Tuleva yh?
Meidän parisuhde on suuressa kriisissä. Riidellään rajusti monta kertaa viikossa ja joka kerta myös väläytellään eron mahdollisuutta. Mulle oli raskasta myöntää, että jos ihanaa 7kk-vanhaa poikaa ei olisi, eroaisin miehestä saman tien. Ja olisin eronnut jo kauan sitten.
Lapsi ei ole syy yhdessäoloon, mutta mä en uskalla erota lapsen takia. Mies on täysin epäkypsä vanhempi, tällä hetkellä myös niin masentunut ja ahdistunut ettei pysty vastaamaan lapsen tarpeisiin. Miehellä on ennestään 6-vuotias lapsi joka meillä joka toinen vkonloppu. Kauhulla olen seurannut heidän kommunikaatiotaan ja yrittänyt paikkailla lapselle isän huutamisia jne. Lapsemme kanssa mies ei ole muutamaa tuntia kauempaa ollut kahdestaan enkä uskalla jättääkään. Mies ei saa lasta nukkumaan eikä rauhoittumaan jos lapsella joku hätä. Lapsen kanssa oleminen on miehelle tv:n katsomista kun lapsi leikkii itsekseen lattialla.
En halua riistää lapseltani isää, en käyttää lasta välikappaleena enkä kostaa miehelle mitään lapsen kautta. Onko mahdollista, että näin pienen lapsen kohdalla isä ei saisi ottaa lasta itselleen ilman valvontaa? En halua estää heitä tapaamasta toisiaan ja muodostamasta suhdetta, isä saisi esim tulla minun ja lapsen kotiin tapaamaan lasta.
Kommentit (5)
Kerron vain omasta elämästä miten ratkaisimme etäisän tapaamiset alkuun. Erosimme oikeastaan samantien, kun tyttäremme syntyi. Virallisesti mies kantoi tavarat pois, kun tyttö oli 6 viikon vanha. Halusin, että heille syntyy jonkinlainen suhde. Yksin he eivät juurikaan olleet. Toisaalta vauva oli niin pieni, että nukkui melkeinpä vain. Pistin isän kylvettämään ja tekemään ihan arkisia asioita. Isä itsekin tätä tosin halusi. Aloimme kokeilemaan yökyläilyjä isän luona vasta vähän yli vuosi sitten. Tyttö oli reilusti yli vuoden ikäinen. Melkein kaksi. Alkuun yksi yö kerrallaan ja sitä ennen käytiin kylässä monta kertaa niin että olin mukana. Tosin isä on vähän häilyvää sorttia muuten. Eli isyys maistuu kun se itselle sopii. Tapaamiset eivät koskaan ole olleet säännöllisiä. Alkuun tosin n. kerta viikossa, kun isä kävi meillä katsomassa.
Itse voi kaikesta sopia. Virallista tapaamissopimusta ei tarvitse tehdä, jos sopimukset muuten onnistuvat. Tosin suositellaan, että kaikki löytyy aina mustaa valkoisella. Meille lastenvalvoja sanoi itsekin, että kun lapsi oli niin pieni, että on ehkä aika aikaista sopia mistään tapaamisista. Kun olimme yhteistyökykyisiä kuitenkin. Teimme virallisen sopimuksen n. vuosi sitten, joka ei ole kertaakaan pitänyt. Eli että isä ottaisi tytön luokseen jokat.vkonloppu. Hänellä valitettavasti menee kaikki muu edelle. Ja silti kuvittelee olevansa hyvä isä. Isyyttä on nähtävästi niin montaa eri sorttia. Minusta hyvä isä on sellainen, joka on isä myös silloin kun ei huvittaisi ja jos on lapsen vierailu vkonloppu, omat menot eivät mene etusijalle.
Aina kannattaa perustella kaikki lapsen edun mukaan. Ei ole lapsen edun mukaistakaan olla melko vieraan ihmisen hoivassa, joka ei tiedä mitä lapsi tarvitsee. Puhumattakaan miten se vaikuttaa perusturvallisuuden syntymiseen, kun riepotellaan siellä täällä. Sen vuoksi en halunnut alkaa riepottelemaan tyttöä alle kahden vuoden vanhana, koska omasta mielestä perusturvallisuus olisi vaarantunut. Joku ammattilainen saa oikaista, jos olen ihan hakoteillä, mutta ne pari ensimmäistä vuotta ovat tärkeimmät perusturvallisuuden syntymiselle, josta sitten kumpuaa itsetunto ym luottamus kaikkeen.
