Lue keskustelun säännöt.
Lapsi itkee koko ajan. Mitä tehdä?
03.01.2020 |
Lapsi on nyt 1v 10 kk ikäinen ja itkee "koko ajan". Eli joka päivä monta monta kertaa. Tuntuu, että itkee suunnilleen kaikesta, en jaksa edes luetelle että mistä koska siitä tulisi niin pitkä lista, että on helpompi kirjoittaa kaikesta. Myös kesken kivan tekemisen. Oli jo vastasyntyneenä sellainen, että itki herkästi ja paljon, sitten oli tuntien koliikki-itkut ja kun koliikki meni ohi niin jatkui muu itkeminen. Öisin kun herää niin heti alkaa kova itku, ihan siis pari sekuntia heräämisestä. Ollut aina sellainen, kun jotkut muut lapset taas alkavat itkeä yöllä vasta pitkän ajan päästä jos ei nukahda uudelleen.
Lapsi saa (on aina saanut) paljon aikaa, yhdessäoloa, syliä, kehuja, yhdessä leikkimistä ja sellaista. Eli siitä ei voi olla asia kiinni. On terve. Neuvola sanoo, että on vain sellainen temperamentti, että itkee aina kaikesta. Tunnen suurta empatiaa lastani kohtaan ja haluaisin jotenkin auttaa häntä, että ei tarvisi aina kaikesta itkeä. Mutta en osaa. En tiedä miten toimia tällaisen temperamentin kanssa. Lohdutan itkut, mutta lapsi ei koskaan ole itkulla saanut tahtoaan läpi siten, että olisi oppinut itkemällä "kiristämään" vanhempiaan. Yritän antaa enemmän huomiota hyvinä hetkinä niin että ei ainakaan oppisi että itku on keino saada huomiota, koska sitä huomiota saa aina muulla tavalla.
Neuvokaa joku. Onko kellään muulla ollut lasta, joka itkee aina kaikesta? Luulin, että itkut vähenisi vauva-ajan jälkeen mutta ei ole vähentynyt.
Kommentit (48)
Minä olin samanlainen taapero ja sain asperger-diagnoosin, joskin vasta 30-vuotiaana. As-lapset kärsivät usein epämääräisestä ahdistuksesta ja aistiyliherkkyyksistä. Suosittelen teetättämään kaikki tutkimukset, jossa katsotaan fyysinen ja psyykkinen terveys. Oma lapsuus ja nuoruus oli aivan kamalaa juuri siksi koska autismini jäi piiloon (tytöt osaa mukautua) ja fyysisesti olin terve.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Meillä kans nuorempi lapsista ollut aina temperamentiltään tyytymätön. Nyt 2v 3kk ja ehkä pikkaisen näkyy valoa tunnelin päässä. Esikoinen ollut helppo ja tyytynyt kaikkeen ja siksi tämä toinen on tuntunut kovin haastavalta. Minulla oli myös vaikeuksia kiintyä tähän nuorimmaiseen, koska hän itki 90% valveilla olosta. Ei sairauksia eikä mitään varsinaista syytä itkuun.
Ymmärrän siis sinua ap. Kyse on lapsen temperamentistä. Takuulla lapsesi rauhoittuu tuosta mitä nyt on. Sehän on selvä. Puhumaan oppiminen auttaa jo paljon.
Vierailija kirjoitti:
Minä olin samanlainen taapero ja sain asperger-diagnoosin, joskin vasta 30-vuotiaana. As-lapset kärsivät usein epämääräisestä ahdistuksesta ja aistiyliherkkyyksistä. Suosittelen teetättämään kaikki tutkimukset, jossa katsotaan fyysinen ja psyykkinen terveys. Oma lapsuus ja nuoruus oli aivan kamalaa juuri siksi koska autismini jäi piiloon (tytöt osaa mukautua) ja fyysisesti olin terve.
Missä niitä testejä sitten tehdään? Jostain luin, että alle eskari-ikäisiä ei edes tutkita. Ap
Vierailija kirjoitti:
Neuvokaa joku, tai kommentoikaa muuten. Ap
Minun itkuinen lapseni vähensi itkua kun oppi puhumaan. Kannattaa sanoittaa lapsen tunteita. Itse huomasin ihan perinteisen vauvahieronnan ja sylissäpitämisen auttavan muuten.
