Mitä sellaisia tapauksia muistat omalta kouluajaltasi, jotka nykyään olisi varmaa lööppikamaa?
Meillä opettaja 80-luvulla kertoili iloisesti kaikkien yksityisasioita luokan edessä. Kellä oli juopot vanhemmat, jne. Ei siis mitään estoja ja meistä se oli ihan normaalia vielä. Olimme ala-asteella.
Kommentit (481)
Ekaluokkalainen uhkasi opettajaa keihäällä ja osui lopulta olkapäähän.
Ennen ihmisiä suvaittiin ja sai pitää työnsä oli mitä oli. Ei ihan hevin tuomittu, kestettiin. Oikein tai väärin.
Sitä se todellinen suvaitsevaisuus oikeasti on.
Toinen oppilas napsasi vahingossa sormenpäästä palan irti. Opettaja oli niin keskittynyt huutamaan muille oppilaille, ettei kiinnittänyt minuun huomiota kun yritin sanoa asiasta. Kävelin lähellä sijaitsevaan kotiini ja sieltä lääkäriin tikattavaksi.
Jälkikäteen kuulin, että opettaja oli käynyt kyselemässä muista luokista laastaria. Ei siis ilmeisesti koskaan huomannut minun poistuneen luokasta.
Vierailija kirjoitti:
Kakkosluokan opettaja kiivastui: ravisteli oppilasta hartioista ja nimitteli tontuksi.
Hahaha tontuksi. Voisin jopa kuvitella tilanteen. Alko naurattaa.
Ysärin alussa lukiomme poikien liikuntaopen sijainen(komea 25v mies) antoi privaattiohjausta abitytöille. Sen verran tosin oli suoraselkäinen että varmisti tyttöjen olevan 18v, muistan kuinka joku tokaluokkalainen kikkelinkipeä typykkä kirosi välitunnillla kuinka mukamas hän oli niin alaikäinen.
Lähti vähin äänin toisaalle kun kävi ilmi että 80 abitypykästä vähän yli 30 oli saanut ohjausta.
Ope upotti keskaria näytelleen luokkakaverin keskisormen maalipurkkiin ja sanoi että nyt on jotain mitä näytellä.
90-luvun alussa yläasteella oli miesopettaja, joka ahdisteli koulun tyttöjä. Varmaan toiset opettajatkin tiesivät asiasta enemmän tai vähemmän.
Oi kultaista 80-lukua ala-asteella. Koulun ruokalassa oli jokaiselle tarkkaan määrätty istumapaikka, ja oppilaista oli valittu muutama, ketkä sitten tarkastivat lopuksi kaikkein oppilaiden istumapaikkojen kohdalta, ettei ruokaa (erityisesti näkkileipiä oltu liimattu pöydän alapintaan. Samoin kun oli syönyt, opettaja luo piti mennä lautasen kanssa ja näyttää, että se on varmasti tyhjä. Kaikki ruoat, oli ne sitten kuinka inhottavia tms, oli pakko syödä. Söit tai itkit ja söit.
Luokassa saattoi märkä tai kuiva taulusieni lentää päin nassua, jos ei ollut keskittyneenä.
Välitunnilla rehtorin määräyksestä oppilaat laitettiin kiertämään lipputankoa joka oli koulun pihalta noin. 300m päässä. Tämä matka pitki suorittaa muistaakseni 3krtaa ja suorituskerrat merkittii ylös. Auta armias jollet kiertänyt lipputankoa, niin siitä joutui tekemään tiliä rehtorille. Rehtori oli huhujen mukaan saanut useita varotuksia, jostain ylemmältä taholta ja kaikki odottivat aina koska se lentää pihalle. Kun puukenkien kolina kuului käytävällä, tiesi että der fuhrer oli tulossa ja siitä oli leikki kaukana..
