"Nyt se on varmaan tv lupatarkastaja!" ja muita juttuja jotka eivät aukene nuoremmalle sukupolvelle

Minä en aikuisena tajunnut, kun tuntematon kyseli, että missähän täällä on se pasi kuikka. Kovasti yritin vain sanoa, että ei täällä kyllä sen nimistä ole töissä. Joutui vääntämään rautalangasta sanamuunnoksen, hävetti kyllä silloin ja näin jälkikäteenkin.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Eipä vielä nykypäivänä tarvitse olla kovinkaan vanha tietääkseen, mikä TV-lupatarkastaja on. Tarkastuksethan loppuivat vasta vuodenvaihteessa 2012-2013. Joten ihan hyvin esim. vuoden 2005 paikkeilla syntyneet lapset voivat tietää ja muistaakin TV-lupatarkastajan.

Mutta eivät saaneet enää ilmestyä ovelle vaatimaan sisäänpääsyä!

Ei niitä tarvinnut silloinkaan sisään päästää. Virantoimituksessa oleva poliisi on päästettävä. Kotietsintään vaaditaan epäilyä rikoksesta, josta on rangaistuksena vähintään 6kk vankeutta. Ainakin silloin ennen meni jotenkin näin.

Jos ei ollut lupaa, kannatti sijoittaa tv niin ettei näkynyt ovelle. Toki päästämättömyydestä saattoi tulla kutsu kuultavaksi kyttikselle, mutta eipä niillä silloinkaan mitään todistusaineistoa ollut esittää, joten se oli sellaista kiusaamista.

Vierailija kirjoitti:

Valokuvat kehitettiin perinteisiksi kuviksi. Kuvat käytiin hakemassa kuoressa valokuvausliikkeestä tai omassa nuoruudessani 2000-luvun alussa Prismasta. :)

Ja parhaat liimattiin albumiin, ja kuviin kirjoitettiin kuvatekstit. Itse jatkan tätä traditiota, mielestäni kuvien vilauttaminen katsojalle kännykästä on tylsä tapa käyttää kuvia. Ihmisillä on valtavasti jemmassa digikuvia, joita ne eivät koskaan enää katso. Albumeja tulee selattua silloin tällöin.

Ei päästä tansseihin, rukouslauantai!

Rukouspäivää edeltävänä lauantaina ei saanut järjestää tansseja, eikä pitkänäperjantaina. Rukouslauantai-käytäntö purettiin 1968. Niitä oli neljä kertaa vuodessa.

Vierailija kirjoitti:

Likan piti soittaa ekaa kertaa lankapuhelimella. Näpytteli ensin numeron xxxxxx, jonka jälkeen vasta nosti luurin :)

ISDN-lankapuhelimet toimivat juuri tällä tavalla. Niitä ei tullut juurikaan käyttöön muutoin kuin luurittomia päätelaitteita Internet-yhteyttä varten. Pian tulikin jo ASDL-modeemiyhteydet.

"Kymmenellä pennillä noita.

Ja viidellä pennillä noita.

Sit kymmenellä pennillä noita.

Kymmenellä pennillä noita. Näitä kakstoistasia.

..... jne...

Voi kioskin myyjäparkaa jos joutuisi vielä nykyäänkin ..."

Nykyään nuo ovat korvautuneet eläkeläisillä, jotka ostavat Kenoja, Lottorivejä, pitkävetoja, Eurojackpotteja, Vikinglottoa, Jokeria, yms, yms ja tarkistuttavat niitä. Kerran vietin kaupan kassajonossa 20 minuuttia, koska edellä oli nainen, jolla oli kesällä vino pino jotakin ihmeen jouluarpoja. Olisin liuennut paikalta, jos ei olisi ollut pakettia noudettavana.

Vierailija kirjoitti:

"Kymmenellä pennillä noita.

Ja viidellä pennillä noita.

Sit kymmenellä pennillä noita.

Kymmenellä pennillä noita. Näitä kakstoistasia.

..... jne...

Voi kioskin myyjäparkaa jos joutuisi vielä nykyäänkin ..."

