Avioeron hakemiseen pitäisi olla jokin todistettava syy

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ennen vanhaan, kun syitä vaaditiin, oli se armotonta riitelyä. Se on turhaa. 

Mutta siitä olen samaa mieltä, että jos avioero tai avoero olisi hankalampi saada, niin ihmiset miettisivät tarkempaan, kenen kanssa menee yhteen ja eritoten: kenen kanssa tekee lapsia. Ei tulisi turhia eroja, kun ei olla alun alkaenkaan oltu tosissaan asiassa. 

Ja sun mielestä olisi parempi että ihmiset pakotettaisiin jäämään paskoihin parisuhteisiin, tai syyttelemään toisiaan oikeudessa ja hankkimaan todistajia siihen riitaan? Ihmiset eivät miettisi yhtään sen enempää lasten tekoa, kaikki vain kärsisivät enemmän huonoissa perheissä.

Luitko ollenkaan ensimmäistä riviäni? Juurihan siinä totean, että riitely on turhaa. 

Minä olen itsekin eronnut. Syynä ei ollut "huono perhe" meidän lapsillemme. Lastemme ongelmat alkoivat vasta eron jälkeen, ovat itsekin näin sanoneet. Toinen masentui erittäin pahasti. Se on pidempi tarina, miksi näin kävi, mutta uskallan väittää, että jos olisimme jääneet yhteen, olisimme yhdessä voineet auttaa lastamme paremmin. 

Itse toivon, että vanhemmat olisivat eronneet minun ollessa pieniä, koska ei olisi sentään tarvinnut katsella sitä helvettiä mikä heidän välillä oli ja on yhä. Joudun vielä aikuisenakin olemaan heidän välissä ja olen yhä masentunut.

Meidän välillä ei ollut helvettiä. Oli seksiä viikottain, oli aamu/ilta/tulo/lähtöpusut. Oli perheen yhteisiä harrastuksia. Riitelyäkään ei ollut kuin pari kertaa vuodessa. 

Lapsen näkökulmasta meidän eromme oli täysin turha. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ennen vanhaan, kun syitä vaaditiin, oli se armotonta riitelyä. Se on turhaa. 

Mutta siitä olen samaa mieltä, että jos avioero tai avoero olisi hankalampi saada, niin ihmiset miettisivät tarkempaan, kenen kanssa menee yhteen ja eritoten: kenen kanssa tekee lapsia. Ei tulisi turhia eroja, kun ei olla alun alkaenkaan oltu tosissaan asiassa. 

Ja sun mielestä olisi parempi että ihmiset pakotettaisiin jäämään paskoihin parisuhteisiin, tai syyttelemään toisiaan oikeudessa ja hankkimaan todistajia siihen riitaan? Ihmiset eivät miettisi yhtään sen enempää lasten tekoa, kaikki vain kärsisivät enemmän huonoissa perheissä.

Luitko ollenkaan ensimmäistä riviäni? Juurihan siinä totean, että riitely on turhaa. 

Minä olen itsekin eronnut. Syynä ei ollut "huono perhe" meidän lapsillemme. Lastemme ongelmat alkoivat vasta eron jälkeen, ovat itsekin näin sanoneet. Toinen masentui erittäin pahasti. Se on pidempi tarina, miksi näin kävi, mutta uskallan väittää, että jos olisimme jääneet yhteen, olisimme yhdessä voineet auttaa lastamme paremmin. 

Joudutte siis huonosti etonne. Kyllä siihen oli ihan selkeät syyt, että tekin erositte. Jälkikäteen ei voi sanoa, että olisiko eri ratkaisu tuottanut sen suurempaa onnea. Ongelmat vaan olisi olleet erilaisia kuin tässä ratkaisussa.

Ei, ei eroa hoidettu huonosti. Vaan ongelma oli se, että avioliitossa minä olin puskurina isän ja pojan välissä. Kun minua ei enää ollut, niin siitä seurasi yhtä sun toista. 

Ehkä ongelmat olisivat jatkuneet, mutta minä olisin kantanut ne. Ei lapsi. 

Kuvitteletko todella, että asiat olisivat paremmin, jos teidät olisi pakotettu pysymään yhdessä? Et yhtään tajua mitä lisäongelmia siitä olisi seurannut?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ennen vanhaan, kun syitä vaaditiin, oli se armotonta riitelyä. Se on turhaa. 

Mutta siitä olen samaa mieltä, että jos avioero tai avoero olisi hankalampi saada, niin ihmiset miettisivät tarkempaan, kenen kanssa menee yhteen ja eritoten: kenen kanssa tekee lapsia. Ei tulisi turhia eroja, kun ei olla alun alkaenkaan oltu tosissaan asiassa. 

Ja sun mielestä olisi parempi että ihmiset pakotettaisiin jäämään paskoihin parisuhteisiin, tai syyttelemään toisiaan oikeudessa ja hankkimaan todistajia siihen riitaan? Ihmiset eivät miettisi yhtään sen enempää lasten tekoa, kaikki vain kärsisivät enemmän huonoissa perheissä.

Luitko ollenkaan ensimmäistä riviäni? Juurihan siinä totean, että riitely on turhaa. 

Minä olen itsekin eronnut. Syynä ei ollut "huono perhe" meidän lapsillemme. Lastemme ongelmat alkoivat vasta eron jälkeen, ovat itsekin näin sanoneet. Toinen masentui erittäin pahasti. Se on pidempi tarina, miksi näin kävi, mutta uskallan väittää, että jos olisimme jääneet yhteen, olisimme yhdessä voineet auttaa lastamme paremmin. 