Samoin kun välitunti päättyi, kukin luokka meni kolmi riviin ja sanaakaan ei saanut sanoa. Opettaja ja joskus jotkut lellikki oppilaat saivat päättää mikä rivi saa mennä ensimmäisenä sisälle. Käytävillä oli myös käytävä valvojat (muita oppilaita), jotka tunnisti (muistakseni) sinisestä nauhasta joka oli käsivarressa tai jossain muualla näkyvillä. Nämä käytävävalvojat pitivät huolen, että luokkiin mennää siistissä jonossa ja kukaan ei sano sanaakaan. Jos menit puhumaan, sinut vedettiin syrjään, kysyttiin nimi ja luokka ja paskaa tuli niin että soi.
Liikunnaope laittoi myös juoksemaan 5km matkan läheiseltä kentältä ja uhkaus oli että, jos et kokomatkaa juosta jaksa, liikunnasta tulee nelonen.
Muistissa on myös hyvin luokanvalvojan vasemmistokommunististen aatteiden julkinen ihannointi ja varsinkin maantiedontunnilla, kun käsiteltiin neuvostoliittoa, niin voi että sitä ylistystä kommunistin paremmuudesta ja että neuvostoliitossa kaikki on niin paljon paremmin. Ko. opettaja kuitenkin ajeli uudella Volvo 244GLTllä. eikä esim neuvostoliiton autoteollisuuden ylpeydenaiheella LADAlla.
Voi niitä aikoija:) kaikki olen niin paljon paremmin.
90-luvulla yläasteella ja lukiossa parilla eri paikkakunnalla maaseudulla:
Iso nuorisojoukko kaatoi useita hautakiviä paikkakunnan kirkkomaalla. Tämä oli sitä aikaa kun saatananpalvonta oli kaikkien huulilla. Osa nuorista oli ”hyvistä perheistä” ja heille ei koitunut mitään seurauksia. Yksinhuoltajien ja alkoholistien lapsille kyllä.
N. 35-vuotias opettaja kuolasi varhain kehittyneen 13-vuotiaan tytön perään ja hakeutui opetuksessakin koko ajan aivan viereen. Muut lapset eivät saaneet mitään ohjausta atk-tunneilla.
Lukiossa kaksikin keski-ikäistä naisopettajaa iski silmänsä samaan söpöön poikaan ja suunnilleen fantasioi hänestä ääneen.
Yläasteella todella monella tytöllä oli 10 vuotta vanhempi poikaystävä, jopa avopuoliso. Kukaan ei puuttunut asiaan.
Yksi poika käveli puukko ojossa koko koulun läpi.
Tunneilla oli viittausäänestyksiä siitä, kuka uskoo jumalaan ja kuka haluaisi samanlaisen parisuhteen kuin omilla vanhemmilla on.
Reaktio koulukiusaukseen: Olisit kiitollinen kun pojat (kiusaajat) huomaa sut.
Kaikkien piti pitää esitelmä jostain. Poika piti esitelmän veitsistä ja kuinka viiltelee itseään. Kukaan ei reagoinut mitenkään.
Pari kertaa joku teki itsemurhan. Niistä vaiettiin täysin.
Eräs tyttö nojasi käsillä leukaansa, ja kädet olivat lähellä rintakehää, niin miespuolinen opettaja kysyi, että "ei kai sulla tissit vielä kasva?" Samainen opettaja myös pussasi erästä toista tyttöä suulle. Olimme 8-9-vuotiaita. Tämä tapahtui 80-luvulla.
Meillä matikanopettaja haki tytöille Alkosta viinat aina, jos joku keksi pyytää. Kuulemma sillä oli jotain sutinaa muutaman tytön kanssa, puheiden perusteella en ihmettele. Tämä 90-luvun alkupuolta.
Leirikoulut. Yksi opettaja ja kolmekymmentä oppilasta. Kaikenlaista sattui. Naapurimaassa myös lapset saivat helposti käsiinsä alkoholia ja vaikka mitä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Olin koulussa jossa toinen puoli oli normaali ala-aste ja toinen vammaisten koulu jossa isommat oppilaat olivat ysillä, välituntisin nämä isot vammaiset pojat esittelivät kalujaan ja koettivat halailla sekä pussailla. Kerran yksi seurasi meitä sisälle ja yritti tyttöjen vessaan asti perästä' , paikalle osunut opettaja esti jolloin poika mylvi niin että koko koulu kaikui ja kävi vissiin kiinni tähän opettajaan.
