Lue keskustelun säännöt.
Läheiset loukkaantuu ujolle pienelle lapselleni
11.12.2019 |
Minulla on ihan pieni lapsi, joka on kovin ujo. Hän ei pidä ollenkaan tilanteista, joissa joku ihminen (muu kuin meidän ihan ydinperheen väki) lähestyy häntä, vaikka se joku olisi periaatteessa tuttu. Eikä hän halua juurikaan kontaktia muihin ihmisiin kuin meidän oman perheen väkeen. Tai haluaa, kun saa rauhassa ensin tottua siihen ihmiseen, ja siihen voi mennä tunteja. Tai sitten sitä ihmistä pitää tavata joka päivä, jotta hänestä tulee lapselle todella tuttu ja läheinen, silloin lapsi viihtyy oikein hyvin tämän ihmisen kanssa ja on itse aktiivinen siinä vuorovaikutuksessa. Mutta esim. joku sukulainen, jota tavataan vain kerran pari kuussa, niin häntä lapsi ei hyväksy lähelleen ollenkaan. Kaikki tämä johtuu ujoudesta.
Mutta muutamat meidän läheiset (sukulaiset ja vastaavat) on nyt loukkaantuneet lapselle tästä, eivätkä enää halua tulla meille edes käymään tai kutsu luokseen. Eräs heistä ihan avoimesti suuttui pari viikkoa sitten kun lapsi ei halunnut päästää lähelleen. Minun mielestä se on aivan kohtuutonta, koska ei taapero ujoudelleen mitään voi ja aikuisten pitäisi ymmärtää asia eikä loukkaantua lapselle!
Mitä ihmettä teen? Olen näille ihmisille yrittänyt selittää tilannetta, mutta he eivät halua ymmärtää. Eikä minulla olisi yhtään jaksamista selvittää tällaisia aikuisten "lapsellisuuksia" heidän kanssaan, vaan haluan suojella lastani.
Tietenkin aina kannustan lasta uusissa tilanteissa ja ihmisten kanssa, mutta en pakota mihinkään.
Kommentit (63)
Täysin samaa mieltä kanssasi, ap. Jos aikuisen ego ei kestä sitä, että saa lähennellä taaperoa miten tykkää ja kokea siten itsensä hallitsevaksi & rakastettavaksi, se on heidän ongelmansa. Jätä heidät rauhaan aikuistumaan.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Nämä ihmiset - puutteellisetkin - ovat kuitenkin sukua lapsellesi. Sinua harmittaa nyt ja niin ilmeisesti heitäkin.
Jos haluat olla paras mahdollinen äiti lapsellesi, koetat niellä oman harmituksesi, järjestää kaikesta huolimatta tapaamisia ja yrität helpottaa tutustumista puolin ja toisin. Ei kannata antaa välien heiketä tällaisen vuoksi. Ymmärrät ja tuet lastasi täysin, mikä on hienoa. Voisitko koettaa ymmärtää vähän myös sukulaisia?
Joidenkin lasten kanssa auttaa se, että näistä sukulaisista jutellaan lapsen kanssa mukavia kotona, katsellaan heidän valokuviaan ja kerrotaan kuinka paljon he lapsesta tykkäävät. Otetaan joku sukulaisen antama lelu ja ihastellaan sitä ja muistellaan miten mummi tai täti antoi tämän sinulle kun olit ihan pieni jne.
Ennen tapaamista voi myös jutella kivaan sävyyn taas siitä, ketä pian tavataan ja voi myös ehdottaa lapselle, jos tämä vaikka moikkaisi tulijoita tai näyttäisi näille oman huoneensa tai mihin lapsi nyt sitten saattaisikin pystyä tuettuna. Jälkikäteen sitten isot kehut jos edes yritti.
Minulla oli äärimmäisen ujo esikoinen, joka pienin askelin tuettuna rohkaistui pikku hiljaa ja on nykyään tosi reipas ja avoin.
Miehen vanhemmat on eronnut ja hänen isänsä näkee meidän lapsia 1-3 kertaa vuodessa. Hän ei jostain syystä tule käymään eikä mekään siellä aina ehditä vierailla. Silti tämä pappa on hapan kun lapset eivät mielissään kerro juttujaan hänelle tai pienimmäinen vierastaa eikä anna edes koskea. Pitäisi vain ymmärtää että lapsiin täytyy luoda tietynlainen suhde että ansaitsee heidän luottamuksen ja kiintymyksen. Jotkut isovanhemmat vain luulee että kun tulee lapsenlapsia he automaattisesti rakastavat ja välittävät koska kyseessä on isovanhempi.
