Helpotus vaikean ihmisen kuoleman jälkeen
Onko kenellekään tuttua?
Kyseessä lähisukulainen, johon välit olivat jo poikki, mutta siitä huolimatta kuolema on lopullinen helpotus, ettei tarvitse enää varmuudella koskaan miettiä tapahtuuko vielä jotain ikävää. Ehkä on myös helpompi nähdä tämä ihminen oman taustansa ja biologiansa tuotteena, myös hänen vanhempansa oli luonnehäiriöinen.
Kommentit (35)
Kuinka se vanhemman luonnehäiriö ilmeni?
Vierailija kirjoitti:
Kyllä, itsekin helpotuin kun äitini kuoli. Oli kamala ihminen, rakasti vain itseään ja alkoholia. Eipä jäänyt kovin moni kaipaamaan.
Sama täällä. Kyyneltäkään en vuokseen vuodattanut. Ne olin itkenyt jo lapsena.
Ei vielä, mutta uskoisin tuntevani samoin erään henkilön kohdalla. Sekin oli jo valtava helpotus, ettei asu enää naapurissa, mutta vielä joutuu kuulemaan jotain kuulumisia. Onneksi ei enää ole soittanut pitkään aikaan.
Totuus on se, että kaikkea ei vain voi antaa anteeksi koskaan, jolloin kuolema lyö helpottavasti kaikelle pisteen. Sitten on ainakin varmaa, ettei tule uusia hankaluuksia ja käänteitä.
Vierailija kirjoitti:
Kuinka se vanhemman luonnehäiriö ilmeni?
Esimerkiksi sadismina ja suosikkijärjestelmänä omia lapsia kohtaan. Ap
Vierailija kirjoitti:
Kyllä, itsekin helpotuin kun äitini kuoli. Oli kamala ihminen, rakasti vain itseään ja alkoholia. Eipä jäänyt kovin moni kaipaamaan.
Tällaisia ei jäädä kaipaamaan, koska riitaantuvat kaikkien kanssa, monesti ovat myös alkoholisteja myös.
Onpa teillä ollut hirveitä läheisiä.
Missä olette oikein eläneet ja asuneet?
Ja miten olette eläneet? Saitteko lapsena edes ruokaa ja vaatteita?
Ja oletteko nyt normaaleja ihmisiä vai millaisia?
Oletteko myös aattelleet sitä, kuinka moni ajattelee teistä itsestänne aivan samoin, ja iloissaa ja helpottunut kun kuolette pois`?
Ei omakohtaista, mutta kun enoni kuoli, se oli suuri helpotus äidille ja muille sisaruksille. Eno oli luonnehäiriöinen ihminen, toki hänen tarinansa oli hirveä tragedia myös, mutta aiheutti kuitenkin elämänsä aikana sen verran kärsimyksiä sisaruksilleen, että helpotus oli. Kyllä he kaikki myös surivat, etenkin toinen sisarussarjan veljistä, mutta suurin tunne taisi kaikilla olla helpotus.
Vierailija kirjoitti:
Onpa teillä ollut hirveitä läheisiä.
Missä olette oikein eläneet ja asuneet?
Ja miten olette eläneet? Saitteko lapsena edes ruokaa ja vaatteita?
Ja oletteko nyt normaaleja ihmisiä vai millaisia?
Oletteko myös aattelleet sitä, kuinka moni ajattelee teistä itsestänne aivan samoin, ja iloissaa ja helpottunut kun kuolette pois`?
Kuolleelle on aivan sama mitä muut silloin ajattelevat, joten omista tunteista on ihan turha yrittää syyllistää. Jokaisen pitää elää niin, että sopu säilyy tai muuten pysyä erossa, näin itse ajattelen asiasta. Kuolema ei ole mikään lähiomaisia kiristämään tarkoitettu veruke, vaikka sillä usein kiristetäänkin tuohon tyyliin. Tulematta ajatelleeksi, että mitä jos ne ovatkin helpottuneita kuolemastani. Ap
Vierailija kirjoitti:
Ei omakohtaista, mutta kun enoni kuoli, se oli suuri helpotus äidille ja muille sisaruksille. Eno oli luonnehäiriöinen ihminen, toki hänen tarinansa oli hirveä tragedia myös, mutta aiheutti kuitenkin elämänsä aikana sen verran kärsimyksiä sisaruksilleen, että helpotus oli. Kyllä he kaikki myös surivat, etenkin toinen sisarussarjan veljistä, mutta suurin tunne taisi kaikilla olla helpotus.
Varmaan on monenlaista helpotusta kuoleman kohdatessa, josta tämä hankalan ihmisen kuolema on vain yksi. Yleisesti hyväksyttyä on se, että kuolema on helpotus kärsivälle potilaalle, mutta voi olla helpotus omaisillekin.
Aika usein kuulee varsinkin huumeriippuvaisten omaisilta, että olisi helpotus jos kuolema korjaisi heidät mahd. pian. Jotkut vuosikaupalla katsoneet sitä rankkaa elämäntapaa sivusta, niin ihmekös tuo.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Onpa teillä ollut hirveitä läheisiä.
Missä olette oikein eläneet ja asuneet?
Ja miten olette eläneet? Saitteko lapsena edes ruokaa ja vaatteita?
Ja oletteko nyt normaaleja ihmisiä vai millaisia?
Oletteko myös aattelleet sitä, kuinka moni ajattelee teistä itsestänne aivan samoin, ja iloissaa ja helpottunut kun kuolette pois`?