Itse toivon, että vanhemmat olisivat eronneet minun ollessa pieniä, koska ei olisi sentään tarvinnut katsella sitä helvettiä mikä heidän välillä oli ja on yhä. Joudun vielä aikuisenakin olemaan heidän välissä ja olen yhä masentunut.

Meidän välillä ei ollut helvettiä. Oli seksiä viikottain, oli aamu/ilta/tulo/lähtöpusut. Oli perheen yhteisiä harrastuksia. Riitelyäkään ei ollut kuin pari kertaa vuodessa. 

Lapsen näkökulmasta meidän eromme oli täysin turha. 

Mutta jos teidät olisi pakotettu pysymään yhdessä, suhteenne olisi väistämättä huonontunut, ja se olisi heijastunut myös lapseen.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ennen vanhaan, kun syitä vaaditiin, oli se armotonta riitelyä. Se on turhaa. 

Mutta siitä olen samaa mieltä, että jos avioero tai avoero olisi hankalampi saada, niin ihmiset miettisivät tarkempaan, kenen kanssa menee yhteen ja eritoten: kenen kanssa tekee lapsia. Ei tulisi turhia eroja, kun ei olla alun alkaenkaan oltu tosissaan asiassa. 

Ja sun mielestä olisi parempi että ihmiset pakotettaisiin jäämään paskoihin parisuhteisiin, tai syyttelemään toisiaan oikeudessa ja hankkimaan todistajia siihen riitaan? Ihmiset eivät miettisi yhtään sen enempää lasten tekoa, kaikki vain kärsisivät enemmän huonoissa perheissä.

Luitko ollenkaan ensimmäistä riviäni? Juurihan siinä totean, että riitely on turhaa. 

Minä olen itsekin eronnut. Syynä ei ollut "huono perhe" meidän lapsillemme. Lastemme ongelmat alkoivat vasta eron jälkeen, ovat itsekin näin sanoneet. Toinen masentui erittäin pahasti. Se on pidempi tarina, miksi näin kävi, mutta uskallan väittää, että jos olisimme jääneet yhteen, olisimme yhdessä voineet auttaa lastamme paremmin. 

Joudutte siis huonosti etonne. Kyllä siihen oli ihan selkeät syyt, että tekin erositte. Jälkikäteen ei voi sanoa, että olisiko eri ratkaisu tuottanut sen suurempaa onnea. Ongelmat vaan olisi olleet erilaisia kuin tässä ratkaisussa.

Ei, ei eroa hoidettu huonosti. Vaan ongelma oli se, että avioliitossa minä olin puskurina isän ja pojan välissä. Kun minua ei enää ollut, niin siitä seurasi yhtä sun toista. 

Ehkä ongelmat olisivat jatkuneet, mutta minä olisin kantanut ne. Ei lapsi. 

Kuvitteletko todella, että asiat olisivat paremmin, jos teidät olisi pakotettu pysymään yhdessä? Et yhtään tajua mitä lisäongelmia siitä olisi seurannut?

Kyllä, ongelmia olisi seurannut pakottamisesta. Mutta minä olen niin naiivi, että uskon pariterapiaan... 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ennen vanhaan, kun syitä vaaditiin, oli se armotonta riitelyä. Se on turhaa. 

Mutta siitä olen samaa mieltä, että jos avioero tai avoero olisi hankalampi saada, niin ihmiset miettisivät tarkempaan, kenen kanssa menee yhteen ja eritoten: kenen kanssa tekee lapsia. Ei tulisi turhia eroja, kun ei olla alun alkaenkaan oltu tosissaan asiassa. 

Ja sun mielestä olisi parempi että ihmiset pakotettaisiin jäämään paskoihin parisuhteisiin, tai syyttelemään toisiaan oikeudessa ja hankkimaan todistajia siihen riitaan? Ihmiset eivät miettisi yhtään sen enempää lasten tekoa, kaikki vain kärsisivät enemmän huonoissa perheissä.

Luitko ollenkaan ensimmäistä riviäni? Juurihan siinä totean, että riitely on turhaa. 

Minä olen itsekin eronnut. Syynä ei ollut "huono perhe" meidän lapsillemme. Lastemme ongelmat alkoivat vasta eron jälkeen, ovat itsekin näin sanoneet. Toinen masentui erittäin pahasti. Se on pidempi tarina, miksi näin kävi, mutta uskallan väittää, että jos olisimme jääneet yhteen, olisimme yhdessä voineet auttaa lastamme paremmin. 

Joudutte siis huonosti etonne. Kyllä siihen oli ihan selkeät syyt, että tekin erositte. Jälkikäteen ei voi sanoa, että olisiko eri ratkaisu tuottanut sen suurempaa onnea. Ongelmat vaan olisi olleet erilaisia kuin tässä ratkaisussa.

Ei, ei eroa hoidettu huonosti. Vaan ongelma oli se, että avioliitossa minä olin puskurina isän ja pojan välissä. Kun minua ei enää ollut, niin siitä seurasi yhtä sun toista. 

Ehkä ongelmat olisivat jatkuneet, mutta minä olisin kantanut ne. Ei lapsi. 

Veikkaanpa että avioliitto ei olisi auttanut. Puskurit murtuu kun lapsi kasvaa ja tietyssä iässä se olisi joka tapauksessa tapahtunut.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ennen vanhaan, kun syitä vaaditiin, oli se armotonta riitelyä. Se on turhaa. 

Mutta siitä olen samaa mieltä, että jos avioero tai avoero olisi hankalampi saada, niin ihmiset miettisivät tarkempaan, kenen kanssa menee yhteen ja eritoten: kenen kanssa tekee lapsia. Ei tulisi turhia eroja, kun ei olla alun alkaenkaan oltu tosissaan asiassa. 

