Läheiset loukkaantuu ujolle pienelle lapselleni

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Noiden sukulaisten käytös on törkeää ja lapselle vahingollista. Pieni oppii jo taaperona, että hän on vääränlainen :(

Sinuna puhuisin asiasta heille yhden kerran asiallisesti, että kyse on lapsen luonteesta, on äärimmäisen tärkeää että lapsi saa olla oma itsensä, ja ET hyväksy minkäänlaista murjottamista/mielenosoittamista jne. Jos he pyytävät anteeksi käyttäytymistään ja lupaavat korjata sitä, voitte kokeilla tavata, mutta jos taas alkavat esittää loukkaantumista, lopeta tapaaminen äläkä tapaa heitä piiiitkään aikaan. Sama jos.eivät tajua toimineensa väärin.

Lapsesi on täysin normaali. Minulla oli 1/3 lapsesta samanlainen. Nyt 11v hän on sosiaalisesti taitava ja hänellä on paljon kavereita, pärjää hyvin aikuisten kanssa. Häntä ei syyllistetty ja painostettu pienenä.

Kiitos tästä kommentista! Tajusin viestistäsi, että kyse ei ole edes välttämättä siitä, että he olisivat oikeasti loukkaantuneet vaan ehkä jostain manipuloinnista tai mielenosoittamisesta (ehkä minulle?). Ap

Onko teillä kuitenkaan näiden sukulaisten kanssa välit ihan kunnossa, jos epäilet että he haluavat osoittaa mieltään sinulle?

Epäilin minulle mielenosoittamista ihan siksi, että ei kai kukaan sentään halua osoittaa mieltään juuri 2 vuotta täyttäneelle lapselle? Ap

Tämä on kyllä jännä. Itse olin pienenä hyvin varautunut ja ujokin lapsi, ja muistan kuinka minusta ei aikuiset tykänneet. Olisi pitänyt olla reipas reipas reipas ja kertoa hassuja juttuja kirkkaalla äänellä. Yksi täti jopa alentui "näpäyttelemään" minua, ja tämä jatkui vielä silloinkin kun olin teini. Aikuiset siis kokevat pienen lapsen käytöksen uhaksi egolleen.

Kasvoin ihmisvihaajaksi.

Vierailija kirjoitti:

Tämä on kyllä jännä. Itse olin pienenä hyvin varautunut ja ujokin lapsi, ja muistan kuinka minusta ei aikuiset tykänneet. Olisi pitänyt olla reipas reipas reipas ja kertoa hassuja juttuja kirkkaalla äänellä. Yksi täti jopa alentui "näpäyttelemään" minua, ja tämä jatkui vielä silloinkin kun olin teini. Aikuiset siis kokevat pienen lapsen käytöksen uhaksi egolleen.

Kasvoin ihmisvihaajaksi.

Tosi surullista. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Noiden sukulaisten käytös on törkeää ja lapselle vahingollista. Pieni oppii jo taaperona, että hän on vääränlainen :(

Sinuna puhuisin asiasta heille yhden kerran asiallisesti, että kyse on lapsen luonteesta, on äärimmäisen tärkeää että lapsi saa olla oma itsensä, ja ET hyväksy minkäänlaista murjottamista/mielenosoittamista jne. Jos he pyytävät anteeksi käyttäytymistään ja lupaavat korjata sitä, voitte kokeilla tavata, mutta jos taas alkavat esittää loukkaantumista, lopeta tapaaminen äläkä tapaa heitä piiiitkään aikaan. Sama jos.eivät tajua toimineensa väärin.

Lapsesi on täysin normaali. Minulla oli 1/3 lapsesta samanlainen. Nyt 11v hän on sosiaalisesti taitava ja hänellä on paljon kavereita, pärjää hyvin aikuisten kanssa. Häntä ei syyllistetty ja painostettu pienenä.

Kiitos tästä kommentista! Tajusin viestistäsi, että kyse ei ole edes välttämättä siitä, että he olisivat oikeasti loukkaantuneet vaan ehkä jostain manipuloinnista tai mielenosoittamisesta (ehkä minulle?). Ap

Onko teillä kuitenkaan näiden sukulaisten kanssa välit ihan kunnossa, jos epäilet että he haluavat osoittaa mieltään sinulle?

