Lahjakkaan puolisona
Vaimoni toimii apulaisprofessorina yliopistolla luonnontieteiden tutkimuksessa, ja on kovaa kotimaista tasoa. Itse toimin suuren yrityksen keskijohtoportaassa. Oma työni on OK, menen mielelläni töihin, mutta en voi sanoa, että se olisi suurin intohimoni.
Haluan tukea vaimoani ja auttaa häntä saavuttamaan mahdollisimman hyviä tuloksia työssään sekä antamaan hänelle aikaa tieteellisessä työssä tarvittavaan rauhalliseen pohdiskeluun. Kolmilapsisessa perheessämme se on vähintäänkin haastavaa. Jos hänen ryhmänsä löydöksillä kehitettäisiin uusi tekninen menetelmä, sillä voisi olla vaikutusta tuhansien ellei miljoonienkin ihmisten elämää, vaikka tietenkään mitään takeita ei ole siitä että se tapahtuisi. Haluankin antaa vaimolleni mahdollisuuden tieteelliseen läpimurtoon yhteisen hyvän nimissä. En voisi antaa itselleni anteeksi, jos estäisin tätä lahjakkuutta saavuttamasta täyttä potentiaaliansa.
Tämän vuoksi esim. siivoan, hoidan pääosin lasten harrastukset ja ruoanlaitonkin. Kotitöitä teen selvästi enemmän kuin vaimoni. Vaimoni arvostaa panostani perheemme eteen. Jos vaimoni ei olisi näin kyvykäs, uskon että vaatisin silloin kotitöiden tasaisempaa jakautumista.
Toisaalta saan myös paljon. Vaimoni seura on kerta kaikkiaan niin hyvää ja älykästä, etten vaihtaisi pois, vaikka joutuisinkin arkiaskareita vähemmän tekemään.
Onko muilla, miehillä tai naisilla, vastaavanlaisia kokemuksia ? Jos teillä on huomattavan etevä puoliso, jolla olisi potentiaali ratkaista maailman suuria ongelmia, olisitteko valmiita auttamaan arjen pyörittämisessä enemmän kuin teille periaatteessa kuuluisi ?
M48
Kommentit (26)
Vierailija kirjoitti:
Käyttäjä32256 kirjoitti:
En epäile, mutta se ajatus ahdistaa, kuinka monta lahjakasta ihmistä menettää tilaisuutensa, kun läheiset eivät tue. Ja kiinnostaa tietää ihmisten mielipide tästä, vai onko sillä mitään väliä...
M48
Menettää tilaisuutensa? Öh..Eikös se ole selvää, että jos haluaa menestyä urallaan, niin silloin täytyy luopua siitä perheenperustamisesta. Eihän yksikään voi OLETTAA automaattisesti, että kun MINÄ HALUAN MENESTYÄ, niin SINÄ HOIDAT KODIN JA LAPSET. Valinta on tehtävä. Teillä se on kuitenkin mennyt ihan hyvin noinkin.
Nimenomaan tämä on jonkun akateemisuutta arvostavan ja vauhdilla vanhenevan naisen mielikuvitustarina.
Kyllä, korkeakoulutetut perustavat perheen keskimäärin myöhempään kuin vähemmän opiskelleet. He eivät kuitenkaan tee upeaa uraa perhe-elämän keskellä. Jos tekevät niin he eivät perusta sitä perhettä noina vuosina valmistumisen jälkeen.
Lähes ainoa vaihtoehto saada läheinen perhe ja läpimurtoinen ura on ottaa riski ja perustaa perhe opiskeluaikana sillä opiskelut joustavat helpommin kuin työelämä. Vaikka kaikki ei olisikaan valmista perheenperustamista ajatellen. Useamman vauvan ja pienen lapsen perustarpeet ovat verrattain helposti täytetyt ja huomioonotetut opiskeluaikana kuin apulaisprofessorina tutkimuksen johdossa.