Ja sun mielestä olisi parempi että ihmiset pakotettaisiin jäämään paskoihin parisuhteisiin, tai syyttelemään toisiaan oikeudessa ja hankkimaan todistajia siihen riitaan? Ihmiset eivät miettisi yhtään sen enempää lasten tekoa, kaikki vain kärsisivät enemmän huonoissa perheissä.

Luitko ollenkaan ensimmäistä riviäni? Juurihan siinä totean, että riitely on turhaa. 

Minä olen itsekin eronnut. Syynä ei ollut "huono perhe" meidän lapsillemme. Lastemme ongelmat alkoivat vasta eron jälkeen, ovat itsekin näin sanoneet. Toinen masentui erittäin pahasti. Se on pidempi tarina, miksi näin kävi, mutta uskallan väittää, että jos olisimme jääneet yhteen, olisimme yhdessä voineet auttaa lastamme paremmin. 

Joudutte siis huonosti etonne. Kyllä siihen oli ihan selkeät syyt, että tekin erositte. Jälkikäteen ei voi sanoa, että olisiko eri ratkaisu tuottanut sen suurempaa onnea. Ongelmat vaan olisi olleet erilaisia kuin tässä ratkaisussa.

Ei, ei eroa hoidettu huonosti. Vaan ongelma oli se, että avioliitossa minä olin puskurina isän ja pojan välissä. Kun minua ei enää ollut, niin siitä seurasi yhtä sun toista. 

Ehkä ongelmat olisivat jatkuneet, mutta minä olisin kantanut ne. Ei lapsi. 

Veikkaanpa että avioliitto ei olisi auttanut. Puskurit murtuu kun lapsi kasvaa ja tietyssä iässä se olisi joka tapauksessa tapahtunut.

Olet tuossa oikeassa, mutta siihenhän se pariterapiakin perustuu, että tilanteissa on kolmas ihminen, joka tasapainottelee, estää riitelemästä, huolehtii että molemmat saavat puheenvuoron, sanoittaa riitaa uudelleen yms. 

Uskon, että minä olisin ollut isän ja pojan välissä juuri tuo henkilö. Tasapainottanut niitä pahimpia karikoita. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ennen vanhaan, kun syitä vaaditiin, oli se armotonta riitelyä. Se on turhaa. 

Mutta siitä olen samaa mieltä, että jos avioero tai avoero olisi hankalampi saada, niin ihmiset miettisivät tarkempaan, kenen kanssa menee yhteen ja eritoten: kenen kanssa tekee lapsia. Ei tulisi turhia eroja, kun ei olla alun alkaenkaan oltu tosissaan asiassa. 

Ja sun mielestä olisi parempi että ihmiset pakotettaisiin jäämään paskoihin parisuhteisiin, tai syyttelemään toisiaan oikeudessa ja hankkimaan todistajia siihen riitaan? Ihmiset eivät miettisi yhtään sen enempää lasten tekoa, kaikki vain kärsisivät enemmän huonoissa perheissä.

Luitko ollenkaan ensimmäistä riviäni? Juurihan siinä totean, että riitely on turhaa. 

Minä olen itsekin eronnut. Syynä ei ollut "huono perhe" meidän lapsillemme. Lastemme ongelmat alkoivat vasta eron jälkeen, ovat itsekin näin sanoneet. Toinen masentui erittäin pahasti. Se on pidempi tarina, miksi näin kävi, mutta uskallan väittää, että jos olisimme jääneet yhteen, olisimme yhdessä voineet auttaa lastamme paremmin. 

Joudutte siis huonosti etonne. Kyllä siihen oli ihan selkeät syyt, että tekin erositte. Jälkikäteen ei voi sanoa, että olisiko eri ratkaisu tuottanut sen suurempaa onnea. Ongelmat vaan olisi olleet erilaisia kuin tässä ratkaisussa.

Ei, ei eroa hoidettu huonosti. Vaan ongelma oli se, että avioliitossa minä olin puskurina isän ja pojan välissä. Kun minua ei enää ollut, niin siitä seurasi yhtä sun toista. 

Ehkä ongelmat olisivat jatkuneet, mutta minä olisin kantanut ne. Ei lapsi. 

Kuvitteletko todella, että asiat olisivat paremmin, jos teidät olisi pakotettu pysymään yhdessä? Et yhtään tajua mitä lisäongelmia siitä olisi seurannut?

Kyllä, ongelmia olisi seurannut pakottamisesta. Mutta minä olen niin naiivi, että uskon pariterapiaan... 

Aika vahva on uskosi pariterapiaan. Oletko koskaan ollut sellaisessa? Minä olen, ja se auttoi eroamaan paremmissa väleissä. Sen sijaan se ei tehnyt asioita, joita toinen osapuoli ei halunnut muutenkaan tehdä.

Fakta kuitenkin on, että avioero on lapselle ihan aina trauma. Se on tarpeellinen siinä vaiheessa jos kotona on väkivaltaa tms, mutta se ei ole tarpeellinen vanhempien yoloilujen tai “rakkauden loppumisen” takia. Aikuisten pitäisi osata hoitaa suhdettaan niin ettei tule mitään rakkauden loppumisia.

Siihen en ota kantaa olisiko avioerojen hankaloittaminen jotenkin niitä vähentävä tekijä.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ennen vanhaan, kun syitä vaaditiin, oli se armotonta riitelyä. Se on turhaa. 

