Haluaisin erota, mutten pysty siihen taloudellisista syistä. Help!

Vierailija kirjoitti:

Mitä viime kuukausien aikana on tapahtunut, jos riidat ovat pahentuneet? Vauvavuosi lienee kaikille aika rankkaa, jos teillä on ollut näitä pahempia riitoja muutaman kuukauden ajan, niin ehkä lähtisi ekana eroamaan. Toki jos ongelma on tyyliin väkivalta/päihteiden liiallinen käyttö tms niin sitten eri asia.

Sekä miehellä että minulla on omia henkilökohtaisia "taisteluitamme", jotka eivät varsinaisesti liity suhteeseemme, mutta joiden seuraukset vaikuttavat senkin edestä. En viitsi paljastaa enempää, ettei kukaan tunnista. Myös lapseen liittyvät kasvatusmenetelmämme poikkeavat täydellisesti toisistaan. Esim: miehen mielestä on ok itkettää lasta joka ikinen ilta nukkumaan mennessä, mutta itse olen sitä mieltä, että se aiheuttaa pitkässä mittakaavassa traumat hylkäämisestä. Ap

Ei ole omaa kokemusta mutta varmaankin olisi järkevintä erota kun lapsi on pieni eikä hän voi vielä elää viikko-viikko-systeemillä. Hyvässä lykyssä kun lapsi on riittävän vanha miehellä on jo uusi pulla uunissa eikä lähde riitelemään. Lapsen paras olisi varmaankin tämä systeemi. Perhehelvetissä eläminen muokkaa kehittyviä aivoja niin ettei tiettyjä juttuja saa ikinä takaisin jos ne jää kehittymättä.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Tuntematta tilannetta sen enempää, eroaminen tuntuu hieman radikaalista ratkaisulta.

Ensin pitää pohtia omia tuntemuksia ja istua alas puhumaan. Mieti valmiiksi, mitä haluat sanoa, mitä toivot tapahtuvan jatkossa. Toisen ei tarvitse samalla kertaa vastata mitään, ainoastaan kuunnella.

Ensimmäinen lapsi on iso muutos elämässä, mikä väsymyksen kautta aiheuttaa ristiriitoja. Lapsen edun mukaistakin olisi yhtenäinen perhe.

Siis puhukaa ja puhukaa, tilanne saattaa helpottaa myöhemmin.

Yritän vielä puhua. Sitä olemme jo melkoisesti tehneet ja päiväksi, pariksi välimme ovatkin parantuneet, kunnes taas tilanne on äitynyt ikäväksi. Inhottaa lapsemme kannalta tällainen ilkeily, sillä vaikka hän pieni onkin, osaa hän aistia ilmapiirin.

Olen itse kasvanut ehjässä, joskin riitaisassa perheessä. Kannatan yhtenäistä kotia, mutta en halua lapseni joskus sanovan minulle samaa mitä sanoin jo hyvin nuoresta pitäen omalle äidilleni: eroa. Ap

Riidat kuuluvat mielestäni parisuhteeseen, ne puhdistavat ilmapiiriä, MUTTA on tärkeää riidellä oikein. Eli ei äänen korottamista eikä ilkeilyä, koska ikäviä sanoja ei saa vedettyä takaisin ja ne jäävät kaivamaan. Eli pitäisi olla yhteinen päätös, että mitään ilkeää ei saa suutuspäissään sanoa, vaan ne nieletään alas ja yritetään pukea ajatus järkevämmin. Ei se helppoa aina ole, mutta meillä toiminut kyllä.

Miettikää nyt ihan ensiksi parisuhdeterapiaa. Pyydä apua perheneuvolasta. Ja hankkikaa lastenhoitoapua niin, että kumpikin saa myös omaa aikaa. Vauva- ja taaperoaika on stressaavaa kaikille, mutta tilanne voi helpottaa yllättävästi, kun lapsi kasvaa.