Pidä AP vain pintasi, sinä tunnet lapsesi ja tehtäväsi on turvallisesti rohkaista häntä eteenpäin. Kyllä hän varmasti jossain vaiheessa tulee ulos kuorestaan ja uskaltaa päästää ihmisiä lähemmäs itseään.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
En varmaan tapaisi enää näitä aikuisia jos eivät puhettasi ymmärrä. Siis oikeasti. Tai jos tapaisin niin harvemmin ja yksin. Ei sukulaisten kanssa ole pakko olla tekemisissä. Ja ärsyyntyjälle joskus pitää itsekin ihan suutahtaa takaisin.
Kyseessä on mm. lapsen isovanhemmat. Miten voi olla heitä tapaamatta enää, onko se oikein lapselle? Lapselle ei muodostu heihin mitään suhdetta, jos minä katkaisen välit. Ap
Ei ole oikein luovuttaa ja katkaista välejä tuollaisen vuoksi. Hyvä että itsekin tiedostat asian. Pidätkö itse näistä ihmisistä? Voiko olla että herkkä lapsi vaistoaa sinun tunteesi?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
En varmaan tapaisi enää näitä aikuisia jos eivät puhettasi ymmärrä. Siis oikeasti. Tai jos tapaisin niin harvemmin ja yksin. Ei sukulaisten kanssa ole pakko olla tekemisissä. Ja ärsyyntyjälle joskus pitää itsekin ihan suutahtaa takaisin.
Kyseessä on mm. lapsen isovanhemmat. Miten voi olla heitä tapaamatta enää, onko se oikein lapselle? Lapselle ei muodostu heihin mitään suhdetta, jos minä katkaisen välit. Ap
Ei ole oikein luovuttaa ja katkaista välejä tuollaisen vuoksi. Hyvä että itsekin tiedostat asian. Pidätkö itse näistä ihmisistä? Voiko olla että herkkä lapsi vaistoaa sinun tunteesi?
Lapsi reagoi samalla tavalla kaikkiin ihmisiin, joita emme tapaa lähes päivittäin. Kyse ei ole minun asenteesta. Ap
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Et kai sinä voi aikuisia ihmisiä, kuten lastakaan, muuttaa muuksi kuin ovat?
Pienet ei muista harvemmin nähtyjä ihmisiä. Meidän lasten isovanhemmat asuvat satojen kilometrien päässä. Kun lapset olivat pieniä, me harrastimme paljon sitä että pidimme puhumalla ja valokuvia katselemalla yllä muistikuvaa isovanhemmista, jotka rakastavat lasta tosi paljon ja ajattelevat häntä jatkuvasti. Puhelimessa puhuimme myös kaiutinpuheluja niin että lapset sai kuunnella ja halutessaan osallistua.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Yllätys että suomalaiset pahoittaa mielensä tästäkin. :)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
En varmaan tapaisi enää näitä aikuisia jos eivät puhettasi ymmärrä. Siis oikeasti. Tai jos tapaisin niin harvemmin ja yksin. Ei sukulaisten kanssa ole pakko olla tekemisissä. Ja ärsyyntyjälle joskus pitää itsekin ihan suutahtaa takaisin.
Kyseessä on mm. lapsen isovanhemmat. Miten voi olla heitä tapaamatta enää, onko se oikein lapselle? Lapselle ei muodostu heihin mitään suhdetta, jos minä katkaisen välit. Ap
Ei ole oikein luovuttaa ja katkaista välejä tuollaisen vuoksi. Hyvä että itsekin tiedostat asian. Pidätkö itse näistä ihmisistä? Voiko olla että herkkä lapsi vaistoaa sinun tunteesi?
Lapsi reagoi samalla tavalla kaikkiin ihmisiin, joita emme tapaa lähes päivittäin. Kyse ei ole minun asenteesta. Ap
No vieraampien kanssahan tuosta ei ole mitään haittaa. Koeta tsempata niiden tärkeimpien suhteen että pysytte väleissä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Miksi hän on niin ujo ja pelokas? Ettekö ole sosiaalistaneet häntä?