Tässä taas fantasioidaan upeasta uraputkesta ja sitä tukevasta aviomiehestä. Aloittaja luulee, että näin kaikki on tehty kuin oppikirjassa. Paitsi, ettei ole. Uran ja perheen yhteensovitus on vaikeaa, opiskelun ja perheen yhteensovitus helpompaa. Moni opiskelee ja perustaa sitten perheen ja on mukana työelämässä mieleisellään alalla ilman sen ihmeellisempää uraa, edes lahjakkailla. Moni opiskelee ja perustaa samanaikaisesti perheen ja luo sitten uraa. Jotkut tietysti opiskelevat ja perustavat sen jälkeen perheen ja yrittävät tehdä uraakin, mutta joku kärsii siitä. Usein lapset ja parisuhde.
Olisiko tähän toivottu keskustelua sukupuolirooleista ja puolison uran tukemisesta? Lyhyt vastaus on, että kaksi lahjakasta ihmistä perustaa perheen nuorina, jotta heillä on tilaisuus tehdä uraa lasten kasvaessa. Tai eivät tee lapsia. Tai tekevät ne opiskelujen jälkeen, jolloin perhe ja/tai toisen ura kärsii ja tulee ongelmia.
jätä se ja aloita onnellinen oma elämä.
Ekaksi loparit ja meet aasiaan muutamaksi kuukaudeksi rentoutumaan .
Ihan turha toisen unelmia toteuttaa,omat ne on mitkä merkitsee.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Käyttäjä32256 kirjoitti:
En epäile, mutta se ajatus ahdistaa, kuinka monta lahjakasta ihmistä menettää tilaisuutensa, kun läheiset eivät tue. Ja kiinnostaa tietää ihmisten mielipide tästä, vai onko sillä mitään väliä...
M48
Menettää tilaisuutensa? Öh..Eikös se ole selvää, että jos haluaa menestyä urallaan, niin silloin täytyy luopua siitä perheenperustamisesta. Eihän yksikään voi OLETTAA automaattisesti, että kun MINÄ HALUAN MENESTYÄ, niin SINÄ HOIDAT KODIN JA LAPSET. Valinta on tehtävä. Teillä se on kuitenkin mennyt ihan hyvin noinkin.
Nimenomaan tämä on jonkun akateemisuutta arvostavan ja vauhdilla vanhenevan naisen mielikuvitustarina.
Kyllä, korkeakoulutetut perustavat perheen keskimäärin myöhempään kuin vähemmän opiskelleet. He eivät kuitenkaan tee upeaa uraa perhe-elämän keskellä. Jos tekevät niin he eivät perusta sitä perhettä noina vuosina valmistumisen jälkeen.
Lähes ainoa vaihtoehto saada läheinen perhe ja läpimurtoinen ura on ottaa riski ja perustaa perhe opiskeluaikana sillä opiskelut joustavat helpommin kuin työelämä. Vaikka kaikki ei olisikaan valmista perheenperustamista ajatellen. Useamman vauvan ja pienen lapsen perustarpeet ovat verrattain helposti täytetyt ja huomioonotetut opiskeluaikana kuin apulaisprofessorina tutkimuksen johdossa.
Tässä taas fantasioidaan upeasta uraputkesta ja sitä tukevasta aviomiehestä. Aloittaja luulee, että näin kaikki on tehty kuin oppikirjassa. Paitsi, ettei ole. Uran ja perheen yhteensovitus on vaikeaa, opiskelun ja perheen yhteensovitus helpompaa. Moni opiskelee ja perustaa sitten perheen ja on mukana työelämässä mieleisellään alalla ilman sen ihmeellisempää uraa, edes lahjakkailla. Moni opiskelee ja perustaa samanaikaisesti perheen ja luo sitten uraa. Jotkut tietysti opiskelevat ja perustavat sen jälkeen perheen ja yrittävät tehdä uraakin, mutta joku kärsii siitä. Usein lapset ja parisuhde.
