Jätättekö romaanin kesken jos tarina ei vetäise mukaan

Ei anna luonto periksi jättää kesken.

Jos olen uhrannut elämästäni tunnin johonkin kirjaan, niin hölmöähän se käytetty aika olisi heittää hukkaan. En ole varannut sille ajalle mikä loppukirjan lukemiseen menee muutakaan käyttöä, niin sekään ei sitten harmita.

Kunnioitan myös kirjailijaa lukemalla aloittamani kirjan loppuun.

Maailma on täynnä kirjoja. En tuhlaa aikaani tylsyyteen. Valitettavasti suurin osa kirjallisuuden klassikoista on juurikin näitä. Puuduttavia, ennalta-arvattavia ja ihan liikaa ylistystä saaneita.

Luen kirjan ensin e-muodossa ja jos on kiinnostava, ostan hyllyyn. Kierrän kaukaa nämä nimekkäät ja "kansan suosikit". Yleensä luvassa vain valmiiksipureskeltua huttua.

Ihmettelen vähän heitä, jotka jättävät välittömästi kesken, jos teos käy hitaaksi kesken kaiken tai vastaavaa. Minusta se kertoo kyvyttömyydestä sietää tylsyyttä tai itselleen epämieluisaa sisältöä. Siis en nyt tarkoita, että itseään pitäisi kenenkään kiduttaa aivan kauhealla tuuballa ja jatkuvasti, mutta usein kyky sietää erilaisuutta ja kyky haastaa omia tottumuksiaan ja mielipiteitään kehittyvät siinä, kun sinnittelee vähän jonkin tylsän tai oudon jutun läpi. Siinä voi lopulta löytää jotain olennaista.

Onkohan tämän somekulttuurin aiheuttamaa osittain tämäkin, että ollaan nopeammin valmiita siirtymään seuraavaan mieluisaan asiaan sen kummemmin mitään pohtimatta? Keskittymiskyky huonontunut ja vain välitön tyydytys kiinnostaa? Jos teksti vaatii yhtään normaalia enempää syventymistä tai keskittymistä eikä niitä poukkoilevia ajatuksia saada heti kuriin, niin antaa olla? Huolestuttavaa.

(Edelleenkään en ajattele, että kaikkien pitäisi lukea sitkeästi yksi toisensa perään omasta mielestä tylsiä ja puuduttavia teoksia, mutta kyseenalaistan tämän ajattelumallin, että ”en uhraa hetkeäkään millekään tylsälle vaan heitän heti syrjään tai silmäilen lauseen sieltä täältä”.)