Ei hyvin mene, kun aikuiset ihmiset loukkaantuvat taaperon vierastamisesta. Olen samaa mieltä erään toisen kirjoittajan kanssa, joka totesi, että manipulointiahan tuo on selkeästi. Sukulaiset luoneet haavekuvan epärealistisen reippaasta superlapsesta ja nyt osoittavat mieltään, kun sukulaislapsesta ei tullutkaan heidän halujensa mukaista mittatilausmukulaa.
Minulla vähän samanmoisia kokemuksia omasta lapsuudestani ja syyksi kerrottiin se, että kun ne niin kovasti tykkäävät lapsista, että niille tulee paha mieli kuin sinä aina lähdet pois. Eli lapsen tehtävä olisi ollut olla aikuisten tarpeiden tyydyttäjä. Tämä on sangen yleistä vielä nykyään. Useimmiten nämä "lapsirakkaat" eivät ollenkaan välitä lapsesta omana itsenään vaan ainoastaan siitä, mitä he itse saavat irti kanssakäymisestä lapsen kanssa. Lapsen tunteilla ja tarpeilla nyt ei ole niin väliä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Ei hyvin mene, kun aikuiset ihmiset loukkaantuvat taaperon vierastamisesta. Olen samaa mieltä erään toisen kirjoittajan kanssa, joka totesi, että manipulointiahan tuo on selkeästi. Sukulaiset luoneet haavekuvan epärealistisen reippaasta superlapsesta ja nyt osoittavat mieltään, kun sukulaislapsesta ei tullutkaan heidän halujensa mukaista mittatilausmukulaa.
Minulla vähän samanmoisia kokemuksia omasta lapsuudestani ja syyksi kerrottiin se, että kun ne niin kovasti tykkäävät lapsista, että niille tulee paha mieli kuin sinä aina lähdet pois. Eli lapsen tehtävä olisi ollut olla aikuisten tarpeiden tyydyttäjä. Tämä on sangen yleistä vielä nykyään. Useimmiten nämä "lapsirakkaat" eivät ollenkaan välitä lapsesta omana itsenään vaan ainoastaan siitä, mitä he itse saavat irti kanssakäymisestä lapsen kanssa. Lapsen tunteilla ja tarpeilla nyt ei ole niin väliä.
Juu, ei aikuisetkaan täydellisiä ole. Jotkut aika urpojakin. Silti mä olen halunnut pitää välit kunnossa lapsen sukulaisiin, vaikka monta kertaa olen ajatellut että on se tuokin...
Ei kai siinä muuta voi kuin yrittää mahdollisimman hyvässä hengessä auttaa molempia osapuolia niin että tutustuisivat ja kiintyisivät toisiinsa. On sekin lapselle ankeaa tajuta myöhemmin, että hän on isovanhemmille itse asiassa aika yhdentekevä. Ja niin siinä voi käydä jos nyt lakkaavat tapaamasta.
Pieniin lapsiin yleensä kiinnytään syvemmin ja se sitten kestää koko elämän - kunhan ne sukulaiset vain saavat tilaisuuden. Eihän se kaikilta aikuisiltakaan luonnostaan tule, että lapsenlapsi tuntuu ihanalta ja läheiseltä. Tarvitaan aikaa, tilaa ja kärsivällisyyttä.
Tunnistan tilanteen lapsuudestani, vaikka olen jo lähes kuusikymppinen. Olin hyvin arka ja ujo lapsena, ja olin suorastaan kauhuissani, jos minua yritettiin pakottaa olemaan reipas ja avoin vieraiden seurassa. Mutta kun en kyennyt. Minua ei tosin kannustettu, eikä tuettu mitenkään, vaan tulin aina heitetyksi suoraan sudenluolaan. Vanhemmat olivat lähinnä pettyneitä ja ivallisia, kun en vastannut heidän odotuksiaan. Kasvoin pakotettuna reippaaksi, koska luulin olevani jotenkin viallinen. Ensimmäiset muistikuvat tästä ovat ajalta, kun olin noin neljä -
viisivuotias.