Varmaan kannattaa hankkia erilaisiin kasvatus näkemyksiin puolueeton kannanotto, eli tiedon hankkimista tai perheneuvola. Omakohtainen kokemus on, ettei miehet ota näistä asioista hirveästi selvää, mutta ei pidä lytätä toisen näkemystä suoralta kädeltä (koska se saa puolustuskannalle ja muutenkin huonon fiiliksen paskana vanhempana), vaan vaatia perusteluita...

Joo, monilla on noin, että taloudellisesti on kiinni.

Kuulostatte nuorilta ja oppivilta. Jos pääsette keskustelussa jo parin päivän parempaan, niin uskon terapiasta olevan apua. Ihan yksilöterapiasta voisit aloittaa.

Se jo auttaa, kun ymmärtää omia tekemisiä. Tulet riitaisasta perheestä. Tarvitset uudenlaisen mallin ja opin.

Nyt on hyvä aika opetella.

Minusta ero tapauksessasi on itseltäsi pakenemista.

Törmäät siihen samaan edelleen, jos et opettele uutta.

Terapiaa on monenlaista. Tutki mikä olisi sinulle hyvä. Tai ensimmäiseksi lampsi neuvolaan tai lääkäriin JS kerro, että haluat päästä juttelemaan johonkin. Kerro tilanteesi. Siitä se lähtee.

Kuulostat minusta fiksulta ja kyvykkäältä puhumaan. Suosittelen itsen laittamista etusijalle ja hakemaan avun. Se auttaa sinua ja lastasi ja perhettäsi.

Kai olet kertonut miehellesi, että et enää jaksa loukkaavia puheita ja loukkaavaa käytöstä. Se on hirmu kuluttavaa. Lisäloukkaaminen ei edistä muuta kuin pahaa oloa ja pahaa mieltä.

Ei sillä osoiteta vahvuutta.

Minä tulen myös tosi riitaisasta perheestä. Minulle keskusteluista on ollut hyötyä.

Lukeakin voi.

Jos et koe itseäsi tarpeeksi tärkeäksi nyt, niin ajattele lapsesi parasta. Kun voit paremmin, niin lapsikin voi.

Tavallaan on helppo erota ja jättää asiat sikseen, mutta ne todelliset asiat sillä vain siirtyvät.

Kun olet käyny terapiassa tai keskustelemassa tarpeeksi monta kertaa, niin karsi sitten tilannetta uudelleen.

Nyt hae apua. Olet tärkeä. Älä jättäydy lapsuutesi jalkoihin.

Kiitos teille vastanneille!

Saitte valettua minuun uskoa neuvoillanne. Olemme miehen kanssa molemmat vahvoja luonteita, emmekä kumpikaan osaa aina ottaa sitä järkevintä keskustelulinjaa, riidoista puhumattakaan. Aion myös ehdottaa pariterapiaa vielä uudestaan. Jos siltikin tulevaisuudessa päädymme eroon, on ainakin kaikki kortit katsottu. Ap

Vierailija kirjoitti:

Se on tuollaista, kun on ahne ja tunteeton materialisti, jota kiinnostaa miehessä ainoastaan raha. Jos eroat, niin tee sitten kaikille palvelus ja älä edes yritä etsiä uutta miestä, siinä säästyy ainakin yksi mies kohtalolta joutua jonkun ahneen miehen esineellistäjän hyväksikäytettäväksi.

Tee sinä palvelus äläkä tee lapsia.

Hei. Olen käynyt läpi samantapaisen kuvion. Ymmärrän ettei tätä moni ymmärrä millainen henkinen ja talodellinen loukko se on, ellei sitä ole itse kokenut. Meillä lapset oli 5kk ja 3v kun mies jäi kiinni pettämisestä ja monista asioista valehtelusta. Meillä oli myös riitoja, mies kohteli välillä huonosti ja välillä taas hyvin, eli aikamoista vuoristorataa se touhu oli koko ajan. Itse olin kotona, mies kävi töissä. Ei ex hyväpalkkainen ollut, mutta kuitenkin se joka toi leivän pöytään. Onhan se vaikeaa lähteä, jos itsellä on tilillä 0e ja tulot mitättömät (ennen esikoista säästetyt eurot oli tuossa kohtaa jo kulutettu). Mutta suurempi vaikutin eron lykkäämiseen oli kyllä tuo että lapset oli niin pieniä, ero olisi tarkoittanut heille päiväkotiin menoa hyvin nuorina (no, lähinnä kuopus) ja sitä että he olivat mielestäni liian pieniä kuvioon missä vanhemmat asuu erilleen. 