Nykyään nuo ovat korvautuneet eläkeläisillä, jotka ostavat Kenoja, Lottorivejä, pitkävetoja, Eurojackpotteja, Vikinglottoa, Jokeria, yms, yms ja tarkistuttavat niitä. Kerran vietin kaupan kassajonossa 20 minuuttia, koska edellä oli nainen, jolla oli kesällä vino pino jotakin ihmeen jouluarpoja. Olisin liuennut paikalta, jos ei olisi ollut pakettia noudettavana.

Ja ennen muinoin sinun ei olisi tarvinnut jonottaa kummankaan takia, koska paketti olisi haettu postista.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

C-kaseteista vielä. Muistatteko, kun "nauha meni sisään". Yhtäkkiä kesken A, a, a, a stayin' alive, stayin*n alive alkoi kuulua demonista möngerrystä "aaaaaäääääööööö, a, a, äääääää, sssssssssssteeeeeeeein ölllllaivvvvv..." kun mankka imaisi ääninauhan sisäänsä. Nuo inhottavat hetket! Ei muuta kun varovasti koukkimaan nauhaa äänipäiden kiduksista - joskus onnekkaasti nauhan sai ehjänä palautettua ja rullattua kasettiin, toisinaan nauha oli mennyttä. Toisaalta vain yhdestä kohtaa. Pilalle menneen kohdan saattoi saksia pois, teipata päät yhteen ja avot - taas jytäsi.

Eikä kukaan ollut kuullut sanaa C-kasetti.

Tekniikan Maailman arkistoa kun selailee, niin kyllä nimitys "C-kasetti" näyttää lyöneen itsensä läpi käytännössä samaan aikaan kuin itse C-kasettikin, eli melko tarkalleen vuonna 1971. Ensimmäinen kasettinauhurien vertailu lehdessä oli numerossa 18/71 ja kasettivertailu numerossa 19/71, ja niissä puhutaan jo C-kaseteista.

Aiempina vuosina koko kasetista löytyy vasta hajanaisia mainintoja, eikä vakiintunutta nimitystä vielä ole, vaan vuorollaan esiintyy mm. ilmaisuja "Philips-kasetti", "nauhakasetti", "CC-kasetti" (sanoista Compact Cassette) ja "stereokasetti". Kasetti-sana tarkoitti vielä tuohon aikaan ylivoimaisesti useammin kameran filmikasettia.

70-lukua en muista, mutta ainakin 80- ja 90-luvulla puhuttiin vain kaseteista, ei koskaan c-kaseteista ainakaan tavallisten ihmisten puheessa. En tiennyt silloin lainkaan, että ne ovat c-kasetteja.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Anttilan postimyyntiluettelo oli kovassa käytössä. En muista, että olisi koskaan tilattu mitään, mutta selattiin usein.

Olisin halunnut tilata sieltä vaikka mitä. Kiinnosti sellainen veivattava leluompelukone, koska sillä pystyi oikeasti ompelemaan. Siitä lelusta haaveilin ja toiveikkaana sitä äidiltä pyytelin tilattavaksi, mutta vastaus oli ei.

Sitten kerran menimme äidin työkaverin luo kylään. Työkaverin tyttärellä oli juuri sellainen ompelukone, mistä olin haaveillut.

Hän antoi minun ommella sillä. Koneessa oli kuitenkin vain päällilanka, aluslankaa ei lainkaan, joten ommel purkautui saman tien, eikä sillä oikeasti kangaskappaleita saanut yhdessä pysymään. Kunhan oli sellainen lelu.

Tämän jälkeen minua ei harmittanutkaan, etten saanut sitä ompelukonetta.

Minulla oli sellainen. Ei minusta ompelijaa sillä tullut, viimeksi olen ompelukonetta käyttänyt yläasteella vuonna 1980.

Äidillä se lelukone oli kirjahyllyn päällä koristeena muiden muistojen joukossa kuolemaansa saakka.

Vierailija kirjoitti:

Apu-lehden paperinuket.

Onko sulla Däni? Vicky? Mulla on myös Tapani Kansa ja Riitta Väisänen.

Virve Rosti taitaa olla, muita ainakin Agnetha Fältskog, Freeman, Nadia Comaneci, Eini ja kuningatar Silvia. On niitä paljon muitakin, paperinukkeni ovat säilyneet tallessa.

