Pääkaupunkiseudun " bussikeskustelut"

Mä luulen, että kyse on ylipäätään asenteista lapsia kohtaan. Lapset eivät saisi näkyä tai kuulua " normaali-ihmisten" arkipäivässä. Ennenhän äidit pysyttelivät kotinsa lähistöllä, kun ei busseihin kerta kaikkiaan mahtunut vaunuja.



Mulla on käytännön syistä ns. kuukausikortti voimassa, mutta ei se valituksia estä. Ja nyt kun olemme luopuneet rattaista, tuntuu, että olen tyttöni kanssa koko ajan muiden tiellä tai liian hidas. Bussikuskeja löytyy joka lähtöön: toiset avaavat vain yhden oven, vaikka mulla olisi lapsi toisessa kädessä ja kassit toisessa, jotkut taas " niiaavat" bussia ja antavat tytölle oman lipun.



Eräs työkaverini oli tosissaan sitä mieltä, että töistä palaaville ihmisille pitäisi taata lapsettomia busseja. Mistäs me töistä ja päiväkodeista kotiin palaavat äidit saisimme sellaisia ;)? Ja miten lapset oppivat käyttäytymään ihmisten ilmoilla, jos ei koskaan saa harjoitella?



Aina on ihmisiä, jotka valittavat, mutta on niitäkin, jotka katselevat hymy suupielessä tai tulevat juttelemaan. Ei anneta myrtsien naamojen vaikuttaa!

Yleensä menemme rattailla(tyttö 2v), mutta kerran kun matkustimme ilman ja ostin lipun, niin bussikuski antoi tytölle oman " lipun" , koneesta jonkun testilipun. Oli kyllä tosi ihana juttu ja pelasti meidän tytön päivän!



Taktiikkanani on yleensä olla katsomatta kauheen tarkkaan kanssamatkustajia. Tyttöni on huippuaktiivinen eikä istu hetkeäkään aloillaan...Harmittaahan se tietysti työssäkäyviä, jotka ajavat samalla tylsällä bussilla joka päivä tylsään työpaikkaansa...Me kun ollaan retkellä harvemmin, bussi- ja metroajelut ovat meille jänniä hetkiä ja ihmettelyä ja kommenttia riittää kaikesta aikuisille tavallisista maisemista yms.

Nuo valitukset vaunuista ja lapsista tuntuvat juontavan just siihen, että äiti pääsee vaunujen kanssa ILMAISEKSI.



Me nimittäin ei juuri kuljeta vaunujen kanssa, vaan poika on kantorepussa ja maksetaan lippu. Sitten istutaan niille paikoille, joilla on selkä menosuuntaan eli nähdään kaikki kanssamatkustajat. Poika juttelee heille, vilkuttelee ja virnuilee ja saa lähellä istuvat ihmiset nauramaan. En ole koskaan törmännyt hapannaamoihin näillä reppureissuilla. Päinvastoin aina joku juttelee ja hymyilee ja katsoo kohti, mikä taas ei vastaa yhtään omia ennakkoluulojani muista matkustajista.



Luulen, että monia ei ärsytä tosiaan ne lapset, vaan vaunut, joiden kanssa pääsee ilman. Sehän on joltain ilman muuta pois..... Vaunut tuntuu ärsyttävän jopa kuskeja, koska ne monesti kaahaavat pysäkille niin, että bussi jää tosi kauas jalkakäytävän kantista. Jos haluaisi helpottaa äidin kulkemista, niin ei ois isokaan homma ajaa nätisti siihen ihan viereen.



Toi on niin raivostuttavan totta, että naiset ei auta toisiaan. Miehet kyllä avaa ovia, että pääsee rattaiden kanssa tms. mutta naiset ei ees vilkaise. Oon saanut apua kaikenikäisiltä miehiltä, pikkupojista vaariin, mutta en oikein minkäänikäisiltä naisilta.

Mulla ei ollut mitään ongelmia, kun tyttö vielä kulki liinassa mukana. Tuntui, että varsinkin vanhemmat ihmiset suhtautuivat tosi positiivisesti. Mutta nyt tilanne on toinen, kun tyttö kävelee itse. Matkat eivät myöskään aina suju kovin hiljaisissa merkeissä...



Vaan eipä sovi tässäkään asiassa yleistää, kyllä niitä mukaviakin kanssamatkustajia usein sattuu kohdalle, ja paljon on omasta asenteesta kiinni.

