Auttaisitteko, en pääse yli teinin itsemurhayrityksestä :(

Vierailija kirjoitti:

Itsemurha(yritys) on sitten niin kuin hymiön paikka...?

Miksi koet tunnetilan sanoittamisen hymiöllä jotenkin omituisena?

Suru on surua, sanoittaa sitä sitten sanoin tai hymiöllä.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Olisin eniten huolissani siitä että teini ei kertonut asiasta vanhemmilleen.

Usein vanhemmille on vaikeinta kertoa, koska ei halua satuttaa heitä. Ei aina ole kyse siitä, etteikö teini luottaisi vanhempiinsa.

Minun isäni sanoi kerran kun olin teini että olet niin hullu että ilmanko sinulla ei ole kavereita.

Miten surullista ❤️ En ihmettele, ettei paljon tehnyt mieli avata ajatuksia isälle 😔 Ap

Vierailija kirjoitti:

Vertaistukea ja konkreettista tukea ja neuvoa löytyy alueesi Finfami ry:sta https://finfami.fi/

Mitä kautta tuo tieto tuli? Onko lapsellasi jo joku kontakti, jossa ajankohtaisesti pystytään kartoittamaan hänen psyykkistä vointia ja hoidon tarvetta? Varmasti auttaa vähän jo pelkästään tieto siitä, että lapsellasi on joku ulkopuolinen luotettava taho, jolle voi puhua ajatuksistaan ja joka sitten reagoi tarvittavalla tavalla ja vakavuudella, jos itsetuhoiset ajatukset tai teot voimistuvat taas.

Kyllä, tieto siitä, että on avun piirissä, auttaa ❤️ ap

Vierailija kirjoitti:

Mä tiedän tästä asiasta enemmän kuin pystyn/haluan puhua. Ehkä vielä joskus. Ranteet ovat mulle herkkä paikka tänä päivänäkin.

Halaus! ❤ Ap

Kiitos, että olette lähteneet asiasta keskustelemaan. Aihe joka varmasti koskettaa monia! ❤️

Ap

Vierailija kirjoitti:

Minunkin teinini yritti viime kesänä. Sitä ennen hänellä oli pari kertaa itsetuhoista käytöstä. Minä aiis tiesin, ja osasin varautua.

Mutta kunnhän vuosi sitten paljasti masennuksensa, tuli se täysin puun takaa. Meillä on puheyhteys, mutta hän sanoi pitäneensä sen piilossa. Toki huomasin, että on parempia päiviä ja on huonompia päiviä, mutta ajattelin, että kellä ei olisi? Hän kuitenkin aina tokeni niistä sulkeutuneista päivistään. Kun kysyin mitä kuuluu, niin aina ”hyvää”. Tai sanoi vain olevansa väsynyt.

Sitä paitsi ei kaikkea, siis murrosikää, voi medikalisoida.

❤️ Hyvin tuttuja ajatuksia ja asioita... Miten olet asiaa käsitellyt? Haluaisin ettei tämä oma tunnetila vie liikaa energiaa, koska en pysty niin hyvin olemaan tukena, kun voimavarat hupenee. Pelossakaan ei voi jatkuvasti elää. Tiedostan paljon asioita, mutta tunnepuoli onkin eri juttu... Ap

Tsemppiä sinulle ap. En edes osaa kuvitella miten vaikea tilanteesi on. Pelottavinta, mitä vanhemmalle voi eteen tulla. Jospa ajan myötä helpottaa, kun lapsesi vointi kohenee.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Minunkin teinini yritti viime kesänä. Sitä ennen hänellä oli pari kertaa itsetuhoista käytöstä. Minä aiis tiesin, ja osasin varautua.

Mutta kunnhän vuosi sitten paljasti masennuksensa, tuli se täysin puun takaa. Meillä on puheyhteys, mutta hän sanoi pitäneensä sen piilossa. Toki huomasin, että on parempia päiviä ja on huonompia päiviä, mutta ajattelin, että kellä ei olisi? Hän kuitenkin aina tokeni niistä sulkeutuneista päivistään. Kun kysyin mitä kuuluu, niin aina ”hyvää”. Tai sanoi vain olevansa väsynyt.

Sitä paitsi ei kaikkea, siis murrosikää, voi medikalisoida.

❤️ Hyvin tuttuja ajatuksia ja asioita... Miten olet asiaa käsitellyt? Haluaisin ettei tämä oma tunnetila vie liikaa energiaa, koska en pysty niin hyvin olemaan tukena, kun voimavarat hupenee. Pelossakaan ei voi jatkuvasti elää. Tiedostan paljon asioita, mutta tunnepuoli onkin eri juttu... Ap

Heti tapahtuneen jälkeen kävin 4-5 kertaa kriisipalvelussa. Ja paljon, hyvin paljon on keskusteltu vanhempien ja miehen kanssa. Niin kauan pitää puhua kuin puhututtaa. Krisiispalvelu oli siitä hyvä,,että siellä vapautui itsesyytöksistä.

