Mitä olisit mieltä, jos miehesi sanoisi ettei aio ostaa sinulle joululahjaa kun ei ole mitään syytä?

Vierailija kirjoitti:

Tämä ollut itselleni myös yllättävän vaikea asia keski-iän ns. uudessa parisuhteessa. Kaikki on suhteessa ollut nämä alun vuodet vielä niin hyvin, erinomaisestikin, mutta mies ei osta minulle lahjoja, koska hän ei pidä lahjojen ostamisesta.

Lapsilleen, vanhemmilleen ja sisaruksilleen hän aina mukisematta ostaa ja vieläpä hyvät lahjat. Rahasta asia ei ole kiinni. Mutta niin on että minä, kuulemma elämänsä nainen, en saa mitään. En jouluna, en syntymäpäivänäni. (Voin kertoa että ensimmäinen joulu kanssaan oli shokki kun hän ei varoittanut ennakkoon...)

Tämän kanssa pitää vain elää, koska rakastan häntä ja hän minua - eikä liene reilua saati rakkautta vaatia toista muuttumaan.

Ongelman ydin on, että oli syynsä mikä tahansa, se loukkaa minua. Tunnen itseni (vain) tämän asian ja noiden juhlapäivien kohdalla sekä arvottomaksi että myös tyhmäksi ja pinnalliseksi (koska loukkaannun tämän materiaalisen asian vuoksi eikä minulta edes puutu mitään).

Edes vilpitön, vain toisen ymmärtämiseen pyrkivä keskustelu ei ole auttanut. Ei hän osaa sanoa muuta kuin että hän ei vain halua ostaa lahjoja koska ei.pidä siitä...

En tiedä saisiko se harmittaa että hän ei näy haluavan ilahduttaa minua tällä tavoin, vaikka tietää että asia olisi tärkeä, sillä muuten on kyllä niin minulle sopiva, rakastava, huomaavainen, avulias ja hellä miesystävä. Mutta kyllä se mielessä käy monesti.

Yritän tänä jouluna ajatella sitä kautta, että moni mies tämänkin joulun ryyppää... Ja olen nyt sitten edeltävistä vuosista oppineena ihan hyvähenkisesti sopinut jo aiemmin, että annetaan tämän joulun mennä ohi lahjatta, niin kummankaan ei tarvitse miettiä asiaa.

Olen yrittänyt sanoa, että rakas, ihan joku euron hyasintti riittäisi, ele olisi se tärkein, että ajattelit minuakin vaikkapa kun olit jmuutenkin ouluostoksilla, mutta siitä hän loukkaantui, koska kyllä hänellä rahaa on eikä hän mikään pihi ole...

En tiedä, tämä on varmaan niitä ongelmia, jonka vain me naiset teemme ja ymmärrämme.

En katselisi tuollaista miestä. Hän tekee tuon tahallaan, tietää sen pahoittavan mielesi.

Kertoohan se jotain, jos puoliso ei halua ilahduttaa toista. Ainakin sen, että ei kiinnosta edes ottaa selvää, mistä toinen pitää. Joku lahjakortti, viikonloppu hotellissa, elokuvat, teatteri, näitä riittää joka makuun, eikä voi mennä ihan pahasti pieleen. Ei sen tarvi olla mikään tavara. Mutta se, että se lahja on ajatuksella hankittu toista ilahduttamaan, on iso asia. Jos vaan äyskähdetään, että ei kiinnosta ostella lahjoja, kun se ei ole kivaa, niin tottakai siitä tulee paha mieli.

Minusta on kiva hankkia puolisolleni lahjoja, koska haluan myös siten muistaa ja ilahduttaa. Monesti on käynyt niin, että hänellä ei ole ollut vastalahjaa, mutta se ei ole ollut minulle iso asia. Hän suunnittelee ja hankkii meille vuoden mittaan useita kertoja kaikkea pienempää ja isompaa mieltä ilahduttavaa.

Ihan oikein. Jos olet ollut vi**umainen vaimo niin et ansaitse lahjoja.

Yritin ostaa ex-vaimolle lahjoja useana eri vuotena, aina niissä oli muka jotain vikaa, en kuulemma osannut kuunnella mitä hän halusi. Sitten kun sanoin etten enää suostu ostamaan ja laittamaan rahaa kankkulan kaivoon niin myönsi, että hänellä taitaa itsellä vaihdella kiinnostuksen kohteet niin tiuhaan ettei osaisi itsellekään ostaa lahjaa jos pitäisi parin kuukauden päähän arvioida. Silti olin huono mies. No nytpä saa sitten kiusata jotain muuta.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Tämä ollut itselleni myös yllättävän vaikea asia keski-iän ns. uudessa parisuhteessa. Kaikki on suhteessa ollut nämä alun vuodet vielä niin hyvin, erinomaisestikin, mutta mies ei osta minulle lahjoja, koska hän ei pidä lahjojen ostamisesta.