Ei taida ongelma koskea pelkästään pääkaupunkiseutua. Turussa meininki on ihan samanmoinen, täällä vain ihmiset paikalliseen tapaan mököttävät ja jupisevat mielessään eivätkä kirjoittele lehtien palstoille :)

Vaunujen kanssa on ihan turha luottaa suojatien turvaan tms. Kauppaan kun menet, itse saat oven avata. Ennätyksen teimme viime viikolla rautatieasemalla kun olimme menossa vaunujen kanssa tönkköovista sisään: 5 ihmistä sujahti ovesta sisään ennen kuin pääsin mönkimään tytön ja vaunujen kanssa sisälle. Näistä viidestä 2 oli keski-ikäisiä naisia, yksi eläkeläismummo ja loput kaupparatsun näköisiä nuoria miehiä. Että näin meillä...

Kivaa kun olette vastailleet :)

..totesin vaan juttujanne lukiessani että mulla tais olla aika maailmoja syleilevä ote taas vaihteeksi, aattelin että tokihan kaikki muutkin kuvittelevat että kukka kiitokseksi muuttaa kaiken..

nih, eikai sille voi mitään,(tälle koko asialle) paitsi hymyillä vaan hillittömän aurinkoisesti kaikille niille ruttunaamoille liikkuessaan julkisilla ;)

jotenkin tavattu ihan älyttömän mukavia ihmisiä ja julkisia ollaan käytetty paljon. Vuosi sitten ihan pikkuisen vauvan kanssa pelkäsin, että mitäs jos se itkee, niin ihmiset varmaan tulee valittamaan ja vähintäänkin mulkasee pahasti. Olin siis positiivisesti yllättynyt, kun kaikki kommentit olivat ystävällisiä ja kun vauva rääkyi kuin syötävä, niin ainoa kommentti, jonka mustan kuulleeni oli ' oi kun ihanan pieni vauva' .



Ruuhka-aikaan olen kanssa mennyt täysissä kulkuneuvoissa, ja kerran oli oikea huutomyrsky, kun vauva oli sairas. Heräsi kesken matkan ja huuto oli aivan kamala. Istuin metrossa vauva sylissä ja kaikki siinä vieressä ja vastapäätä olivat ihan älyttömän positiivisia ja päivittelivät vain, että onpas kamalaa, kun noin pieni on noin sairas jne. Siis, ihan normaaleja keski-ikäisiä/nuoria työstäpalaavia ihmisiä - ja naisia!



Ja muutenkin ihmiset ovat olleet tosi mukavia ja reippaita avaamaan ovia, silloinkin, kun en itse asiassa sitä tarvitsisikaan ja silloin harvoin kun olen mennyt junissa, nostajiakin on ollut. Kukaan ei ole ollut mitenkään ' kun nyt on pakko, niin autan sua' -asenteella.



Niin, kerran on tullut vastaan, tai lähinnä poikki suoraan vaunuihin, eräs, joka komensi mua ja vaunujani painumaan v******n, mutta mulle tämä tapaus oli kyllä poikkeus.



Olen lukenut näitä tekstareita palstalta myös, ja paljonhan näihin on tullut myös toista mieltä olevia vastauksia. Joten en tiedä, miten paljon on oikeasti ihmisiä, jotka ovat sitä mieltä, että lapset pois. Ja jos heitä on, niin ei varmaan ole omia lapsia - ainoa keino vaikuttaa on odottaa, että saavat omia lapsia ja huomaavat, että lastenkin kanssa on pakko liikkua. Niin, ja sitten tietysti ne, joilla menee taloudellisesti huonosti, niin tietysti ottaa päähän, jos joku toinen saa etuuksia, mitä itse ei.



Itse aina hymyilen ja olen erittäin ystävällinen auttajilleni ehkä senkin takia, kun itse on vihdoin päässyt sen lapsen kanssa ulos neljän seinän sisältä, niin olen niin iloinen oikeasti, että näen muita ihmisiä =)))



Mutta, sen minkä olen huomannut, niin bussikuskit eivät päästä sisään bussiin!!! Monta kertaa olen huitonut bussia pysähtymään, painanut sitä nappia sivussa ja silti mitään ei tapahdu (eikä sisällä ole liikaa vaunuja..)!!!!!!!!! En tiedä, että eikö nuo napit sitten toimi vai mikä on?? Ja harvoin tosiaan kuskit kallistelee bussia, vaikka painan sisällä sitä vaununappia, ehkä se hidastaa bussin vauhtia sitten liikaa?? Käytän busseja äärimmäisen harvoin, koska ne ovat aina kuumia, jarruttelevat yhtäkkiä ja koskaan ei tiedä, pääseekö sinne sisään. Ja kun valittamaan on lähdetty, niin tietyllä pysäkillä bussi pysähtyy aina niin, että sisään on mahdotonta päästä, sillä suoraan ovesta on puu ja sen puun ja oven väliin on aivan mahdotonta mahtua vaunujen kanssa.