Toisaalta pelottaa, koska ei lapseni ole vielä ok. Toisaalta tiedän, että jos ihminen haluaa tappaa itsensä, niinnhän sen tekee. Ei ole mitään, mitä voin asialle tehdä. Tiedän, että olen tehnyt kaikkeni, mitä voi (monelta taholta kuultuna). Loppu on sitten herran haltuun ja ins allah...

Tästä ajatukseni sittem vie sinne, että elämää (eikä etenkään toisen ihmisen) ei voi kontrolloida. Se on fakta, jonka voi vain hyväksyä.

Vierailija kirjoitti:

Olisin eniten huolissani siitä että teini ei kertonut asiasta vanhemmilleen.

Mitä vikaa ymmärryksessä? Ap pyysi apua ja neuvoja. Besserwisser-asenteesi on täysin hyödytön (ja ilkeä), joten mene sinä vaan pätemään mihin tahansa muuhun ketjuun.

Vierailija kirjoitti:

Tsemppiä sinulle ap. En edes osaa kuvitella miten vaikea tilanteesi on. Pelottavinta, mitä vanhemmalle voi eteen tulla. Jospa ajan myötä helpottaa, kun lapsesi vointi kohenee.

Kiitos ❤

Ap

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Minunkin teinini yritti viime kesänä. Sitä ennen hänellä oli pari kertaa itsetuhoista käytöstä. Minä aiis tiesin, ja osasin varautua.

Mutta kunnhän vuosi sitten paljasti masennuksensa, tuli se täysin puun takaa. Meillä on puheyhteys, mutta hän sanoi pitäneensä sen piilossa. Toki huomasin, että on parempia päiviä ja on huonompia päiviä, mutta ajattelin, että kellä ei olisi? Hän kuitenkin aina tokeni niistä sulkeutuneista päivistään. Kun kysyin mitä kuuluu, niin aina ”hyvää”. Tai sanoi vain olevansa väsynyt.

Sitä paitsi ei kaikkea, siis murrosikää, voi medikalisoida.

❤️ Hyvin tuttuja ajatuksia ja asioita... Miten olet asiaa käsitellyt? Haluaisin ettei tämä oma tunnetila vie liikaa energiaa, koska en pysty niin hyvin olemaan tukena, kun voimavarat hupenee. Pelossakaan ei voi jatkuvasti elää. Tiedostan paljon asioita, mutta tunnepuoli onkin eri juttu... Ap

Heti tapahtuneen jälkeen kävin 4-5 kertaa kriisipalvelussa. Ja paljon, hyvin paljon on keskusteltu vanhempien ja miehen kanssa. Niin kauan pitää puhua kuin puhututtaa. Krisiispalvelu oli siitä hyvä,,että siellä vapautui itsesyytöksistä.

Toisaalta pelottaa, koska ei lapseni ole vielä ok. Toisaalta tiedän, että jos ihminen haluaa tappaa itsensä, niinnhän sen tekee. Ei ole mitään, mitä voin asialle tehdä. Tiedän, että olen tehnyt kaikkeni, mitä voi (monelta taholta kuultuna). Loppu on sitten herran haltuun ja ins allah...

Tästä ajatukseni sittem vie sinne, että elämää (eikä etenkään toisen ihmisen) ei voi kontrolloida. Se on fakta, jonka voi vain hyväksyä.

Kiitos ajatuksistasi! Siellä on hyvin paljon samaa mitä itselläni ❤️ Helpottaa kuulla näitä ajatuksia muidenkin suusta. Kaikkea hyvää teille! Ap

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Minunkin teinini yritti viime kesänä. Sitä ennen hänellä oli pari kertaa itsetuhoista käytöstä. Minä aiis tiesin, ja osasin varautua.

Mutta kunnhän vuosi sitten paljasti masennuksensa, tuli se täysin puun takaa. Meillä on puheyhteys, mutta hän sanoi pitäneensä sen piilossa. Toki huomasin, että on parempia päiviä ja on huonompia päiviä, mutta ajattelin, että kellä ei olisi? Hän kuitenkin aina tokeni niistä sulkeutuneista päivistään. Kun kysyin mitä kuuluu, niin aina ”hyvää”. Tai sanoi vain olevansa väsynyt.

Sitä paitsi ei kaikkea, siis murrosikää, voi medikalisoida.

