Onko sinun vaikea uskoa, jos joku sanoo ettei halua lapsia?

Tuntuu hullulta, että jonkun mielestä se on vastuun ottamista että hankkii lapsia. Sehän on juuri toisinpäin. On vastuullisempaa jättää hankkimatta, jos tietää että ei kiinnosta oikeasti.

Mun ystävä on todella lapsirakas, niin kauan kuin lapset eivät ole omia. On jopa nuoriso-ohjaaja ammatiltaan, mutta ei halua omia lapsia.



Hän on ollut monta mahdollisuutta tehdä lapsia (eli siis pitkiä pitkiä parisuhteita on ollut hänellä monia). Mutta hän sanoi jo nuorena likkana, että ei ikinä tee lapsia, eikä ole tehnyt.



Ikää nyt hänellä on 40v.

Mutta tosi monet olettavat, että tietysti lapsia tulee. En jaksa kaikille alkaa selittämään, että se vaan ei kuulu suunnitelmiimme. Onnea voi löytää monesta muusta asiasta. :)

No, jos kyseessä on alle 30-vuotias, niin en usko ihan sataprosenttisesti - koska minä sanoin niin ja tänä päivänä, liki nelikymppisenä, minulla on kaksi lasta.

Järjetöntä olisi pakottaa toinen vanhemmaksi vastoin tahtoaan.

Tiedän, etteivät kaikki halua lapsia eikä minun mielestäni kaikkien tarvitse haluta. Niin yksinkertaista se on.

vaan laskee päiviä että pääsisi sterilisaatioon :)

En yritä käännyttää,omapahan on päätös.

Mutta kukapa meistä tietää, mitä ajattelee tuollaisista asioista myöhemmin - joko parin vuodesta päästä tai sitten, kun on jo liian myöhäistä.



En yritä käännyttää, mutta saatan ajatella hiljaa itsekseni, että " et tiedä, mistä jäät paitsi ja saattaapa mielikin vielä muuttua" .



Siis huom., en sano kyseiselle ihmiselle mitään, se on hänen vankka kantansa juuri silloin.

Toisaalta mua harmittaa kyllä sen vapaaehtoisen lapsettoman puolesta, ettei tällä ole mahdollisuutta oikeasti käsittää minkälaista päätöstä on tekemässä. Mutta niinhän se aina on tässä elämässä.



Enkä tietenkään sekaannu asiaan millään tavalla tai yritä käännyttää. Jokaisen oma asia.

Lasta täytyy toivoa kovasti ja kypsymisprosessi on tehtävä päätösten alle. Ulkoiset paineet on pepusta!

Olen hänen kanssaan asiasta niin monesti keskustellut, että tiedän hänen syynsä miksei halua. On erittäin urakeskeinen ihminen, ja hänen tapauksessaan on totta, että lapset hidastaisivat hänen urakehitystään. Rakastaa työtään paljon, ja on onnellisesti aviossa sellaisen miehen kanssa, jolle lapset eivät onneksi myöskään ole välttämättömyys.



Niin, ja en yritä painostaa ystävääni tai viisastella tyyliin " kylläpä sinunkin mielesi vielä tuosta muuttuu, odotas vain" . On ehkä ärsyttävintä mitä voisin yleensä ystävälleni tehdä.

Ellei olisi lapsia, voisi huoletta kuolla.



Muutoin lapset ovat elämän tärkein asia ja vaikea kuvitella elämää ilman heitä.



On kuitenkin jokaisen oma asia ja missään tapauksessa lapsia ei pitäisi tehdä painostuksesta tai käännytyksen seurauksena.

kaikista on hyväksi vanhemmaksi, tietävät itse kannattako. EI ollut mullekaan itsestään selvää hankkia lapsia.

Tosin tyypistä riippuen saatan mielessäni ajatella, että katotaanpa vaan kun olet 40- vuotias, niin paniikki iskee. Mutta mulla ei ole tarvetta tätä ääneen sanoa eikä ketään ruveta käännyttelemään lasten" tekoon" . Enkä myöskään pidä ihmisiä, jotka eivät halua lapsia mitenkään lapsellisia itsekkäämpinä tai " kummallisina" .

hyvin epäuskottavaa on semmoinen keuhkoaminen asiasta. Että jatkuvasti sitä pitää mainostaa. Siitä puhe mistä puute. :(

Eniten pelottaa se, että ne " en halua lapsia" -hetket tulevat aina silloin, kun olen ollut tekemisissä lasten kanssa. Aina kun esim. kummilapsi on ollut hoidossa, niin olen aivan puhki poikki ja hermot ovat menneet moneen kertaan kun lapsi ei tottele. Niinä hetkinä totisesti toivon, että en koskaan saisi lapsia itse. En käsitä, miten joku niin pieni ja suloisen näköinen voikaan olla niin rasittava hetkittäin. Ja siis ihan pahimpia ovat lapset noin 3-6v, heitä en kestä tosiaan kauaa. Taas kaikki alle 15 minuutin lapsikontaktit yleensä vain jättävät mielikuvan, että " awwww, miten suloinen" .



Jos tosiaan päätän olla tekemättä lapsia, se johtuu siitä, että uskon etten jaksaisi arkea lasten kanssa -en jaksaisi olla kärsivällinen ja suuttuisin lapselle liian usein. En haluaisi olla sellainen äiti, joka hermoaa lapselle omaa turhautumistaan ja vastaavasti ei jaksaisi tarjota riittävästi virikkeitä.

Niin se vaan on eri juttu sitten kun niitä omia lapsia tulee : )

MUTTA, oma lapsi on eri lapsi kuin vieraan lapsi. Omaa lasta rakastaa ihan järjettömän paljon, se auttaa kummasti jaksamaan sitä arkea. Olen kyllä ihan samanlainen kuin sinä, ennen omaa lasta en todellakaan pitänyt lapsista ollenkaan. Ja mainitsemistasi syistä meille tuleekin vain yksi lapsi. Minäkään en taitaisi jaksaa useampaa.

Mutta tiedän että mieli voi muuttua jos kyseessä on parikymppinen. Se on hyvin tavallista, ettei nuori voi nähdä itseään huolehtimassa rääkyvästä kakarasta. Moni on siinä vaiheessa oppinut hädintuskin huolehtimaan itsestään. (Enkä tarkoita kaikkia).



Minuakin epäilyttää keuhkoajat, silloin tuntuu että oman valinnan kanssa ei kumminkaan olla ihan sinut. Mitään valintojaan ei tarvitse tarpeettomasti korostaa, jos niiden kanssa on sinut. Oli kyseessä sitten lapsen hoitoon vieminen, uskonto tai ihan mikä tahansa.



Keuhkoajat usein kuvittelevat, että heidän valintansa elää ilman lapsia on jotenkin valtavirrasta poikkeavaa, vaikka hyvin tavallistahan se on nykyään.

Vasta noin 35 eteenpäin alan uskoa että ovat tosissaan ja että heillä on paremmat edellytykset myös tehdä sellainen päätös. Nuorena sitä kuvittelee mm. olevansa kuolematon. Sitten kun alkaa tulla ekat rypyt, sitä rupeaa vasta ajattelemaan että maailmassa on muutakin kuin ura, tai kroppa tai mitä nyt vaan voi olla pelkoja (joita mullakin oli kun keuhkosin omasta vapaaehtoisesta lapsettomuudestani).