Osa meistä ON syntyjään herkempiä. Osa huomaa kaikki virikkeet ja itkee sitten kun virikkeitä on ollut liikaa. Kannattaa rauhoittaa herkemmän ympäristöä. Nyt joulukoristeiden aikana on noita virikkeitä riittänyt.
Vierailija kirjoitti:
Etsin netistä jotain asiantuntija-artikkeleita paljon itkevistä lapsista, ja niissä sanottiin että välillä kyseessä on vanhemman ja lapsen välinen vuorovaikutusongelma. Mutta jos meillä sellainen on, niin miten sen korjaan? Olen aina yrittänyt vuorovaikuttaa lapsen kanssa niin hyvin kuin suinkin pystyn. Ap
Kaikella "lähimmäisen" rakkaudella. Meillä vastaavaa aina toisinaan. Tyttö täyttää tässä kuussa 2v. Mutta mietin voisiko teillä olla myös samaa, että lapsi vaistoaa sun tunteet siitä harmista ettet osaa täysin aina ymmärtää ja reagoi siihen epävarmuuteen. Silloin kun itse huomaan turhautuvani tai olevani vaikka väsynyt sanoitan sitä tytölleni ja kerron, että se menee ohi kohta. Otan syliin ja katsotaan yksi kirja. Tms.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Etsin netistä jotain asiantuntija-artikkeleita paljon itkevistä lapsista, ja niissä sanottiin että välillä kyseessä on vanhemman ja lapsen välinen vuorovaikutusongelma. Mutta jos meillä sellainen on, niin miten sen korjaan? Olen aina yrittänyt vuorovaikuttaa lapsen kanssa niin hyvin kuin suinkin pystyn. Ap
Kaikella "lähimmäisen" rakkaudella. Meillä vastaavaa aina toisinaan. Tyttö täyttää tässä kuussa 2v. Mutta mietin voisiko teillä olla myös samaa, että lapsi vaistoaa sun tunteet siitä harmista ettet osaa täysin aina ymmärtää ja reagoi siihen epävarmuuteen. Silloin kun itse huomaan turhautuvani tai olevani vaikka väsynyt sanoitan sitä tytölleni ja kerron, että se menee ohi kohta. Otan syliin ja katsotaan yksi kirja. Tms.
Tuli sama mieleen..
Tuonikäiselle itku on luonnollinen tapa ilmaista tyytymättömyyttä. Lapsen kasvaessa on hyvä tarkkailla omaa vuorovaikutustaan, ettei riennä palkitsemaan itkua. Sylissä helliminen on palkitsemista. Sanoita, puhukaa harmittavasta asiasta. Olen nähnyt, että lapsilla itkeminen jatkuu yllättävän pitkään jos sillä hyötyy jotenkin. Vasta kouluikä ja kavereiden pilkka lopettaa turhat itkemiset.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Etsin netistä jotain asiantuntija-artikkeleita paljon itkevistä lapsista, ja niissä sanottiin että välillä kyseessä on vanhemman ja lapsen välinen vuorovaikutusongelma. Mutta jos meillä sellainen on, niin miten sen korjaan? Olen aina yrittänyt vuorovaikuttaa lapsen kanssa niin hyvin kuin suinkin pystyn. Ap
Kaikella "lähimmäisen" rakkaudella. Meillä vastaavaa aina toisinaan. Tyttö täyttää tässä kuussa 2v. Mutta mietin voisiko teillä olla myös samaa, että lapsi vaistoaa sun tunteet siitä harmista ettet osaa täysin aina ymmärtää ja reagoi siihen epävarmuuteen. Silloin kun itse huomaan turhautuvani tai olevani vaikka väsynyt sanoitan sitä tytölleni ja kerron, että se menee ohi kohta. Otan syliin ja katsotaan yksi kirja. Tms.