Mutta siitä olen samaa mieltä, että jos avioero tai avoero olisi hankalampi saada, niin ihmiset miettisivät tarkempaan, kenen kanssa menee yhteen ja eritoten: kenen kanssa tekee lapsia. Ei tulisi turhia eroja, kun ei olla alun alkaenkaan oltu tosissaan asiassa. 

Ja sun mielestä olisi parempi että ihmiset pakotettaisiin jäämään paskoihin parisuhteisiin, tai syyttelemään toisiaan oikeudessa ja hankkimaan todistajia siihen riitaan? Ihmiset eivät miettisi yhtään sen enempää lasten tekoa, kaikki vain kärsisivät enemmän huonoissa perheissä.

Luitko ollenkaan ensimmäistä riviäni? Juurihan siinä totean, että riitely on turhaa. 

Minä olen itsekin eronnut. Syynä ei ollut "huono perhe" meidän lapsillemme. Lastemme ongelmat alkoivat vasta eron jälkeen, ovat itsekin näin sanoneet. Toinen masentui erittäin pahasti. Se on pidempi tarina, miksi näin kävi, mutta uskallan väittää, että jos olisimme jääneet yhteen, olisimme yhdessä voineet auttaa lastamme paremmin. 

Joudutte siis huonosti etonne. Kyllä siihen oli ihan selkeät syyt, että tekin erositte. Jälkikäteen ei voi sanoa, että olisiko eri ratkaisu tuottanut sen suurempaa onnea. Ongelmat vaan olisi olleet erilaisia kuin tässä ratkaisussa.

Ei, ei eroa hoidettu huonosti. Vaan ongelma oli se, että avioliitossa minä olin puskurina isän ja pojan välissä. Kun minua ei enää ollut, niin siitä seurasi yhtä sun toista. 

Ehkä ongelmat olisivat jatkuneet, mutta minä olisin kantanut ne. Ei lapsi. 

Kuvitteletko todella, että asiat olisivat paremmin, jos teidät olisi pakotettu pysymään yhdessä? Et yhtään tajua mitä lisäongelmia siitä olisi seurannut?

Kyllä, ongelmia olisi seurannut pakottamisesta. Mutta minä olen niin naiivi, että uskon pariterapiaan... 

Aika vahva on uskosi pariterapiaan. Oletko koskaan ollut sellaisessa? Minä olen, ja se auttoi eroamaan paremmissa väleissä. Sen sijaan se ei tehnyt asioita, joita toinen osapuoli ei halunnut muutenkaan tehdä.

Minun vanhempani olivat pariterapeutteja. Tiedän siitä paljon. 

Ei se tietenkään auta, ellei molemmilla ole tahtoa. Se onkin ainoa epäselvä asia tässä: olisiko miehellä ollut tahtoa? Uskon, että tahdolla tehdään ihmeitä. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ennen vanhaan, kun syitä vaaditiin, oli se armotonta riitelyä. Se on turhaa. 

Mutta siitä olen samaa mieltä, että jos avioero tai avoero olisi hankalampi saada, niin ihmiset miettisivät tarkempaan, kenen kanssa menee yhteen ja eritoten: kenen kanssa tekee lapsia. Ei tulisi turhia eroja, kun ei olla alun alkaenkaan oltu tosissaan asiassa. 

Ja sun mielestä olisi parempi että ihmiset pakotettaisiin jäämään paskoihin parisuhteisiin, tai syyttelemään toisiaan oikeudessa ja hankkimaan todistajia siihen riitaan? Ihmiset eivät miettisi yhtään sen enempää lasten tekoa, kaikki vain kärsisivät enemmän huonoissa perheissä.

Luitko ollenkaan ensimmäistä riviäni? Juurihan siinä totean, että riitely on turhaa. 

Minä olen itsekin eronnut. Syynä ei ollut "huono perhe" meidän lapsillemme. Lastemme ongelmat alkoivat vasta eron jälkeen, ovat itsekin näin sanoneet. Toinen masentui erittäin pahasti. Se on pidempi tarina, miksi näin kävi, mutta uskallan väittää, että jos olisimme jääneet yhteen, olisimme yhdessä voineet auttaa lastamme paremmin. 

Joudutte siis huonosti etonne. Kyllä siihen oli ihan selkeät syyt, että tekin erositte. Jälkikäteen ei voi sanoa, että olisiko eri ratkaisu tuottanut sen suurempaa onnea. Ongelmat vaan olisi olleet erilaisia kuin tässä ratkaisussa.

Ei, ei eroa hoidettu huonosti. Vaan ongelma oli se, että avioliitossa minä olin puskurina isän ja pojan välissä. Kun minua ei enää ollut, niin siitä seurasi yhtä sun toista. 

Ehkä ongelmat olisivat jatkuneet, mutta minä olisin kantanut ne. Ei lapsi. 

Veikkaanpa että avioliitto ei olisi auttanut. Puskurit murtuu kun lapsi kasvaa ja tietyssä iässä se olisi joka tapauksessa tapahtunut.

Olet tuossa oikeassa, mutta siihenhän se pariterapiakin perustuu, että tilanteissa on kolmas ihminen, joka tasapainottelee, estää riitelemästä, huolehtii että molemmat saavat puheenvuoron, sanoittaa riitaa uudelleen yms. 

Uskon, että minä olisin ollut isän ja pojan välissä juuri tuo henkilö. Tasapainottanut niitä pahimpia karikoita. 

Tuollaiset roolien ottamisen liittyy sairaisiin perhekuvioihin. Niissä eläminen on aina haitallista lapselle.

