YLE: Kuntouttavaan työtoimintaan ei saa ohjata työkykyisiä, eikä se saa tuottaa voittoa yrityksille
Keskeinen kantelujen aihe on se, ohjaavatko kunnat työttömiä kuntouttavaan työtoimintaan väärin perustein.
Huittisissa työttömiltä voi tilata esimerkiksi autonpesua tai ruohonleikkurin huoltoa. Kantelijoiden mukaan yritykset joutuivat epäreiluun kilpailutilanteeseen, mikä voi aiheuttaa irtisanomisia ja lomautuksia.
Aluehallintoviraston saaman ilmoituksen mukaan Valkeakoski ohjasi kuntouttavaan työtoimintaan asiakkaita väärin perustein ja sosiaaliturvalla kiristämällä. Lisäksi ilmoituksessa epäiltiin, että Valkeakoski järjestää kuntouttavaa työtoimintaa tavallisilla työpaikoilla, kilpailua vääristävien työtehtävien hoidossa.
Kommentit (155)
Mä olin työkkärin kurssilla, "työnhaku ja opiskelupaikan etsintä" oli teemana. Siellä oli 4 joiden eläke alkoi vuoden sisällä..
XD eipä siinä
Siis mitä hittoa, katsoin äsken mun omia työnhakutietoja työkkärin oma- asiointipalvelussa ja näin oli kirjoitettu "Hakeudun kuntouttavaan työtoimintaan elämanhallintani ja työllistymisen tueksi". Olen siis tällä hetkellä työhönvalmennuksessa, nuori alle 30v, ei elämänhallintaongelmia eikä muutakaan. Ihan ihme touhua, tuosta elämänhallinta sanasta täytyy ens kerralla sanoa tuolle työkkärin tädille.
Vierailija kirjoitti:
Siis mitä hittoa, katsoin äsken mun omia työnhakutietoja työkkärin oma- asiointipalvelussa ja näin oli kirjoitettu "Hakeudun kuntouttavaan työtoimintaan elämanhallintani ja työllistymisen tueksi". Olen siis tällä hetkellä työhönvalmennuksessa, nuori alle 30v, ei elämänhallintaongelmia eikä muutakaan. Ihan ihme touhua, tuosta elämänhallinta sanasta täytyy ens kerralla sanoa tuolle työkkärin tädille.
Itselläni karesnssi päällä kun en suostunut työnhakuvalmennukseen... kerran semmoiseen suostuin ja yrittivät kuntouttavaan laittaa.. noh -40% alennus toimeentulotukeen tulossa...
Voin kertoa, että edellisessä "kuntouttavassa" pellepaikassa missä olin, oli aivan järkyttävän v*ttuuntunut tunnelma jatkuvasti. Koostui pääosin keski-ikäisistä äijistä eivätkä he(kään) jostain syystä olleen kovin intoutuneita leikkimään piirileikkejä, liimailemaan voimaannuttavia lappuja toistensa selkään tai leikkimään pussaa pupua-leikkiä. Ylipirteä täti-ihminen sitten laulaa loilotti ja lausui henkeviä runonpätkiä ryhmän edessä.
Vierailija kirjoitti:
Tunnen erään ihmisen joka on tehnyt kuntouttavaa 1.5€ tuntipalkalla jo yli 10 vuotta. Täyttä työpäivää 5 päivänä viikossa. Koska osaa kaikki firman työt, sijaistaa yksin myös pomoja jopa viikkoja näiden ollessa poissa. Orjatyötähän tuo on ja ajan kuluessa kai aivopesty luulemaan oma työpanoksensa mitättömäksi.
Kuntouttavaa saa olla vain 4 päivää viikossa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kuka tällaisen "kutouttavan" työtoiminnan on keksinyt ja miksi? Aivan järjetöntä laittaa taloudellisessa kurjimuksessa eläviä ihmisiä tekemään ilmaista työtä.
Taustalla lienee ajatus, että työt ei jostain syystä maistu. Sitten kun joutuu joka tapauksessa hommiin, niin asenne voi muuttua.
Suomessa ei ole töitä kaikille. Se on vaan fakta. Suurin osa kuitenkin haluaa käydä töissä ja kerätä eläkettä, olla toimiva osa yhteiskuntaa. Siksihän on monia työttömiä, jotka haluaisivat töihinkin.