Tottahan minä olen välillä turhautunut ja epävarmakin, kun itkut joka päivä vain toistuu tunteja ja tämä jatkunut kohta kaksi vuotta. Ja varmasti lapsi sen välillä huomaa ja se lisää itkua. Mutta miten poistaa itseltä kaikki turhautuminen ja epävarmuus? Ap
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Meillä on samanlainen lapsi. Tunteellinen ja kiihtyy 0sta sataan kuten urheiluauto. Lisäksi aistiyliherkkä. Ei voi sietää epämukavaa vaatetta yms. Itkee kehollista epämukavuutta heti.
Lisään vielä että rauhoittuu vain sylissä jos itkun syy epämukavuus tai muu harmitus. Jos itkun syy on että haluaa punaisen pillin eikä vihreää niin rauhottuu vasta kun joku on ymmärtänyt antaa sen punaisen. Hieman haastavaa välillä ymmärtää kun puhuu muutaman sanan ja lähinnä itkee.
Jonkintyyppistä oman tahdon ilmaisua tuonikäisellä. alkavaa uhmaa? Varsinkin jos näet että itku tulee jostain mitä ei saa, siis turhautumisesta.
Asiaa hankaloittaa varmaan vielä jos hänellä ei ole vielä paljoakaan sanavarastoa jolloin ei voi heti ilmaista mitä haluaa, asia helpittuu kun sanavarasto kasvaa, tosin sitä rajojen ja haluamisen vääntöä joutuu sitten kuitenkin sietämään uhmaikäisellä.
Lapsen serkku on sellainen joka vieläkin draamailee eli itkee kun ei saa jotain 2,5v Oma 3v ei itke vaikka ei saa jotain, jankuttaa tosin vaikka kuinka kauan että haluaa jotain.
Eli koita tunnistaa tunnetiloja ja koita arvata mitä lapsi haluaa ja sanoita se hänelle. Ts. ”sinua harmittaa/kiukuttaa/olet surullinen, mutta asiaa ei saa/ei saa tehdä koska...”
Ja kaikki tunteet, ja itku on sallittua, mutta älä lässytä/mene liikaa lapsen tunnetilaan puheissasi/ puheäänelläsi, se ei auta lasta pääsemään pois harmituksestaan. Voi olla empaattinen, mutta voi myös sanoa että nyt sinua itkettää mutta se menee ohi.
Päiväkodissa aamuisin olen kuullut kun eräs vanhempi lässytti itkevälle lapselle joka ei halunnut jäädä päiväkotiin että” hänenkin tulee ikävä lasta päivän aikana ”ja sitten vain lähti töihin eli jätti lapsen siihen tunnetilaan vain itkemään lohduttomasti ilman että olisi lohduttanut jotenkin muutoin esim muista että tulen hakemaan sinut iltapäivällä tms.
Liiallinen ”empaattisuus” on karhunpslvelus lapselle, heille pitää antaa mahdollisuus myös oppia pääsemään tunnetilasta toiseen, ja tunnistamaan tunteita.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Yksi huomion arvoinen asia on lapsen vaatteet eli pitää olla tarkka onko pesuaine hajusteeton ja ettei sitä laita liikaa. Lisäksi pyykätessä pari lisähuuhtelua ettei vaate kutise, enkä käyttäisi sähköistäviä tekokuituvaatteita ollenkaan.
Vierailija kirjoitti:
Tuonikäiselle itku on luonnollinen tapa ilmaista tyytymättömyyttä. Lapsen kasvaessa on hyvä tarkkailla omaa vuorovaikutustaan, ettei riennä palkitsemaan itkua. Sylissä helliminen on palkitsemista. Sanoita, puhukaa harmittavasta asiasta. Olen nähnyt, että lapsilla itkeminen jatkuu yllättävän pitkään jos sillä hyötyy jotenkin. Vasta kouluikä ja kavereiden pilkka lopettaa turhat itkemiset.
Hyvänen aika sentään!!!
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tuonikäiselle itku on luonnollinen tapa ilmaista tyytymättömyyttä. Lapsen kasvaessa on hyvä tarkkailla omaa vuorovaikutustaan, ettei riennä palkitsemaan itkua. Sylissä helliminen on palkitsemista. Sanoita, puhukaa harmittavasta asiasta. Olen nähnyt, että lapsilla itkeminen jatkuu yllättävän pitkään jos sillä hyötyy jotenkin. Vasta kouluikä ja kavereiden pilkka lopettaa turhat itkemiset.