Terapeutti on puolueeton ammattilainen, kun taas perheessä tasapainoilijan roolin ottaja toimii omista ongelmistaan käsin.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ennen vanhaan, kun syitä vaaditiin, oli se armotonta riitelyä. Se on turhaa. 

Mutta siitä olen samaa mieltä, että jos avioero tai avoero olisi hankalampi saada, niin ihmiset miettisivät tarkempaan, kenen kanssa menee yhteen ja eritoten: kenen kanssa tekee lapsia. Ei tulisi turhia eroja, kun ei olla alun alkaenkaan oltu tosissaan asiassa. 

Ja sun mielestä olisi parempi että ihmiset pakotettaisiin jäämään paskoihin parisuhteisiin, tai syyttelemään toisiaan oikeudessa ja hankkimaan todistajia siihen riitaan? Ihmiset eivät miettisi yhtään sen enempää lasten tekoa, kaikki vain kärsisivät enemmän huonoissa perheissä.

Luitko ollenkaan ensimmäistä riviäni? Juurihan siinä totean, että riitely on turhaa. 

Minä olen itsekin eronnut. Syynä ei ollut "huono perhe" meidän lapsillemme. Lastemme ongelmat alkoivat vasta eron jälkeen, ovat itsekin näin sanoneet. Toinen masentui erittäin pahasti. Se on pidempi tarina, miksi näin kävi, mutta uskallan väittää, että jos olisimme jääneet yhteen, olisimme yhdessä voineet auttaa lastamme paremmin. 

Joudutte siis huonosti etonne. Kyllä siihen oli ihan selkeät syyt, että tekin erositte. Jälkikäteen ei voi sanoa, että olisiko eri ratkaisu tuottanut sen suurempaa onnea. Ongelmat vaan olisi olleet erilaisia kuin tässä ratkaisussa.

Ei, ei eroa hoidettu huonosti. Vaan ongelma oli se, että avioliitossa minä olin puskurina isän ja pojan välissä. Kun minua ei enää ollut, niin siitä seurasi yhtä sun toista. 

Ehkä ongelmat olisivat jatkuneet, mutta minä olisin kantanut ne. Ei lapsi. 

Kuvitteletko todella, että asiat olisivat paremmin, jos teidät olisi pakotettu pysymään yhdessä? Et yhtään tajua mitä lisäongelmia siitä olisi seurannut?

Kyllä, ongelmia olisi seurannut pakottamisesta. Mutta minä olen niin naiivi, että uskon pariterapiaan... 

Olet naiivi. Pariterapialla ei saada ihmistä rakastamaan toista eikä haluamaan olla parisuhteessa. Jos toinen haluaa lähteä, miksi se pitäisi pakottaa jäämään? Olisitko itse onnellinen, jos tietäisit, että puolisosi on kanssasi vain sen takia, että hänen on lapsen takia tai lain pakottamana oltava siinä?

Musta silmä vai?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ennen vanhaan, kun syitä vaaditiin, oli se armotonta riitelyä. Se on turhaa. 

Mutta siitä olen samaa mieltä, että jos avioero tai avoero olisi hankalampi saada, niin ihmiset miettisivät tarkempaan, kenen kanssa menee yhteen ja eritoten: kenen kanssa tekee lapsia. Ei tulisi turhia eroja, kun ei olla alun alkaenkaan oltu tosissaan asiassa. 

Ja sun mielestä olisi parempi että ihmiset pakotettaisiin jäämään paskoihin parisuhteisiin, tai syyttelemään toisiaan oikeudessa ja hankkimaan todistajia siihen riitaan? Ihmiset eivät miettisi yhtään sen enempää lasten tekoa, kaikki vain kärsisivät enemmän huonoissa perheissä.

Luitko ollenkaan ensimmäistä riviäni? Juurihan siinä totean, että riitely on turhaa. 

Minä olen itsekin eronnut. Syynä ei ollut "huono perhe" meidän lapsillemme. Lastemme ongelmat alkoivat vasta eron jälkeen, ovat itsekin näin sanoneet. Toinen masentui erittäin pahasti. Se on pidempi tarina, miksi näin kävi, mutta uskallan väittää, että jos olisimme jääneet yhteen, olisimme yhdessä voineet auttaa lastamme paremmin. 

Joudutte siis huonosti etonne. Kyllä siihen oli ihan selkeät syyt, että tekin erositte. Jälkikäteen ei voi sanoa, että olisiko eri ratkaisu tuottanut sen suurempaa onnea. Ongelmat vaan olisi olleet erilaisia kuin tässä ratkaisussa.

Ei, ei eroa hoidettu huonosti. Vaan ongelma oli se, että avioliitossa minä olin puskurina isän ja pojan välissä. Kun minua ei enää ollut, niin siitä seurasi yhtä sun toista. 

Ehkä ongelmat olisivat jatkuneet, mutta minä olisin kantanut ne. Ei lapsi. 

Veikkaanpa että avioliitto ei olisi auttanut. Puskurit murtuu kun lapsi kasvaa ja tietyssä iässä se olisi joka tapauksessa tapahtunut.

Olet tuossa oikeassa, mutta siihenhän se pariterapiakin perustuu, että tilanteissa on kolmas ihminen, joka tasapainottelee, estää riitelemästä, huolehtii että molemmat saavat puheenvuoron, sanoittaa riitaa uudelleen yms. 

Uskon, että minä olisin ollut isän ja pojan välissä juuri tuo henkilö. Tasapainottanut niitä pahimpia karikoita. 

Tuollaiset roolien ottamisen liittyy sairaisiin perhekuvioihin. Niissä eläminen on aina haitallista lapselle.