Miksi siis kiusataan ihmisiä jotka jostain syystä eivät ole työkykyisiä, tai työhaluisia (taustalla voi olla mt-ongelmaa, sosiaalisten tilanteiden pelkoa, tai oppimisen häiriöitä tms)? Ja vieläpä siten, että heille ei tarvitse maksaa kunnon palkkaa, jolloin pienennetään palkkatöiden olemassaoloa entisestään!Koska se on bullshittiä selittää, että on joku fysikaalinen ongelma ja siksi työtön. Jos ihmisellä on pää poikki, niin lääkäri kyllä kirjoittaa lausunnon "kykenemätön mihinkään työhön". Mutta yleensä näin ei ole. Sellaista työtä löytyisi mihin tahtoessaan kykenisi, mutta kun sitä tahtoa ei saa lääkärikään millään pillerillä ihmiseen istutettua.
Liian moni yksinkertaisesti laskee, että ei jaksa nähdä vaivaa. Pitäisi muuttaa kotipitäjästä isolle kirkolle ja mennä teinien kanssa paistamaan purilaisia. Ei taivu vanha ei. Lähes saman rahan saa vaikkei rupia koko hommaan.
Tiedän että sinä et ole teinien kanssa paistamassa purilaisia.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Työvoimakoulutusten harjoitteluissa näitä 9 e palkattomia hommia tehdään jopa 8 tuntia päivässä 5 päivänä viikossa tekemällä monesti palkattujen töitä, joita eivät itse ehdi tekemään, mutta josta saavat palkan. Kun harjoittelu loppuu, ulos vaan eikä edes palkkatukipaikasta ole toivoa. Tuosta 9 e lisästä ei paljon iloa ole, kun ei välttämättä edes riitä harjoittelussa käymisen kustannuksiin. Palkallisia työpaikkoja vähentää nämäkin tuhannet palkattomat harjoittelijat vuodessa.
En usko. Harvoin kenenkään kroonisesti kortistoon jääneen työpanos on niin arvokas, etteikö työnantajalle olisi kannattavampaa palkata joku oikeasti pystyvä.
Missä todellisuudessa sinä elät? Tietysti ilmainen työntekijä on työnantajalle kannattavampi kuin palkattu työntekijä.
Vierailija kirjoitti:
Kuntouttavassa työtoiminnassa ei ole työsuhdetta, eikä vastuita, eli siellä saa tehdä niin pieleen asiat kuin haluaa, tuhota "vahingossa" niin paljon asioita kuin haluaa. Tätä kannattaa harrastaa, jos ei halua olla kuntouttavassa työtoiminnassa mukana.
Varmaan voisi myös tehdä työtä sen yhdeksän euron edestä, eli vajaan tunnin. Nykyisessä työssäni, tosin nyt olen lomautettuna toistaiseksi, palkastani jää minulle 9,98 euroa tunnissa.
Olin nuorena tyttönä työharjoittelussa työkkärin kautta jo vuonna 2004 (muistaakseni). Harjoittelu oli palvelutalon keittiössä, jossa työtehtäviini kuului mm. sämpylöiden leipominen ja täyttö myyntiin, raastepöydän tarjottavien teko, raakapasteiden valmistus ja satunnainen ruoanlaitto mikäli se oli tarpeeksi yksinkertaista (keittiön emännä omia sanoja lainaten). Näiden lisäksi minulle kuului KAIKKI tiskit mitä päivän aikana tuli, sekä KAIKKI siivous mitä keittiössä tuli siivota mukaanlukien viikkosiivous lattiakaivoineen ja kylmiöineen. Oli myös minun tehtäväni rahastaa kassalla se aika kun keittiön kaksi vakkaria olivat lounaalla.
Luonnollisesti lounasetua ei ollut, ja söin omia eväitäni sitten kun lounastiskit oli tiskattu. Rahaa ei ollut ylimääräistä niin että olisin voinut joskus ostaa keittolounaan. Tulin töihin kello 07.00 ja lähdin joskus kolmen aikaan. Muutaman kerran myös suljin koko paikan, mikä ei missään nimessä ollut sallittua. Luojan kiitos en hakenut ravintola-alalle, ja sain kesken kyseisen harjottelun muuta työtä ja lopulta myös koulupaikan ihan toiselta alalta.
