En pääse tänä jouluna joulun viettoon, vaikka kaikki muut pääsevät. Syynä oma pieni virheeni
Eli kävin lasten kanssa kaupungilla viikolla. Meillä oli lastenrattaiden alaosassa molempien lasten villahaalarit, koska riisuin ne kun tuli lämmin. Kun pääsimme kotiin, niin toista villahaalaria ei enää löytynyt alaosasta.
Soittelin oitis paikat missä olimme käyneet ja ei löytynyt. Kerroin miehelle kun hän tuli kotiin ja mies kävi vielä autolla ajamassa läpi varalta kävelyreittimme, bussipysäkin yms mutta ei löytynyt.
Nyt tänään meidän piti lähteä miehen sukulaisten luokse joulun viettoon, koska teemme joka joulu niin. Sain kuitenkin kuulla että en saa tulla, koska olen hukannut mummon ja papan ostaman tärkeän ja kalliin haalarin.
Pyysin mieheltä että he tulisivat sitten aattona hyvissä ajoin kotiin, jotta voimme illalla viettää yhdessä joulua. Mies sanoi, että ei käy, vaan tulevat vasta 25. päivä.
Minulla ei ole ketään muuta kenen kanssa viettää joulua. Enkä saa ketään kaveriksi nyt hätyytettyä tähän hätään. Joulu menee siis yksin. Onko tämä teistä kohtuullista?
Kaikki sanovat että täytyy olla elämänhallinnassa ja ymmärryksessä vikaa, jos niinkin iso villahaalari putoaa lastenrattaista kaupungilla, eikä edes huomaa sitä.
Kommentit (70)
Oikea rangaistus sinulle.
Minä olisin vielä antanut piiskaa, paljaalle pyllylle.
Sanon suoraan: omituista porukkaa!
Ei voi olla totta. Miehesi on hullu. Soita sinne sukulaisiin, että et voi tulla, koska olet hukannut villahaalarin.
Olet kyllä maailman kauhein äiti.
Lasten vaatteista huolehtiminen kuuluu ihan lasten perustarpeista huolehtimiseen.
Vahinkoja sattuu. Jos sukulaisesi eivät sitä ymmärrä, anna heidän viettää ihan keskenänsä joulua. Totta kai mummua ja pappaa kirpaisee, kun he ovat ostaneet kalliit haalarit, mutta et hukannut haalaria tarkoituksella. Pyydä anteeksi ja sano, että hommaat uuden haalarin tilalle.
Saattaa se vielä löytyä. Ei ihmiset välttämättä vie niitä mihinkään. Opiskeluaikana siivosin Citymarkettia ja keräilin tavaroita pitkin lattioita. Vein ne infotiskille. Kysele tänään uudestaan.
No outo on tarina. Provo? Jos totta niin osta samanlainen villahaalari tilalle.
Ei jestas onko tuollaisia ihmisiä kuin ap:n sukulaiset?!
No yleensä kyllä lastrn vaatteet pidetään tallessa. Omiasi saat hukata ihan vapaasti.
Eikö muka itselläsi ärsyttäisi kun ostat lapsille jotakin kalliimpaa ja joku muu hukkaa sen? Koska "ei vaan huomannut kun putos"?
Sanot että lapset ei tule jos sinäkään et ole tervetullut ja pidätte joulun kotona. Lapsetkin varmasti pitävät siitä enemmän.
Ihan outoja vastauksia. Sinulla on oikeus hävittää haalari vaikka tahallasi, jos sinua huvittaa, et ole mitään velkaa isovanhemmille. Ja miehesi on alistava idiootti. Nyt vähän itsetuntoa peliin, nainen! Älä ole tiskirätti. Jos suku on noin kamalaa, niin ota siitä ero.
Aika läpinäkyvä provoilu joulun alla.
No miltähän lapsista tuntuu kun äiti ei ole aattona mukana?!
Ja mikä tämä sun miehes oikein on, joku sadisti vai? Jos miehen vanhemmat ei sinua halua heille aatoksi tuollaisen syyn vuoksi, niin miehen kuuluisi sanoa heille että sitten ei tule hänkään eikä lapset!!
Vierailija kirjoitti:
Vahinkoja sattuu. Jos sukulaisesi eivät sitä ymmärrä, anna heidän viettää ihan keskenänsä joulua. Totta kai mummua ja pappaa kirpaisee, kun he ovat ostaneet kalliit haalarit, mutta et hukannut haalaria tarkoituksella. Pyydä anteeksi ja sano, että hommaat uuden haalarin tilalle.
Uusi haalari ei kuulemma kelpaa, koska tämä haalari oli lapselle kuulemma paras, parhaiten istuva ja venyvä ja sopivaa materiaalia. Ei kelpaa kuulemma mikään muu. Mies myös väittää että päiväkodilta sanotaan että pitää olla juuri se haalari. Ap
Vähän erikoinen tarina. Ei ehkä kamalan uskottava mutta kuitenkin erilainen ja tavallaan ihan hauska.
2/5
Vierailija kirjoitti:
No yleensä kyllä lastrn vaatteet pidetään tallessa. Omiasi saat hukata ihan vapaasti.
Eikö muka itselläsi ärsyttäisi kun ostat lapsille jotakin kalliimpaa ja joku muu hukkaa sen? Koska "ei vaan huomannut kun putos"?
Mitä h*lvettiä?:D
Varmaan tarttunut kiinni, kun olette menneet jostain ovesta.