Olisiko tähän toivottu keskustelua sukupuolirooleista ja puolison uran tukemisesta? Lyhyt vastaus on, että kaksi lahjakasta ihmistä perustaa perheen nuorina, jotta heillä on tilaisuus tehdä uraa lasten kasvaessa. Tai eivät tee lapsia. Tai tekevät ne opiskelujen jälkeen, jolloin perhe ja/tai toisen ura kärsii ja tulee ongelmia.
Niin, tämä onkin helpompi niin että KAKSI LAHJAKASTA ja kunnianhimoista ei perusta sitä perhettä vaan se lahjakas ja tavis, kuten meillä :) Meillä on tosiaan mies saanut luoda uraa antamatta perheen rajoittaa ja minä olen vapaasta tahdostani, pyytämättä ja mielelläni tukenut sitä hoitamalla kodin ja lapset. Mies on saanut valita ihan itse miten paljon ehtii/jaksaa olla lasten kanssa. On aina osoittanut hellyyttä ja leikkinyt lasten kanssa mutta ei juuri osallistunut lasten arkihoitoon.
Tiedän mieheni kollegoista muitakin nimenomaan miespuolisia joilla perhe ei paljon uraa haittaa, juuri koska vaimo tukee. Ap:n kaltaiset tapaukset valitettavasti on vielä harvinaisempia, että naisen uraa ei lapsiperheellisyys haittaisi. Moni mies kokee jotenkin itselleen vieraaksi ja ehkä nöyryyttäväksikin olla toisen uran tukija ja arjen pyörittäjä.
Vierailija kirjoitti:
jätä se ja aloita onnellinen oma elämä.
Ekaksi loparit ja meet aasiaan muutamaksi kuukaudeksi rentoutumaan .
Ihan turha toisen unelmia toteuttaa,omat ne on mitkä merkitsee.
Ei kaikilla ole mitään sellaisia omia unelmia. Esm. itselläni ei ole. Minulla on kyllä akateeminen teknillinen koulutus ja teen alani työtä (olin kyllä 9 vuotta kotiäitinäkin välillä, että nuorempikin lapsista meni kouluun), mutta ei minulla ole mitään urallaetenemishaaveita. Teen töitä Pirjo Perusinsinöörinä, perushommia jossa ei stressi tai ylityöt paina liikaa.
Elämäni on myös ollut onnellista, elämäni onnellisimmiksi vuosiksi olen kokenut kotiäiteilyvuodet, varsinkin silloin kun asuttiin Sveitsissä.
- miehen uraa tukenut nainen
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Käyttäjä32256 kirjoitti:
En epäile, mutta se ajatus ahdistaa, kuinka monta lahjakasta ihmistä menettää tilaisuutensa, kun läheiset eivät tue. Ja kiinnostaa tietää ihmisten mielipide tästä, vai onko sillä mitään väliä...
M48
Menettää tilaisuutensa? Öh..Eikös se ole selvää, että jos haluaa menestyä urallaan, niin silloin täytyy luopua siitä perheenperustamisesta. Eihän yksikään voi OLETTAA automaattisesti, että kun MINÄ HALUAN MENESTYÄ, niin SINÄ HOIDAT KODIN JA LAPSET. Valinta on tehtävä. Teillä se on kuitenkin mennyt ihan hyvin noinkin.
Nimenomaan tämä on jonkun akateemisuutta arvostavan ja vauhdilla vanhenevan naisen mielikuvitustarina.
Kyllä, korkeakoulutetut perustavat perheen keskimäärin myöhempään kuin vähemmän opiskelleet. He eivät kuitenkaan tee upeaa uraa perhe-elämän keskellä. Jos tekevät niin he eivät perusta sitä perhettä noina vuosina valmistumisen jälkeen.