Lapsilleen, vanhemmilleen ja sisaruksilleen hän aina mukisematta ostaa ja vieläpä hyvät lahjat. Rahasta asia ei ole kiinni. Mutta niin on että minä, kuulemma elämänsä nainen, en saa mitään. En jouluna, en syntymäpäivänäni. (Voin kertoa että ensimmäinen joulu kanssaan oli shokki kun hän ei varoittanut ennakkoon...)

Tämän kanssa pitää vain elää, koska rakastan häntä ja hän minua - eikä liene reilua saati rakkautta vaatia toista muuttumaan.

Ongelman ydin on, että oli syynsä mikä tahansa, se loukkaa minua. Tunnen itseni (vain) tämän asian ja noiden juhlapäivien kohdalla sekä arvottomaksi että myös tyhmäksi ja pinnalliseksi (koska loukkaannun tämän materiaalisen asian vuoksi eikä minulta edes puutu mitään).

Edes vilpitön, vain toisen ymmärtämiseen pyrkivä keskustelu ei ole auttanut. Ei hän osaa sanoa muuta kuin että hän ei vain halua ostaa lahjoja koska ei.pidä siitä...

En tiedä saisiko se harmittaa että hän ei näy haluavan ilahduttaa minua tällä tavoin, vaikka tietää että asia olisi tärkeä, sillä muuten on kyllä niin minulle sopiva, rakastava, huomaavainen, avulias ja hellä miesystävä. Mutta kyllä se mielessä käy monesti.

Yritän tänä jouluna ajatella sitä kautta, että moni mies tämänkin joulun ryyppää... Ja olen nyt sitten edeltävistä vuosista oppineena ihan hyvähenkisesti sopinut jo aiemmin, että annetaan tämän joulun mennä ohi lahjatta, niin kummankaan ei tarvitse miettiä asiaa.

Olen yrittänyt sanoa, että rakas, ihan joku euron hyasintti riittäisi, ele olisi se tärkein, että ajattelit minuakin vaikkapa kun olit jmuutenkin ouluostoksilla, mutta siitä hän loukkaantui, koska kyllä hänellä rahaa on eikä hän mikään pihi ole...

En tiedä, tämä on varmaan niitä ongelmia, jonka vain me naiset teemme ja ymmärrämme.

En katselisi tuollaista miestä. Hän tekee tuon tahallaan, tietää sen pahoittavan mielesi.

Ei välttämättä tee tahallaan, vaan jotenkin ajattelee, että niille ulkopuolisemmille on 'pakko' olla lahja mutta läheisimmälle kelpaa muutenkin. Ei ehkä osaa sanoa vastaan omille vanhemmilleen tms. Muille on ehkä helpompi keksiä lahjaa. Minulla on aika vastaava kokemus ensimmäisistä jouluista kumppanini kanssa. Hän vain on huono ostamaan lahjoja, ja stressaantuu helposti. En odota tänäkään jouluna saavani lahjaa häneltä, mutta ei hän enää myöskään muille aikuisille hanki lahjoja. En odota saavani lahjoja myöskään syntymäpäivänä tai hääpäivänä tai muulloin. Hän kai ymmärsi, kun silloin alussa avauduin aika pahasti siitä, miten pahalta tuntuu, että joillekin muille hän näki lahjan hankkimisen vaivan mutta ei minulle. Heillä oli tapana vanhempien ja sisarusten kesken antaa lahjoja. 

No jos se mies on ennen ostanut ja nyt ilmoitti noin, niin kyllä mustakin kurjalta tuntuisi. Mä oon hyvinkin järki-ihminen ja osaisin suhtautua ja ajatella asian järjellä, mutta onhan mulla tunteetkin niin juu, olis ikävää. Mutta en varmaan suuttuisi, kysyisin toki että mites nyt näin ja istuttaisin pöydän ääreen juttelemaan muutenkin parisuhteesta.

Toivon että teidän ongelmat selviää ja koet, tai koette tietenkin molemmat, vielä hyviä hetkiä. Osta ittellesi jotakin kivaa ja iloitte siitä.