Mitä leikitte n. puolivuotiaan vauvan kanssa?
Kaipaisin ideoita vauvan kanssa puuhasteluun :) Mitä kaikkea puolivuotiaan kanssa voisi leikkiä kotosalla?
Kommentit (12)
Piilosta, piirileikkejä, rytmitaputuksia ja muita kivoja yhteisleikkejä
No joko se konttaa? Jos konttaa niin ripottele lelut ympäriinsä ja käy aina helistämässä yhtä vuorollaan. Vauva kiitää ympäri huonetta ravistelemassa perässä.
Kanna sylissä, tanssi, laula, pidä paljon lattialla, houkuttele liikkumaan, auta tarvittaessa, jumppamatto lelukaarella on ollut meillä mieluinen, leluja mistä lähtee ääni tai voi liikuttaa osia, sormet alkaa jo saada näppäryyttä, sormiruokaa kannattaa myös kokeilla.
Kiitos, ihania leikkejä! :) Täytyy googlettaa ne, mistä en ole kuullut. Me ollaan leikitty erilaisia kutitusleikkejä ja laululeikkejä. Ap.
Laulan
Loruilen
Menen "piiloon" käsieni / tai nurkan taa, tulen esiin
Hän rakastaa kaukosäädintä ja kännykkää ja liikuu niiden perässä vaikka kuinka pitkään
hän myös rakastaa hyppyytystä
Kurkisteluleikkiä, esim jostain harson takaa. Loruttele, esimerkiksi harakka huttua keittää, köröttele. Tanssi vauvan kanssa. Vauva myös pitää ihan erityisen paljon vanhempiensa äänestä, joten laula, ei haittaa jos menee nuotin vierestä.
Meillä oli kylpyamme paras leikkipaikka. Yhdessä kylvettiin ja uitettiin leluja. Vauvaa nauratti veden spruuttaaminen vatsaan. Veden kaataminen ja läiskyttäminen ovat myös hauskoja hommia ja vaahtohan on ihan parasta.
Piilosta.