Hyvänen aika sentään!!!
Samaa mieltä. Herran isä, mikä kommentti. Sylissä helliminen on läheisyyttä mitä lapsi tarvii. Syli ei ole palkinto ja hellyydellä ei saa kiristää.
Meidän itkijä nukkuu ainoana vieressä, koska tarvitsee läheisyyttä. Päivällä on muut lapset ja itkijä viipottaa menojaan. Kaikki on erilaisia.
Oikeasti tuollaisia temperamentteja on, ilman että on mitään fyysistä vaivaa tai vikaa äidin ja lapsen vuorovaikutuksessa. Nämä on usein temperamenttipiirteiltään voimakkaasti reagoivia ja intensiivisiä, usein aistiherkkiä, perusnegatiivisia (ihan aivokemiasta johtuen). Meillä poika oli toinen ääripää eli perustyytyväinen ja rauhallinen, ja sitten syntyi "hirviötytär" joka oli aina tyytymätön rääkyjä. Eikä ole ollut helppo lapsi senkään jälkeen. Rääkyminen kyllä loppui jossain 1,5 vuoden iässä, mutta sitten äärivaikea uhmaikä, eikä lapsi kestänyt hetkeäkään "tylsää" eli ilman tekemistä. Kouluakin inhoaa ja puhuu siitä lastenrääkkäys-pakkolaitoksena.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
vatsakipu vastaava?
Jokin on hassusti ja jos ei näy päälle noin on jotain näkymätöntä kuten kipu.
Vierailija kirjoitti:
vatsakipu vastaava?
Jokin on hassusti ja jos ei näy päälle noin on jotain näkymätöntä kuten kipu.
Ei kai sillä syntymästä saakka sentään koko ajan voi vatsakipu olla jos jo melkein kaksi vuotta.
Vierailija kirjoitti:
Oikeasti tuollaisia temperamentteja on, ilman että on mitään fyysistä vaivaa tai vikaa äidin ja lapsen vuorovaikutuksessa. Nämä on usein temperamenttipiirteiltään voimakkaasti reagoivia ja intensiivisiä, usein aistiherkkiä, perusnegatiivisia (ihan aivokemiasta johtuen). Meillä poika oli toinen ääripää eli perustyytyväinen ja rauhallinen, ja sitten syntyi "hirviötytär" joka oli aina tyytymätön rääkyjä. Eikä ole ollut helppo lapsi senkään jälkeen. Rääkyminen kyllä loppui jossain 1,5 vuoden iässä, mutta sitten äärivaikea uhmaikä, eikä lapsi kestänyt hetkeäkään "tylsää" eli ilman tekemistä. Kouluakin inhoaa ja puhuu siitä lastenrääkkäys-pakkolaitoksena.
Voi ei. Ehkä hänelle pitäisi eriyttää ylöspäin koulussa, niin ei olisi tylsää.
Refluksin voi ja pitää hoitaa. Etsi toinen lääkäri. Ei meilläkään refluksikolle mene refluksilääkettä vaan hoidetaan syytä. Vuorokausi kunnon lääkärillä käynnin jälkeen, meidän taapero oli ihan uusi lapsi. Ehdottomasti myös osteopaattia suosittelen.
Lapsi puhuu todella vähän ikäisekseen. Kuulostaa hyvin oudolta. Luetteko hänelle, vietättekö aikaa yhdessä asioita osoitellen ja niistä keskustellen?
Omani on nyt yli kolme ja sellainen Itkijä hän on. Ilmaisee pientäkin harmitusta itkemällä, mutta reagoimme samoin kun muihinkin pieniin harmituksiin. Itselle on ollut hankalampaa ”jaksaa” jatkuvaa itkua. Se on vain lapsen ilmaisutaho. Kasvaessaan on ollut helpompi ohjeistaa myös muita harmituksen tahoja ja opettaa enemmän kärsivällisyyttä.
Mielestäni on tärkeä että yrität ymmärtää että se onkin punainen pilli, lapsi oppii että ymmärrät häntä. Sitten voit myöhemmin auttaa häntä tunteissa paremmin.
Luota omiin vaistoihisi ja siihen mikä on lapselle paras. Älä näitä että opetat lapsesi kitisemään!!!