Jutteletko vastaan tulevan suomalaisen kanssa?

Joskus lähestyn, joskus en. Joitain suomalaisia tuntuu kiukuttavan, jos heille puhuu, jotenkin tunkeutuu silloin heidän " reviirilleen" ... Nyt asumme taas Suomessa ja täällä muistin miten tuppisuita suomalaiset ovat joskus :) Itä-Englannissa asuessani eräs paikallinen tuli puhumaan suomea meille, koska oli naimisissa suomalaisen kanssa, vaimo taas ei pukahtanut sanaakaan....

Olen asunut ulkomailla aina vähän pienemmissä kaupungeissa, joissa ei ole hirveästi suomalaisia, ja olen kyllä aina hyökännyt jokaisen kimppuun, jonka olen kuullut puhuvan suomea kadulla. Olen myös iloinen, jos minulle tullaan puhumaan suomea. Niinhän niitä ystäviäkin löytyy. Ei tietenkään keneenkään tarvitse pitää yhteyttä VAIN sen takia, että ollaan molemmat suomalaisia, eikä kaikkien kanssa tietenkään synkkaa, mutta usein yhteisiä puheenaiheita kyllä löytyy, sama tausta yhdistää.



Turistirysissä kuitenkaan EN mene puhumaan suomalaisille, päinvastoin, pysyn kaukana suomalaisista turisteista, ja lentokentällä tulee valtava kulttuurishokki, kun näkee ja kuulee suomalaisten hölöttävän kännyköihinsä salihousut ja kanaria-t-paita päällä... :)



Noloa on se, kun kuulee ulkomailla suomalaisten isoon ääneen arvostelevan muita ihmisiä suomeksi, kun luulevat, ettei kukaan ymmärrä. Sillon tekee kyllä mieli nolata heidät esim sanomalla, että hyvää päivänjatkoa vaan teillekin...

Joskus olen ottanut apteekissa hihasta naista, jolla on ihan selkeä Suomi-aksentti puheessaan, että " hei, taidat olla suomalainen." Olen myös pysäyttänyt ohitseni kävelevän markimekkolaukun ja tervehtinyt iloisesti suomeksi (tietysti arvelin henkilön ulkonäön perusteella, että kyse ei ole vain Markimekko-tuotteiden ystävästä). Eilen kuulin kaupassa pienen tytön ja äidin puhuvan suomea. Sanoin tytölle, joka oli siinä vaiheessa tullut ihan viereeni katsomaan joitain vaatteita, suomeksi että " Hei, miten menee?" . Puistossa olen pysähtynyt kysäisemään vastaantulevilta suomalaisilta, että onko heillä ollut kiva loma (turisteilta kun heti näyttivät). Intoa puhkuen kertoivat, mitä kaikkea olivatkaan puuhastelleet.



Ruokakaupassa olen käynyt monet mukavat keskustelut myös. Ihan mukavia tarinoita ja juttuja vaille olisin jäänyt jos en olisi toviksi pysähtynyt juttusille. Mutta toisaalta, saatan pysähtyä juttelemaan muidenkin kuin vain suomalaisten kanssa. Tässä maassa kun on hyvin yleistä heittää jotakin ystävällistä toisille sopivan paikan tullen. Toisinaan niistä heitoista syntyy kivoja keksuteluja.

Meilla mies aina ihmettelee, kun en halua ottaa kadulla vastaan tulevia suomalaisia hihasta kiinni ja alkaa juttelemaan.



Oltiin viikonloppuna Ikeassa, ja autoa odotellessa pick-up alueen edessa vieressa seisoi kaksi minunikaistani suomalaistyttoa juttelemassa. Mies hymyili kuin viimeista paivaa ja yritti katseellaan viestittaa etta mene nyt juttelemaan, mutta en oikein tiennyt etta mita sanoa, niin en mennyt. Olen nahnyt samat tytot jo monta kertaa kaupungilla, vaikkei pikkupaikassa asutakaan. Kerran seisoin bussipysakilla vauva rintarepussa kun he kulkivat ohi, toinen huokaisi " kato miten ihaaanan sopo vauva" . Tuli hyva mieli ja hymyilytti, silloin olisin voinut jutella mutta piti nousta bussiin.



Mun mielestani ei tarvitse olla tuttavia tai kavereita vaan sen takia, etta ollaan samasta maasta. Ihan mielellani kylla juttelen jos joku tulee ensin puhumaan. Taidan olla ujo! Katutapaamiset tahtovat aina paattya lyhyeen, kiusalliseen " no niin, mitas, no me nyt tasta jatketaan" .



