Helsingin Sanomat: Sdp loihtii miljardeja lähes tyhjästä
"Oppositiopuolue Sdp julkaisi perjantaina 68 toimenpiteen kasvupaketin.
Toimien arvioidut positiiviset yhteisvaikutukset julkiseen talouteen pitkällä aikavälillä ovat yli kuusi miljardia euroa, ja niillä on potentiaalia lisätä työllisyyttä noin 120000 työllisellä, puolue kertoo.
Tosiasiassa kyse ei ole arvioiduista vaikutuksista, vaan toivotuista vaikutuksista. Sdp:n arvio valtavista lisätuloista ei kestä kriittistä tarkastelua.
Valtaosa Sdp:n laskemasta kuudesta miljardista eurosta syntyy m a a h a n m u u t o n vauhdittamiseen ja ikääntyneiden työllisyyden kohentamiseen tähtäävistä toimista."
Kommentit (66)
Suomi nousuun afrikkalaisilla, lähi-idän asukeilla ja eläkeläisten työllä! Eli ei mitään uutta SDP:n ohjelmassa.
Pitäisihän ne uniperille annetut miljardit jostain löytyäkin.
"Näillä toimilla Sdp arvioi voivansa nostaa 6574-vuotiaiden työllisyysasteen Ruotsin tasolle. Työllisiä tulisi puolueen mukaan 29000, ja julkinen talous vahvistuisi 1,2 miljardia euroa.
Sdp:n arvio ei varsinaisesti perustu mihinkään."
"Sdp ei kuitenkaan perustele, miksi juuri sen esittämät keinot lisäisivät m a a h a n m u u t t o a niin paljon.
Puolue esittelee pitkän listan keinoja m a a h a n m u u t t o prosessin nopeuttamisesta, verohoukuttimista ja työelämäpassista lähtien aina hallituksen m a a h a n m u u t o n kiristysten perumiseen.
Paperissa viitataan tutkimuksiin, joiden mukaan verotuksella ja m a a h a n m u u t t o a ohjaavan lainsäädännön kiristyksillä on vaikutusta m a a h a n m u u t o n määrään. Se ei kuitenkaan vielä läheskään osoita, että Sdp:n esittämät keinot vahvistaisivat julkista taloutta miljardeilla euroilla."
Rehellinen demari on kuin joulupukki molemmat ovat satuolentoja.
"Sdp:n kasvupaketti taas on paluu vanhanmalliseen oppositiopolitiikkaan, jossa miljardeja loihditaan lähes tyhjästä."
Ma on valkaisut aaanuksen ja vertailee saman operaation tehneen nti pekka h kanssa tuloksia ja vihervassareiden runk kurinki on ympärillä huutamassa myldikyldyyrin ylistystä samalla raivokkaasti onanoi den.
Eli siis oppositiolla ei ole yhtään mitään todellisuuteen perustuvaa keinoa esittää vaihtoehdoksi hallituksen politiikalle. Antti Rinteen malliin ilmeisesti rahaa on.
Eihän hallituksenkaan budjetti perustu kuin toivomukseen: kaikki työllisyysvaikutukset kuotuvat leikkauksialla, sopeutuksilla ja heikennyksillä, säästöt tuottavat ainoastaan lisäkuluja säästöjä enemmän, vm käyttää tarkoituksella vääriä kertoimia laskelmissaan, velkakattoa joudutaan joka tapauksessa nostamaan ja velkaa ottamaan ennakoitua enemmän.
Nuoret lusmut nyt ensisijaisesti saatava töihin eikä mitään jo kepillä liikkujia.
Niin. Hesari tietää aina, kuten jokainen persu myöntää 😂
Eli tässä satukirjassa kaavaillaan 40 000 uutta asukasta vuodessa, kolmessa vuodessa on 120 000 työpaikkaa täytetty. Miten käy olemassa olevien työttömien, ja mistä ne työpaikat? Onko myös otettu huomioon, että muualta tulleet lähettävät jo nyt yli miljardi euroa kotimaihinsa vuodessa. Miten se kansantalous paranee? Aikamoista haaveilua.
Ja rahat otetan autoilijoilta kun SDP kyseessä.
No viime vaalikausillahan ne hukkasi kymmeniä miljardeja tyhjään, mistä nyt kärsitään ja maksetaan korkoja. Kai sitä silti löytyy muutama idiootti uskomaan että nyt ne olis oppinu laskemaan.
Vierailija kirjoitti:
Eli tässä satukirjassa kaavaillaan 40 000 uutta asukasta vuodessa, kolmessa vuodessa on 120 000 työpaikkaa täytetty. Miten käy olemassa olevien työttömien, ja mistä ne työpaikat? Onko myös otettu huomioon, että muualta tulleet lähettävät jo nyt yli miljardi euroa kotimaihinsa vuodessa. Miten se kansantalous paranee? Aikamoista haaveilua.
Viime vuonna Suomeen muutti lähes 72000 ihmistä. Hallitus helpottaa työperäistä m muuttoa minkä lisäksi EU pääsi sopuun yhteisesät taakanjaosta, eli Suomi ottaa kymmeniä tuhansia t phakijoita vuosittain. Suomi nousuun!
SDP on perinteisesti ollut taikaseinän olemassaoloon uskova puolue. Sannan hallituksen aikaan heillä oli oikein kunnon "rahaa on" -agenda. Tuli sitten Suomelle valtaisat velat.
Kassatytöllä on kassatytön tyylitaju ja äo sekä pätevyys paskin pm ikinä. Nyt bilelortolla on alkanut kolmen vuoden ränni ja piri psykoosissaan riehuminen päällä.
SDP haluaa siis haalia tänne kielitaidottoman orjaluokan joka tekee ikävät hommat.
Niin no, kuinka ne muuten pysyisi vallassa. Pakko olla luokat jotta saa pidettyä luokkasotaa yllä.
https://www.hs.fi/politiikka/art-2000010466329.html