Kuolleelle on aivan sama mitä muut silloin ajattelevat, joten omista tunteista on ihan turha yrittää syyllistää. Jokaisen pitää elää niin, että sopu säilyy tai muuten pysyä erossa, näin itse ajattelen asiasta. Kuolema ei ole mikään lähiomaisia kiristämään tarkoitettu veruke, vaikka sillä usein kiristetäänkin tuohon tyyliin. Tulematta ajatelleeksi, että mitä jos ne ovatkin helpottuneita kuolemastani. Ap
Moni lähipiiristä yritti tuota, kuinka "viattomia" he olivat vaikka ärsyttivät tahallaan.
Ei voida syyllistää olen samaa mieltä.
Anteeksi antaminen eri asia kuin että joku vaatii olemaan kynnysmattona. Koska jokaisella on oikeus saada aikaa siihenkin prosessiin, pystyykö antamaan anteeksi. Ei ole mahdollista jos koko ajan tyrmätään.
Sai parhaimman joululahjan, kun tänä hankala ihminen poistui keskuudestamme. Mukavaa joulunaikaa sinulle ap.
Vierailija kirjoitti:
Onpa teillä ollut hirveitä läheisiä.
Missä olette oikein eläneet ja asuneet?
Ja miten olette eläneet? Saitteko lapsena edes ruokaa ja vaatteita?
Ja oletteko nyt normaaleja ihmisiä vai millaisia?
Oletteko myös aattelleet sitä, kuinka moni ajattelee teistä itsestänne aivan samoin, ja iloissaa ja helpottunut kun kuolette pois`?
Sivusta: Oli suuri helpotus, kun alkoholisti isäni kuoli. Hän pilasi lapsuuteni ja syytän häntä äitini kuolemasta.
Riippuu kai ihmisestä miten selviytyy, itse lähdin hyvin nuorena kotoa ja sain hyvän elämän, rakastavan perheen.
Mitä sillä on väliä mitä joku ajattelee sinusta kun olet kuollut?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Onpa teillä ollut hirveitä läheisiä.
Missä olette oikein eläneet ja asuneet?
Ja miten olette eläneet? Saitteko lapsena edes ruokaa ja vaatteita?
Ja oletteko nyt normaaleja ihmisiä vai millaisia?
Oletteko myös aattelleet sitä, kuinka moni ajattelee teistä itsestänne aivan samoin, ja iloissaa ja helpottunut kun kuolette pois`?
Kuolleelle on aivan sama mitä muut silloin ajattelevat, joten omista tunteista on ihan turha yrittää syyllistää. Jokaisen pitää elää niin, että sopu säilyy tai muuten pysyä erossa, näin itse ajattelen asiasta. Kuolema ei ole mikään lähiomaisia kiristämään tarkoitettu veruke, vaikka sillä usein kiristetäänkin tuohon tyyliin. Tulematta ajatelleeksi, että mitä jos ne ovatkin helpottuneita kuolemastani. Ap
Moni lähipiiristä yritti tuota, kuinka "viattomia" he olivat vaikka ärsyttivät tahallaan.
Ei voida syyllistää olen samaa mieltä.
Anteeksi antaminen eri asia kuin että joku vaatii olemaan kynnysmattona. Koska jokaisella on oikeus saada aikaa siihenkin prosessiin, pystyykö antamaan anteeksi. Ei ole mahdollista jos koko ajan tyrmätään.
Kaikkea ei oikeastaan voi antaa anteeksi tai ainakaan en ole siihen pystynyt vielä, mutta ehkä sekin helpottuu ja on joskus mahdollista. Kukapa tietää. Ap
Tiedän tuon valtavan helpotuksen tunteen. Eräs tuttu mies kävi minuun käsiksi, kun olin kymmenvuotias ja sen jälkeen olin suorastaan kauhuissani, jos mun piti nähdä häntä. Sitten hän yllättäen kuoli ja ihan kuin kivi olisi vierähtänyt mun sydämeltä:)
Vierailija kirjoitti:
Sai parhaimman joululahjan, kun tänä hankala ihminen poistui keskuudestamme. Mukavaa joulunaikaa sinulle ap.
Koska emme ole vuosikausiin olleet tekemisissä, niin ei se tuntunut oikein miltään paitsi huojennukselta. Mutta voin kuvitella, että jonkun kuolema voi olla paras joululahja, jos on kyseessä vaikka luonnehäiriöinen, piinaava ja väkivaltainen ex-puoliso, jonka kanssa joutuu olemaan tekemisissä lasten takia.Ap
Olen varmasti ollut hankala ihminen sukulaisteni mielestä. On ollut vaikeita aikoja jolloin mielenterveys on horjunut. Jos toivovat kuolemaani menneisyyden takia, noin siihen heillä on oikeus.
Nyt en ole vuosikausiin ollut useimpiin yhteydessä. En edes yritä kohentaa välejä. Kuitenkin kaikki ymmärretään väärin. Kuolen kun kuolen, mutta mitään hankaluutta en enää aiheuta kenellekään.
Odotan ns äitini kuolemaa kuin kuuta nousevaa.
Tätä palstaa lukiessa tulee käsitys, että yli puolet suomalaisista ovat eläneet täysi umpihulluissa, syrjäytyneissä pahasti rappiolla olevissa perheissä.
Mutta eihän se niin ole.
Se on niin, että tällä palstalla ovat vain ne ihmiset, jotka ovat kurjuuden ja hulluuden keskellä eläneet ja saaneet siitä pysyväksi vammaksi narsismin, ja pysyviä luonnevammoja.
Kyllä, itsekin helpotuin kun äitini kuoli. Oli kamala ihminen, rakasti vain itseään ja alkoholia. Eipä jäänyt kovin moni kaipaamaan.