Tapahtumat

Kun kirjaudut sisään näet tässä ilmoitukset sinua kiinnostavista asioista.

Kirjaudu sisään

Täydellinen mies, mutta paljon vanhempi. Mitä tekisit?

N40
08.01.2020 |

Olen harrastukseni myötä tutustunut mieheen, ja olemme ihastuneet toisiimme. Voisi sanoa, että jopa rakastuneet.
Meillä on yhteiset arvot, elämäntavat, asenne elämään. Kaikki tuntuu helpolta, luontevalta ja kaikin tavoin hyvältä hänen kanssaan ja hänen lähellään. Olemme keskustelleet avoimesti monista asioista ja hämmästelleet sitä, miten näin voikin yhtäkkiä käydä. Molemmilla ollut ihan samanlaiset tunteet jo pidemmän aikaa toista kohtaan.

Olemme suudelleet, hyväilleet, emme ole harrastaneet s****ä.
Mutta. Paljastui asia mitä en ikipäivänä olisi uskonut. Mies on noin 25 vuotta minua vanhempi.
Kuvittelin, että ikäeroa olisi ehkä 10, maksimissaan 15 vuotta.
Meillä molemilla on lapsia, en halua enempää joten se ei muodostu ongelmaksi. Mutta tulevaisuus arveluttaa. Vaikka mies on terve, todella hyväkuntoinen ja nuorekas ikäisekseen, niin pelottaa kuinka nopeasti ikääntyminen iskee. Toki jotkut ovat virkeitä ja hyvinvoivia oikeasti vanhanakin ja toiset huonossa kunnossa nuorenakin, mutta fakta nyt on mikä on.

Sitten taas tuntuisi äärimmäisen pahalta lopettaa tätä vain sen vuoksi, että toinen on sen ikäinen kuin on. Minkäpä hän sille mahtaa. Eikä koskaan kukaan tiedä, missä järjestyksessä täältä lähdetään.
Tuntuu, että olemme löytäneet toisistamme sielunkumppanit. En ole tuntenut tällaista yhteyttä ennen kehenkään.

Tilanne on todella vaikea. Kertokaapa, mitä tekisitte minun sijassani?

Kommentit (76)

Vierailija
41/76 |
08.01.2020 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Olen itse 79-vuotias mies ja seurustelen parhaillaan kolmikymppisen ihanan naisen kanssa. Harrastan kestävyysjuoksua. Puolisoni ei jaksa juosta edes kymppiä. Rakastelemme useamman kerran viikossa. Lapsia emme halua. Uskon että minulla on vielä 30 vuotta edessä, jos käytän Juice Plus kapseleita.

Pappa sulla on jäänyt lääkkeet ottamatta

Nääh, trolli se on. Juice Plus paljasti viimeistään.

Vierailija
42/76 |
08.01.2020 |
Näytä aiemmat lainaukset

Eikö kukaan muu näe aloituksen läpi? Miehen kirjoittama ihan selvästi. Haluaa kalastella mielipiteitä käviskö hänellä flaksi nuoren naisen kanssa. Taas näitä, huoh.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
43/76 |
08.01.2020 |
Näytä aiemmat lainaukset

Minulla oli kerran vanhempi mies. Seurustelun edetessä valkeni että meillä on sukupolvien välinen kuilu arvoissa. Olen itse moderni nainen, mies etsi sittenkin sitä unelmiensa tarpeiden täyttäjää (jolla ei tietenkään ole omia tarpeita itsellään): kodinhoitaja, sängynlämmittäjä, matkakumppani (miehen valitsemiin kohteisiin tietty), sairaanhoitaja kun sairastuu, yleinen asioiden koordinoija..huh. En tietenkään suostunut moiseen. Juoksin.

Tämä vaan yhtenä esimerkkinä, aika näyttää miten teidän käy. Kannattaa aina tutustua huolella eikä huumassa tehdä liikkuja jotka jälkeenpäin kaduttavat..

Vierailija
44/76 |
08.01.2020 |
Näytä aiemmat lainaukset

Kyllä se nuoren miehen tuoksu ja kiinteys. Jahtaa pitkillä jaloilla loikkien kova sarvi pystyssä. Se se on elämää. Muiskis. Mökin mummo 82 vuotias

Vierailija
45/76 |
08.01.2020 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ap käy tosissaan sääliksi. Mikä hirvittävän huono tuuri. Löytää elämänsä miehen, päätyy omaishoitajaksi ja siinä meni ainoa elämä.