❤️ Hyvin tuttuja ajatuksia ja asioita... Miten olet asiaa käsitellyt? Haluaisin ettei tämä oma tunnetila vie liikaa energiaa, koska en pysty niin hyvin olemaan tukena, kun voimavarat hupenee. Pelossakaan ei voi jatkuvasti elää. Tiedostan paljon asioita, mutta tunnepuoli onkin eri juttu... Ap

Heti tapahtuneen jälkeen kävin 4-5 kertaa kriisipalvelussa. Ja paljon, hyvin paljon on keskusteltu vanhempien ja miehen kanssa. Niin kauan pitää puhua kuin puhututtaa. Krisiispalvelu oli siitä hyvä,,että siellä vapautui itsesyytöksistä.

Toisaalta pelottaa, koska ei lapseni ole vielä ok. Toisaalta tiedän, että jos ihminen haluaa tappaa itsensä, niinnhän sen tekee. Ei ole mitään, mitä voin asialle tehdä. Tiedän, että olen tehnyt kaikkeni, mitä voi (monelta taholta kuultuna). Loppu on sitten herran haltuun ja ins allah...

Tästä ajatukseni sittem vie sinne, että elämää (eikä etenkään toisen ihmisen) ei voi kontrolloida. Se on fakta, jonka voi vain hyväksyä.

Kiitos ajatuksistasi! Siellä on hyvin paljon samaa mitä itselläni ❤️ Helpottaa kuulla näitä ajatuksia muidenkin suusta. Kaikkea hyvää teille! Ap

Kiitos, samaa teille!

Haluan vielä kommentoida tuota omaa jaksamista: minä kannattelin lastani koko viime talven. Se oli uuvuttavaa. Omia ajatuksiaan oli pakko muuttaa siten, että muistaa ettei ole kaikkivoipainen. Sitten on pakko päästää irti. Muuten pienemmät lapset häviävät siinä, ja töistäkin saa pian potkut.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Minunkin teinini yritti viime kesänä. Sitä ennen hänellä oli pari kertaa itsetuhoista käytöstä. Minä aiis tiesin, ja osasin varautua.

Mutta kunnhän vuosi sitten paljasti masennuksensa, tuli se täysin puun takaa. Meillä on puheyhteys, mutta hän sanoi pitäneensä sen piilossa. Toki huomasin, että on parempia päiviä ja on huonompia päiviä, mutta ajattelin, että kellä ei olisi? Hän kuitenkin aina tokeni niistä sulkeutuneista päivistään. Kun kysyin mitä kuuluu, niin aina ”hyvää”. Tai sanoi vain olevansa väsynyt.

Sitä paitsi ei kaikkea, siis murrosikää, voi medikalisoida.

❤️ Hyvin tuttuja ajatuksia ja asioita... Miten olet asiaa käsitellyt? Haluaisin ettei tämä oma tunnetila vie liikaa energiaa, koska en pysty niin hyvin olemaan tukena, kun voimavarat hupenee. Pelossakaan ei voi jatkuvasti elää. Tiedostan paljon asioita, mutta tunnepuoli onkin eri juttu... Ap

Heti tapahtuneen jälkeen kävin 4-5 kertaa kriisipalvelussa. Ja paljon, hyvin paljon on keskusteltu vanhempien ja miehen kanssa. Niin kauan pitää puhua kuin puhututtaa. Krisiispalvelu oli siitä hyvä,,että siellä vapautui itsesyytöksistä.

Toisaalta pelottaa, koska ei lapseni ole vielä ok. Toisaalta tiedän, että jos ihminen haluaa tappaa itsensä, niinnhän sen tekee. Ei ole mitään, mitä voin asialle tehdä. Tiedän, että olen tehnyt kaikkeni, mitä voi (monelta taholta kuultuna). Loppu on sitten herran haltuun ja ins allah...

Tästä ajatukseni sittem vie sinne, että elämää (eikä etenkään toisen ihmisen) ei voi kontrolloida. Se on fakta, jonka voi vain hyväksyä.

Kiitos ajatuksistasi! Siellä on hyvin paljon samaa mitä itselläni ❤️ Helpottaa kuulla näitä ajatuksia muidenkin suusta. Kaikkea hyvää teille! Ap

Kiitos, samaa teille!

Haluan vielä kommentoida tuota omaa jaksamista: minä kannattelin lastani koko viime talven. Se oli uuvuttavaa. Omia ajatuksiaan oli pakko muuttaa siten, että muistaa ettei ole kaikkivoipainen. Sitten on pakko päästää irti. Muuten pienemmät lapset häviävät siinä, ja töistäkin saa pian potkut.

Kiitos! ❤ Tuo on niin totta, muutkin lapset tarvitsevat minua... ❤️ En voi auttaa ketään, jos itse uuvun... Ap