Tyttäreni muutto Australiaan loukkaa
Ei minulla tyttären muuttoa vastaan mitään ole, mutta samalla menevät lapsenlapset, joihin minulla on lämmin ja läheinen suhde ja joita olen hoitanut paljon.
Omat tuloni ovat niin niukat, ettei minulla ole mahdollisuutta matkusteluun edes Euroopan sisällä, saati lentää kaukomaille.
Eikä tyttärelläni tai hänen miehelläkään huipputuloja ole, joten käytännössä joudun heivaamaan lapsenlapset elämästäni. Sähköisesti en tahdo yhteyttä pitää, koska se aiheuttaa vain suunnattoman ikävän ja katkeruuden siitä, että he ovat poissa.
Jokainen tietenkin tekee omat valintansa, mutta ei tämä reilulta tunnu.
Kommentit (25)
Niin siis miten sähköinen yhteydenpito pahentaisi ikävää? Ja vaikka pahentaisikin, ei kaikkia ikäviä tunteita tarvitse vältellä. Ne kuuluvat elämään ja opettavat. Katkeruuden voit heivata pois, se on täysin oma päätöksesi. Varmasti lapsenlapset haluavat pitää sinuun yhteyttä, julmaa kieltää se heiltä kokonaan.
Oletpa itsekäs. Jospa lähtevät sen takia.
Loukkaa? Ymmärrän, että surettaa, mutta loukkaa?
Lähtevät sinua karkuun. Lähde perässä! Tee siitä vielä iloinen (heh heh) yllätys.
Oletpas itsekäs. Vanhempani kannustivat minua katsomaan maailmaa, koska he ovat onnellisia, jos minäkin olen onnellinen. Kannattaa miettiä joskus asiaa lapsesi eikä vain itsesi kannalta.
Vierailija kirjoitti:
Niin siis miten sähköinen yhteydenpito pahentaisi ikävää?
Koska se muistuttaa siitä, mitä olen menettänyt. Ei näköpuhelin korvaa jatkuvaa läsnäoloa, jossa lapset ovat osa arkeani ja jossa näen koko ajan heidän kasvunsa ja kehityksensä.
Ymmärrän että nuorten on vaikea tätä ymmärtää, mutta voitte silti yrittää. Eivät mitkään ihmissuhteet kehity ja kestä, jos niihin ei liity konkreettinen arki. Avioerojenkin perussyy on se, että puolisot eivät jaa jokapäiväisessä arjessaan tunteitaan ja kokemuksiaan toistensa kanssa.
Kyllä tuo harmitus menee ohitse, usko pois. Mulla ei ole lapsia eikä lapsenlapsia, mutta olen samalla tavalla möksähtäny mm. todellä läheiselle kaverille, kun muutti eri kuntaan asumaan ja siskolleni joka muutti toiselle puolelle Suomea. Mutta pakko se on päästä yli siitä omasta harmituksesta ja pitää välit kunnossa ja yrittää olla iloinen toisten puolesta :)
Tottakai olet yhteydessä videopuheluilla lapsenlapsiisi, he tarvitsee isovanhempaansa, siellä kaukanakin! Älä hylkää heitä!
Kuulostat äidiltäni. Oletko kuullut läheisriippuvuudesta?
Voi meillä muuttajilla on jo tarpeeksi kova syyllisyyden tunne ilmankin tällaisia aloituksia. Luuletko etten asuisi lähellä vanhempiani, jos vain voisin? Aina ei kuitenkaan voi valita, itselläni syy ulkomailla asumiseen on ulkomainen mies, jota en tietenkään jätä omien vanhempieni vuoksi. En sentään asu Australiassa eikä minulla ole vielä omia lapsia, mutta kyllä jokainen äitienpäivä, isänpäivä, synttärit ja muut aiheuttaa syyllisyyttä ja ikävää.
Ymmärrän, että tuntuu kurjalta ja tulee ikävä. Loukkaantuminen ja martyrointi on kuitenkin lapsellista. Jokaisella on oikeus elää omaa elämäänsä ja toteuttaa omia unelmiaan.
Kyllä siitä syyllisyydestä tulee ajan myötä molemminpuolista, kun tytär tajuaa, mitä lapsiltaan riistää. Niin käy kaikissa ulkosuomalaisten suhteissa.
Sitten tilannetta yritetään paikata sillä, että kaikki lomat vietetään Suomessa. Se rupeaa näännyttämään ja vie kaikki rahat. Loppujen lopuksi ulkosuomalainen ei ole koskaan vapaa, vaan hänestä tulee matkan järjestäjä joko itselleen tai läheisilleen.
On ihan eri asia muuttaa kauas nuorena sinkkuna kuin perheellisenä pois vakiintuneiden sosiaalisten suhteiden piiristä. Nuoret näkevät vain uuden mahdollisuuden, mutta perheelliset joutuvat kokemaan tutun ja turvallisen menettämisen.
Aika kamala ajatus, etten pitäisi yhteyttä lapsenlapsiini, jos he muuttaisivat Australiaan. Olen ajatellut miten onnekas olen kun olen saanut pitää heidät lähellä x vuotta,Australian isovanhemmat eivät ole edes nähneet nuorimmaista lasten lastaan kuin skypessä.
Ymmärrän, että harmittaa, mutta mikä tuossa on se vääryys, joka sinuun on AP kohdistettu?
Toivottavasti keksitte jonkun ratkaisun.
Tyttäreni asuvat kaukana. Tietenkin pidän sähköisesti yhteyttä, mese, face, whatsappi, puhelin yms. Itse kun nuorena olin ulkomailla opiskelemassa kirjoittelin kotiin.
Voit tietysti lakata pitämästä yhteyttä, mutta ei se tilannetta ainakaan paremmaksi tee.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Niin siis miten sähköinen yhteydenpito pahentaisi ikävää?
Koska se muistuttaa siitä, mitä olen menettänyt. Ei näköpuhelin korvaa jatkuvaa läsnäoloa, jossa lapset ovat osa arkeani ja jossa näen koko ajan heidän kasvunsa ja kehityksensä.
Ymmärrän että nuorten on vaikea tätä ymmärtää, mutta voitte silti yrittää. Eivät mitkään ihmissuhteet kehity ja kestä, jos niihin ei liity konkreettinen arki. Avioerojenkin perussyy on se, että puolisot eivät jaa jokapäiväisessä arjessaan tunteitaan ja kokemuksiaan toistensa kanssa.
Mä tavallaan ymmärrän tuon. Jos ei ole muura mahdollisuutta kuin soittaa silloin tällöin, ja välimatka on suunnaton, niin toisaalta voi olle helpompaa lopettaa yhteydenpito kokonaan.
Sitten ei tule joka kerta yhteiden oton jälkeen suunnaton ikävän ja surun tunne.
Ajan kanssa kai oppii olemaan ja elämään ilmankin.
Jokainen tietenkin tekee omat valintansa, mutta ei kai se nyt reilulta tunnu, että mummi mieluummin lopettaa yhteydenpidon kokonaan kuin pitää yhteyttä sähköisesti...
Minun lapsi ja lapsenlapset on kuolleet. Olisin onnellinen jos eläisivät vielä vaikka Austraaliassa. Olisin onnellinen nettiyhteyksistä.
Aikuiset ihmiset tekee omat ratkaisunsa. Isovanhempien pakko kestää tämä.