Jos nyt muutaman vuoden joutuu toimimaan omaishoitajana, niin siinäkö sitten menee koko elämä? Leskenä voi sitten taas aloittaa alusta ja etsiä uuden kumppanin.

Joo, ei kannata. Ja voi joutua vaikka 15vuotta toimimaan. Voit sanoa Goodbye omalle elämälle sen aikana ja jälkeen.

Ei kannata ehkä huonointa vaihtoehtoa ihan ensimmäisenä ajatella... Tosiasiahan on kuitenkin se, että miehet tapaavat elää lyhyemmän ajan kuin naiset, joten se aika, jonka miehet tarvitsevat hoitoa, jää myös lyhyemmäksi keskimäärin.

Vierailija
46/76 |
08.01.2020 |
Näytä aiemmat lainaukset

Meillä on 8.5 vuoden ikäero ja se on ollut alusta alkaen aika iso haaste suhteelle tässä vaiheessa, kun toinen on jäänyt suhteen aikana eläkkeelle ja toinen tahkoaa töissä pitkää päivää. Sitten kun nuorempi osapuoli pääsee eläkkeelle reilun 10 vuoden kuluttua (korkeampi eläkeikä), niin aika epävarmaa on, lähdetäänkö yhdessä enää patikoimaan (Santiago de Compostela, Kilimanjaro, muut pitkää lomaa edellyttävät mielenkiintoiset kohteet) tai ylipäänsä minnekään.

En olisi ikinä voinut kuvitella haluavani elämää vielä vanhemman ihmisen puolisona.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
47/76 |
08.01.2020 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Eikö kukaan muu näe aloituksen läpi? Miehen kirjoittama ihan selvästi. Haluaa kalastella mielipiteitä käviskö hänellä flaksi nuoren naisen kanssa. Taas näitä, huoh.

Näin ja ilmoitin jo asiattomaksi. Mutta aina joku erehtyy ruokkimaan näitä.

Vierailija
48/76 |
08.01.2020 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Vetis 17v kirjoitti:

Jos oikea mies tulee vastaan, niin eipä siinä iällä väliä.

Kaikella ystävyydellä, vielä seuraavat 27 vuotta ajattelet että ikä on vain numero, sen jälkeen alat tajuta että ei ole.

Ikäero iskee todella rajusti, kun mies tulee laitoshoitoikään ja vaimosta tulee omaishoitaja. Vanhainkotipaikan kuluissa puolisoiden yhteenlasketuista tuloista viedään 85 %. Voi tulla siis taloudellisesti mahdottomaksi olla eroamatta viimeistään tuossa vaiheessa. Ikäero voi oikeastaan olla vain toiseen suuntaan eli pidempään elävä nainen voi olla vanhempi.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
49/76 |
08.01.2020 |
Näytä aiemmat lainaukset

Nyt pappa nukkumaan, sieltä trollaamasta!!

Vierailija
50/76 |
08.01.2020 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Meillä on 8.5 vuoden ikäero ja se on ollut alusta alkaen aika iso haaste suhteelle tässä vaiheessa, kun toinen on jäänyt suhteen aikana eläkkeelle ja toinen tahkoaa töissä pitkää päivää. Sitten kun nuorempi osapuoli pääsee eläkkeelle reilun 10 vuoden kuluttua (korkeampi eläkeikä), niin aika epävarmaa on, lähdetäänkö yhdessä enää patikoimaan (Santiago de Compostela, Kilimanjaro, muut pitkää lomaa edellyttävät mielenkiintoiset kohteet) tai ylipäänsä minnekään.

En olisi ikinä voinut kuvitella haluavani elämää vielä vanhemman ihmisen puolisona.

Mistä sinä tiedät oman kuntosi reilun 10 vuoden päästä?

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
51/76 |
09.01.2020 |

En tietenkään tiedä, mutta en myöskään elä elämääni ajatellen, että kymmenen päästä istun kiikkustuoliin kutomaan sukkia. Toteutan haaveitani jo nyt työvuosina niin paljon kuin pystyn, mutta sapattivuotta en voi ottaa ja siksi pitkät matkat ja talvet lämpimässä ovat toistaiseksi mahdottomia.