Illalliskortti (pakko) ravintelissa. Illalliskortilla, joka ei tosin ollut kallis, sai jonkun pienen ruoka-annoksen - tekis joskus ihan hyvää nykymenossakin.

Miehillä piti olla "suorat housut", eli prässihousut ainakin viikonloppuiltoina. Farkuilla ei päässyt sisään. Mieluusti myös pikkutakki tai vastaava mutta siisti villatakkikin kävi yleensä.

TV-lupatarkastajista: Nykyisessä talossa asuessa mies lakkasi maksamasta tv-lupaa, enkä minäkään sitten poikennut linjasta, niin monena monituisena iltana tuossa vastapäisessä tienhaarassa, josta näkyi meille olkkariin, seisoi tumma auto. Mietin aikani että miksi se on aina siinä. Sitten tajusin että se on tv-lupatarkastaja. Mutta kun ei meillä toiminut ovikellokaan, niin minkäs teki! Sitten kun lupa siirtyi veroista kiskottavaksi lakkasi autokin olemasta tienhaarassa.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

C-kaseteista vielä. Muistatteko, kun "nauha meni sisään". Yhtäkkiä kesken A, a, a, a stayin' alive, stayin*n alive alkoi kuulua demonista möngerrystä "aaaaaäääääööööö, a, a, äääääää, sssssssssssteeeeeeeein ölllllaivvvvv..." kun mankka imaisi ääninauhan sisäänsä. Nuo inhottavat hetket! Ei muuta kun varovasti koukkimaan nauhaa äänipäiden kiduksista - joskus onnekkaasti nauhan sai ehjänä palautettua ja rullattua kasettiin, toisinaan nauha oli mennyttä. Toisaalta vain yhdestä kohtaa. Pilalle menneen kohdan saattoi saksia pois, teipata päät yhteen ja avot - taas jytäsi.

Eikä kukaan ollut kuullut sanaa C-kasetti.

Tekniikan Maailman arkistoa kun selailee, niin kyllä nimitys "C-kasetti" näyttää lyöneen itsensä läpi käytännössä samaan aikaan kuin itse C-kasettikin, eli melko tarkalleen vuonna 1971. Ensimmäinen kasettinauhurien vertailu lehdessä oli numerossa 18/71 ja kasettivertailu numerossa 19/71, ja niissä puhutaan jo C-kaseteista.

Aiempina vuosina koko kasetista löytyy vasta hajanaisia mainintoja, eikä vakiintunutta nimitystä vielä ole, vaan vuorollaan esiintyy mm. ilmaisuja "Philips-kasetti", "nauhakasetti", "CC-kasetti" (sanoista Compact Cassette) ja "stereokasetti". Kasetti-sana tarkoitti vielä tuohon aikaan ylivoimaisesti useammin kameran filmikasettia.

70-lukua en muista, mutta ainakin 80- ja 90-luvulla puhuttiin vain kaseteista, ei koskaan c-kaseteista ainakaan tavallisten ihmisten puheessa. En tiennyt silloin lainkaan, että ne ovat c-kasetteja.

Sitten voitiin varmaan alkaa puhua pelkistä kaseteista, kun muut kasettiformaatit (esim. autostereoissa jonkin aikaa suosittu Super 8 ja 70-luvun jälkipuoliskon Elcaset) olivat hävinneet sodan c-kasetille.

Vähän samaan tapaan CD-levy oli ensin "laserlevy", sitten CD-levy ja lopulta pelkkä levy, kun siitä oli tullut tavallaan "oletusarvoinen" levyformaatti.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Käteistä nostettiin pankkikirjalla pankin tiskiltä. Pankkineiti merkitsi mustekynällä käsin nostot ja talletukset. Oli jo edistystä kun saivat mikrofilmit ja kone merkkasi pankkikirjalle tarvittavat tiedot.

Eikä ollut palvelumaksuja.

Ja laskut maksettiin tilisiirtolomakkeella, jotka pudotettiin niille tarkoitettuun luukkuun. Itse en tätä käyttänyt, mutta muistan kun omat vanhemmat vei noita tilisiirtoja pankkiin. Tai laskut vietiin pankkiin tiskille ja kassaneiti näpytteli maksut tililtä.