Erikseen on sitten ne suomalaiskaverit, joiden kanssa viihtyisin Suomessakin. Mieluummin vietan aikaani olen samanhenkisten ihmisten kanssa, olivatpa he mista maasta hyvansa.

Mà kyllà juttelen jos vastaan tulee. Mutta huomaa meidàn pyhàn suomalaisuuden ettà jotkut tuntuvat vàhàn suutahtavan kun heille menee jutteleen.



Asun Italiassa alueella jossa on turismia jonkun verran nàin kesàaikaan ja joskus nàen suomalaisia niin totta kai mieleeni tulee kysyà kuulumisia. Myòs mieheni menee ja aloittaa keskusteluja ' hyvàllà' suomenkielellààn, joskus on super hauskoja tyyppeja toisinaan taas tosikoita ja ns. maailman matkailijoita jotka tietàvàt jo kaiken kaikesta ja ottavat itseensà kun heille sanoo moi!

onneksi ei ole kànnisià òrisòità niin ei tarvi hàvetà olla suomalainen.



ollaan me kyllà omanlaisia me suomalaiset aika syrjàànvetàytyvià, vai mità? Ei minulle kukaan tule tààllà suomea juttelemaan esim. jos istutaan kahvilassa ja puhun suomea poikani kanssa ja italiaa mieheni kanssa,vaikka istuisivat melkein sylissà lakkaavat vaan puhumasta ja katsovat kummasti;) jos itselleni ulkomailla sattuisi sama tilanne kysyisin neuvoja paikallisista ravintoloista, mità tehdà illalla etc.



Totta kai meità on monenlaisia, mutta minunkin mielestàni uudet kohtaamiset rikastuttavat elàmàà, toisiamme vartenhan me tààllà olemme.

On varmasti hyvin ymmärrettävää että jos maassa jossa on harvinaista että joku suomalainen tulee vastaan, että silloin menee tietty innoissaa juttelemaan.



Mä muistan kun muutin Ruotsiin ja kaupassa tuli ensinmäinen suomalainen vastaan niin koputin sitä olkapäälle ja sanoin että olen just muuttanut tänne ja olin iloinen kun kuulin jonku puhuvan suomea. Se sano että siellä asuu hirveesti suomalaisia.



Nykyään mä säpsähdän ja hymyilen kun kuulen jonku puhuvan Suomea, mut en mä sit mee juttelemaan niiden kaa. Täällä asuu niin paljon suomalaisia että jos jokasen kanssa pysähtyis juttelemaan niin en mä kerkiäis mihinkään. = )) Varsinki täällä meidän asuin seudulla! Kun kattoo meidän nimitaulua rappukäytävässä niin sieltä löytyy muistaakseen 5 suomalaista nimeä. Mutta se on vain meidän rappu. Kaikissa rapuissa tässä lähistöllä asuu ainakin 1 suomalainen. : )



Meidän vastapäätä asuu suomalaisnainen jolla on muistaakseen 6kk nuorempi poika kun mulla. Vähän ollaa juteltu mut ei vielä varsinaisesti tunneta. Ehkä viimestää siinä vaiheessa kun pojat kasvaa ja alkavat leikkimään yhessä pihassa niin myös vanhemmat tutustuu. = )



Lisää vastauksia odota ja sit jos löytyy myös niitä jotka närkästyvät kun joku suomalainen tulee juttelemaan niin kertokaa miksi.

...kun sattuu huomamaan täällä suomalaisia, ja heille rupeaaa juttelemaan, he suuttuvat! Joskus tuntuu siltä kuin he eivät haluaisi paljastua suomalaisiksi. Joskus joku ihan väkisin on puhunut myös englantia, vaikka olemme suomalaisia. Toki ujojakin ihmisiä on, itse olen sellainen, mutta olen myös utelias, ja aina kun kohtaa maanveljensä tai sisarensa, tuntee itsensä kotoisaksi, edes hetken. E tietenkään haluaisi tunkeilla, mutta miksi ei tervehtiä oman maansa kansalaista! Olen ruvennut ajattelemaan ,että jos he eivät tervehdi takaisin tai katsovat pahasti, omapahan on asiansa, vain he menettävät jotakin. Pazienza! Rohkeasti vain tarttumaan hihasta, on kivempaa, mitä enemmän pidetään yhtä!! Maailma tuntuu kotoisammalta!

