Vielä alkoholinkäytöstä
Luin tuota pitkää ketjua, ja tuli mieleen että ihan selvästi (hihi, SELVÄSTI sopiipa hyvin tähän yhteyteen) siinä puhuttiin kahdesta eri asiasta. Varmasti kukaan ei ymmärrä niitä, jotka ehdoin tahdoin vahingoittavat vauvaansa juomalla liikaa, mutta kysehän oli nyt kohtuukäytöstä ja pienistä annoksista.
Kun itse olin raskaana reilut 4 vuotta sitten, oli ohjeistus se, että 1-2 annosta viikossa ei haittaisi. Ihan alkuraskauden ajasta mainittiin silloin lisäksi, että jos vahinkoja olisi tullakseen, ne olisivat niin merkittäviä että aiheuttavat keskenmenon tai sitten eivät vaikuttaisi. Ja myöhempää raskausaikaa koskien sitten tuo 1-2 annosta.
Itse otin kyllä silloin tällöin raskausaikana lasillisen viiniä tai olutta, ja nyt kun jälkeenpäin mietin että miksi, niin syy oli varmaan sekin, että ensimmäistä lasta odottaessa sitä halusi raskausaikana vielä " elää niinkuin ennenkin" ja siihen kuului myös alkoholi, vaikkakin vaan pienissä määrissä ja vain juhla- tai erityistilanteissa. Missään tapauksessa sitä ei ajatellut vahingoittavansa vauvaa!
Kurjalta tuntuu näin jälkeenpäin nuo syytökset täälläkin, jos toimii ihan ohjeiden mukaan niin yhtäkkiä sitä onkin sitten itsekäs ja alkoholiriippuvainen ja ties mitä.
Jos viimeisin nykytietämys nyt sitten on että pitäisi olla ihan ilman, yksikin kuohuviinilasillinen kesäjuhlissa voi olla vahingollista, niin kai se sitten olisi uskottava. Minusta se jäi vielä toteennäyttämättä. Alkoholilla kun kuitenkin on hyviäkin vaikutuksia, pieninä määrinä se rentouttaa ja vaikuttaa veriarvoihin yms. (ainakin hyvä punaviini, joka tosiaan on nautinto vaikka vain yhden lasillisen verran).
Tosin ihan hyvä pointti on sekin, että helpompi olisi olla kokonaan ilman , eipähän tarvisi moista asiaa edes pohtia.