Lue keskustelun säännöt.
Oikeastiko 40+ naiset ovat passanneet miehiään tms. aiemmin siten, että haluavat olla sinkkuja?
10.12.2019 |
Tässä siis yksi lainaus av:n keskusteluista, jossa asia esitetään:
"...ihmettelen, että mikä hinku on enää nelikymppisenä ottaa miestä vaivoikseen.jos on eroon yhdestä päässyt. Jos seksiä kaipaa, niin voin ottaa kolmekymppisen loverboy:n, hyvää seuraa saa ystäviltä. Mutta että seurustelemaan/parisuhteeseen nelikymppisenä...ei kiitos. Ei ole vaivan arvoista."
En samaistu ollenkaan. Olen siis uudelleen parisuhteessa avioliiton jälkeen, olin kyllä vuosia tässä välissä itsekseni ja pitkiä aikoja ilman mitään mieskontaktia.
Mitä suhteissanne on tapahtunut? Ovatko ne aina olleet, alusta asti, niin huonoja, että ei enää halua yrittää? Onko suhde ollut ns. perinteinen niin, että nainen antaa enemmän kuin saa?
Itselläni on sekä hyviä että huonoja suhteita takana. Huonoon en enää lähtisi, hyvä pitkä suhde asetti riman korkealle. Odotan siis ystävyyttä, hyvää seksiä ja läheisyyttä, kaikki maksetaan puoliksi ja toista tuetaan. Niin ekassa pitkässä liitossa kuin tässä tuoreimmassa, muutaman vuoden ikäisessä.
Mutta kertokaa, en voi olla ainoa, joka haluaa parisuhteen ja kokee saavansa siitä todella paljon.
N45
Kommentit (22)
Se niin riippuu. Suhde voi paljastua riesaksi vasta vuosien ja vuosien päästä, jos jokin hirvittävä petos esimerkiksi paljastuu. Silloin tietenkin luonnollisesti tuntuu, että ei todellakaan ollut kaiken vaivan, etenkin henkisen panostuksen arvoista.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
En ole passannut ketään miestä koskaan, kun en ole kenenkään kanssa yhdessä asumiseen asti mennyt. En vaan tee mitään miehellä. En välitä enää seksistä. Viihdyn parhaiten yksin. Taloudellisesti pärjään erinomaisesti yksin. Mitään henkistä tukea en kaipaa. Olen siis onnellisin yksin.
Tämän ymmärrän hyvin, mutta et olekaan tuota ryhmää, joka ei ENÄÄ halua suhdetta.
Toisaalta, voihan olla että joku on mennyt suhteeseen "kun pitää", vaikka on aina kokenut näin. Sitä kautta ratkaisu on myös helppoa ymmärtää.
N40, toisessa avioliitossa nyt 10 vuotta. Ensimmäinen kesti 5, päättyi miehen valitessa pullon.
Jonkinlainen pettymys on kyllä vallalla. En tiedä, olenko enemmän väsynyt ihmissuhteisiin yleensä - menossa on ylimääräisten karsiminen ystävistäkin - vai siihen tosiasiaan, että perinteisen miehen kanssa tosiaan antaa enemmän kuin saa. Rakastan häntä silti, minkäs teet.
Vierailija kirjoitti:
En ole passannut ketään miestä koskaan, kun en ole kenenkään kanssa yhdessä asumiseen asti mennyt. En vaan tee mitään miehellä. En välitä enää seksistä. Viihdyn parhaiten yksin. Taloudellisesti pärjään erinomaisesti yksin. Mitään henkistä tukea en kaipaa. Olen siis onnellisin yksin.
Tätähän tosiaan kysyttiinkin.
Seitsemän vuoden parisuhde takana, nyt jo erottu mutta en olisi halunnut passata. Mies ei vaan kyennyt koskaan siivoamaan esim vessaa. Pakko oli itse hoitaa, muuten olis saanut elää hirveessä paskassa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Jos naisilta kysytään, suhde oli sitä etä he passasivat miestä.
Jos miehiltä kysytään, suhde oli sitä että he raatoivat naisen eteen.
Onko yllätys ettei kumpikaan näkökulma ole ihan koko totuus?
No itse olen aina antanut huomattavasti enemmän kuin olen saanut ja minua on käytetty kynnysmattona kunnes olen lopettanut suhteen. Lapsiakaan ei haluttu, mutta ei kehdattu sanoa. Jokainen kumppanini vältteli asioista puhumista, koska olisi käynyt ilmi, että haluamme eri asioita ja mies ei halunnut luopua saavutetuista eduista.
