Lue keskustelun säännöt.
Lapsi itkee koko ajan. Mitä tehdä?
03.01.2020 |
Lapsi on nyt 1v 10 kk ikäinen ja itkee "koko ajan". Eli joka päivä monta monta kertaa. Tuntuu, että itkee suunnilleen kaikesta, en jaksa edes luetelle että mistä koska siitä tulisi niin pitkä lista, että on helpompi kirjoittaa kaikesta. Myös kesken kivan tekemisen. Oli jo vastasyntyneenä sellainen, että itki herkästi ja paljon, sitten oli tuntien koliikki-itkut ja kun koliikki meni ohi niin jatkui muu itkeminen. Öisin kun herää niin heti alkaa kova itku, ihan siis pari sekuntia heräämisestä. Ollut aina sellainen, kun jotkut muut lapset taas alkavat itkeä yöllä vasta pitkän ajan päästä jos ei nukahda uudelleen.
Lapsi saa (on aina saanut) paljon aikaa, yhdessäoloa, syliä, kehuja, yhdessä leikkimistä ja sellaista. Eli siitä ei voi olla asia kiinni. On terve. Neuvola sanoo, että on vain sellainen temperamentti, että itkee aina kaikesta. Tunnen suurta empatiaa lastani kohtaan ja haluaisin jotenkin auttaa häntä, että ei tarvisi aina kaikesta itkeä. Mutta en osaa. En tiedä miten toimia tällaisen temperamentin kanssa. Lohdutan itkut, mutta lapsi ei koskaan ole itkulla saanut tahtoaan läpi siten, että olisi oppinut itkemällä "kiristämään" vanhempiaan. Yritän antaa enemmän huomiota hyvinä hetkinä niin että ei ainakaan oppisi että itku on keino saada huomiota, koska sitä huomiota saa aina muulla tavalla.
Neuvokaa joku. Onko kellään muulla ollut lasta, joka itkee aina kaikesta? Luulin, että itkut vähenisi vauva-ajan jälkeen mutta ei ole vähentynyt.
Kommentit (48)
Vierailija kirjoitti:
Oikeasti tuollaisia temperamentteja on, ilman että on mitään fyysistä vaivaa tai vikaa äidin ja lapsen vuorovaikutuksessa. Nämä on usein temperamenttipiirteiltään voimakkaasti reagoivia ja intensiivisiä, usein aistiherkkiä, perusnegatiivisia (ihan aivokemiasta johtuen). Meillä poika oli toinen ääripää eli perustyytyväinen ja rauhallinen, ja sitten syntyi "hirviötytär" joka oli aina tyytymätön rääkyjä. Eikä ole ollut helppo lapsi senkään jälkeen. Rääkyminen kyllä loppui jossain 1,5 vuoden iässä, mutta sitten äärivaikea uhmaikä, eikä lapsi kestänyt hetkeäkään "tylsää" eli ilman tekemistä. Kouluakin inhoaa ja puhuu siitä lastenrääkkäys-pakkolaitoksena.
Niin. On se hirveää kun joutuu pikku lumihiutale kestämään vääränlaista vaatekangasta, vääränvärisiä pillejä, liikaa aistiärsykkeitä ja milloin mitäkin ASP-WTF-LOL-diagnooseja. Kyllä on elämä kauheaa kärsimystä, yhyy. Pakkolaitospuheitakin on kiva heitellä, onhan se koulu oikein keskitysleiri, ei ne vainotut Auschwitzissä tienny mitään oikeasta ahdistuksesta!
Toisaalla maailmassa onnekkaat lapsoset joutuu kohtaamaan ainoastaan sotaa, kuolemaa, nälkää, väkivaltaa ja läheisten ihmisten menetyksiä... kyllä ne pääsee helpolla. Eikö kukaan ole tajunnut käydä sanomassa sotaherroille, että lopettakaa heti, meidän Jannica-Petteri saa aistiärsykkeitä??!!
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Oikeasti tuollaisia temperamentteja on, ilman että on mitään fyysistä vaivaa tai vikaa äidin ja lapsen vuorovaikutuksessa. Nämä on usein temperamenttipiirteiltään voimakkaasti reagoivia ja intensiivisiä, usein aistiherkkiä, perusnegatiivisia (ihan aivokemiasta johtuen). Meillä poika oli toinen ääripää eli perustyytyväinen ja rauhallinen, ja sitten syntyi "hirviötytär" joka oli aina tyytymätön rääkyjä. Eikä ole ollut helppo lapsi senkään jälkeen. Rääkyminen kyllä loppui jossain 1,5 vuoden iässä, mutta sitten äärivaikea uhmaikä, eikä lapsi kestänyt hetkeäkään "tylsää" eli ilman tekemistä. Kouluakin inhoaa ja puhuu siitä lastenrääkkäys-pakkolaitoksena.
Niin. On se hirveää kun joutuu pikku lumihiutale kestämään vääränlaista vaatekangasta, vääränvärisiä pillejä, liikaa aistiärsykkeitä ja milloin mitäkin ASP-WTF-LOL-diagnooseja. Kyllä on elämä kauheaa kärsimystä, yhyy. Pakkolaitospuheitakin on kiva heitellä, onhan se koulu oikein keskitysleiri, ei ne vainotut Auschwitzissä tienny mitään oikeasta ahdistuksesta!
Toisaalla maailmassa onnekkaat lapsoset joutuu kohtaamaan ainoastaan sotaa, kuolemaa, nälkää, väkivaltaa ja läheisten ihmisten menetyksiä... kyllä ne pääsee helpolla. Eikö kukaan ole tajunnut käydä sanomassa sotaherroille, että lopettakaa heti, meidän Jannica-Petteri saa aistiärsykkeitä??!!