Omat kokemukseni julkisista kulkuneuvoista rajoittuvat lahinna juniin, mutta kylla niissakin on monenlaista porukkaa. Itse olen huomannut, etta nuoret (varsinkin pojat) ovat yllattean kaikkein avuliaimpia (etta se niista nuorten huonoista kaytostavoista). Toinen ryhma, joka ansaitsee erikoisen kiitoksen on maahanmuttajat. Eihan ihmisia saisi lokeroida ian tai ihonvarin mukaan, mutta nuo ovat omia kokemuksia. Tuo keskustelu ilmaismatkoista on sinallaan vahan outo, koska luulenpa, etta kuka tahansa aiti lahtisi kaupungille mieluummin ilman rattaita, vaikka joutuisi sen matkan sitten maksamaankin. Sen verran hankalaa on liikkuminen rattaiden kanssa,



Kumma muuten miten ihmisia arsyttaa itkeva vauva. Minua se ei hairitse patkan vertaa edes pitkan tyopaivan jalkeen (siis jos se vauva on jonkun muun ja minun ei tarvitse yrittaa tilannetta parantaa :-))

paljon on myös positiivisia kokemuksia julkisilla liikkumisesta, joten ehkäpä minulla on nyt ylireagoimista, sillä tulin juuri pitkähköltä ulkomaanmatkalta taaperoni kanssa ja kun siellä missä olimme sain aina apua vaikken edes pyytänyt ja kaikki olivat niin lapsirakkaita, että taisin saada pienen kulttuurishokin kun palasimme ja pääsin taas lukemaan ilmaislehtiä :)

myöskin minun kokemukseni on osoittanut maahanmuuttajat, sekä suomalaiset nuoret -ihan koulupojat tai lukiolaiset kaikkein avuliaimmiksi!

Tuntuu vaan olevan maailma ainaista MINÄ minä minä - meininkiä ja siihenhän tuo asenne sopii. En enää juurikaan kulje bussilla rattaiden kanssa, onneksi, kun päivähoitopaikka löytyi lähempää. Joskus metrolla menemme, mutta harvemmin ruuhka-aikaan. Silloinkin tuntuu olevan aina niitä, jotka kiilaavat eteen. Ja kiilareitahan on aina, oli sitten liikkeellä millä tahansa kulkupelillä. Vahvistan sen käsityksen, että töykein ihmisryhmä on ehdottomasti keski-ikäiset naiset.

Jos kansanliikettä laitetaan pystyyn, ehdottaisin yleistä HYVIEN TAPOJEN JA KOHTELIAISUUDEN päivää! Olisipa ihanaa, kun edes päivän ajan kaikkialla olisi vain kohteliaita ihmisiä!

Aikamoista yleistystä --- että naiset olisivat aina susia toisilleen. Itse olen auttanut muita vaunujen/rattaiden kanssa kulkevia naisia, ja usein on kiitetty, mutta usein myös jätetty kiittämättä.



Eli meitä on joka junaan tai bussiin, niin äideissä, naisissa, miehissä, keski-ikäisisssä, nuorissa etc.



Itse olen pitänyt LÄHTÖKOHTANA sitä, että pärjään itse. Nykyisissä vaunuissa ja rattaissa on yleensä hyvät, isot pyörät ja itselläni on sen verran ruista on ranteessa, että kärryt saa omin voiminkin kyytiin. Jos joku haluaa auttaa, kiitän kauniisti. Mutten lähde siitä ajatuksesta, että muiden TÄYTYY auttaa.



Itse olen pikkutyttöni kanssa liikkuessa saanut lähinnä vain hymyjä ja iloista jutustelua osakseni. Olen kyllä itsekin liikkunut avoimella mielellä ja kanssamatkustajatkin huomioiden.