Terapeutti on puolueeton ammattilainen, kun taas perheessä tasapainoilijan roolin ottaja toimii omista ongelmistaan käsin.

Perheessä ja elämässä on erilaisia rooleja. Ei ne roolit ole haitallisia lapsille. Tietysti ihanteenahan on, ettei kenenkään tarvitsisi tehdä tuota tietoa. 

Aika outo väite, että tasapainottajalla itsellään on ongelmia.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ennen vanhaan, kun syitä vaaditiin, oli se armotonta riitelyä. Se on turhaa. 

Mutta siitä olen samaa mieltä, että jos avioero tai avoero olisi hankalampi saada, niin ihmiset miettisivät tarkempaan, kenen kanssa menee yhteen ja eritoten: kenen kanssa tekee lapsia. Ei tulisi turhia eroja, kun ei olla alun alkaenkaan oltu tosissaan asiassa. 

Ja sun mielestä olisi parempi että ihmiset pakotettaisiin jäämään paskoihin parisuhteisiin, tai syyttelemään toisiaan oikeudessa ja hankkimaan todistajia siihen riitaan? Ihmiset eivät miettisi yhtään sen enempää lasten tekoa, kaikki vain kärsisivät enemmän huonoissa perheissä.

Luitko ollenkaan ensimmäistä riviäni? Juurihan siinä totean, että riitely on turhaa. 

Minä olen itsekin eronnut. Syynä ei ollut "huono perhe" meidän lapsillemme. Lastemme ongelmat alkoivat vasta eron jälkeen, ovat itsekin näin sanoneet. Toinen masentui erittäin pahasti. Se on pidempi tarina, miksi näin kävi, mutta uskallan väittää, että jos olisimme jääneet yhteen, olisimme yhdessä voineet auttaa lastamme paremmin. 

Joudutte siis huonosti etonne. Kyllä siihen oli ihan selkeät syyt, että tekin erositte. Jälkikäteen ei voi sanoa, että olisiko eri ratkaisu tuottanut sen suurempaa onnea. Ongelmat vaan olisi olleet erilaisia kuin tässä ratkaisussa.

Ei, ei eroa hoidettu huonosti. Vaan ongelma oli se, että avioliitossa minä olin puskurina isän ja pojan välissä. Kun minua ei enää ollut, niin siitä seurasi yhtä sun toista. 

Ehkä ongelmat olisivat jatkuneet, mutta minä olisin kantanut ne. Ei lapsi. 

Kuvitteletko todella, että asiat olisivat paremmin, jos teidät olisi pakotettu pysymään yhdessä? Et yhtään tajua mitä lisäongelmia siitä olisi seurannut?

Kyllä, ongelmia olisi seurannut pakottamisesta. Mutta minä olen niin naiivi, että uskon pariterapiaan... 

Olet naiivi. Pariterapialla ei saada ihmistä rakastamaan toista eikä haluamaan olla parisuhteessa. Jos toinen haluaa lähteä, miksi se pitäisi pakottaa jäämään? Olisitko itse onnellinen, jos tietäisit, että puolisosi on kanssasi vain sen takia, että hänen on lapsen takia tai lain pakottamana oltava siinä?

Kuten yllä kerroin, vanhempani olivat pariterapeutteja. TIedän, että toiseen voi rakastua uudelleen. Tiedän, että parisuhde on elvytettävissä - jos tahtoa riittää. 

Ei, sitä en haluaisi, että toinen tekisi sen vasten tahtoaan. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ennen vanhaan, kun syitä vaaditiin, oli se armotonta riitelyä. Se on turhaa. 

Mutta siitä olen samaa mieltä, että jos avioero tai avoero olisi hankalampi saada, niin ihmiset miettisivät tarkempaan, kenen kanssa menee yhteen ja eritoten: kenen kanssa tekee lapsia. Ei tulisi turhia eroja, kun ei olla alun alkaenkaan oltu tosissaan asiassa. 

Ja sun mielestä olisi parempi että ihmiset pakotettaisiin jäämään paskoihin parisuhteisiin, tai syyttelemään toisiaan oikeudessa ja hankkimaan todistajia siihen riitaan? Ihmiset eivät miettisi yhtään sen enempää lasten tekoa, kaikki vain kärsisivät enemmän huonoissa perheissä.

Luitko ollenkaan ensimmäistä riviäni? Juurihan siinä totean, että riitely on turhaa. 

Minä olen itsekin eronnut. Syynä ei ollut "huono perhe" meidän lapsillemme. Lastemme ongelmat alkoivat vasta eron jälkeen, ovat itsekin näin sanoneet. Toinen masentui erittäin pahasti. Se on pidempi tarina, miksi näin kävi, mutta uskallan väittää, että jos olisimme jääneet yhteen, olisimme yhdessä voineet auttaa lastamme paremmin. 

Joudutte siis huonosti etonne. Kyllä siihen oli ihan selkeät syyt, että tekin erositte. Jälkikäteen ei voi sanoa, että olisiko eri ratkaisu tuottanut sen suurempaa onnea. Ongelmat vaan olisi olleet erilaisia kuin tässä ratkaisussa.

Ei, ei eroa hoidettu huonosti. Vaan ongelma oli se, että avioliitossa minä olin puskurina isän ja pojan välissä. Kun minua ei enää ollut, niin siitä seurasi yhtä sun toista. 

Ehkä ongelmat olisivat jatkuneet, mutta minä olisin kantanut ne. Ei lapsi. 

Veikkaanpa että avioliitto ei olisi auttanut. Puskurit murtuu kun lapsi kasvaa ja tietyssä iässä se olisi joka tapauksessa tapahtunut.