Lähes ainoa vaihtoehto saada läheinen perhe ja läpimurtoinen ura on ottaa riski ja perustaa perhe opiskeluaikana sillä opiskelut joustavat helpommin kuin työelämä. Vaikka kaikki ei olisikaan valmista perheenperustamista ajatellen. Useamman vauvan ja pienen lapsen perustarpeet ovat verrattain helposti täytetyt ja huomioonotetut opiskeluaikana kuin apulaisprofessorina tutkimuksen johdossa.
Tässä taas fantasioidaan upeasta uraputkesta ja sitä tukevasta aviomiehestä. Aloittaja luulee, että näin kaikki on tehty kuin oppikirjassa. Paitsi, ettei ole. Uran ja perheen yhteensovitus on vaikeaa, opiskelun ja perheen yhteensovitus helpompaa. Moni opiskelee ja perustaa sitten perheen ja on mukana työelämässä mieleisellään alalla ilman sen ihmeellisempää uraa, edes lahjakkailla. Moni opiskelee ja perustaa samanaikaisesti perheen ja luo sitten uraa. Jotkut tietysti opiskelevat ja perustavat sen jälkeen perheen ja yrittävät tehdä uraakin, mutta joku kärsii siitä. Usein lapset ja parisuhde.
Olisiko tähän toivottu keskustelua sukupuolirooleista ja puolison uran tukemisesta? Lyhyt vastaus on, että kaksi lahjakasta ihmistä perustaa perheen nuorina, jotta heillä on tilaisuus tehdä uraa lasten kasvaessa. Tai eivät tee lapsia. Tai tekevät ne opiskelujen jälkeen, jolloin perhe ja/tai toisen ura kärsii ja tulee ongelmia.
Niin, tämä onkin helpompi niin että KAKSI LAHJAKASTA ja kunnianhimoista ei perusta sitä perhettä vaan se lahjakas ja tavis, kuten meillä :) Meillä on tosiaan mies saanut luoda uraa antamatta perheen rajoittaa ja minä olen vapaasta tahdostani, pyytämättä ja mielelläni tukenut sitä hoitamalla kodin ja lapset. Mies on saanut valita ihan itse miten paljon ehtii/jaksaa olla lasten kanssa. On aina osoittanut hellyyttä ja leikkinyt lasten kanssa mutta ei juuri osallistunut lasten arkihoitoon.
Tiedän mieheni kollegoista muitakin nimenomaan miespuolisia joilla perhe ei paljon uraa haittaa, juuri koska vaimo tukee. Ap:n kaltaiset tapaukset valitettavasti on vielä harvinaisempia, että naisen uraa ei lapsiperheellisyys haittaisi. Moni mies kokee jotenkin itselleen vieraaksi ja ehkä nöyryyttäväksikin olla toisen uran tukija ja arjen pyörittäjä.
En tiedä oletko nyt sama henkilö, jolle alunperin vastasin, mutta aloittaja esittää olevansa nelikymppisen apulaisprofessorina mullistavaa tutkimusta tekevän naisen ja pienten lasten äidin puoliso. Ja olevansa itse myös jokseenkin työuraorientoitunut mies. He ovat yksinkertaisesti tehneet asiat itselleen ja lapsilleen vaikeiksi perustamalla suhteellisen ison perheen lähellä keski-ikää juuri parhaiden työmahdollisuuksien aikaan. Vähintään toisen on nieltävä ylpeytensä ja ajateltava lasten parasta ja jostettava parisuhteen ja työelämän mukavuudesta. Ei voi sanoa kuin oma vikansa ja toivottavasti osaavat olla läsnä lapsilleen kun ovat lapsensa tähän väliin tehneet.
Menettää tilaisuutensa? Öh..Eikös se ole selvää, että jos haluaa menestyä urallaan, niin silloin täytyy luopua siitä perheenperustamisesta. Eihän yksikään voi OLETTAA automaattisesti, että kun MINÄ HALUAN MENESTYÄ, niin SINÄ HOIDAT KODIN JA LAPSET. Valinta on tehtävä. Teillä se on kuitenkin mennyt ihan hyvin noinkin.