No sinäpä olet vihainen ihminen 😂
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Oikeasti tuollaisia temperamentteja on, ilman että on mitään fyysistä vaivaa tai vikaa äidin ja lapsen vuorovaikutuksessa. Nämä on usein temperamenttipiirteiltään voimakkaasti reagoivia ja intensiivisiä, usein aistiherkkiä, perusnegatiivisia (ihan aivokemiasta johtuen). Meillä poika oli toinen ääripää eli perustyytyväinen ja rauhallinen, ja sitten syntyi "hirviötytär" joka oli aina tyytymätön rääkyjä. Eikä ole ollut helppo lapsi senkään jälkeen. Rääkyminen kyllä loppui jossain 1,5 vuoden iässä, mutta sitten äärivaikea uhmaikä, eikä lapsi kestänyt hetkeäkään "tylsää" eli ilman tekemistä. Kouluakin inhoaa ja puhuu siitä lastenrääkkäys-pakkolaitoksena.
Niin. On se hirveää kun joutuu pikku lumihiutale kestämään vääränlaista vaatekangasta, vääränvärisiä pillejä, liikaa aistiärsykkeitä ja milloin mitäkin ASP-WTF-LOL-diagnooseja. Kyllä on elämä kauheaa kärsimystä, yhyy. Pakkolaitospuheitakin on kiva heitellä, onhan se koulu oikein keskitysleiri, ei ne vainotut Auschwitzissä tienny mitään oikeasta ahdistuksesta!
Toisaalla maailmassa onnekkaat lapsoset joutuu kohtaamaan ainoastaan sotaa, kuolemaa, nälkää, väkivaltaa ja läheisten ihmisten menetyksiä... kyllä ne pääsee helpolla. Eikö kukaan ole tajunnut käydä sanomassa sotaherroille, että lopettakaa heti, meidän Jannica-Petteri saa aistiärsykkeitä??!!
No sinäpä olet vihainen ihminen 😂
Hänelle oli liikaa aistiärsykettä tuossa pillijuttujen lukemisessa. Voi Ritvaleenaa.
Voi todella olla jokin aistiärsyke.
Onhan joku pielessä, jos lapsi jatkuvasti, joka päivä, ja jopa useita kertoja päivässä. On jo kuitenkin lähemmäs kaksivuotias.
On niin pieni vielä, että hankala tutkia neurologisia syitä, mutta jos kaikki muu on kunnossa, niin johonkin tuollaiseen viittaa.
Asia selvinnee ajan kanssa, ei ole muuta mahdollisuutta kestää ja hoivailla haastvaa lasta.
Ja tuota vyöhyketerapiaa kannattaisi kokeilla.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ensin pitää poissulkea nälkä, jano, sylintarve.
Sinuna menisin osteopaatille kuten tämä eräs oli mennyt tai vyöhyketerapiaan, vauvojen.Jatkan vielä, että tällaista kaikesta itkemistä ja paljon itkemistä on ollut aina ja joka päivä. Syntymästä asti, monta kertaa päivässä. Oli sitten juuri syönyt tai juonut tai pari tuntia sitten syönyt, usein myös pari tuntia yöunille nukahtamisesta saattaa jo alkaa suora huuto. Eli ei liity noihin perusjuttuihin kuin että olisi nälkä tai flunssa esim. Ap
Meidän lapsella oli silent refluksi – pari tuntia kun oli nukkunut, nousi iltapala ylös ja piti herätä. MUTTA lapsi vaikuttaa olevan luonteeltaan hyvin leppoisa ja perustyytyväinen, siksi ei juurikaan itkenyt vaan haki apua vaivaansa päivin öin hamuamalla syliin ja lisää maitoa ja pienellä kitinällä. Voi vaan kuvitella, miltä noi ruokatorven polttelut on tuntunu, itse olisin varmaan karjunut tuskasta. Hyvä lääkäri antoi avun, ja kun ruokatorven alaosassa tms oleva sulkijalihas oli kehittynyt tarpeeksi, refluksi loppui kuin seinään 1,5 v. Ja puklannut ei siis koskaan. Nykyään kolmevuotias osaa sanoa jos ja kun vatsa kipeä, ummetus ja ilmavaivat liittyivät refluksiin ja niitä on vielä joskus.
itse ainakin tsekkaisin vielä oikean lasten refluksilääkärin (yksityinen, googlella) ja hyvän osteopaatin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Käytös- ja unioireet ovat tavallisia refluksilapsilla. Että sinänsä lääkärin "kaikilla lapsilla on vähän refluksia" on hiukan ylimalkainen, kun se selkeästi ei ole riittävästi diagnosoitu että lapsia voisi auttaa:
http://refluksilapset.net/index.php/isomman-lapsen-refluksi/
Lapsemme oli ns. koliikkivauva. Itki jatkuvasti, lopetti oikeastaan vain maitopullolla. Myöhemmin tajusin että taisi itkeä nälkää :(, nimittäin omaa kohtalaisen hyvän ruokahalun. Ei ole kuitenkaan ylipainoinen.
On aivan normaalia, että alle kaksivuotias ei puhu lauseita. Terveyskirjasto sanoo lapsen puheen kehityksestä näin: Mikäli lapsi ei kahden vuoden iässä sano yhtään sanaa selvästi, tai kolmen vuoden iässä useita sanoja selvästi ja ymmärrettävästi, jatkoselvittelyt ovat tarpeen.