Epäilin minulle mielenosoittamista ihan siksi, että ei kai kukaan sentään halua osoittaa mieltään juuri 2 vuotta täyttäneelle lapselle? Ap

Entäs jos kyse on vain siitä etteivät nämä ihmiset osaa peittää pettymystään? Asia tuntuu heistä niin ikävältä.

Uskomatonta että joku voi loukkaantua lapsen vierastamisesta. Ihan luonnollista lapsen ujostella, sehän on selviytymisvaisto.

Tuttuakin tutumpaa.

Ei kannata painostaa lasta reippaammaksi.

Oma on jo täysi-ikäinen ja antaisin vinkkejä, mutta saat niitä varmaan muualta kuin tältä palstalta.

Lapsen oikeus on olla ujo. Ottaa päähän se, että ujous ajatellaan heti joksikin virheeksi. Hän kyllä rohkaistuu aikanaan sen verran, mitä tarvitsee. Jos joku on niin tollo, että tuosta loukkaantuu, niin ainoa jonka pitäisi tehdä itselleen jotain on juuri se loukkaantua.

Vierailija kirjoitti:

Uskomatonta että joku voi loukkaantua lapsen vierastamisesta. Ihan luonnollista lapsen ujostella, sehän on selviytymisvaisto.

Jos se olisi selviytymisvaisto, niin silloin kaikki pikkulapset ujostelisivat, mutta niin ei kuitenkaan ole. Eiköhän ujostelu johdu turvattomasta suhteesta omiin vanhempiin, jotka tiedostamattaan välttelevät lapsen kohtaamista, tai sitten geneettisestä tendenssistä ujouteen (onko tällaista edes olemassa, ujoudesta voi kuitenkin parantua, matalasta älykkyysosamäärästä tai matemaattisesta lahjattomuudesta eli selkeästi geneettisistä tekijöistä ei).

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Noiden sukulaisten käytös on törkeää ja lapselle vahingollista. Pieni oppii jo taaperona, että hän on vääränlainen :(

Sinuna puhuisin asiasta heille yhden kerran asiallisesti, että kyse on lapsen luonteesta, on äärimmäisen tärkeää että lapsi saa olla oma itsensä, ja ET hyväksy minkäänlaista murjottamista/mielenosoittamista jne. Jos he pyytävät anteeksi käyttäytymistään ja lupaavat korjata sitä, voitte kokeilla tavata, mutta jos taas alkavat esittää loukkaantumista, lopeta tapaaminen äläkä tapaa heitä piiiitkään aikaan. Sama jos.eivät tajua toimineensa väärin.

Lapsesi on täysin normaali. Minulla oli 1/3 lapsesta samanlainen. Nyt 11v hän on sosiaalisesti taitava ja hänellä on paljon kavereita, pärjää hyvin aikuisten kanssa. Häntä ei syyllistetty ja painostettu pienenä.

Kiitos tästä kommentista! Tajusin viestistäsi, että kyse ei ole edes välttämättä siitä, että he olisivat oikeasti loukkaantuneet vaan ehkä jostain manipuloinnista tai mielenosoittamisesta (ehkä minulle?). Ap

Onko teillä kuitenkaan näiden sukulaisten kanssa välit ihan kunnossa, jos epäilet että he haluavat osoittaa mieltään sinulle?

Epäilin minulle mielenosoittamista ihan siksi, että ei kai kukaan sentään halua osoittaa mieltään juuri 2 vuotta täyttäneelle lapselle? Ap

Entäs jos kyse on vain siitä etteivät nämä ihmiset osaa peittää pettymystään? Asia tuntuu heistä niin ikävältä.

No ei kai kukaan täysjärkinen ihminen -aikuinen, pety lapsen ujouteen

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Uskomatonta että joku voi loukkaantua lapsen vierastamisesta. Ihan luonnollista lapsen ujostella, sehän on selviytymisvaisto.

