Mistä tietää onko mies kiinnostunut vai vain mukava?
Törmäilen vähintään viikoittain mieheen, josta olen kiinnostunut. Kyseinen mies antaa ristiriitaisia signaaleja, joten en oikein ota selvää siitä, onko kiinnostus mahdollisesti molemminpuolista. Toisaalta hän on mm. pyytänyt minua hengailemaan kanssaan työpaikalleen ja jäi kerran kiinni tutkailtuaan pikaisesti vasemmassa kädessäni olevia sormuksia, josta tuli väkisinkin mieleen, että hän tarkasti vasemman nimettömän tilanteen. Toisaalta kaikki hänen avaamansa keskustelut ovat olleet ihan perus keskusteluja, joita käydään naapurin papankin kanssa, joten mistään ei oikein saa kiinni. Kaikki keskustelumme ovat lopulta menneet jotenkin vaivaannuttaviksi, ja lopulta jompi kumpi poistuu paikalta keksittyään tekosyyn hiljaisuuden jälkeen. Tuo kutsu tulla hengailemaankin jäi vain roikkumaan, sillä hän heitti sen ehdottamatta mitään päivää. Jotenkin hirveä kynnys vain mennä toivoen, että kutsu on vielä voimassa ja että satun paikalle sellaiseen aikaan, että olen juuri silloin tervetullut. Niinpä tuo kutsukin tuntui jotenkin liian ponnettomalta ollakseen osoitus kiinnostuksesta, vaan väkisinkin ajattelen sen vain olleen kohteliaisuus, jota ei odotetakaan toteutettavan. Mistä ihmeestä tässä nyt pitäisi päätellä, onko hän mahdollisesti kiinnostunut vai vain ystävällinen?
Jos joku nyt seuraavaksi neuvoo aloitteen tekemistä tai jopa oman kiinnostukseni suoraan puheeksi ottamista, niin ei tule kesää. Olen aivan liian ujo, ja kaiken lisäksi tilanne voi äityä todella vaivaannuttavaksi, sillä törmäilemme toisiimme väkisinkin aika ajoin...
Neuvoja? Tai edes muita vastaavassa ongelmassa rypeviä?
Kommentit (22)
Jos mies olisi kiinnostunut, tietäisit sen kyllä.
Annat sille ensin huulihölkkää ja sitten kysyt puhelinnumeroa. Sillä tuo selviää.
Vierailija kirjoitti:
Jos mies olisi kiinnostunut, tietäisit sen kyllä.
Ja millä periaatteella? Jos molemmat osapuolet ovat vähän epävarmoja ja hukassa, niin voi olla todella hankalaa saada toisen tarkoitusperistä selvää. Voihan se olla, että mies miettii ihan samaa asiaa eikä uskalla riskeerata mitään olemalla selvempi.
Ei mistään. Se voi olla myös kiinnostunut niin, ettei sitten olekaan ihan niin kiinnostunut, että haluisi muuta kuin ihastella kauempaa. Siten saamasi ihastusenergia voi olla ihan oikeaa, vaikkei mihinkään johdakaan.
[-Ne-] [-Viisi-] [-Pelottavaa-] [-Kirjainta-]
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Jos mies olisi kiinnostunut, tietäisit sen kyllä.
Ja millä periaatteella? Jos molemmat osapuolet ovat vähän epävarmoja ja hukassa, niin voi olla todella hankalaa saada toisen tarkoitusperistä selvää. Voihan se olla, että mies miettii ihan samaa asiaa eikä uskalla riskeerata mitään olemalla selvempi.
Riskeerata tarkalleenottaen mitä? Pakitkin voi antaa ja saada niin, että voi sen jälkeen ihan luontevasti vielä olla tekemisissä.
Ja kyllä kiinnostunut mies vähintäänkin pyytää vaikka kahville, ihan päivän ja kellonajan kanssa. Siinä ei vielä kasvojaan menetä, ja voi haistella vähän ilmaa.
Uskokaa nyt naiset, että jos teidän tarvii miettiä sitä, onko mies kiinnostunut, niin todennäköisesti ei ole. Miehet osaavat puhua, käyttää puhelinta ja kirjoittaa. Tarvittaessa tekevät kyllä (hienovaraisen) aloitteen.
