En tiedä onko tämä aito avaus, mutta vastaan olettaen että on.
Jos ajattelet, että pillussa elastiset seinät stimuloi kullia koko matkalta, ja sisällä on hieman 'alipaine' eli lievää imua, niin samalta pohjalta toimii suikkarikin hyvin. Kun kulli liukuu suussasi sisään ja ulos, käytä huulia sen stimuloimiseen, sillä lailla kevyesti puristaen että hieman tuntuu tiukalta. Ja kielellä painat terskaa vastaan sekä nuolet sitä joka puolelta, näin saat samantapaisen tunteen aikaan kuin pillunseinämilläkin.
Sitä kullia ei varsinaisesti tarvitse imeä, ainakaan kovin voimakkaasti; liian kova imu saattaa jopa sattua.
Ja muista, että vartta voi ja pitää samaan aikaan puristella ja hyväillä, jotta koko elin saa ärsykettä, eli toisin sanoen runkkaat kädellä vartta samalla kun hoitelet terskaa suussa (se runkkaaminen ei periaattessa tarvitse olla sen kummempaa kuin että vetelet esinahkaa kevyesti edestakaisin kullin päällä).
Välillä vaihdat hieman tyyliä, otat kullin suustasi ja nuolet ja pussaat ympäriinsä, hieman kuin sulavaa jäätelötötteröä nuolisit joka puolelta. Varsinkin terskan alapintaa kun nuolee, niin ainakin meikäläisellä tekee gutaa.
Ja edelleenkin, samaan aikaan sitä vartta runkkaat ja kevyesti puristelet. Jotkut miehet tykkäävät myös kun puristelet tai imet palleja, mutta tämä vaihtelee, esim. itse en pidä lainkaan kun pallini ovat melko arat.
Ja loppua kohden vauhti kiihtyy niinkuin panemisessakin.
Lopuksi vielä sanon, että jos miehesi ei pysty tai ei halua laueta suuhusi, tästä ei kannata ottaa mitään paineita, jokaisella on omat juttunsa. Itse pidän suikkarista suunnattomasti, ja vaimoni onneksi tarjoaakin sitä joka kerta ihan ilman pyytämättä, mutta en ole lauennut hänen suuhunsa kuin pari kertaa, koska haluan mieluummin vaihtaa pilluun loppusuoralla. Jos miehesi laukeaa suuhusi, niin ainakin minulle on turn-on kun nainen nielee mällit, ja täysi turn-off jos tulee siinä vaiheessa jotain 'yök'-reaktioita, eli mieti etukäteen miten meinaat reagoida jos ja kun noin käy.
Ja yleisemminkin, se auttaa paljon, jos nainen näyttää ja kuulostaa siltä, että aidosti nauttii suuhoidon antamisesta, kun taas vastahakoisen suikkarin melkein mieluummin jättää väliin.
Ja nyt eikun harjoittelemaan! :)
Ihan aito avaus kyllä, kiitos tekstistä! :)
Ja opettaja, en ole vielä kokeillut. Turha kysyä miksi ei jo.
Ihan aito avaus kyllä, kiitos tekstistä! :)
Ja opettaja, en ole vielä kokeillut. Turha kysyä miksi ei jo.