Vierailija kirjoitti:
Siis mitä hittoa, katsoin äsken mun omia työnhakutietoja työkkärin oma- asiointipalvelussa ja näin oli kirjoitettu "Hakeudun kuntouttavaan työtoimintaan elämanhallintani ja työllistymisen tueksi". Olen siis tällä hetkellä työhönvalmennuksessa, nuori alle 30v, ei elämänhallintaongelmia eikä muutakaan. Ihan ihme touhua, tuosta elämänhallinta sanasta täytyy ens kerralla sanoa tuolle työkkärin tädille.
Tuo sana "elämänhallinta" ? Sitä tungetaan joka paikkaan. Pitäisi kieltää koko sana.
😫
Ongelmana on se että ihmiset suostuvat näihin! Joo, kyllä tukea leikataan jos ei suostu. Niin leikattiin minultakin. Palkkatöihin suostun, mutta en palkattomaan!
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kuka tällaisen "kutouttavan" työtoiminnan on keksinyt ja miksi? Aivan järjetöntä laittaa taloudellisessa kurjimuksessa eläviä ihmisiä tekemään ilmaista työtä.
Kuntouttava on hyvä joillekin, mutta valitettavasti sitä käytetään väärin juuri noin kuin tuossa jutussa, että sinne laitetaan terveitä ja työkykyisiä ihmisiä. Kuntouttava on alunperin tarkoitettu sellaisille, joilla on ongelmia arjen hallinnassa ja muita ongelmia. Nämä ihmisryhmät hyötyy kuntouttavasta, terveet työkykyiset ei.
MOT teki yli 10 vuotta sitten juttuja näistä työharjoitteluista, joka ei toki ole sama kuin kuntouttava, mutta osoittaa vain sen, miten kunnat sössivät systeemin kanssa. Systeemi on läpimätä ja käsittämättömän syvältä. Yrityksille toki tuottava, joten miksipä ne sitä vastaan kapinoisivat.
Se on suoraan sanottuna uskomatonta. Sama yritys voi ottaa käytännössä jatkuvalla syötöllä työkokeilijoita. Jotain yksinkertaista esim. varastotyötä tekemään. Jos lasketaan rahassa niin siitä on vaihtuvasta jatkuvasta ilmaisesta orjasta on helposti 20 000 e vuodessa lisää rahaa firmalle. Joo en minäkään palkkaisi jos voi noin hyvin hyötyä työkokeilijoista.
Minä olen tehnyt kuntouttavassa seuraavia töitä, tismalleen samoilla määrityksillä ja vaatimuksella kuin palkalliset:
- toimittajan työt useammassakin isossa päivälehdessä
- graafinen suunnittelu
- verkkokaupan ylläpito, tuotteiden postitus
- kahvilan pyörittäminen
- asiakaspalvelu
- liikkeen avaaminen ja sulkeminen
- iltapäiväkerhotoimintaa lasten kanssa
- teatteritarpeiston valmistus ja ylläpito
Mikähän mahtaa olla Sanna Marinin kanta tähän suomalaiseen orjatyöhön?
Vierailija kirjoitti:
Nuorilla tämä samatyylinen toiminta kantaa nimeä työkokeilu ja ajatuksena on että nuori saa vähän työkokemusta tai kokeilee tuntuuko ala itselle lainkaan sopivaksi ennen kuin hakee seuraavaan kouluun. Ja nykyisin alle 25-vuotias ilman ammattituntintoa ei automaattisesti saa työmarkkinatukea vaan pitää olla jossain toiminnassa, jotta tuen voi saada.
Myös hieman vanhemmat henkilöt jotka ovat pudonneet sairauden tähden työelämästä, ohjataan työkokeiluun kokeilemaan onnistuuko työ omassa tai sen kaltaisessa työssä tai kokeilee vaikkapa itselleen täysin uutta alaa.
