Olenko liian vaativa ystävä?

Vierailija kirjoitti:

Tuo että pyydetään ensin matkalle ja sitten kun matka on maksettu aletaan pyytämään lapsenvahdiksi on kyllä törkeätä hyväksikäyttöä. Minäkin olen tehnyt pesäeroa kahteen lapsuudenystävään jotka ovat samanlaisia. Olin nuorempana vähän sinisilmäinen näiden ystävien suhteen kun mielestäni ystäviin pitää luottaa. En ollut enkä ole muuten mikään vedätettävä. Ystäville vaan pinna oli pidempi kunnes kyllästyin. Nyt he ihmettelevät etten halua enää pitää yhteyttä. Toinen näistä teki minulle myös matkaan liittyvän tempun. Hän oli perheellinen mutta alkoi houluttelemaan minua matkalle sillä verukkeella että halusi omaa aikaa ja menisimme kahdestaan. Itsellä oli silloin tiukka rahatilanne mutta hän sai minut ylipuhuttua. No sitten kun olimme maksaneet matkan hän ilmoitti että tyttärensä tulee mukaan. No sitten oltiin viikko seuraneitinä ja loma meni lapsen ehdoilla. Minun rahani menivät hukkaan, en ole kiinnostunut perhematkoista. Olisi voinut mennä kahdestaan lapsensa kanssa. Tämä ei ole ainoa asia, hän mm flirttaili avoimesti exäni kanssa ihan kun en olisi ollut paikalla. Toki exä oli yhtä syyllinen. No nyt molemmat ovat exiä.

Nuo lapsiperheelliset on kyl monesti pahimpia. Kai siihen sisältyy sit joku ajatus siitä, miten se OMA mukula on niin helppo ja mukava, että eihän siitä mitään vaivaa ja häiriötä voi kenellekään olla. Ei ymmärretä, että on ihan oikeasti vaivaannuttavaa, kun koko ajan keskustelu keskeytyy jne ja että vieraan lapsen kans ei voi olla samalla tavoin rentona ja asettaa rajoja, kuten omille. Sinuna olisin varmaan suunnitellut oman päiväohjelman ja sitten lisäksi ohjelmaa heidän kanssa. Siihen sinulla olisi ollut täysioikeus. Vielä jos ottaa oman majoituksen, on tilanteita helpompi säädellä. Itse en tosiaan suostunut hoitajaksi, mutta eräs toinen suostui.

Ap, ymmärrän sinua ja aloitus olisi voinut omalta näppäimistöltäni. Luulen siis että osaan samaistua tuohon mitä tunnet ja myös nuo kertomasi tilanteet kuulostavat tutuilta sillä kohtaan omassa elämässäni usein vastaavaa.

Nuo tilanteet ovat ikäviä ja valitettava totuus on, etteivät kaikki ihmiset ole sinun aitoja ystäviäsi vaikka olisit itse valmis antamaan ystävyyttä heille. Aito rakkaus ystävyydessä on itse asiassa todella harvinaista ja vaikka sen tietyllä tapaa kuuluukin perustua kahden ihmisen väliseen vaihtokauppaan, monien ihmisten arvomaailmassa kaveruus on tietynlaista opportunismia ja ihmiset ottavat alitajuisesti asioita (oli ne sitten konkreettisia tai henkisiä/emotionaalisia eleitä) vastaan ikään kuin automaationa niiltä tyypeiltä, jotka ovat valmiita antamaan. Minusta sinä kuulostat pohjimmiltasi hyväsydämiseltä, herkältä ja kiltiltä ihmiseltä (vaikka olisitkin nyt uupunut ja sen takia ärsyyntymisen kynnys matalalla) eli juuri sellaiselta joka on monelle ”kovatunteisemmalle” ystävänä tai tuttuna ns. hyvä diili. Tässä kohtaa täytyy kuitenkin muistaa, että ihmissuhteiden valitseminen on henkinen taitolaji ja VASTUU siitä, että ystävyyssuhteesi ovat tasavertaisia ja terveitä on lopulta sinulla itselläsi. Tällä tarkoitan sitä, että olet itse vastuussa oman käytöksesi, rajojesi ja asenteesi muokkaamisesta ja siitä millä kriteereillä päästät ihmisiä lähipiiriisi.

Kerroit myös, että olet varsinkin aiemmin halunnut helposti miellyttää muita. Tuo kuulostaa aika paljon uhrautumisen tunnelukolta ja siltä, että herkkyytesi ja kiltteytesi kääntöpuolena/vaarana on oman itsesi unohtaminen. Mitä jos alkaisit ihan tietoisesti miellyttämään entistä enemmän ihan vain itseäsi ja omia terveitä tarpeitasi? Voisiko mainitsemasi uupumuksesikin syyt kenties kummuta (ainakin osittain) tästä samasta aiheesta...? Jos ei osaa kuunnella itseään, omia tunteitaan ja tarpeitaan tarpeeksi sitä helposti uuvuttaa itsensä ihan huomaamattaan. Tästä taas seuraa kaikenlaisia muitakin ongelmia ja väsyneenä on taipuvaisempia uhriutumaan (mikä taas ruokkii uhrautumista, mikä taas lisää uhriutumista jne...) Mitä jos antaisit itsellesi luvan olla hieman eristyksissä niistä kuormittavista ihmissuhteista ja tilanteista ainakin niin kauan kunnes tuntuu siltä, että olet paremmin selvillä omista rajoistasi? Mitä jos ottaisit uudeksi prioriteetiksi ihmissuhteiden ylläpidon sijaan itsestäsi huolenpidon ja uupumuksen syiden syvemmän tarkastelun?

Kaikki eivät valitettavasti ole yhtä reiluja tai tunneälykkäitä ja siksi niiden kilteimpien ihmisten täytyy pärjätäkseen opetella tiettyä vahvuutta pehmeimpien arvojensa ”taakse” sitä vilpittömyyttä tukemaan. Jos ei opi valjastamaan omaa herkkyyttään ja hyväsydämisyyttään vahvuudeksi rajojen avulla, se (parhaimmillaan hieno ja ihailtava) ominaisuus saattaakin kääntyä itseään vastaan ja eristää muista. Rajojen puute aiheuttaa ihmiselle uupumusta ja masennusta. Terveet rajat taas syntyvät ennen kaikkea rehellisestä kommunikoinnista ja siitä, että opettelee tulemaan paremmin tietoiseksi ensin omista tunteistaan. Sinun täytyy oppia erottamaan, mitkä tunteistasi ovat sitä opittua miellyttämisen halua (esim. ”Haluan sanoa lähteväni reissuun mukaan jotta minusta pidetään ja jotta en olisi yksin, vaikka en ole oikeasti varma siitä onko tämä oma haluni”) ja mikä tunne onkin epämukava totuus (esim. ”Haluaisin lähteä reissuun, mutta en näiden ihmisten kanssa enkä näillä ehdoilla”) mutta vaikeus on siinä että vain sinä itse voit selvittää mitkä ovat niitä aidoimpia tunteitasi. Tähän on kuitenkin saatavilla apukeinoja ja työkaluja, esim terapia. Muita hyviä kokeilemisen arvoisia ovat ainakin meditaatio, päiväkirjan/tunnepäiväkirjan kirjoittaminen, yksinolo ja aiheesta opiskelu.