Eriytyneet yhteiskunnalliset näkemykset vanhempien kanssa

Omassa esimerkkitapauksessani vanhempani olivat kunnon taistolaisia ja yrittivät koko lapsuuteni ja nuoruuteni ajan saada aivopestyä minutkin saman kuppikunnan kannattajaksi. En saanut liittyä partioon (”oikeistolaista”), en saanut rahoitusta autokouluun (”autot ovat turhia”) ja urheilu harrastuksena oli heidän mielestään typerää ajanhukkaa (”kirjallisuuspiiri ja kuoro olisivat kehittävämpiä harrastuksia”). Minua kannustettiin piirtämään ja maalaamaan siitä huolimatta, että kiinnostukseni kohteet olivat enemmän avaruudessa, matematiikassa sekä fysiikassa. En ole ikinä kokenut sitä, että minä olisin kelvannut itsenäni ja ajatusteni kanssa edes omille vanhemmilleni.

Nyt aikuisena minulla on hyvä koulutus ja erittäin hyväpalkkainen työ alalta, joka vanhempieni mielestä on ”kierojen ihmisten ala”. Olen lisäksi yrittäjä ja vanhempieni mielestä yrittäjät ovat suorastaan rikollisia. Vanhempani edelleen puolustelevat omia näkemyksiään ja aina tilaisuuden tullen arvostelevat epäsuorasti omia näkemyksiäni.

En tiedä, miten muut ovat toimineet tilanteessa, jossa koette elävänne tavalla, jota vanhempanne eivät koskaan ole hyväksyneet. Oletteko jatkaneet hyvissä väleissä vanhempiemme kanssa ja pystyttekö unohtamaan kaiken arvostelun, jota valintanne saivat aikaan lapsena/nuorena/nuorena aikuisena?

Kuinka yleistä ylipäätään on se, että kokee olevansa totaalisen eri puusta veistetty vanhempiensa kanssa? Olen vilpittömästi yllättynyt aina, kun joku kertoo lämpimistä väleistään vanhempiensa kanssa koska en ole koskaan kokenut mitään yhteenkuuluvuutta omieni kanssa.