Joten, purin hammasta ja odotin että lapset kasvoi. Lapset oli melkein 4v ja 6,5v kun otin sen eron. Silloin he oli jo niin isoja, että katsoin että he selviävät paremmin erokuviosta. Tottakai on ollut vaikeaa silti, mutta nyt heidän kanssaan pystyy sentään jo puhumaan asioista, joka on erittäin tärkeää kun vanhemmat eroaa. Ehdin sitä ennen myös hankkia itselleni työpaikan ja pistämään vähän rahaa säästöä eroa varten. Kaikenaikaa kyllä tein miehelle selväksi että lähden, ellei homma muutu. Eli loppuun saakka yritin vielä herätellä toista hakemaan apua, terapiaa, mitä ikinä. Mutta kun mies ei halunnut, niin lähdin. 

Eron seurauksena minulla on silti velkaa nyt n. 3000e, koska rahaa menee kaikenlaiseen erossa ja sen jälkeen. Mutta pikkuhiljaa makselen pois.. Eli minun neuvoni on että tee puolisolle selväksi että näin et voi jatkaa. Jos toinen ei ole valmis hakemaan apua ja muuttamaan käytöstään, niin eroat. Mieti jo nyt miten hoidat asiast eron jälkeen, millä rahalla opiskelet vai menetkö töihin, säästä jos pystyt. Rakenna itsellesi muuta tukiverkkoa ympärille. Se on loppupeleissä ihan se ja sama eroatteko tänään vai vuoden päästä, eli älä tee hätiköityjä päätöksiä. 

Vierailija kirjoitti:

Et voi muuttaa toisen käytöstä, mutta alkuun voit muuttaa omaa käytöstäsi. Opettele puhumaan asioista järkevästi ilman, että lähdet mukaan ollenkaan sanomaan mitään ilkeää. Sano vaikka, että tuo mitä sanoit loukkaa minua ja opetelkaa kummatkin keskustelemaan. Muista sanoa ääneen myös hyviä asioita. Ole toiselle sellainen mitä haluat itsekin toiselta. Ja mieti nyt hyvä ihminen tätä lapsenkin kannalta. Onko oikein että pieni viaton lapsi joutuu kuulemaan riitelyä.

20 vuotta olen yrittänyt olla sovitteleva ja ymmärtäväinen omassa parisuhteessa, mutta jokin raja siinä, mitä paskaa pitää ottaa vastaan.

Keskustelu on punainen vaate ja lässytystä hänestä.

Kompromissi sitä, että tehdään kuten hän haluaa.

Ja jos jotakin myönnytystä tekee, pitäisi Nobelin palkinto antaa.

Joka riita samaa vanhojen asioiden mukaan ottamista.

Jaksan, koska olemme lapsettomia ja etäsuhteessa, jos eläisimme yhdessä, olisin lähtenyt ajat sitten.

Surkein peruste on jatkaa lapsen takia, kuka lapsi haluaa olla syy perhehelvettiin?

Menkää nyt ensin pariterapiaan tms.

Jos ette kahdestaan pysty puhumaan, niin ulkopuolinen terapeutti selkeyttää asiaa.

Älkää nyt ainakaan erotko, kun olette lapsen hankkineet liittoonne.

Onko sun miehelläsi kaikki asiat muutoin hyvin?

Voisko mies jäädä hoitovapaalle ja sinä menisitkin töihin?

Lapsi on vielä pieni. Yritä kaikin tavoin vielä ennen eroa saada suhde toimimaan. Varmasti miehellä on helpompaakin, kun lapsi on 4.

Älä eroa vielä, koska se vaikuttaa muihinkin kuin itseesi.