Vierailija
52/76 |
09.01.2020 |
Näytä aiemmat lainaukset

Ei jaksa näitä ukkojen promoprovoja.

Lopettakaa jo!

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
53/76 |
09.01.2020 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ap käy tosissaan sääliksi. Mikä hirvittävän huono tuuri. Löytää elämänsä miehen, päätyy omaishoitajaksi ja siinä meni ainoa elämä.

Jos nyt muutaman vuoden joutuu toimimaan omaishoitajana, niin siinäkö sitten menee koko elämä? Leskenä voi sitten taas aloittaa alusta ja etsiä uuden kumppanin.

Joo, ei kannata. Ja voi joutua vaikka 15vuotta toimimaan. Voit sanoa Goodbye omalle elämälle sen aikana ja jälkeen.

Ei kannata ehkä huonointa vaihtoehtoa ihan ensimmäisenä ajatella... Tosiasiahan on kuitenkin se, että miehet tapaavat elää lyhyemmän ajan kuin naiset, joten se aika, jonka miehet tarvitsevat hoitoa, jää myös lyhyemmäksi keskimäärin.

No kyllä se miehen hoitoa tarvima aika on silti ihan hirveän pitkä vaikka se olisi "vain" kymmenen vuotta. Sanotaan 75-85. Mun isä oli 75 vielä ihan hyväkuntoinen fyysisesti, mutta ihan selvästi äitinsä oli jo veneen ruorissa. Nyt kun 80 lähestyy niin fysiikkakin on niin haurasta ettei juuri mihinkään enää pysty lähtemään vaikka haluaisi. Elämä on kodin ja marketin väliä.

Vierailija
54/76 |

*ei äitinsä vaan vaimonsa oli veneen ruorissa

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
55/76 |
09.01.2020 |
Näytä aiemmat lainaukset

Jos haluat elämäsi parhaassa kukoistuksessasi omaishoitajaksi, niin go on.

Minä en siihen ryhtyisi ikimaailmassa. Yhden miehen jos hautaan saattelin. Siitä viisastuneena otin nuoremman miehen itselleni.

Vierailija
56/76 |
09.01.2020 |
Näytä aiemmat lainaukset

Mulla täysin erilainen mutta silti jollain tapaa samanlainen tilanne. Täydellinen mies, hänellä lapsia, minulla ei. Olen vuosikaudet ollut häneen totaalisen ihastunut. Välillä tuntuu että hänkin voisi olla minuun.

Jos ikäeroa ei olisi yli 20 vuotta olisin jo tehnyt aloitteen. Saattaa olla että hän jää vain ikuiseksi haaveilun kohteeksi.

Vierailija
57/76 |
09.01.2020 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Mahtaako sitten kuitenkaan olla sielunkumppani. Odota sitä jonka kanssa ei tarvitse pohtia tällaista. Rakkaudessa, aidoimmillaan, ei voi valita. Rakkaus valitsee. Jos joudut miettimään noin paljon, et ole rakastunut. Anna miehen mennä.

Ei sitä järkeä ja puntaroimista kannata jättää, vaikka rakastuisikin. Ihan kokemuksella voin tämän kertoa, ja luulen että moni muukin. Jos järkiseikat on ok ja ihmisen kanssa tuntuu elo hyvältä, niin minä olisin heti mukana, aitoa ja sellaista itselleen sopivaa ihmistä kun on vaikea löytää edes ystäväksi.

Vierailija
58/76 |
09.01.2020 |
Näytä aiemmat lainaukset

Voi olla vielä monta hyvää vuotta edessä mutta on myös hyvin mahdollista että joudut itse vielä suhteellisen nuorena jäämään miehen omaishoitajaksi. Tähänkin mahdollisuuteen on oltava valmis. Jos et ole niin ehkä ei kannata jatkaa suhdetta.

Vierailija
59/76 |

Ei omaishoitajaksi tarvitse suostua. Moraali on tietenkin erikseen. Jos sen tekee rakkaudesta, niin sen tekee, muuten ei kannata.

Vierailija
60/76 |
09.01.2020 |
Näytä aiemmat lainaukset

Olisko näin, että mies tekee mitä vain epätoivoisena.

Kirjoita seuraavat numerot peräkkäin: viisi kolme viisi