Valtteri Bottaksella jo uusi nainen kierroksessa
Tätähän jo pikkaisen uumoiltiinkin, että uusi ihastus saattaisi astua piankin mukaan kuvioihin.
Jonkin verran muiden formula kuskien naismausta poikkeaa Valtterin naismaku, enemmän tuntuu tykkäävän poikamaisen oloisista naisista. Tai no, olihan Emilia urheilullisuudestaan huolimatta sentään selkeästi nainen.
Kommentit (112)
Mua nauratti, kun täällä ryhmässä haukuttiin Emilian ulkonäköä silloin, kun tieto erosta tuli. Englannissa taas pitivät häntä tosi hottina kuten Baby Spicea (johon häntä verrattiin eli Emma Bunton nuorena). Minusta hän on tosi söpö ja kaunis. No enivei, nytpä otti tuollaisen naisen, niin tais mennä aamupala vääräänkurkkuun palsalaisissa. Sen se tekee, kun kaukaa katselee itselleen tuntemattomien ihmisten elämää - jää pintapuoliseksi.
Naistoimittajilla on aina hirveä kiire tehdä näistä pettävistä autourheilumiehistä ylistäviä juttuja,
luulevatkohan jotenkin itse saavansa sillä tilaisuuden iskeä kiinni mieheen vai mikä selittää?!
Erja sai myös uuden ihanan ihmissuhteen ja taloudellisen riippumattomuuden, joten kaikki hyvin.
Millainen diili Emilialla mahtaa olla?
Tässä brittihehkutusta Emiliasta: https://www.dailymail.co.uk/femail/article-4337534/Meet-glamorous-Formu…
...The 24-year-old blonde bombshell, from Finland...
...is the stunning wife of Finnish driver Valtteri Bottas (left) and has been labelled as one of 'the most beautiful' WAGs on the F1 grid...
Vierailija kirjoitti:
Tiffany taitaa olla Timothy alunperin. Onnea vaan ystäville. Enää en pidä peukkuja Valtterille, ajakoon seinään.
Kiitos nauruista!!!
Vierailija kirjoitti:
Mua nauratti, kun täällä ryhmässä haukuttiin Emilian ulkonäköä silloin, kun tieto erosta tuli. Englannissa taas pitivät häntä tosi hottina kuten Baby Spicea (johon häntä verrattiin eli Emma Bunton nuorena). Minusta hän on tosi söpö ja kaunis. No enivei, nytpä otti tuollaisen naisen, niin tais mennä aamupala vääräänkurkkuun palsalaisissa. Sen se tekee, kun kaukaa katselee itselleen tuntemattomien ihmisten elämää - jää pintapuoliseksi.
No tämäpä juuri!
Näppis tanassa on odotettu, milloin päästään ylistämään uuden naisen ylimaallista kauneutta ja
seurapiireihin sopivaa glamouria. Eipä se sitten niin mennytkään.
Vierailija kirjoitti:
Mua nauratti, kun täällä ryhmässä haukuttiin Emilian ulkonäköä silloin, kun tieto erosta tuli. Englannissa taas pitivät häntä tosi hottina kuten Baby Spicea (johon häntä verrattiin eli Emma Bunton nuorena). Minusta hän on tosi söpö ja kaunis. No enivei, nytpä otti tuollaisen naisen, niin tais mennä aamupala vääräänkurkkuun palsalaisissa. Sen se tekee, kun kaukaa katselee itselleen tuntemattomien ihmisten elämää - jää pintapuoliseksi.
Word!
Emilia on hyvinkin naisellinen ja oli myös kovan luokan urheilija. Valtteri näyttää pitävän urheilijanaisista ja tykkää myös itse kestävyysurheilla. Valtterin valinta on ihan hänen omansa, mitä tuota arvostelemaan? Kaikilla F1-kuskeilla riittää naisia, toiset vaan ovat kulloinkin meneillään olevassa suhteessaan uskollisempia kuin toiset. Vapaat viedään heti. Vaikka palstan naiset eivät sitä ymmärräkään, kyseessä on mitä ilmeisimmin siitä, että henkilökemiat natsaa. Hienoa, ettei Valtteria kiinnosta jotkut varikoilla päivystävät silikoniblondit.
Avioero astui voimaan ilman harkinta-aikaa koska katsottiin, että ovat asuneet erillään jo kaksi vuotta. Ei tuossa suhteessa ollut kaikki hyvin enää pitkään aikaan.
Vierailija kirjoitti:
Naistoimittajilla on aina hirveä kiire tehdä näistä pettävistä autourheilumiehistä ylistäviä juttuja,
luulevatkohan jotenkin itse saavansa sillä tilaisuuden iskeä kiinni mieheen vai mikä selittää?!
No just mietin ihan samaa. On haastattelua ja juttua Latvalasta ja ihan jokaisella eetapilla kiveen ajokin laitetaan Torpan syyksi mutta sitä, että Latvala petti, ja petti useamman kerran, ei vaan mainita missään vaikka sehän se aiheutti keskenmenonkin ja ajoi Maisan toisen syliin.
Häkkinen petti stripparin kanssa ja ihaillaan vaan vaikkei ilman Erjaa olis edes hengissä enää.
Vierailija kirjoitti:
Mua nauratti, kun täällä ryhmässä haukuttiin Emilian ulkonäköä silloin, kun tieto erosta tuli. Englannissa taas pitivät häntä tosi hottina kuten Baby Spicea (johon häntä verrattiin eli Emma Bunton nuorena). Minusta hän on tosi söpö ja kaunis. No enivei, nytpä otti tuollaisen naisen, niin tais mennä aamupala vääräänkurkkuun palsalaisissa. Sen se tekee, kun kaukaa katselee itselleen tuntemattomien ihmisten elämää - jää pintapuoliseksi.
