Olen 43-vuotias ja asun vuokralla kaupungin kerrostalossa. Masentaa.

Omakotitaloasuminen on hanurista ja yliarvostettua. Myin oman talon pois kymmenen vuotta sitten ja olen siitä asti asunut vuokralla kerrostalossa. Ei minkäänlaista stressiä asumisesta tai sen kustannuksista, kaikki omakotitalon murheet ovat muisto vain. Ei yllätyslaskuja, ei remontteja, ei isoa velkataakkaa. Jos en olisi koskaan omistanut taloa, saattaisin haaveilla sellaisesta vieläkin. Ei todellakaan sovi mulle kyseinen asumismuoto, siitä katosi hohto jo ensimmäisen vuoden aikana täysin kun vaivannäkö, stressi ja kulut realisoituivat.

Vuokralla kerrostalossa voi oikeasti keskittyä elämiseen, se ei ole mikään klisee. Omistusasumisen suosio on muutenkin laskussa ja omakotitaloista tullut suuressa osassa maata pikku hiljaa katoavaa kansanperinnettä.

Vierailija kirjoitti:

Itse 56 vuotiaana, yksin lähiön vuokratalossa, pienituloisena kituutan. Vihaan tätä asuntoa ja taloa. Asuin ennen omakotitalossa, jossa puutarha. Täytyy vain yrittää sopeutua jotenkin. Eniten harmittaa puutarhan puuttuminen, oli niin kiva touhuta pihalla ja laitella kukkia. Täällä piha-alue täynnä nokkosia ja roskia. Välillä iskee epätoivo. Tekisi mieli tappaa itsensä.

Onneksi saat kuitenkin laitettua kotisi omannäköiseksesi, ja laittaa vaikka taimia ikkunalaudalle kasvamaan. Mikset vuokraisi myös pientä viljelypalstaa kaupungilta, niin saisit palan omaa ihna puutarhaa harrastamiseen? :)

Eipä ole ikävä omakotitaloon. Siinä oli aina jotain hommaa. En kyllä ole yhtään viherpeukalo.... Nyt eronnut yh-äiti rivitalossa tyytyväisenä. 🏘️🏠🏡 Lapset kun muuttaa omilleen, ostan retkiauton, ja lähden kiertämään maailmaa... 🚐

Varmin tapa hankkia itselleen unettomia öitä ja krooninen rahapula on ostaa joku rintamamiestalo.

Jos minulla olisi rajaton määrä rahaa, valitsisin laadukkaan keskusta-asunnon koska tahansa ylitse omakotitalon.

Ei myöskään kiinnosta ylläpitotyöt, lumenluonti, jne. vaan mielummin niin että taloyhtiö hoitaa ne heti kun ongelmia ilmenee.

 

Ap:lle lohdutukseksi, että sulla on sentään se tytär. Minulla ei ole sitäkään.

M37

Olemme nelikymppinen, keskituloinen ja lapseton pariskunta. Asutaan kaupungin edullisessa vuokra-asunnossa hyvällä sijainnilla. Olemme tyytyväisiä, emmekä kaipaa muualle. Vuokralla on helppo asua, asuinpaikka on mukava ja huolto pelaa hyvin. Kuukausittain rahaa säästyy mukavasti, eikä pesukoneen laukeaminen tai putkiremontti kurkistele kulman takana. Asuminen ei ole meille status-kysymys.

Aloittaja kaipasi ymmärrystä asiaan. Ei kommentteja joissa hänen haaveensa lytätään tai "et tarvitse muuta kuin kerrostaloasunnon" tyyppisiä kommentteja. Mikä teitä vaivaa, jos ei ole ymmärrystä tai samaa mieltä yhtään - niin olkaa kommentoimatta. Ihan varmasti kerrostalossa asuvat ovat miettineet muiltakin näkökannoilta asiaa, kuin pelkkää ok-taloa, moneen kertaan. 

Oletpa onnekas, kun olet saanut kaupungin asunnon!  Lycka till oikein paljon, olen suorastaan kateellinen.

Avioeron jälkeen jouduin muuttamaan kerrostaloon. En sopeudu. Vihaan tätä asumista. Totuin puutarhaan ja oli ihana rapsutella pihaa. En osaa olla täällä kerrostalossa, koko ajan ahdistaa. Kaipaan puutarhaa ja sitä, että yöpuku päällä voi mennä omalle pihalle aamuisin. Täällä tuntuu, kuin olisin kopissa ja tukehdun. Naapureita seinien takana ja betonia pihalla.

Asun myös kaupungin vuokratalossa yksiössä. Ei masenna yhtään :)  En ole ikinä surrut sitä mitä minulla ei ole, vaan iloitsen siitä mitä minulla on! On terveys, ihanat aikuiset lapset ja työpaikka. En kaipaa tästä asumis muodosta mihinkään, elän ja nautin elämästä. 

N56 v. 

Vierailija kirjoitti:

Varmin tapa hankkia itselleen unettomia öitä ja krooninen rahapula on ostaa joku rintamamiestalo.

Riippuu mitä siitä hakee.

Asumme rintamamiestalossa ja kulut minimaaliset.

Sähkö siirtoineen talvella jotain 200.

Jätehuolto 10 kuukausi.

Vedet jotain 50.

Vakuutus 300 vuosi.

Muutamalla satasella kuukaudessa tätä torppaa pyöritetään.