Olin vakuuttunut, että en enää koskaa seurustele kunnes tapasin nykyiseni ja olen aivan hämmentynyt kaikesta rakkaudesta, tasa-arvosta ja molemmin puolisesta tuesta. Mies on viikonloppuisä ja toivotaan vielä yhteistä vaikka todennäköisyydet eivät isot enää ole ikäni vuoksi.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Miehen kanssa molemmat ollaan 43v, yhdessä oltu 21 vuotta.
Ei ole tarvinut "passata". Tasa-arvoinen suhde.
Vierailija kirjoitti:
Jos naisilta kysytään, suhde oli sitä etä he passasivat miestä.
Jos miehiltä kysytään, suhde oli sitä että he raatoivat naisen eteen.
Onko yllätys ettei kumpikaan näkökulma ole ihan koko totuus?
Ap ei ainakaan ole raatanut, toivottavasti eksäkään ei koe tehneensä niin. :)
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Olen ollut saman miehen kanssa yhdessä lukiosta asti ja uutta miestä en enää ottaisi jos tulisi ero tai jäisin leskeksi. Suhde ei ole ollut missään vaiheessa huono ja hyvin menee edelleen, mutta mies on ollut koko työssäoloaikansa reissutyössä, joten kaikki on jäänyt minun hoidettavaksi. Työmatkapäiviä 100-200 pv/vuodessa pahimmillaan. Itse olen hoitanut lapset yksin ja käynyt samalla kokopäivätyössä. Onhan se välillä rassannut hermoja. Jos nyt jäisin yksin, todellakin nauttisi yksinäisyydestä ja hiljaisuudesta. N44
Vierailija kirjoitti:
Jos naisilta kysytään, suhde oli sitä etä he passasivat miestä.
Jos miehiltä kysytään, suhde oli sitä että he raatoivat naisen eteen.
Onko yllätys ettei kumpikaan näkökulma ole ihan koko totuus?
Mitähän semmoinen "naisen eteen raataminen" noin käytännössä olisi? Tuttavapiiristäni en pysty keksimään yhtäkään suhdetta, jossa tämmöinen "raataminen" olisi arkipäivää. Tarkoitetaanko sillä, että mies(-kin) käy töissä? Sehän on normi elämäntapa, eikä mitään erityistä raatamista.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ensi kesänä tulee 25 vuotta täyteen avioliittoa. Riitoja kotitöistä oli lähinnä kun lapset oli pieniä, mutta ei silloinkaan kyse ollut passaamisesta vaan molempien väsymyksestä ja siitä johtuvasta kireydestä. Miksi passaisin liikuntakykyistä aikuista? Välillä hemmotellaan toisiamme mutta se on eri asia.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Jos naisilta kysytään, suhde oli sitä etä he passasivat miestä.
Jos miehiltä kysytään, suhde oli sitä että he raatoivat naisen eteen.
Onko yllätys ettei kumpikaan näkökulma ole ihan koko totuus?
Mitähän semmoinen "naisen eteen raataminen" noin käytännössä olisi? Tuttavapiiristäni en pysty keksimään yhtäkään suhdetta, jossa tämmöinen "raataminen" olisi arkipäivää. Tarkoitetaanko sillä, että mies(-kin) käy töissä? Sehän on normi elämäntapa, eikä mitään erityistä raatamista.
Minun pari eksää piti pätevänä panoksena kotiin ja parisuhteeseen sitä, että hän käy päivätöissä(!) normaaleilla viikkotunneilla. Vissiin yksin ollessaan olisivat maanneet kotona työttömyyskorvauksella?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Minä en ihan kuulu kohderyhmään, mutta vähän sivuaa siihen suuntaan. Olin pitkässä avioliitossa, jossa koin, että suurin osa arjen pyörittämisestä lapsiperheessä jäi minun vastuulleni. Oli myös paljon riitoja, eikä parisuhderintamllakaan mennyt hyvin. Mielestäni mies oli monessa asiassa itsekäs ja jopa lapsellisen typerä. Olin lähellä uupumispistettä. Suurten mullistusten jälkeen jäin elämään kahden lapsen kanssa totaaliyksinhuoltajana.