No ei se paljon kerro jos toisesta on vain hiki päässä otettuja kuvia. Vain yksi asia on varmaa: Valtteri ei ole tissimiehiä.
Onko näillä edes mitään romanttista suhdetta meneillään, ainakaan kuvista sellaista ei aisti.
Toki jos jutut Valtterista pitävät paikkansa, ei oikein osaakana olla naisten kanssa niin.
Oliko Emilian kanssa hempeilykuvia?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Naistoimittajilla on aina hirveä kiire tehdä näistä pettävistä autourheilumiehistä ylistäviä juttuja,
luulevatkohan jotenkin itse saavansa sillä tilaisuuden iskeä kiinni mieheen vai mikä selittää?!
No just mietin ihan samaa. On haastattelua ja juttua Latvalasta ja ihan jokaisella eetapilla kiveen ajokin laitetaan Torpan syyksi mutta sitä, että Latvala petti, ja petti useamman kerran, ei vaan mainita missään vaikka sehän se aiheutti keskenmenonkin ja ajoi Maisan toisen syliin.
Häkkinen petti stripparin kanssa ja ihaillaan vaan vaikkei ilman Erjaa olis edes hengissä enää.
No sitä vartenhan formulakuskiksi ryhdytään, että strippareilta saa.
Kivaa viihdettä nämä formulaliitot.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mua nauratti, kun täällä ryhmässä haukuttiin Emilian ulkonäköä silloin, kun tieto erosta tuli. Englannissa taas pitivät häntä tosi hottina kuten Baby Spicea (johon häntä verrattiin eli Emma Bunton nuorena). Minusta hän on tosi söpö ja kaunis. No enivei, nytpä otti tuollaisen naisen, niin tais mennä aamupala vääräänkurkkuun palsalaisissa. Sen se tekee, kun kaukaa katselee itselleen tuntemattomien ihmisten elämää - jää pintapuoliseksi.
No ei se paljon kerro jos toisesta on vain hiki päässä otettuja kuvia. Vain yksi asia on varmaa: Valtteri ei ole tissimiehiä.
Aika harvalla hänenlaisensa kai on??
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Naistoimittajilla on aina hirveä kiire tehdä näistä pettävistä autourheilumiehistä ylistäviä juttuja,
luulevatkohan jotenkin itse saavansa sillä tilaisuuden iskeä kiinni mieheen vai mikä selittää?!
No just mietin ihan samaa. On haastattelua ja juttua Latvalasta ja ihan jokaisella eetapilla kiveen ajokin laitetaan Torpan syyksi mutta sitä, että Latvala petti, ja petti useamman kerran, ei vaan mainita missään vaikka sehän se aiheutti keskenmenonkin ja ajoi Maisan toisen syliin.
Häkkinen petti stripparin kanssa ja ihaillaan vaan vaikkei ilman Erjaa olis edes hengissä enää.
No sitä vartenhan formulakuskiksi ryhdytään, että strippareilta saa.
Häkkisen aivovamma kai aiheutti sen ettei ajele ns. täysillä enää.
Tuskin kukaan muu F1 kuski strippaavana ilotyttöön hairahtuisi.

Ei varmaan lol. Ne on kaikki jotain ihmemiehiä joita ei maalliset himot, rikkaus eikä viina saa sekaisin.
Yllättävä valinta Valtsulta.
Ei tuokaan nainen ole varikkoruusuainesta, Minttu ja Marketta sentään ovat ostaneet rahalla lookin.
Täytyy kyllä sanoa Emilian hyväksi , että Emilia on paljon kauniimpi kuin tuo uusi nainen.
Tässä se taas nähtiin, ettei nätti naama ja hyvä kroppa takaa yhtään mitään.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Naistoimittajilla on aina hirveä kiire tehdä näistä pettävistä autourheilumiehistä ylistäviä juttuja,
luulevatkohan jotenkin itse saavansa sillä tilaisuuden iskeä kiinni mieheen vai mikä selittää?!
No just mietin ihan samaa. On haastattelua ja juttua Latvalasta ja ihan jokaisella eetapilla kiveen ajokin laitetaan Torpan syyksi mutta sitä, että Latvala petti, ja petti useamman kerran, ei vaan mainita missään vaikka sehän se aiheutti keskenmenonkin ja ajoi Maisan toisen syliin.
Häkkinen petti stripparin kanssa ja ihaillaan vaan vaikkei ilman Erjaa olis edes hengissä enää.
No sitä vartenhan formulakuskiksi ryhdytään, että strippareilta saa.
Häkkisen aivovamma kai aiheutti sen ettei ajele ns. täysillä enää.
Tuskin kukaan muu F1 kuski strippaavana ilotyttöön hairahtuisi.
Ei varmaan lol. Ne on kaikki jotain ihmemiehiä joita ei maalliset himot, rikkaus eikä viina saa sekaisin.
Ehkä he vain valitsevat himojensa kohteet viisaammin.
No ei. Erja oli Mikan nuoruudenihastus ja -rakkaus, Mikan elämän rakkaus.
Vanhemmiten miehiltä vaan päät alkaa pehmenemään, tai no, toiset on kyl aina tyhjäpäitä,
joille esim vaan kunnot suikit merkkaa enemmän kuin uskollisuus ja lojaalius. Ja olihan Erja
Mikaa aika paljon fiksumpikin.