Aikuisena olen tajunnut olevani introvertti. En kaipaa suuriin ihmismassoihin, vaan sellaisiin tilanteisiin joutuminen lähinnä uuvuttaa, ja haluan olla hetken omissa oloissani.
Minulla arkuus johtui enemmän siitä, että pelkäsin isääni valtavasti, eikä äidiltäkään tullut mitään tukea tai apua.
Anna ap sukulaisten suuttua ihan rauhassa. Lapsi kärsii enemmän siitä, jos häntä yritetään pakottaa johonkin, jota hän ei hallitse.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Olen nyt jo 50-vuotias mutta lapsena olin super-ujo ja pelkäsin ihan kauhuun saakka aikuisia ja jopa vieraita lapsia. Tietenkään sitä ei hyväksytty vaan jatkuvasti ärähdeltiin että pitää olla reipas, ja muistan elävästi monet yksittäiset kerrat kun juoksin pakoon näitä vihaisia aikuisia. Kävimme paljon yhdistysten tilaisuuksissa vanhempieni kanssa eli sosiaalisia kontakteja oli suht paljon. Tämä ei kuitenkaan auttanut asiaa yhtään vaan päin vastoin koin lapsuuteni tältä osin hyvin ahdistavaksi.
Oma neuvoni on että älä katkaise välejä kehenkään mutta selitä joka kerta asia 'rautalankatyyliin' typerille sukulaisille. Jos tilanne käy lapsen kannalta sietämättömäksi, välttele tapaamisia. Hyvä että ymmärrät ja suojelet lastasi.
Aikuiset voivat olla välillä todella lapsellisia. Sinun ei tarvitse pitää tuollaisiin ihmisiin yhteyttä.
Jos nämä henkilöt avoimesti suuttuvat lapselle/lapsen läsnäollessa siitä, ettei lapsi ole ”oikeanlainen”, eli täytä heidän narsistisia unelmiaan, harkitsisin kyllä vakavasti yhteydenpidon rajoittamista. Jossain kohtaa menee sekin raja, jonka ylityttyä suhteen ylläpitäminen väkisin tulee olemaan haitallisempaa kuin sen puuttuminen.. Mahdotonta tietysti näin ulkopuolisena ja pelkästään keskustelupalstan viestien perusteella arvioida tilanteen todellista vakavuutta.
Meidän lasten mummo ja vaari. Eivät välittäneet tavata lapsiaan, mutta sitten suuttuvat, kun ne ujostelee ja vierastaa teini-iässä, jolloin muutenkin tahtoo nuoret olla hieman sulkeutuneita ja äreitä. Ja lapsen hiljaisella äänellä lausuttua tervehdystäkään ei kuulla, ja suututaan siitä kun ei tervehditä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Noiden sukulaisten käytös on törkeää ja lapselle vahingollista. Pieni oppii jo taaperona, että hän on vääränlainen :(
Sinuna puhuisin asiasta heille yhden kerran asiallisesti, että kyse on lapsen luonteesta, on äärimmäisen tärkeää että lapsi saa olla oma itsensä, ja ET hyväksy minkäänlaista murjottamista/mielenosoittamista jne. Jos he pyytävät anteeksi käyttäytymistään ja lupaavat korjata sitä, voitte kokeilla tavata, mutta jos taas alkavat esittää loukkaantumista, lopeta tapaaminen äläkä tapaa heitä piiiitkään aikaan. Sama jos.eivät tajua toimineensa väärin.
Lapsesi on täysin normaali. Minulla oli 1/3 lapsesta samanlainen. Nyt 11v hän on sosiaalisesti taitava ja hänellä on paljon kavereita, pärjää hyvin aikuisten kanssa. Häntä ei syyllistetty ja painostettu pienenä.
Kiitos tästä kommentista! Tajusin viestistäsi, että kyse ei ole edes välttämättä siitä, että he olisivat oikeasti loukkaantuneet vaan ehkä jostain manipuloinnista tai mielenosoittamisesta (ehkä minulle?). Ap
Onko teillä kuitenkaan näiden sukulaisten kanssa välit ihan kunnossa, jos epäilet että he haluavat osoittaa mieltään sinulle?
Ap kysyi neuvoja siihen, mitä tehdä syyllistäville ja murjottaville sukulaisille, ei siihen, miten sosiaalistaa lasta (mitä hän selvästi tekee aivan asiallisesti).