Olen eräästä naisesta välillä ihmetellyt, mikä tarve tällä on kehua ja ylistellä minua jatkuvasti. Koen tuon jo erittäin vaivaannuttavaksi, sillä en todellakaan tunne itseäni yhtä ihmeelliseksi. En ole huomannut, että kehuisi muita samaan malliin, joten jotain taka-ajatuksia täytyy olla.

Minulla tuo ylistäminen liittyy suoraan ihastumiseen. En tosin yleensä suuntaa kehuja suoraan kohteelle, korkeintaan hyvin hienovaraisesti, vaan kehun selän takana :)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Jos mies olisi kiinnostunut, tietäisit sen kyllä.
Ja millä periaatteella? Jos molemmat osapuolet ovat vähän epävarmoja ja hukassa, niin voi olla todella hankalaa saada toisen tarkoitusperistä selvää. Voihan se olla, että mies miettii ihan samaa asiaa eikä uskalla riskeerata mitään olemalla selvempi.
Riskeerata tarkalleenottaen mitä? Pakitkin voi antaa ja saada niin, että voi sen jälkeen ihan luontevasti vielä olla tekemisissä.
Ja kyllä kiinnostunut mies vähintäänkin pyytää vaikka kahville, ihan päivän ja kellonajan kanssa. Siinä ei vielä kasvojaan menetä, ja voi haistella vähän ilmaa.
Uskokaa nyt naiset, että jos teidän tarvii miettiä sitä, onko mies kiinnostunut, niin todennäköisesti ei ole. Miehet osaavat puhua, käyttää puhelinta ja kirjoittaa. Tarvittaessa tekevät kyllä (hienovaraisen) aloitteen.
Paino sanalla VOI saada, muttei se aina onnistu millään. Jos joutuu olemaan tekemisissä ja on vielä kaiken lisäksi vähän ujomman puoleinen, niin ei se välttämättä kovin helppoa ole, jos on laittanut itsensä likoon ja saanut takkiinsa.
Ylipäätään mikään ei ole noin mustavalkoista. Kyllä miehissäkin on niitä ujompia, joiden kiinnostus ei välttämättä ole selvää. Tai on ja sitten ei ole, kuten tässäkin tapauksessa on. Ei venuslaiset aina ymmärrä marsilaisia täysin taikka toisinpäin, vaikka joskus yhteisymmärrys joidenkin yksilöiden kanssa onkin ihan helppoa.
Tiedän ap tunteen. Olen itse yrittänyt päätyä siihen, että joko parempi hoitaa tilanne niin että saa varmuuden, tai jos se ei ole mahdollista niin uskoo kohtalon hoitavan homman jos on hoitaakseen. Toteutus on toki vaikeampaa kun ei ne aivot lopeta sitä pohdiskelua käskystä.
Olen itsekin välillä halunnut kirjoittaa tänne samankaltaisen aloituksen, mutta en ole viitsinyt koska tiedän ettei kukaan minulle pysty vastausta antamaan. Ja osittain tiedän, ettei mies ole tarpeeksi kiinnostunut minusta, mutta se pieni toivonkipinä asuu minussa edelleen.
Kuitenkin, voisit vain nauttia tästä tilanteesta etkä ajattele asioita sen enempää. Sehän tuo piristystä viikkoon kun näkee kivaa tyyppiä, mutta jos teet siitä stressin aiheen itsellesi niin se kaikki nautinto menee hukkaan.

Kiitos ihanasta kommentista. Jotenkin aloitusta kirjoittaessani jo tiesin, ettei tässä kukaan voi sinänsä auttaa, mutta jo asiasta avautuminen tuntui hyvältä.
Pahinta varmaan on juuri tuo, että ajattelen asiaa liikaa, mikä sitten näkyy siinä, että hermostun enkä saa suustani mitään järkevää ulos. Jotenkin sama huokuu myös kiinnostukseni kohteesta, mutta kun toisen päähän ei pääse, niin mietiskelen tietenkin muitakin syitä miehen ajoittaiselle vaivaantumiselle niin paljon, että saan harmaita hiuksia.