Ehkä maksu matkasta olisi paikallaan meiltä pikkulapsia kärrääviltä vanhemmiltakin tai sitten maksuttomuus myös pyörätuolilla tai muuten huonosti liikkuville?



Hauskaa ja hymyntäyteistä kesää kaikille!



t. lbo=)

mutta olenkin sellainen, että jos esim. nostoapua (ennen liikuimme vanhoilla ratikoilla, joihin oli pakko olla nostoapua) suosiolla saanut, niin kailotin äänekkäästi niin, että varmasti koko ratikka kuuli: " Voisikohan joku tulla nostamaan?"



Yksi hyvä keino on myös pyytää jotakuta henkilökohtaisesti silmiin katsomalla. Siinä tosin on se ongelma, että joillakin ihmisillä voi olla ihan oikeita lääketieteellisiä syitä sille etteivät he voi vaunuja nostaa ja niitä on sitten ikävä ruveta selittämään kaikkien kuullen...



Sen sijaan mieheni kyllä valittaa, että häntä ei juuri koskaan tule kukaan auttamaan vaunuilla liikkuessa - VARSINKAAN NAISET!





Itse liikun työmatkani julkisilla eivätkä minua lapset tai vaunut häiritse, päinvastoin. Sen sijaan myönnän kyllä juoksevani karkuun ja kieltäytyväni nostamasta jos vaunuja yritetään tarjota väärinpäin nostettavaksi - siinä rikkoo itsensä ja sotkee vaatteensa ihan varmasti!



Vaunuja väärinpäin busseihin ja ratikoihin nostavia ihmisiä näkee yllättävän paljon ja tämä saattaa tosiaankin olla syynä siihen, ettei apua saa. Itse olen muutaman kerran ehdottanut, että vaunut käännettäisiin toisinpäin ja saanut tosi pahantuulisia tiuskauksia ja mulkauksia vastaukseksi, joten nykyisin vain vetäydyn kauemmaksi, jos näen vaunuja tarjottavan väärinpäin...



Vanhemmat voisivat sitäpaitsi tarjota sitä aisaa bussissa tai ratikassa seisovalle nostajalle ja nostaa itse niistä pyöristä tai vaunun pohjasta ensiksikin siksi, että aisasta on paljon helpompi nostaa ja toisekseen siksi, että vaunut ovat niin erilaisia, että vieraan ihmisen on aika vaikea kertakatsomisella hahmottaa, mistä kohdasta vaunua on järkevää nostaa. Aika moni kuitenkin pitää itse tiukasti kiinni siitä aisasta ja olettaa nostajan taiteilevan akrobaattisissa asennoissa portaissa niiden pyörien kanssa takaperin...

Nimimerkin suojissa on helppo kritisoida, en ole kovin montaa negatiivista kommenttia saanut, vaikka olen rattaiden kanssa paljon liikkunutkin. Jos en itse saa nostettua rattaita kyytiin, kysyn kauniisti ja kiitän avusta, tämä on lähes aina toiminut. Nyt kun olen töissä, käytän lasten kanssa julkisia harvoin. Nostan kyllä vaunut kyytiin, jos joku apua tarvitsee, työmatkallakin.



Minua itseäni ei itkevät vauvat/ lapset julkisissa haittaa, äänet kuuluvat elämään. Ärsyttävin julkisten käyttäjäryhmä on viinalta haisevat laitapuolen kulkijat, jotka örveltävät julkisissa.

tuo vaunujen oikein päin tarjoaminen on hassu juttu, sillä aina kun liikun mieheni sekä taaperon kanssa yhdessä, on miehelleni aina ihan sama kuinka päin vaunut on kun ne vaikka junaan nostaa, aina kun olen koittanut ehdottaa kääntämistä toisinpäin, hänen mielestä se on turhaa. Kuitenkin siihen tilanteeseen aina ehtii joku myös meille kertomaan eikö toisinpäin kannattaisi, johon mieheni yleensä tuhahtaa.

Muille tarjoan aina ns.helpomman puolen, sekä kyselen useinkin valmiiksi auttajan asemaa ennen, sekä huhuilen " voisko joku auttaa" jos ei ketään näy. Mielelläni auttelen muidenkin vaunut ulos aina kun on mahdollista, mutta valitettavasti minulle ei ole siunaantunut sellaisia lihaksia että voisin ilman apua saada vaunuja ulos tai sisään vanhoihin juniin tai ratikoihin. Joten viimeistään konduktööri sitten meidät auttelee ulos kun lähtee pääteasemalta kotiinsa... :))

Mielenkiintoista, että olisi jotenkin olennaista, kummin päin vaunuja nostelee. Itse kyllä auttelen aina, kun joku apua tarvitsee, suunnasta viis.