Olemme senverran iäkkäitä, ettei meidän kannata tehdä tähän taloon enää mitään remontteja, joten lahotkoon rauhassa meidän kanssamme :-)

Pihaan teemme ajouran autolla, jota myöten pääsee hakemaan postin laatikosta.

Pihan annetaan palata luonnotilaan ja ruohikko leikataan ehkä kaksi kertaa kesässä (ihana viidakko).

Rintamamiestalo oli halpa ostaa ja muutamassa vuodessa maksettu, joten en ymmärrä mikä tästä tekisi niin asuinkelvottoman.

AInakin halvempi asua kuin kerrostaloyksiön vuokra samassa kaupungissa.

Vierailija kirjoitti:

Ai, olen 40 , pienituloinen pätkätyöläinen. Kaupungin vuokratalossa asun ja ikionnellinnen! Miten se omakotitalo onnen sinulle toisi?

En ole ap. Asun kaupungin vuokratalossa. Oma koti vaikuttaisi elämääni onnellisuutta lisäävästi niin, että esim. jotkut sukulaiset tulisivat kylään. Meidän suvussa on perinteisesti omistettu kodit ja kesämökit. Moni ei tule kylään, koska asun näin. Tämä on epäilyttävää, ei-normaalia. Itsellänikin on syvällä sisimmässä ajatus, ettei ihminen, jolla on kaikki mennyt hyvin (opiskelun kautta työhön, josta saadaan riittävästi palkkaa jne) asu näin. Joten jos asuisin omassa kodissa, nousisi itsearvostuksenikin.

Minua koskee fyysisesti, kun en kerrostalossa pääse nostelemaan, kantamaan, ponnistelemaan.

Ei ihmisen paikka

Kaupungin vuokrataloissa on halvempi vuokra, samaten huoltotoimenpiteet ja pihan hoito suoritetaan ajallaan mukisematta. Meillä ihme ja kumma myös pesutupa toimii moitteettomasti. 

Asuttin aikanaan "tavallisessa" as oy-kerrostalossa jossa melkein kaikki asunnot oli sijoittajien omistuksessa. Häiriöitä koko ajan, huoltoyhtiö ei tullut korjaamaan kylmää patteria, pihoja ei hiekoitettu eikä nurmea leikattu. Vuokra kyllä nousi 20 €/vuosi... 

Toki omasta rivarikolmiosta haaveillaan ja toivottavasti se unelma tänä vuonna toteutuu. 

Mitä ihmettä, kaupungin vuokra-asunto on ehdottomasti paras asumismuoto.  Vuokra on edullinen, pesutuvat, saunat, autotallit, parkkipaikat ilmaisia tai lähes ilmaisia. Remonteista ei tarvitse maksaa mitään, evakkoasunnot järjestetään ja muuttoauto kantajineen tulee kuin manulle illallinen. Sisäisesti voi vaihtaa asuntoa mieleisemmäksi jonottamalla tai vaihtamalla haluamaansa paikkaan. Jopa palovaroittimet käydään ruuvaamassa kattoon, jos kissa repii tapetit seiniltä, saa hakea uudet rautakaupasta kaupungin laskuun. JOTEN älkääpä valittako osaanne!

Etsit määrätietoisesti miestä, jonka kanssa toteuttaa tuo haave. Kyllä se lopulta löytyy. Niin itse tein.

Täällä kohtalotoveri. Muutimme lasten kanssa unelmien omakotitalosta kaupungin vuokra-asuntoihin. Asunto on väliaikainen, ainakin toivon niin. Häpeän asumista täällä, vaikka miten asian järkeilisinkin päässäni. Asunto on ankea ja ahdas, vaikka miten tätä sisustaisi. Omaa asuntoa en hetkeen jaksa ajatellakaan, samalta alueelta en voi edes haaveilla korkean hintatason vuoksi. Lapset joutuisi mahdollisesti vaihtamaan koulua, jotta saisimme mieluisan asunnon. Tähän on tyytyminen toistaiseksi, mahdollisesti vielä vuosiksi, masentaa ja ahdistaa.

Tuntuu täällä monen olevan vaikeaa ymmärtää sitä, että joku ei vaan viihdy kerrostalossa ja se ei tarkoita, että jos itse rakastaisit kerrostalossa asumista niin se olisi jonkun muun toive. Minusta niin typerää laittaa sitten niitä viestejä kuinka ihanaa asua siellä sellaisella joka ei viihdy kerrostalossa. En siis ole ap, mutta jaan saman ajatuksen ja niinpä olenkin vuokralla omakotitalossa ja teen ne  ( oikeastaan melko vähäiset) pihahommat ihan mielelläni, kun olen siihen tottunut. 

Vain Suomessa kytätään toisten elämää ja naureskellaan toisten asumiselle. Ei näin tehdä edes Jenkeissä, jossa porukkaa asuu kaduilla. Ihan ihmeellistä! 

Itsekin olen asunut kaupungin asunnossa. Monesti tuntuu että siellä oli parempaa asua mitä tässä omassa kerrostaloasunnossa. Vuokra oli vain kympin kalliimpi mitä nykyisen asunnon vastike, sisältäen veden, pesulan ja saunan. Naapurit olivat myös ihan ok. Tokihan tämä nykyinen asuntoni on joku pv mun oma, mutta vedestä ja saunasta saa maksaa + sitten lainanlyhennystä vielä 22 vuotta  + yhtiölaina...