AP
Mikset kysy että milloin sopisi tulla? Koska miehen pitää yksin määrittää tuollaiset asiat vielä 20-luvullakin?
Vierailija kirjoitti:
Tiedän ap tunteen. Olen itse yrittänyt päätyä siihen, että joko parempi hoitaa tilanne niin että saa varmuuden, tai jos se ei ole mahdollista niin uskoo kohtalon hoitavan homman jos on hoitaakseen. Toteutus on toki vaikeampaa kun ei ne aivot lopeta sitä pohdiskelua käskystä.
Olen itsekin välillä halunnut kirjoittaa tänne samankaltaisen aloituksen, mutta en ole viitsinyt koska tiedän ettei kukaan minulle pysty vastausta antamaan. Ja osittain tiedän, ettei mies ole tarpeeksi kiinnostunut minusta, mutta se pieni toivonkipinä asuu minussa edelleen.
Kuitenkin, voisit vain nauttia tästä tilanteesta etkä ajattele asioita sen enempää. Sehän tuo piristystä viikkoon kun näkee kivaa tyyppiä, mutta jos teet siitä stressin aiheen itsellesi niin se kaikki nautinto menee hukkaan.
Voi blaah, kohtalo == mies tekee aloitteen. Jospa ottaisitte kohtalon peräti omiin käsiinne?
Eikö tuo ole tietyssä mielessä varsin yleinen ongelma? Jos mies tai nainen on kohtelias ja ulospäinsuuntautunut, niin joku tulkitsee sen turhankin suoraviivaisesti kiinnostuksen osoitukseksi. Vilkas ihminen saattaa sanoa kevyttä jotain vaikkapa kaupan kassalle tai naapurin mummolle ilman että hän pyrkii muuhun kuin hyvän fiiliksen luomiseen verrattuna siihen että olisi yrmeä tuppisuu.

Osaatko lukea? Miksi skippasit sen saman virkkeen alkuosan? Hänhän puhui tilanteen hoitamisesta!
Ai mut kun on niin kiire kommentoimaan omien mielikuvien pohjalta.
Vierailija kirjoitti:
Mikset kysy että milloin sopisi tulla? Koska miehen pitää yksin määrittää tuollaiset asiat vielä 20-luvullakin?
Ujostuttaa liikaa... Pelkään myös tuppautuvani, jos kutsu olikin vain small talkia. En tosin usko sen olleen, mutta minkäs sitä peloilleen voi.
AP
Vierailija kirjoitti:
Eikö tuo ole tietyssä mielessä varsin yleinen ongelma? Jos mies tai nainen on kohtelias ja ulospäinsuuntautunut, niin joku tulkitsee sen turhankin suoraviivaisesti kiinnostuksen osoitukseksi. Vilkas ihminen saattaa sanoa kevyttä jotain vaikkapa kaupan kassalle tai naapurin mummolle ilman että hän pyrkii muuhun kuin hyvän fiiliksen luomiseen verrattuna siihen että olisi yrmeä tuppisuu.
En välttämättä kuvailisi kiinnostukseni kohdetta kovin ulospäinsuuntautuneeksi. Kyllä hän työssään kohtaa ihmisiä hyvin, mutta mitä tulee vakavampiin ihmissuhteisiin, hän taitaa olla vähän samanlainen raukkis kuin minäkin. Eipä silti, juuri sitähän minä tässä pelkään, että kaikki onkin ollut vain väärin tulkitsemaani ystävällisyyttä.
AP
Jos mies on kiinnostunut, sen kyllä tiedät varmasti. Jos nainen yrittää ottaa puheeksi ja kertoa kiinnostusta ENNEN kun mies on osoittanut sitä selvästi, nainen pilaa kaiken.
Moni katselee sormuksia vain tilaston takia)) tai miettimässä, "no tämä hölmö varmasti on naimaton, harva menesi naimisiin sen kanssa)).
Ketju täynnä märehtimistä ja ne kaksi oikeaa neuvoa alapeukutetaan näkymättömiin...
Onko kyseessä kateus toisen potentiaalisesta onnesta, vai mikä?
Uppista.