Muovisten pankkikorttien tultua tuli maksuautomaatit. Verkkopankki ei edes ole kauhean vanha juttu, kävin vielä joskus 2006 2007 maksamassa laskut automaatilla.

Mulla tuli noista laskunmaksuautomaateista lämpimät muistot 2000-luvun alusta. Oltiin hankittu miehen kanssa yhteinen koti ja aloitettiin yhteiselämää ja käytiin yhdessä aina maksamassa laskuja. Se oli jotenkin tosi kivaa. Aika kummista asioista voi tulla hyviä muistoja.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Likan piti soittaa ekaa kertaa lankapuhelimella. Näpytteli ensin numeron xxxxxx, jonka jälkeen vasta nosti luurin :)

ISDN-lankapuhelimet toimivat juuri tällä tavalla. Niitä ei tullut juurikaan käyttöön muutoin kuin luurittomia päätelaitteita Internet-yhteyttä varten. Pian tulikin jo ASDL-modeemiyhteydet.

Oli niitä vaikka kuinka paljon mm. firmojen puhelinvaihteiden takana. Ja niilläkin pysty i kyllä soittamaan myös normaalisti nostamalla ensin luurin, tuo ominaisuus tuli siitä että puhelimella oli sähköä käytettävissä koko ajan joten numeron saattoi esivalita.

Analoginen lankapuhelin sai riittävästi käyttösähköä vasta kun virta lähti piirissä kulkemaan ja se tarkoitti että luuri piti nostaa paikaltaan jolloin puhelin oli sitten "varattu" keskuksen mielestä.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

- Anttilan kevät ja syksy-kuvastot

- Puhelinluettelo

- Puhelinmuistiot

Kirjoituskoneet sekä kirjastojen ja virastojen pahvikortistot ovat myös käyneet vähiin.

Kirjaston kirjoissa oli taakse liimattu ”paperitasku” johon vaihdettiin kortti, johon oli leimattu viimeinen palautuspäivä.

80-luvun alussa kirjastoon jäi jokaisesta kirjasta toinen kortti, josta selvisi lainaaja.

Tämä oli ns. Detroit-järjestelmä, joka sai nimensä siitä, että se oli kehitetty Detroitin kaupunginkirjastossa. (Kirjastonhoitaja oli unelma-ammattini ala-asteella, ja tiesin alasta kaiken jonka pystyin selvittämään.)

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Radio Mafian kaikki ohjelmat. Karjalan kunnailla jota veti keskipäivällä ainakin yhden kesän Samuli Aaltonen tai samaisen Samuli Aaltosen kansakunnan kahvitunti johon ihmiset saivat soittaa ja kertoa mielipiteensä mikä sen kerran aihe sattuikaan olemaan. Sitten Pertti Salovaaran ja Jusu Lounelan Heinähässäkkä ja varsinkin pilapuhelut. Puhumattakaan aivan loistavasta aamuohjelmasta oliko sen nimi Herätysjuhla jota vetivät Kai Ulmanen ja Josper Knuutas. Eikä voi unohtaa Leilaa ja Annukkaa eikä Tarja Kulhoa Räkkärimarketista. Myös Kaupparatsu Frangenin kokonaisedullinen levypaketti oli ihan kuuneltavaa ohjelmaa. Ennen sentään panostettiin ohjelmien latuun kun nykyään renkutetaan niitä samoja soittolistoja päivästä toiseen ja joku Jaajo Linnonmaa kertoo alapään juttuja ja typeristä typerin Anni Hautala nauraa kihertää vieressä vaikka Jaajo sanoisi vain sanan äiti. Onneksi on muitakin kanavia ettei tarvitse Annin typerää naurua kuunnella.

Radio Mafia on kyllä paras radioasema. Edelleen jos kuuntelen radiota tulee kyseinen kanava valittua.

Mihin aikamatkaan se sun radio oikein menee? Radio Mafia nimittäin lopetti toimintansa 12 Tammikuuta 2003. https://fi.m.wikipedia.org/wiki/Radiomafia joten tuskin ainakaan Ylen Radio Mafiaa kuuntelet.

Se oli Radiomafia joka lopetti 2003. Astetta jo ikävämmän kuuloinen Radio Mafia ehkä jatkaa jossain rinnakkaistodellisuudessa. Sisiliassa?