Tuli tuosta mieleen eräs tapaus, kun matkustin bussilla. Kun olisi ollut aika jäädä pois bussista, katselin siinä sopivan näköistä henkilöä, jolta pyytäisin apua. Vieressäni oli keski-ikäinen nainen, joka katseli ilmiselvästi poispäin (tiedättehän, vältellen) ja olin jo pyytämässä hieman kauempana istuvaa henkilöä apuun, kun tämä naisihminen harppasi määrätietoisesti vaunujen viereen ja tiuskaisi todella kiukkuisesti: käännä nämä toisin päin. Sitten hän auttoi. Mutta jäipä hapan maku. Kiitin kyllä kauniisti.



Jotenkin olen itse halunnut aina pitää katsekontaktin vauvaan ja nostosuunta on siksi ollut sen mukaan, miten päin vaunuissa on kori tai ratasosa. Aisasta kiinnipitäminen tuntuu taas turvalliselta, koska silloin on vastuussa kannattelusta.

miljoona:

Mielenkiintoista, että olisi jotenkin olennaista, kummin päin vaunuja nostelee. Itse kyllä auttelen aina, kun joku apua tarvitsee, suunnasta viis... Jotenkin olen itse halunnut aina pitää katsekontaktin vauvaan ja nostosuunta on siksi ollut sen mukaan, miten päin vaunuissa on kori tai ratasosa. Aisasta kiinnipitäminen tuntuu taas turvalliselta, koska silloin on vastuussa kannattelusta.

Oletko koskaan nostanut vanhan malliseen bussiin/junaan vaunuja/rattaita niin että sinä nostat akselistosta (tai mistä lie) selkä edellä bussin portaita ylös ja toinen auttaja nostaa sieltä aisasta pysäkiltä päin? Kokeilepa joskus, kokemus voi avata silmäsi...

On aika selvää (ainakin minulle) että siellä bussissa sisällä oleva/sinne ensin menevä nostaja ottaa sen aisapuolen joka muutenkin on korkeammalla ja kadun puolelta nostaja nostaa alhaalta. Johan ne vaunutkin kallistuisivat vaarallisesti ellei nostajat ole ihan akrobaatteja...

Onneksi itse liikun rattailla lähinnä metrolla ja bussitkin ovat lähes kaikki matalalattiaversioita, niin ei tule oltua liikaa vaivaksi... :) Kerran matkustin vanhan mallisessa taajamajunassa, kukaan muu ei ollut menossa sisään, joten reippaasti sisään, ovi auki ja pika-arvio, ketä pyytää. Katsekontaksi erääseen nuoreen pitkätukkaan, kohtelias pyyntö " Voisitko tulla auttamaan rattaiden kanssa?" hymyn kera. Tyyppi nousi paikaltaan ja nosti aisapuolelta rattaamme sisään. Kiitin tietysti iloisesti. Poisjäädessäni ajattelin vaivaisinko samaa nuorta, mutta konnari tulikin juuri paikalle ja sanoi jäävänsä auttamaan meidät ulos.

yksikään bussi ei voisi (Helsingissä) lähteä liikkeelle, ennen kuin vaunuilija/rattailija olisi näyttänyt lippunsa - ja sitten vasta valitettaisiinkin. Minä en ainakaan suostuisi siihen, että kävisin näyttämässä lipun edessä ja jättäisin lapsen rattaisiin yksin liikkuvassa bussissa. Kuopiossa kuulemma vaunuilijatkin maksavat, mutta siellä busseilla on aikaa odottaa.



Kahden kanssa kokemusta keränneenä olen samaa mieltä, kuin joku ed. kirjoittaja: kannattaa varautua pärjäämään yksinkin. Minulta tuo on kyllä onnistunut vasta pikkurattaiden kanssa. Ja viime kädessä on kuljettajan tehtävä auttaa; siinä kyllä suttaantuu aikaa.