Myonnan rehellisesti, etten laheskaan aina mene juttelemaan jos huomaan lahistolla suomalaisia. En oikein tieda miksi. Ehka suurin syy on, etta tunnen taalla sen verran suomalaisia, etta suomea saa puhua ihan tarpeeksi enka sen takia koe tarpeelliseksi lahtea jutustelemaan. Kuitenkin jos vastaan tulisi nuori aiti lapsen kanssa ja puhuisivat suomea niin varmasti menisin vetaisemaan hihasta. Eli niin kuin joku tassa aiemmin mainitsikin se, etta on suomalainen ei riita jutunaiheeksi mulla vaan haluan syyn olevan lisaksi jokin muu esim juuri samanikaiset lapset.



BT

Syyna ehka se etta silloin harvoin kun Suomesta paasee pois, niin tutustun mieluiten paikallisiin ihmisiin ja kulttuuriin. Ei silla ettako Suomalaisten kanssa juttelu taman jotenkin poissulkisi, mutta kylla se aina jotakin matkan tunnelmasta verottaa. Ei olekaan enaa sellainen tunne, etta nyt ollaan kaukana Suomesta.



Toinen syy ehka on se, etta en ole koskaan tuntenut itseani kovin suomalaiseksi enka oikein ole ymmartanyt Suomen kulttuuria enka ole myoskaan oikein loytanyt samanhenkisia ystavia suomalaisista. Tasta syysta tuntuisi tosi hassulta puhua suomalaisille vain siksi etta sattumalta tormataan jossain ulkomailla. En sano etta suomen kulttuurissa jotain vikaa olisi varsinaisesti, mutta mina vaan olen erilainen ja sattumalta syntynyt vaaraan maahan. Kaikkihan me ollaan erilaisia.

Etta narkastyy siita etta suomalainen tervehtii ja alkaa juttelemaan... Mutta olen monta kertaa sen huomannut etta suomalaiset turistit tosiaan narkastyvat siita etta heille puhutaan suomeksi. Olen toissa Nykissa ja naen suomalaisia turisteja tassa tyopaikkani lahistolla kun lounastunnilla tai toitten jalkeen kavelen kadulla. En enaa koskaan sano heille mitaan, koska olen muutaman kerran kokenut aika toykeaa tai kylmakiskoista kohtelua, esim kun olen tarjoutunut neuvomaan tieta jos ovat kartan kanssa toheloineet ja raaputtaneet paataan... Minun on vaikeaa ymmartaa sita " pakoilu" mentaliteettia, etta kun on jostain paikasta paassyt pois niin haluaa sitten olla totaalisesti tapaamatta edes ketaan samanmaalaista. Itse taas jos esim. satun tapaamaan jossain matkoillani jonkun toisen nykkilaisen tai Nykista sinne muuttaneen, tai suomalaisen, niin aina mielellani juttelen, ja paikallisiltahan saa aina parhaat vinkit ravintoloista, baareista, kaupoista jne.

vain siksi etta satutaan olemaan molemmat suomalaisia ja jos toinen haluaa vaan olla ystavallinen ja auttaa. Tama suomalaisten toykeys ja epaystavallisyys on juuri yksi niista syista, miksi en koe mitaan sielujen sympatiaa useimpien suomalaisten kanssa, enka koe tarvetta jutella heille ulkomailla tormatessamme. Jos tapaisin jonkun samanhenkisen suomalaisen ulkomailla ja olisimme samalla aaltopituudella niin tottakai voisin ystavystya, mutta en nae mitaan pointtia siina etta pitaisi alkaa juttusille vain siksi etta ollaan samasta maasta. Oman kokemukseni mukaan suomalaisista on kuitenkin vaikea loytaa ystavia, koska harvemmin loytyy kauheasti mitaan yhteista. Useimpien tapaamieni ihmisten mentaliteetti ollut aika erilainen kuin omani.



Ehka eri asia jos itsekin asuisin ulkomailla (asumme toistaiseksi Suomessa olosuhteiden pakosta), silloin sita ehka unohtaisi nama negatiiviset asiat (esim. taman mainitun toykeyden) ja alkaisi ajatella positiivisemmin suomalaisista ja ehka olisikin innokkaampi tekemaan tuttavuutta. Onhan se niin etta aika kultaa muistot.

vaikka olisikin suomalainen nimi ovessa. Meillä käy ainakin töissä paljon ihmisiä jotka ovat sukunimeltään suomalaisia , mutta eivät puhu sanaakaan suomea. Eli ei se sano että puhut suomea vaikka sinulla olisi kuinka suomalainen nimi tahansa :) ...