En rakastanut miestäni edes häissämme.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Sellaista sattuu. Vitutti kuulla sama tarina ex-vaimolta yli 20 vuoden suhteen jälkeen. Hieman jäi huijattu olo.

Voi prkl :/ Tuo oli exältä jo aika törkeä veto. Ymmärtäisin, jos parikymppisenä hengaa kolme kuukautta jonkun tyypin kanssa pelkän yksinäisyyden pelon takia mutta että 20 vuoden avioliitto...Olen pahoillani, että sinulle tehtiin noin.

No mä en tulkitse sitä minään törkeänä vetona. Tuskin se nyt sillä lailla tietoista ja tarkoituksellista oli. Hän oli haavoittunut ja kaipasi turvaa elämäänsä, minä olin turvallisen oloinen ja välitin. Aloimme vaan olla yhdessä ja olimme riittävän "vaatimattomia" tai joustavia toistemme suhteen niin, että aika pitkään kaikki oli ihan kivaa ja totuimme hyvin vahvasti toisiimme. Se, että hän ripustautui minuun ollakseen ylipäänsä jonkun kanssa ja pelkäsi yli kaiken hylkäämistä, ei nyt kuitenkaan johtanut sitten ihan terveen suhteen kehittymiseen. Alusta alkaen hän esitti ja yritti miellyttää, mutta salasi todelliset tunteensa ja ajatuksensa, jotka eivät aina olleet niin mairittelevia. Hän ei uskaltanut kertoa mitään tärkeää, koska pelkäsi kai suhteen päättymistä. Ehkä pelko olikin aiheellinen. Itse osaltani uskoin, että ajan mittaan suhteemme siitä vain lujittuu enkä varsinaisesti tiennyt sen olevan perustavanlaatuisesti viallinen vaikka kaikenlainen pieni etäisyys ja nihkeys ajoittain rassasikin. Hän ilmeisesti pelkäsi vaan aina enemmän että korttitalo romahtaa ja kaikki se epävarmuus kasautui epäilykseksi, kaunoiksi ja katkeruudeksi. 

Tavallaan ymmärrän häntä. Olen kyllä sitä mieltä, että reilua ja helpompaa kaikkien kannalta olisi ollut kyetä käsittelemään vaikeat asiat, sekä hänen keskenään, että meidän yhdessä, ajallaan. Näin paljon myöhemmin se on hieman tuskallisempaa ja turhauttavampaa vielä. Silti jollain lailla ymmärrän, miksi hän toimi kuten toimi ja itsekään en ole mitenkään viaton, kyllä mulla nuorena oli myös itsetunto-ongelmia enkä ollut mikään täydellinen seurustelukumppani monessakaan asiassa. Kehityin siinä hitaammin kuin mahdollista lähinnä siksi, että hän salasi kritiikkinsä ja paljasti todelliset ajatuksensa vasta 20 vuoden päästä. Hän esitti tyytyväistä ja joustavaa, vaikkei sitä ollut. Mitenkään kauaskantoinen strategia tuo ei tietenkään koskaan ollut ja lopulta se pohja sitten petti. Surkeaa, mutta en sanoisi törkeää. Enkä voi kieltää, että olin toinen osapuoli kaiken aikaa. Vaikka suhde ei koskaan tuntunut täydelliseltä, pidin sitä riittävänä enkä rohjennut rikkoa tai kyseenalaistaa. Opin vaikenemaan tahollani hänen laillaan. 

Mies olen ja olin kiinnostunut eräästä naisesta, mutta hän ei ollut minusta ja meni toisen kanssa naimisiin, erosi ja kertoi samoin ettei rakastanut miestään. Loppui meinaan kiinnostus naiseen aika nopeasti ja ymmärsin, että paremmin kuin hyvin kävi minulle.