Kolme vuotta olen nostellut vaunuja lähijuniin ja usein busseihinkin, joskus liikun metrollakin ja jopa ratikalla. Koskaan ei kukaan ole sanonut pahasti, vaikka välillä onkin saanut patistella jotakuta auttamaan. En kuitenkaan odotakaan, että tarjokkaita olisi jonossa, vaan pyydän reippaasti, jos kukaan ei tule auttamaan oma-aloitteisesti. Ja kiitän ja hymyilen, kun saan apua.

Toisaalta olen kyllä välillä ihmeissäni katsellut vanhempia, jotka asettuvat rattaineen kulkureitille, vaikka tilaa olisi muuallakin, tai jotka työntävät vaunuja ulos kahva edellä, niin että auttaja joutuu kurottelemaan. Tiedän kyllä, että vaunut vievät tilaa ja niiden kanssa on välillä hankalaa, mutta joidenkin äitien olisi hyvä miettiä, miten matkustaminen olisi kaikille helpointa. En sano, että tämän ketjun kirjoittajat olisivat sellaisia, mutta jos on törmännyt useampaan tällaiseen tapaukseen, niin äidit rattaiden kanssa saattavat ruveta ärsyttämään.

Bussikuskeja minäkään en ymmärrä. Ehkä se on sitten niin vaikeaa ajaa ihan kiveyksen viereen? Siinä tapauksessa voisi kyllä kallistaa bussia... Toisaalta, jos se bussi on edes melko lähellä rotvallia, niin kyllä ne vaunut sinne sisään ilman apua saa. Olen saanut, vaikka sisaristuimen kyydissä on ollut nukkuva isosisko.

Mistä tulikin mieleeni, että silloin, kuin myös monella muulla kerralla, kun olen liikkunut jollakin matalalattiaisella kulkuneuvolla, apua on tullut tarjoamaan joku keski-ikäinen rouva. Sitten kun olen sanonut, etten tarvitse apua, ne ovat usein vähän loukkaantuneetkin. Ehkä ne ovat minun takia teillekin vihaisia...

Ratikoissa harvemmin tarvitsee apua kun ne ovat useimmat matalalattiaisia. Niissä törmää enemmän tähän, että " et kai nyt aio tukkia sitä ovensuuta niillä rattailla???" -ajattelua, joka näkyy merkitsevistä katseista... Usein keskustelen lasten kanssa kovaäänisesti että millä pysäkillä jäämme pois, että mahdollisimman moni tietää sen jo etukäteen...



Useinhan ratikoissa ihmisten todellinen ongelma on se, että eivät raukat uskalla avata suutaan kun pitäisi päästä pois!

... sellasta pääkaupunkiseudulla nykyään jutskataan.



meikä asu siellä opintojen takia useamman vuoden, mut silloin olin lapseton. nyt olen lapsen kanssa käynyt ehkä kerran vuoteen retkellä hesassa, ja saanut mielestäni tosi hyvin apua, kun on pitänyt päästä vaunujen kanssa liikennevälineeseen.



opiskeluaikana tuli käytettyä ahkeraan joukkoliikennevälineitä. nyt asun savonlinnassa ja oon käyttäny bussia ehkä kerran viidessä vuodessa. syynä lipun korkea hinta. ja se, että vaunujen kanssa ei tosiaan pääse ilmaiseksi. sen sijaan vaunuista joutuu maksamaan exstramaksun sen lisäksi että maksaa oman lippunsa. että näin täällä.



ainoa missä olen tuntenut oloni pääkapunkisedulla epämukavaksi on lähiliikennejunat. kesätöissä ollessa jouduin käyttämään niitä sellaseen aikaan, kun muita matkustajia ei välttämättä juuri ollut (esim. aamulla aikaiseen). silloin sattui usein samaan vaunuu joku höyrähtänyt, joka saattoi lähennellä. konduktooria ei just sillon ollu missään, ja oli suht ikävää. jos myöhemmin hesan retkellä jouduin näkemään, kun kaksi teinipoikaa ahdisteli naispuolisia matkustajia suht törkeästi. istuivat nuoren naismatkustajan kummallekin puolelle ja alkoivat koskettelmaan ja vähän myöhemmin halailemaan. ruuhkaikaan. konduktoori ei huomannu mitän. naismatkustajat nuoria, jotka ei uskaltanu sanoa mitään. itelläkään ei ollu rohkeutta mennä väliin. toivottavasti oli harvinainen tapaus, jäi itelle tosi paha jälkimaku.



vaan itse asiasta: nauttikaa pääkaupunkiseudun toimivasta joukkoliikenteestä!