä muista heidän kouluajoiltaan mitään vastaavaa. Nopeasti tapahtunut muutos huonoon suuntaan.
Haluan tässä vielä painottaa että syömme pääasiassa kasvisruokaa, mutta myös lihaa tai kalaa muutaman kerran viikossa. Jos sillä nyt mitään merkitystä tilanteen kannalta on. Meidän arvomme ovat yhtä tärkeitä kuin opettajankin, näin olen ajatellut.
Mutta se, että opettaja luokkatilanteessa kaikkien oppilaiden läsnäollessa käyttää omaa arvopohjaansa eriyttääkseen ryhmän lapsia on sekä väärin että vastuutonta. Olen vanhempana todella huolissani tästä, että tällainen koetaan normaalina käytäntönä.Miten tätä asiaa voisi viedä eteenpäin?
Ap
Tuollaiseksi KOKO MAAILMA on mennyt. Enemmistö ihmisistä on tuollasia. Yrittävät väkisin saada omaa agendaansa läpi ja jakavat ihmiset hyviin ja huonoihin. Hyvien kanssa liittoutuvat, huonoja satuttavat. Eli enemmistö ihmisistä on narsisteja.
Jos aina vain valitat opettajalle niin hän pahastuu sinuun lopulta niin paljon että alkaa sabotoida sinua. Eli hän alkaa tehtailla sinusta lastensuojeluilmoituksia yms ja pyytää liittolaisiaan (muita opettajia jne) tekemään samaa. Eli älä valita opettajalle.
Halutessasi voit itsekin käyttää narsistin tekniikoita. Eli tee hänestä valituksia kouluja valvoville viranomaisille ja pyydä liittolaisia (muiden oppilaiden vanhempia) tekemään samaa. En tiedä hyödyttääkö tuo. Kenties tuo ei mitään auta, silkkaa taistelua tuulimyllyjä vastaan. Ja vaikka jotain positiivista tulosta tulisikin niin se tulee todennäköisesti todella hitaasti eli opettaja voi jatkaa propagandaansa vielä pitkään.
Varmaan ainoa ratkaisu mikä oikeasti toimii: laita lapsesi eri luokalle tai toiseen kouluun. Mutta siis sielläkin saattaa olla ihan yhtä paha propagandaopettaja.
Ai niin, vielä yksi vaihtoehto: ota lapsi pois koulusta ja tarjoa kotiopetusta.
Kai veitte opelle joululahjaksi käpyjä järsittäväksi?
En ymmärrä miksi joku keksii näin huonoja tarinoita JA joku vielä uskoo.
Onko opettaja jo kertonut, että maapallo tuhou tuu 10 vuoden päästä ihmisten takia? Tuo on erittäin tehokas tapa tuhota kasvavien lasten psyyke ja aiheuttaa mielenterveysongelmia, kun lapsi menettää kaiken toivon tulevaisuuden suhteen. Näin saadaan ahdistuneita, toimintakyvyttömiä nuoria aikuisia, jotka syrjäytyvät eivätkä halua itse hankkia lapsia tai perustaa perhettä tai käyttää aikaansa mihinkään, mikä kehittäisi heitä ihmisinä.
Pidä varasi. Ehkä kannattaisi keskustella lapsen kanssa jo ennakoiden aiheista, joista opettaja voi mahdollisesti kertoa oman, väritetyn versionsa.
Vierailija kirjoitti:
En ymmärrä miksi joku keksii näin huonoja tarinoita JA joku vielä uskoo.
Ymmärrän hyvin että sinusta tämä vaikuttaa keksityltä. En tiedä olisinko itsekään aikaisemmin uskonut jos olisin tällaiseen tarinaan törmännyt, todennäköisesti en, koska olen luottanut suomalaiseen yhteiskuntaan ja sen rakenteisiin ja pitänyt varmana että lasten kanssa julkisissa ammateissa työskenteleviltä ihmisiltä vaaditaan tiettyä pidättyvyyttä oman agendan tuputtamiseen.
Nyt kun olen itse keskellä tätä sirkusta, on pakko katsoa tosiasioita silmiin. Muutaman muun lapseni luokkakaverin vanhemman kanssa olen tästä puhunut, ja yhtä ällistyneitä ja hämmentyneitä he ovat koko tilanteesta kuin minäkin. Tiedän myös heidän keskustelleen sekä opettajan että rehtorin kanssa tästä asiasta.
Pidän ihan positiivisena että koulussa käydään läpi erilaisia tapoja elää ja olla, että kerrotaan siitä miten erilaisia ihmisiä me olemme ja miten eri tavoilla voidaan elää hyvää ja tasapainoista ja muut ihmiset sekä luonnon huomioivaa elämää.
Propaganda ja syyllistäminen sen sijaan ei kuulu kouluun eikä mihinkään. Erityisen ikäväksi tilanteen tekee se, että propaganda suunnataan alakouluikäisiin lapsiin ja sen tekee lapsille tärkeä ja lasten arvostama auktoriteetti.
Joten, voit olla vapaasti uskomatta tätä todeksi, jos niin haluat. Toivon sydämestäni ettet joudu koskaan tällaiseen tilanteeseen.
Lapset toistavat sitä, mitä kotona ovat oppineet. Niin tasa-arvoasioissa, politiikassa kuin liikunta- ja ruokatottumuksissakin. Oletko varma, ettei opettaja ole reagoinut jonkin porkkanaa vihaavan ja nakeilla elävän lapsen vimmaisiin tunteenpurkauksiin ja kertonut, että on toisenkinlaisia näkökulmia ruuantuotantoon?
Yhä edelleenkään opettaja ei saa tuoda opetuksessa esiin henkilökohtaisia näkemyksiään erilaisista ideologioista, liittyivät ne sitten etnisiin ryhmiin, uskontoon tai vaikkapa ilmastonmuutokseen. Opettajan tehtävä on esitellä erilaisia näkemyksiä, yhtä neutraalisti kutakin. Jos lapsi kysyy opettajalta, mitä mieltä hän itse on, opettajan on vain vastattava, että hän ei voi kertoa omaa näkökantaansa.
Koulu sijaitsee Porvoossa.