Jos se olisi selviytymisvaisto, niin silloin kaikki pikkulapset ujostelisivat, mutta niin ei kuitenkaan ole. Eiköhän ujostelu johdu turvattomasta suhteesta omiin vanhempiin, jotka tiedostamattaan välttelevät lapsen kohtaamista, tai sitten geneettisestä tendenssistä ujouteen (onko tällaista edes olemassa, ujoudesta voi kuitenkin parantua, matalasta älykkyysosamäärästä tai matemaattisesta lahjattomuudesta eli selkeästi geneettisistä tekijöistä ei).

Itse asiassa asia on päinvastoin eli niin, että vierastaminen on merkki TURVALLISESTA kiintymyssuhteesta omaan vanhempaan. 

Ja ujous on osin geneettistä.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Uskomatonta että joku voi loukkaantua lapsen vierastamisesta. Ihan luonnollista lapsen ujostella, sehän on selviytymisvaisto.

Jos se olisi selviytymisvaisto, niin silloin kaikki pikkulapset ujostelisivat, mutta niin ei kuitenkaan ole. Eiköhän ujostelu johdu turvattomasta suhteesta omiin vanhempiin, jotka tiedostamattaan välttelevät lapsen kohtaamista, tai sitten geneettisestä tendenssistä ujouteen (onko tällaista edes olemassa, ujoudesta voi kuitenkin parantua, matalasta älykkyysosamäärästä tai matemaattisesta lahjattomuudesta eli selkeästi geneettisistä tekijöistä ei).

Asia on juuri päinvastoin kuin sinä amis tai amk- tutkinnollasi oletat. Toivottavasti et ole lapsiin kohdistuvan kasvatuksen alalla.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Uskomatonta että joku voi loukkaantua lapsen vierastamisesta. Ihan luonnollista lapsen ujostella, sehän on selviytymisvaisto.

Jos se olisi selviytymisvaisto, niin silloin kaikki pikkulapset ujostelisivat, mutta niin ei kuitenkaan ole. Eiköhän ujostelu johdu turvattomasta suhteesta omiin vanhempiin, jotka tiedostamattaan välttelevät lapsen kohtaamista, tai sitten geneettisestä tendenssistä ujouteen (onko tällaista edes olemassa, ujoudesta voi kuitenkin parantua, matalasta älykkyysosamäärästä tai matemaattisesta lahjattomuudesta eli selkeästi geneettisistä tekijöistä ei).

Itse asiassa asia on päinvastoin eli niin, että vierastaminen on merkki TURVALLISESTA kiintymyssuhteesta omaan vanhempaan. 

Ja ujous on osin geneettistä.

Ai. No minä olin ainakin ujo lapsena ja myös aikuisena ja vanhempiin oli turvaton suhde.

Vierailija kirjoitti:

Nämä ihmiset - puutteellisetkin - ovat kuitenkin sukua lapsellesi. Sinua harmittaa nyt ja niin ilmeisesti heitäkin.

Jos haluat olla paras mahdollinen äiti lapsellesi, koetat niellä oman harmituksesi, järjestää kaikesta huolimatta tapaamisia ja yrität helpottaa tutustumista puolin ja toisin. Ei kannata antaa välien heiketä tällaisen vuoksi. Ymmärrät ja tuet lastasi täysin, mikä on hienoa. Voisitko koettaa ymmärtää vähän myös sukulaisia?

Joidenkin lasten kanssa auttaa se, että näistä sukulaisista jutellaan lapsen kanssa mukavia kotona, katsellaan heidän valokuviaan ja kerrotaan kuinka paljon he lapsesta tykkäävät. Otetaan joku sukulaisen antama lelu ja ihastellaan sitä ja muistellaan miten mummi tai täti antoi tämän sinulle kun olit ihan pieni jne.

Ennen tapaamista voi myös jutella kivaan sävyyn taas siitä, ketä pian tavataan ja voi myös ehdottaa lapselle, jos tämä vaikka moikkaisi tulijoita tai näyttäisi näille oman huoneensa tai mihin lapsi nyt sitten saattaisikin pystyä tuettuna. Jälkikäteen sitten isot kehut jos edes yritti.

Minulla oli äärimmäisen ujo esikoinen, joka pienin askelin tuettuna rohkaistui pikku hiljaa ja on nykyään tosi reipas ja avoin.