Olet tuossa oikeassa, mutta siihenhän se pariterapiakin perustuu, että tilanteissa on kolmas ihminen, joka tasapainottelee, estää riitelemästä, huolehtii että molemmat saavat puheenvuoron, sanoittaa riitaa uudelleen yms. 

Uskon, että minä olisin ollut isän ja pojan välissä juuri tuo henkilö. Tasapainottanut niitä pahimpia karikoita. 

Tuollaiset roolien ottamisen liittyy sairaisiin perhekuvioihin. Niissä eläminen on aina haitallista lapselle.

Terapeutti on puolueeton ammattilainen, kun taas perheessä tasapainoilijan roolin ottaja toimii omista ongelmistaan käsin.

Perheessä ja elämässä on erilaisia rooleja. Ei ne roolit ole haitallisia lapsille. Tietysti ihanteenahan on, ettei kenenkään tarvitsisi tehdä tuota tietoa. 

Aika outo väite, että tasapainottajalla itsellään on ongelmia.

Ei lainkaan outo väite. Jos perheessä on ongelmia, ei kukaan sen jäsen voi toimia puolueettomasti . Tasapainoilua voi olla esim. konfliktien pelkääjå, läheisriippuvainen tai muiden (ja puolisonsa) yläpuolelle asuttuja.

Eikä tasapainoinen ihminen takerru suhteeseen ja jää jossittelemaan, vaan osaa päästää irti menneestä.

No voi hellanlettas. Ap ei tajua että jotkut esim. nai vaan tahan takia ?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ennen vanhaan, kun syitä vaaditiin, oli se armotonta riitelyä. Se on turhaa. 

Mutta siitä olen samaa mieltä, että jos avioero tai avoero olisi hankalampi saada, niin ihmiset miettisivät tarkempaan, kenen kanssa menee yhteen ja eritoten: kenen kanssa tekee lapsia. Ei tulisi turhia eroja, kun ei olla alun alkaenkaan oltu tosissaan asiassa. 

Ja sun mielestä olisi parempi että ihmiset pakotettaisiin jäämään paskoihin parisuhteisiin, tai syyttelemään toisiaan oikeudessa ja hankkimaan todistajia siihen riitaan? Ihmiset eivät miettisi yhtään sen enempää lasten tekoa, kaikki vain kärsisivät enemmän huonoissa perheissä.

Luitko ollenkaan ensimmäistä riviäni? Juurihan siinä totean, että riitely on turhaa. 

Minä olen itsekin eronnut. Syynä ei ollut "huono perhe" meidän lapsillemme. Lastemme ongelmat alkoivat vasta eron jälkeen, ovat itsekin näin sanoneet. Toinen masentui erittäin pahasti. Se on pidempi tarina, miksi näin kävi, mutta uskallan väittää, että jos olisimme jääneet yhteen, olisimme yhdessä voineet auttaa lastamme paremmin. 

Joudutte siis huonosti etonne. Kyllä siihen oli ihan selkeät syyt, että tekin erositte. Jälkikäteen ei voi sanoa, että olisiko eri ratkaisu tuottanut sen suurempaa onnea. Ongelmat vaan olisi olleet erilaisia kuin tässä ratkaisussa.

Ei, ei eroa hoidettu huonosti. Vaan ongelma oli se, että avioliitossa minä olin puskurina isän ja pojan välissä. Kun minua ei enää ollut, niin siitä seurasi yhtä sun toista. 

Ehkä ongelmat olisivat jatkuneet, mutta minä olisin kantanut ne. Ei lapsi. 

Kuvitteletko todella, että asiat olisivat paremmin, jos teidät olisi pakotettu pysymään yhdessä? Et yhtään tajua mitä lisäongelmia siitä olisi seurannut?

Kyllä, ongelmia olisi seurannut pakottamisesta. Mutta minä olen niin naiivi, että uskon pariterapiaan... 

Olet naiivi. Pariterapialla ei saada ihmistä rakastamaan toista eikä haluamaan olla parisuhteessa. Jos toinen haluaa lähteä, miksi se pitäisi pakottaa jäämään? Olisitko itse onnellinen, jos tietäisit, että puolisosi on kanssasi vain sen takia, että hänen on lapsen takia tai lain pakottamana oltava siinä?

Kuten yllä kerroin, vanhempani olivat pariterapeutteja. TIedän, että toiseen voi rakastua uudelleen. Tiedän, että parisuhde on elvytettävissä - jos tahtoa riittää. 

Ei, sitä en haluaisi, että toinen tekisi sen vasten tahtoaan. 

Miehesi ei tahtonut. Hän tahtoi eron.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ennen vanhaan, kun syitä vaaditiin, oli se armotonta riitelyä. Se on turhaa. 

Mutta siitä olen samaa mieltä, että jos avioero tai avoero olisi hankalampi saada, niin ihmiset miettisivät tarkempaan, kenen kanssa menee yhteen ja eritoten: kenen kanssa tekee lapsia. Ei tulisi turhia eroja, kun ei olla alun alkaenkaan oltu tosissaan asiassa. 

Ja sun mielestä olisi parempi että ihmiset pakotettaisiin jäämään paskoihin parisuhteisiin, tai syyttelemään toisiaan oikeudessa ja hankkimaan todistajia siihen riitaan? Ihmiset eivät miettisi yhtään sen enempää lasten tekoa, kaikki vain kärsisivät enemmän huonoissa perheissä.

Luitko ollenkaan ensimmäistä riviäni? Juurihan siinä totean, että riitely on turhaa. 

