Oulun parhaat ja pahimmat asuinalueet
Mistä päin kannattaa hankkia asunto ja mitä aluetta kannattaa välttää?
Kommentit (53)
Mä muutin juurikin noihin "8-kerroksisiin" ja en tiedä kävikö tuuri mutta rauhallista on. Pari kertaa joku popittanut yöaikaan mutta sekin loppui kun naapuri oli tehnyt valituksen Sivakalle. Iso osa asukkaista ainakin meidän rapussa ns. normaaleja työssäkäyviä ja eläkeläisiä, toki muutama muukin mahtuu joukkoon mutta ei missään nimessä mitään häirikköjä. Sanoisin et keskivertoa vähemmän ainakaan mun asuntoon kuuluu mitään elämisen ääniäkään ympäriltä olevista kämpistä. Suurimmat häiriöt tulee viikonloppuisin kun baarista tulijat tai keskustaan menevät kulkee ohi pyörätietä pitkin eikä käsitä että äänet kuuluu yllärin hyvin sinne partseille. Ja tietty Järvitiellä jotkut tykkää ajaa kaasu pohjassa isoäänisillä kulkuvälineillä mutta eipä niitäkään pöljiä loputtomasti ole.
Nyt on kuulunut huhuja että Sivakka laittaa nämä talot purkuun ja pykää uudet tilalle, saa nähdä kuinka käy kun vielä ei virallista päätöstä ole tullut.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kuinkahan moni sanoo Rajakylän olevan huonoa aluetta perustaen väitteensä johonkin 70-luvulle sijoittuviin huhuihin niin etteivät ole edes asuneet päivääkään kyseisellä alueella.
En väitä, että ko. alue nyt merkittävästi pahempi on levottomuuksien osalta kuin muut, mutta kun käy lähiön ruokakaupassa, asiakkaiden nuhjuisuudesta kyllä näkee millaista porukkaa kyseisellä alueella asuu.
Kaverini asui 90-luvun alkupuolella Rajakylässä jossain kaupungin vuokratalossa. Olin heillä joku viikonloppu yötä ja pe-la välisenä yönä siinä baarien sulkemisen aikaan kuuluu, kun joku nainen tulee rappuun ja laulaa aivan täysillä "Bye bye baby, baby good bye, lähden pois vaikka yksin jään...". Suhteellisen hyvin se meni nuotilleen, sanatkin osasi ja tunnetta oli juuri sopivasti. Ei harmittanut vaikka heräsinkin meluun.
Riippuu nyt ihan siitäkin millaista asuntoa etsit, mikä varakkuus jne. Että mitä voi ehdottaa.
Itse tykkäsin Tuirassa asua mutta ehkä lapsiperheen kanssa suuntaisin Värttö/Ranta-Kastelli akselille.
Paras on Ritaharju ja varsinkin sen ehkä jo hiukan elitistinen Kuivasrannan puoli. Paljon palveluita lähellä, suht uusi asuntokanta ja pääasiassa omistusasumista.
Pahimpia: Meri-Toppila, Rajakylä, Kaukovainio ja Tuiran tietyt talot, erityisesti Työläishotelli Valtatiellä.
Paras: Helsinkiin muutto
Pahin: ei pääse pois Oulusta
Vierailija kirjoitti:
Paras on Ritaharju ja varsinkin sen ehkä jo hiukan elitistinen Kuivasrannan puoli. Paljon palveluita lähellä, suht uusi asuntokanta ja pääasiassa omistusasumista.
Pahimpia: Meri-Toppila, Rajakylä, Kaukovainio ja Tuiran tietyt talot, erityisesti Työläishotelli Valtatiellä.
Ritaharjussa alkaa olla liikaa teinejä, jotka aiheuttavat omat häiriönsä.
Kehuvat kaukovainiota asuinalueena.Koulu kuulemma huonomaineinen.Hiironen mukava paikka mutta ei koulua, kulkevat sinne kaukovainiolle.
miksihän siitä koulusta on niin arvosteluja.
rajakylä kun on tässä ketjussa mainittu, niin häiriöt linkittyy siihen kerrostalojen kortteliin esim pub kulkurin ympärill plus ruis ja tervakukkatielle.
Vierailija kirjoitti:
Paras on Ritaharju ja varsinkin sen ehkä jo hiukan elitistinen Kuivasrannan puoli. Paljon palveluita lähellä, suht uusi asuntokanta ja pääasiassa omistusasumista.
Pahimpia: Meri-Toppila, Rajakylä, Kaukovainio ja Tuiran tietyt talot, erityisesti Työläishotelli Valtatiellä.
Ketju aloitettu jo joitakin vuosia sitten. Olen myös kuullut juttua levottomista teineistä ja siitä että koulut ovat ääriään myöten täynnä. Siis juurikin Ritaharjussa, tietoni tosin pari, kolme vuotta vanhat että nykytilanteesta en osaa sanoa.
Ei Meri -Toppila enään ole mikään slummi aluetta itse olen asunnut kohta 10 vuotta tällä alueella eikä ole ollu mitään ongelmia myös talo on rauhallinen kokonaisuus minun lisäksi asuu työssä käyviä, lapsiperheitä ja vanhempaa väkeä.
Joten annetaan menneiden olla menneitä eikä anneta niiden enään leimata jotakin paikkaa huonommaksi kun toista
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kuinkahan moni sanoo Rajakylän olevan huonoa aluetta perustaen väitteensä johonkin 70-luvulle sijoittuviin huhuihin niin etteivät ole edes asuneet päivääkään kyseisellä alueella.
En väitä, että ko. alue nyt merkittävästi pahempi on levottomuuksien osalta kuin muut, mutta kun käy lähiön ruokakaupassa, asiakkaiden nuhjuisuudesta kyllä näkee millaista porukkaa kyseisellä alueella asuu.
Sieltä taitaa käydä aika porukkaa Pateniemen Lidlissä. Kovin on vähävaraisen tuntuista asiakaskuntaa.