Automaatioksi on jäänyt että täysin terveet työttömät tungetaan kuntouttavaan työtoimintaan. Puolisonin on tästä hyvä esimerkkin. Täysin terve mutta oli hankala työllistettävä. Ei hän mitenkään kokenut "kuntoutuvansa." Mistä hänen olisi tullut kuntoutua? Lorvikatarristako? Hänen päivärytminsä oli aivan kunnossa ja elämä hallinnassa. Onneksi nuo ojat ovat nyt ohitse. Puolisolla on nyt oma yritys, jolla tuskin saa edes ihan samaa rahaa kuin työttömänä ollessa, mutta saa pidettyä työkkärin loitolla ja pois niskasta hengittämästä.
Minulla sama menneisyys. Nyt kitkutan 0-tuntisopimuksella paikassa, jossa en viihdy, mutta ainakin saan pidettyä työkkärin poissa niskasta höngimästä. Vaihtoehto kun on, että jos heittäytyisin nyt työttömäksi, minut tungettaisiin jonnekin tekemään 8h 5 päivänä viikossa ilmaista työtä tismalleen samoilla vaatimuksilla kuin palkallisetkin. Joo ei kiitos. Mieluummin elän pienellä rahalla ja teen mitä haluan odotellessani uutta keikkaa.
Vierailija kirjoitti:
Mikähän mahtaa olla Sanna Marinin kanta tähän suomalaiseen orjatyöhön?
Varmaankin että työnantajia rohkaistaan sen käyttöön, vain jatkuvalla ilmaistyöllä voimme saada Suomen maailman parhaaksi paikaksi.
Vierailija kirjoitti:
Muakin yritetään tällä hetkellä työkkärin puolesta kaikin keinoin pois tilastoista, takana se, että juuri tuli vuosi työttömyyttä täyteen ja mustahan kunta maksaa sakkomaksua tällä hetkellä, ymmärrän kyllä, että pitäisi jotain töitä saada, mutta kun ei saa, työkkärin tätikin vaan sanoi, että onkohan sulla jotain häikkää työhakemuksissa kun et pääse edes haastatteluun asti, wtf :D Olen käynyt 4 eri haastattelussa tänä vuonna :D Nyt ne yrittää mua johonkin työpaikkaan keinolla millä hyvänsä, että pääsen näyttämään mun osaamisen :D Eli työkokeilulla tms.... Tällä hetkellä työhönvalmentajan kanssa äyn höpöttömässä 30min noin kolmesti kuussa....
Paljonkohan tuo "työhönvalmentaja" saa rahaa kuukaudessa? Puhutaan todennäköisesti useista tuhansista euroista ja nehän maksetaan verovaroista.
Kyllä orjatyö pitäisi olla sallittua. Luokkajärjestelmä takaisin.
Yläluokka, joilla on varaa pitää orjia ruoka-, vaate- ja nukkumakolopalkalla.
Keskiluokka, joilla on varaa ehkä yhteen tai kahteen orjaan.
Työläisluokka, joilla ei ole varaa orjaan, mutta eivät ole orjia.
Orjaluokka, joka tekee raskaimmat ja epämieluisimmat hommat ruoka-, vaate- ja nukkumakolopalkalla.
Varkaat, murhaajat ja kiertolaiset, jotka kiinni joutuessaan laitetaan vankilaan tai pakkotyöhön, kun ei niitä voi laittaa orjiksi kunnon ihmisten koteihin.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kuka tällaisen "kutouttavan" työtoiminnan on keksinyt ja miksi? Aivan järjetöntä laittaa taloudellisessa kurjimuksessa eläviä ihmisiä tekemään ilmaista työtä.
Taustalla lienee ajatus, että työt ei jostain syystä maistu. Sitten kun joutuu joka tapauksessa hommiin, niin asenne voi muuttua.
Ei se ole siitä kiini, vaan jos on aukko työhistoriassa, niin kukaan ei edes enää lue työhakemuksia. Etenkin kun hakemukset tehdään usein verkossa, niin pitkäaikaistyöttömät putoavat heti jo filttereillä pois. Pitää periaatteessa tehdä jotain työtä, että kukaan edes lukee työhakemusta.
MOT teki yli 10 vuotta sitten juttuja näistä työharjoitteluista, joka ei toki ole sama kuin kuntouttava, mutta osoittaa vain sen, miten kunnat sössivät systeemin kanssa. Systeemi on läpimätä ja käsittämättömän syvältä. Yrityksille toki tuottava, joten miksipä ne sitä vastaan kapinoisivat.