Haluan edelleen elää parisuhteessa, mutta en millaisessa tahansa parisuhteessa. Nykyään minulla on erittäin tiukat kriteerit sille, millaisen miehen kelpuutan elämääni. Saman katon alle en aio enää miehen kanssa muuttaa, arki sujuu erillään paljon paremmin. En myöskään halua yhtään huonontaa elämänlaatuani. Olen päässyt uupumuksestani lähes kokonaan eroon ja nykyään hamuan elämääni vain positiivisia asioita. Löysin hyvän miehen, joka ajattelee asioista samalla tavalla. Olemme kumpikin tuoneet toistemme elämään pelkästään positiivisia asioita ja parantaneet näin kummankin elämänlaatua. Nykyinen suhde tuntuu pelkältä juhlalta joka kerta kun tapaamme ja sellaisena se saa pysyäkin.
Minulla on takana koko liuta epäonnistuneita parisuhteita ja sen yrityksiä.
Silti haluaisin vielä löytää ihmisen, jonka kanssa yhteiselämä sujuisi. Vaikka sitten eri osoitteissa.
N61
Eivät ole, mutta kuvittelevat passanneensa. Siten on helpompi uhriutua. Vähän kuin se tutkimus jonka mukaan suomalaiset miehet tekevät eniten kotitöitä eurooppalaisista ja silti täällä naiset itkee kun miehet on muka niin laiskoja...
Vierailija kirjoitti:
Minä en ihan kuulu kohderyhmään, mutta vähän sivuaa siihen suuntaan. Olin pitkässä avioliitossa, jossa koin, että suurin osa arjen pyörittämisestä lapsiperheessä jäi minun vastuulleni. Oli myös paljon riitoja, eikä parisuhderintamllakaan mennyt hyvin. Mielestäni mies oli monessa asiassa itsekäs ja jopa lapsellisen typerä. Olin lähellä uupumispistettä. Suurten mullistusten jälkeen jäin elämään kahden lapsen kanssa totaaliyksinhuoltajana.
Haluan edelleen elää parisuhteessa, mutta en millaisessa tahansa parisuhteessa. Nykyään minulla on erittäin tiukat kriteerit sille, millaisen miehen kelpuutan elämääni. Saman katon alle en aio enää miehen kanssa muuttaa, arki sujuu erillään paljon paremmin. En myöskään halua yhtään huonontaa elämänlaatuani. Olen päässyt uupumuksestani lähes kokonaan eroon ja nykyään hamuan elämääni vain positiivisia asioita. Löysin hyvän miehen, joka ajattelee asioista samalla tavalla. Olemme kumpikin tuoneet toistemme elämään pelkästään positiivisia asioita ja parantaneet näin kummankin elämänlaatua. Nykyinen suhde tuntuu pelkältä juhlalta joka kerta kun tapaamme ja sellaisena se saa pysyäkin.
Kuulostaa ihan unelmalta! Mistä löysit onnesi?
Missä olisi vapaa, henkisesti kypsä mies?
Mulla on kaveripiirissä moni päätynyt olemaan mieluummin yksin, kun perhe-elämä on ollut niin iso pettymys.
Lasten hoito ja arjen pyöritys on jäänyt naiselle täysin. Tunnen useamman naisen, joka on päättänyt jo pikkulapsiaikana, että eroaa heti, kun lapset ovat isompia. Ja niin on myös tehty. Ovat olleet tyytyväisiä ratkaisuunsa.
Missä on hippejä ja hamppua, siellä tarvitaan Nokian kumipamppua
Mä oon 44v. 2 lapsista mailmalla jo. Yks alaikäinen, joka hoidetaan exän kanssa. Mä rakastan yksin asumista. Ei kukaan vonkaamassa seuraa, seksiä tai muita palveluja. Ja saan elää kodissa, jossa päihteitä ei käytetä. Täällä käy vain ihmiset. joista pidän. Miestä en tarvii rahan, enkä seksin takia. Pitäs olla aikamoinen laatu ori, jonka elämääni huolisin :D
En ole passannut ketään miestä koskaan, kun en ole kenenkään kanssa yhdessä asumiseen asti mennyt. En vaan tee mitään miehellä. En välitä enää seksistä. Viihdyn parhaiten yksin. Taloudellisesti pärjään erinomaisesti yksin. Mitään henkistä tukea en kaipaa. Olen siis onnellisin yksin.