Lue keskustelun säännöt.
Haluaisin jättää sairaan mieheni
07.01.2020 |
Olen huomannut hänellä alkavaa muistisairautta ja tunnistan kyllä merkit. Anoppini ja isäni muistisairaudet läheltä seuranneena. Mieheni on 58 vuotias ja ihan kyvykäs vielä työelämässä ja omatoiminen, mutta merkit on jo ilmassa. Olen itse 43 vuotias ja tiedän mitä mulla on edessä jos tähän jään. Huomaan nyt jo mieheni persoonallisuuden muuttuneen.
Järki sanoo että lähde ja elä elämääsi, mut sydän estää. Rakkaus miestäni kohtaan ei ole enää romanttista. Voinko elää omatuntoni kanssa jos nyt hänet jätän ja tiedän että hänen mielenterveys vaan huononee kokoajan? En haluaisi omaishoitajaksi miehelleni.
Kommentit (50)
Vierailija kirjoitti:
Ilmiselvä naisen provo. En tunne ainuttakaan muistisairasta miestä tai naista. Ei edes omat vanhemmat. Töistä tunnen varmaan 100 +50v miestä. Useimmat 54-60v. No problem
mies51v
No tämä ainakin on provo. Miten voi välttyä tuntemasta ketään muistisairasta?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Itsepä on mies ottanut nuoren naisen kumppanikseen. Näin siinä käy lopulta. Ymmärrän täysin, ettei nappaa jäädä eläväksi leskeksi ja omaishoitajaksi.
No ei tuossa nyt niin suuresta ikäerosta ole kyse.
Vierailija kirjoitti:
Enpä tiedä kyllä. Itse en haluaisi ikinä jättää kumppaniani, vaan haluaisin olla hänen rinnallaan loppuun asti. Mutta minä rakastan häntä, eikä hän ole vain tuomassa elämääni lisäarvoa. Haluan, että hän kuuluu "omaan elämääni".
Jos muistisairaus olisi pitkäkestoinen, en tiedä mitä tapahtuisi. Ehkäpä vuosien saatossa tykästyisin johonkin toiseen, ja aloittaisin erilaisen suhteen toisen ihmisen kanssa. Mutta en siltikään haluaisi jättää puolisoani.
Mutta mikä minä olen tuomitsemaan muiden ratkaisuja?
Jos muistisairaus olisi pitkäkestoinen?? Onko niitä muunlaisiakin?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ilmiselvä naisen provo. En tunne ainuttakaan muistisairasta miestä tai naista. Ei edes omat vanhemmat. Töistä tunnen varmaan 100 +50v miestä. Useimmat 54-60v. No problem
mies51v
No tämä ainakin on provo. Miten voi välttyä tuntemasta ketään muistisairasta?
No tietenkään ei tunne jos ei muista tuntevansa heitä.
Onko millainen varallisuus, kärsiikö taloutesi? Jos saat koko omaisuuden ujutettua itsellesi, jätä se pikkupaska ja hommaa itsellesi nuori kolli jonka ansaitset.
Voimia sisko!
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ilmiselvä naisen provo. En tunne ainuttakaan muistisairasta miestä tai naista. Ei edes omat vanhemmat. Töistä tunnen varmaan 100 +50v miestä. Useimmat 54-60v. No problem
mies51v
No tämä ainakin on provo. Miten voi välttyä tuntemasta ketään muistisairasta?
Oliko yllätys, että nainen oli nuorempi:D ikis senkin ketku
mies51v
Ei puolison sairastuminen tarkoita omaishoitajuutta. Kieltäytyy vaan hoitamasta, niin kyllä kunta hoitaa kotihoidon ja lopulta hoitopaikan puolisolle.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Olin mieheni omaishoitaja ja se koitui mun kohtaloksi. Uuvuin, jouduin psykiatriselle ja siihen loppui se tarina. Olemme naimisissa edelleen, mies asuu hoitokodissa. Romanttisia tunteita ei enää ole. Kylillä juorutaan, mutta ei kiinnosta, ne eivät ole oleet mun asemassa päivääkään. Miehen lisäksi huollettavana oli kaksi alaikäistä lasta, joilla molemmilla on diagnoosit heilläkin. Elämä heittelee.
En tule toipumaan työkuntoiseksi ehkä ikinä. Omaishoitajuus osoittautui vääräksi valinnaksi, mutta ainakin yritin loppuun asti.
Vierailija kirjoitti:
Johnny Handsome kirjoitti:
Siis ihan oikeasti olisit valmis jättämään hänet, silloin kun hän eniten sinua ja kaikkien muidenkin läheisten tukea tarvitsisi?
Sinulla on ilmeisesti melko erikoinen käsitys siitä, miten on toimia oikein tilanteen vaatimalla tavalla.
Ei varmasti ole helppoa asettua toisen asemaan, mutta sen ei kuitenkaan pitäisi estää sinua toimimasta epäitsekkäästi, rakastavasti, arvokkaasti ja oikein, vai mitä arvelet?
Miten luulisit miehesi toimivan, sinä olisit se joka on sairastunut, jättäisikö hän sinut, tai edes miettisi mitään sellaista?
Tee ja kohtele toista niin kuin haluaisit että sinua itseäsi kohdeltaisiin.
Haluaisin itseäni kohdeltavan niin, että mut pistetään laitokseen, kun muisti ei enää pelaa. Muistisairas ei ole enää se ihminen, johon toinen rakastui. En halua olla toiselle taakka. Mitä iloa siitä olisi minulle? Enhän tietäisi mitään siitä, kuka se vieras ihminen kodissani on. Miksi hänen pitäisi olla luonani, kun minä en häntä tunne?
Ei muistisairaus noin toimi, että yhtäkkiä ei muista yhtään mitään ja ketään. Tosi yksilöllistä miten etenee.
Eli tuonko pitäisi lohduttaa minua jos vaimo ei laihdu?