Äidin tehtävä on kasvattaa lapsensa, ei sukulaisensa.

Toisin toimiminen viestittää lapselle, että hänen tunteillaan ei ole niin väliä: sukulaiset saavat ne "rai skata" omien itsekkäiden mielihalujensa nimissä, ja äiti tukee ennemmin näiden sukulaisten haluja, kuin lapsensa. Se olisi kamalaa manipulointia, joka heikentäisi lapsen itsetuntoa. Sukulaisiin tutustumisen täytyy tapahtua lapsen ehdoilla, sitä on turha kiirehtiä pakottamalla tai hinnan maksaa lapsi, tavalla tai toisella. Aikusiten pitäisi olla kärsivällisempiä.

Sinä puolustat tietenkin lastasi!

"Annetaas Kyllikki-Kasperin nyt olla, jos hän ei halua syliin tulla!"

Mun tytär oli just tuollainen. Mummu väkisin yritti tehdä tykö, mutta lapsi halusi etäisyyttä ja tuli mun syliin. Annoin lapseni olla ujo, eikä tyttöä väkisin kukaan saanut ottaa syliinsä. Tytöstä kuoriutui aikaa myöden ihan sosiaalinen yksilö.

Ei tässä ole olennaista se, miksi lapsi on ujo, vaan se miten aikuiset kykenevät ottamaan hänet huomioon yksilönä.

Vierailija kirjoitti:

Lapsen oikeus on olla ujo. Ottaa päähän se, että ujous ajatellaan heti joksikin virheeksi. Hän kyllä rohkaistuu aikanaan sen verran, mitä tarvitsee. Jos joku on niin tollo, että tuosta loukkaantuu, niin ainoa jonka pitäisi tehdä itselleen jotain on juuri se loukkaantua.

Ne joita se ottaa päähän, ovat emotionaalisia r a i s ka a j i a.

On joskus kamalaa katsoa, kun joku vieras täti puuttuu vieraan lapsen käytökseen ihan väkisin ja muka hyvällä, tyyliin "näin se homma hoidetaan" - eikä MITÄÄN vuorovaikutustaitoa... Näyttää siltä, että he haluavat vain asettaa lapseen omat kuvitelmansa oikeassa olemisesta. Käyttävät lasta pelkkänä välineenä. Hyi.

Tämä ilmiö on hyvin samantapainen kuin tuo Vauvan tehtävä hoitaa isoäitiä? -ketjun dilemma. Lapsi ei ole arvokas omana itsenään vaan narsistisen mielihyvän tuojana ja sukulaiset katsovat oikeudekseen rikkoa lapsen (ja myös hänen vanhempiensa) rajoja ja itsemääräämisoikeutta tätä mielihyvää saadakseen. Kaikki tämä verhotaan lapsirakkauteen ja siihen, että sukulaiset haluavat tutustua lapseen. On jo korkea aika tuoda esiin se, että tässä ei todellakaan ole mistään tutustumisesta kyse, ei ole koskaan ollutkaan.

En usko, että tämä on ainoastaan suomalaiseen kulttuuriin liittyvä piirre. Ympäri maapalloa lapsia on vastuutettu aikuisten tunnetiloista ja lapsi on nähty jonakin, joka vastaa aikuisen tarpeisiin. On se tarve sitten tulla nähdyksi menestyjänä (vrt. tiikeriäidit) tai saada ehdotonta rakkautta, jotta voisi uskotella itselleen olevansa hyvä ihminen. Milloin muuten lapsivihamielisyydestä paasaajat keskittyisivät tähän käytös- ja asennoitumismalliin, joka on vammauttanut emotionaalisesti lukemattomia lapsia? Osuuko liian lähelle omaa pesää?

Up.

Pieni vauvakin on jo oma persoonansa ja hänellä on oma temperamentti. Ei voi ymmärtää että lapsen pitäisi olla joku tarveautomaatti aikuisille ihmisille. Lapsi saa olla lapsi eikä mikään välikappale aikuisten välisissä kahnauksissa ja jännitteissä. Vastuuta kanssakäymisestä ei voi siirtää lapselle.