Lapsuudenkodissa joskus kysyttiin, onko puhelimen johto seinässä kiinni. 

(Tätä siis kysyttiin, koska kissa onnistui sen toisinaan irrottamaan leikkikalukseen.)

Ysärillä mulla oli Toni Niemisen juliste seinällä. Se oli peräsin mummon Seura-lehdestä muistaakseni. Löysin sen 'äskettäin lajitellessani vamhoja papereita. Ai mikä nostalgia. Aarre.  Toni oli just sillon noussu julkisuuteen hypyillään ja me fanitettiin kavereiden kaa sitä ihan kybällä. Mutta ku näytin sitä julistetta teineilleni ne kysy  Kuka toi muka on???.  Ps. julisteen taittelin edelleen talteen vaikka paljon papereita hävitin samasta kassista.  :)

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

C-kaseteista vielä. Muistatteko, kun "nauha meni sisään". Yhtäkkiä kesken A, a, a, a stayin' alive, stayin*n alive alkoi kuulua demonista möngerrystä "aaaaaäääääööööö, a, a, äääääää, sssssssssssteeeeeeeein ölllllaivvvvv..." kun mankka imaisi ääninauhan sisäänsä. Nuo inhottavat hetket! Ei muuta kun varovasti koukkimaan nauhaa äänipäiden kiduksista - joskus onnekkaasti nauhan sai ehjänä palautettua ja rullattua kasettiin, toisinaan nauha oli mennyttä. Toisaalta vain yhdestä kohtaa. Pilalle menneen kohdan saattoi saksia pois, teipata päät yhteen ja avot - taas jytäsi.

Eikä kukaan ollut kuullut sanaa C-kasetti.

Tekniikan Maailman arkistoa kun selailee, niin kyllä nimitys "C-kasetti" näyttää lyöneen itsensä läpi käytännössä samaan aikaan kuin itse C-kasettikin, eli melko tarkalleen vuonna 1971. Ensimmäinen kasettinauhurien vertailu lehdessä oli numerossa 18/71 ja kasettivertailu numerossa 19/71, ja niissä puhutaan jo C-kaseteista.

Aiempina vuosina koko kasetista löytyy vasta hajanaisia mainintoja, eikä vakiintunutta nimitystä vielä ole, vaan vuorollaan esiintyy mm. ilmaisuja "Philips-kasetti", "nauhakasetti", "CC-kasetti" (sanoista Compact Cassette) ja "stereokasetti". Kasetti-sana tarkoitti vielä tuohon aikaan ylivoimaisesti useammin kameran filmikasettia.

70-lukua en muista, mutta ainakin 80- ja 90-luvulla puhuttiin vain kaseteista, ei koskaan c-kaseteista ainakaan tavallisten ihmisten puheessa. En tiennyt silloin lainkaan, että ne ovat c-kasetteja.

Sitten voitiin varmaan alkaa puhua pelkistä kaseteista, kun muut kasettiformaatit (esim. autostereoissa jonkin aikaa suosittu Super 8 ja 70-luvun jälkipuoliskon Elcaset) olivat hävinneet sodan c-kasetille.

Vähän samaan tapaan CD-levy oli ensin "laserlevy", sitten CD-levy ja lopulta pelkkä levy, kun siitä oli tullut tavallaan "oletusarvoinen" levyformaatti.

CD-levyä ei kyllä kukaan koskaan missään ole kutsunut laserlevyksi. Sekoitatkohan LaserDisciin?

Kamera oli vaan ... kamerassa. Ja siinä ensin "tallennustilana" filmi ja myöhemmin muistikortti.  Filmirullassa kuvia oli muistaakseni max 48, yleisin käytössä taisi olla 24 tai 36 kuvaa. Ja ne filmit joutui viemään kehitettäviksi valokuvausliikkeeseen tai tavarataloon ennen kuin näki miten kuvat onnistui.  Muistikorteissa taas oli aluksi vaan jokunen mega tilaa, ei kovin montaa kuvaa otettu. Aina oli joko filmi tai tallennustila loppu. Huvittaa muistella kun nyt ottaa helposti puhelimella tai digikameralla satoja kuvia kerralla. Nyt loppuu sitten akku