PP
Kuinka tuollaisia "eläimiä" voi pitää samassa koulussa tavallisten lasten kanssa?! Ei ole mikään harvinaisuus, että vammaisilla esiintyy seksuaalista häirintää...
Pidät vammaisia eläiminä?
Yläasteen uskonnon tunnilla opettaja puhui ivalliseen sävyyn koulun muutamasta somalioppilaasta ketkä eivät sattuneesta syystä osallistuneet tunneille. Vuosi oli 1994
Peruskoulussa yksi opettaja heitteli tunnilla keskittymättömiä taulusienellä päähän, teippasi pelleileviä jesarilla tuoleihinsa kiinni ja piilotti ajoittain muutamien reppuja. Toinen opettaja löi oppikirjalla oppilaita päähän, jos eivät olleet tehneet läksyjään.
Lukiossa yksi miesopettaja kävi samassa baarissa abien kanssa (siellä kävi välillä alaikäisiäkin, ketään ei kiinnostanut silloin) ja kutsui heitä jatkoille luokseen. Hurjia huhuja alkoi liikkua opiskelijoiden keskuudessa, että tuo opettaja juotti miespuolisia jatkoilijoita sammumispisteeseen ja yritti sitten päästä intiimimpään kanssakäyntiin sammuneen kanssa. Rehtori ei ottanut huhuja todesta pitkään aikaan, kun kukaan ei halunnut kertoa henkilökohtaisista kokemuksistaan. Kunnes sitten kerran joku opiskelija oli tarpeeksi rohkea. Opettaja lähti lukiosta ja koko paikkakunnalta nopeasti hyvin vähin äänin, eikä asiasta sen koommin kuultu.
Meillä ala-aste sijaitsi parin kilometrin päässä järvenrannasta ja joskus mentiin sinne pitämään biologian tuntia. Oppilaat lähti edeltä kävellen tai pyörällä, opettaja tuli perässä sitten kun kerkesi. Siellä odoteltiin järven rannassa, yhtään aikuista ei ollut valvomassa, eikä kaikki osanneet uida.
90-luku, eikä kukaan pitänyt sitä merkillisenä.
Opettaja sai takavarikoida kännykän jos siihen koski tunnin aikana. Opettaja sai myöskin poistaa oppilaan tunnilta jos on oppilas häiritsi muiden opiskelua. Nykyään tunnilta poistetaan opettaja koska opettaminen on häiritsevää.
Oli vuosi 1985. Yksi poika riehui käytävällä. Poikien liikunnanopettaja otti niskasta kiinni ja heitti seinään.
Samana vuonna loukkasin jalkani. En saanut käyttää hissiä, koska se oli oppilailta kielletty. Kaksi luokkakaveria auttoi ylös portaissa.
Koulun naamiaisissa pukeuduttiin luokkakaverin kanssa sairaankuljettajiksi. Kaverin äiti oli sairaalassa töissä ja hankki vaatteet. Häivyttiin kesken päivän lupaa kysymättä ja huudeltiin kadulla että me myöhästyttiin ambulanssista. Lisäksi juotiin alkoholia kadulla jota kaverin äiti oli myös hommannut.
Tokaluokkalaiset jätkät pölli dynamiittia ja sähkönalleja osuuskaupan häkkivarastosta ja yrittelivät poksutella nalleja polkupyörän dynamolla 70 luvulla
Yhden opettajan tunneista huomattava osa koostui ateistisesta propagandasta ja uskontojen halventamisesta (ei millään lailla liittynyt oppiaineen sisältöihin). Miltei joka tunnilla hän sai vedettyä jonkun aasinsillan, jonka varjolla pystyi huomauttelemaan uskovaisten yksinkertaisuudesta ja uskontojen vahingollisuudesta, vaikka varmasti tiesi, että oppilaissa oli eri uskontokuntien edustajia. Opettaja saa kyllä tehdä työtä omalla persoonallaan, mutta ei minkään ideologian syöttämisen pitäisi mennä opetuksen edelle.