Minä olen itsekin eronnut. Syynä ei ollut "huono perhe" meidän lapsillemme. Lastemme ongelmat alkoivat vasta eron jälkeen, ovat itsekin näin sanoneet. Toinen masentui erittäin pahasti. Se on pidempi tarina, miksi näin kävi, mutta uskallan väittää, että jos olisimme jääneet yhteen, olisimme yhdessä voineet auttaa lastamme paremmin. 

Joudutte siis huonosti etonne. Kyllä siihen oli ihan selkeät syyt, että tekin erositte. Jälkikäteen ei voi sanoa, että olisiko eri ratkaisu tuottanut sen suurempaa onnea. Ongelmat vaan olisi olleet erilaisia kuin tässä ratkaisussa.

Ei, ei eroa hoidettu huonosti. Vaan ongelma oli se, että avioliitossa minä olin puskurina isän ja pojan välissä. Kun minua ei enää ollut, niin siitä seurasi yhtä sun toista. 

Ehkä ongelmat olisivat jatkuneet, mutta minä olisin kantanut ne. Ei lapsi. 

Kuvitteletko todella, että asiat olisivat paremmin, jos teidät olisi pakotettu pysymään yhdessä? Et yhtään tajua mitä lisäongelmia siitä olisi seurannut?

Kyllä, ongelmia olisi seurannut pakottamisesta. Mutta minä olen niin naiivi, että uskon pariterapiaan... 

Olet naiivi. Pariterapialla ei saada ihmistä rakastamaan toista eikä haluamaan olla parisuhteessa. Jos toinen haluaa lähteä, miksi se pitäisi pakottaa jäämään? Olisitko itse onnellinen, jos tietäisit, että puolisosi on kanssasi vain sen takia, että hänen on lapsen takia tai lain pakottamana oltava siinä?

Kuten yllä kerroin, vanhempani olivat pariterapeutteja. TIedän, että toiseen voi rakastua uudelleen. Tiedän, että parisuhde on elvytettävissä - jos tahtoa riittää. 

Ei, sitä en haluaisi, että toinen tekisi sen vasten tahtoaan. 

Tottakai voi suhteen parantaa, mutta yleensä se on se toinen, joka haluaa ja toinen ei suostu mihinkään. Kyllä minäkin yritin monta vuotta, mutta jos toinen itsepäisesti kieltäytyy seksistä, nukkuu sohvalla, kieltäytyy lähtemästä ns treffeille eikä suostu edes yhteiselle kävelylenkille, niin miten suhteen voi elvyttää?!

Ex vain oli ja teki omia juttujaan. Ei ollut alussa tuollainen, mutta muuttui eikä mitään selitystä. Yhdessä 20 vuotta, joista viimeiset neljä vuotta todella kylmää ennen kuin lopetin homman.

No ainakin minusta oli kamalaa pyytää hyvää ystävääni oikeuteen todistamaan, että mieheni oli väkivaltainen alkoholisti.  Hän oli kuitenkin ainoa, joka tiesi asiasta aivan varmasti ja oli nähnyt pahoinpitelyni.  Toinenkin todistaja tarvittiin, ja siihen lupautui sitten isäni, joka oli myös sitä mieltä, että alkoholi oli miehellä todellinen ongelma ja tiesi, että olin monta kertaa joutunut menemään keskellä yötä entiseen kotiini karkuun.

Tämä oli kuitenkin heille molemmille hirveän raskasta, tiedän sen.  Varsinkin tuo ystäväni oli aivan kauhuissaan.  Hän pelkäsi (itse asiassa ihan aiheellisesti), että exäni kostaa hänelle jotenkin.  En halua tätä käytäntöä enää tähän maahan.

Yksi toinen ystäväni joutui menemään myös avioero-oikeuteen, koska hänet haastoi todistajaksi pariskunnan vaimo, joka syytti miestä uskottomuudesta ja uskoi, että tämä ystäväni oli ollut miehen kanssa "sillä tavalla."  Uskottomuuttahan oli vain sukupuoliyhteys.  Se piti joko toisen tunnustaa tai toisen todistaa, mikä ei ollut kovin helppoa.  Onko joku vieressä katsomassa, kun yhdyntä tapahtuu?  Tämä ystäväni oli vain miehen työtoveri eikä sen enempää, mutta niin vain joutui oikeuteen vakuuttamaan syyttömyyttään ja kuuntelemaan vaimon huorittelua.  Asioiden kaiveleminen ja yksityiskohtien tivaaminen oli traumaattista.

Nämä tilanteet saattaa olla aika rumia ja raastavia sekä myös ihmistä leimaavia.  Kyllä nykyinen käytäntö on oikein.  Ei etsitä syyllisiä eikä vedetä mukaan ulkopuolisia ihmisiä.  Muistatteko, että ennen vanhaan oli vielä sellainenkin kanto kaskessa, että oli käytävä vielä avioliittosovittelijallakin, se oli yleensä paikkakunnan pappi.  Olen kuullut vanhan papin sanoneen, että ne oli aina kauhean raskaita tilanteita, koska papin tehtävä siinä oli jollain lailla yrittää saada sovinto näiden kahden välille.   Luultavasti se aika harvoin onnistui.

No minun lapsuuteni olisi ollut rauhallisempi jos vanhemmat olisivat eronneet aikaisemmin. Avioeron saaminen kun helpottui niin äitini otti eron heti. Toki asiaan vaikutti sekin että minä olin jo teini niin sekin helpotti eroa. 70-luvun alussa ei paljoa apua herunut mistään vaikka ukko olisi ollut mikä narsku hakkaaja ja alistaja.