En usko, että on mitään haittaakaan jos lastenvalvojalle kertoo koko tilanteen. Eli, että mies on jo nyt etäisä omalla tavallaan. Kyllä lastenvalvojan tehtävä olisi olla nimenomaan lapsen puolella. Silloin hänkään ei puolla sellaista ratkaisua, että lapsi olisi kaksin miehen kanssa ainakaan alkuun. Sitten kun lapsi on isompi ja osaa puhua kunnolla, on tilanne jo eri. Tsemppiä kovasti mihin ratkaisuun päädytkin!
Suosittelen lämpimästi että keskustelkaa asioista ja yrittäkää välttää ero viimeiseen asti, ei ole etu lapselle että eroatte missään nimessä. lähes kaikki asiat ovat selvitettävissä kunhan saatte keskustelu yhteyden keskenänne olkoon sitten välissä vaikka perheneuvola ja käytte alussa vaikka yksinänne siellä, ja mahdollisesti myöhemmin yhdessä sitä itse olen yrittänyt ja olen siellä käynyt useaan otteeseen. Itse en voisi ikinä kuvitella hylkääväni YHTEISTÄ lapseamme ja olemme siinä suhteessa onnellisessa asemassa että, hoidamme lapseamme vuorotellen ~3pvä periodilla ja myöhemmin mahdollisesti pitempiä aikoja, ja kuitenkin kyseessä on ~2v lapsi. kaikki mahdolliset lelut, vaatteet yms on molemmissa paikoissa jotenka ns " matkalaukkuelämää" ei ole vaan tärkeimmät mukaan reppuun. Tällä hetkellä kokemukset omasta puolesta erittäin positiivisia ja en päivääkään vaihtaisi pois, mielummin olisin vielä enemmän lapseni kanssa. ja nyt kuitenkin joku miettii että kumpikohan tänne kirjoittelee niin " isähän" mä oon. jotenka en voi oikeestaan muuta sanoa kuin että yrittäkää keskustella ja välttää ero viimeiseen asti jos suhteeseen ei kuulu ylenmääräinen käyttö mm viina, huumeet, väkivalta ja eron syynä olisi jokin " vähäpätöisempi" syy kaikki muut on kselvitettävissä/keskusteltavissa olevia asiota jos molemmat niin haluavat, liian helppo on tänä päivänä erota vähäpätöisistä syistä valitettavasti...
meilestäni on parempi erota ja sopia yhteishuoltajuudesta ta tappaamisista kun se, että lapsenne koko ajan joutuu elämään epävakaisissa tunneilmaston ympyröissä ja kestämään turvattomuuden tunnetta siitä, että isi ja äiti riitelevät. sehän on todella uhkaavaa ja traumatisoivaa lapselle ! olen jyrkästi eri mieltä edellisen kanssa siitä, että hinnalla millä hyvänsä ja hampaat irvessä olisi lapsen edun mukaista jatkaa yhteiseloa.
eiköhän lapsen etu ole saada kasvaa turvallisessa, rakastavassa jahoivaavassa ympäristössä, jossa ei tarvitse pelätä ! ero ei todellakaan tarkoita sitä että riistäisit isältä lapsenne ! jokaisen kypsän aikuisen tulee tämä ymmärtää.
että ehkä on helpompi kuitnekin antaa isälle mahdollisuus rakentaa isäsuhde saman katon alla asuessa kuin sitten erota ja kyläillä lapsen luona. Jos vain päät kestävät ja ollenkaan näyttää mahdolliselta isyyden vahvistuminen edes pikkupikku hiljaa, yrittäisin pysyä miehen kanssa.
Mutta yksinkin lapsen kanssa pärjää eikä äidin velvollisuus loppujen lopuksi ole huolehtia isäsuhteesta, vain omasta ja lapsen hyvinvoinnista parhaimpien kykyjensä ja näkemystensä mukaisesti.
Minulla on puoli vuotias poika ja asun tällä hetkellä pojan isän kanssa, mutta yhteiselo on jatkuvaa riitelyä. Mies on minua 8vuotta vanhempi joten luulisi että käyttäytyisi aikuisemmin, mutta on kuin teinipoika. Viikonloput ryyppää kavereidensa kanssa ja tuhlaa rahat, joten meillä ei ole kotona mitn syömistä. Minun täytyy lainailla muilta rahaa että saan lapselle ostettua ruokaa, vaippoja ja kaikkea mitä vauva tarvitsee. Ja jos mies on kotona hän joko nukkuu tai pelaa tietokoneella jotain sotapelejä. Onko se normaalia?? Mies väittää että jokainen muukin mies käyttäytyy samalla tavalla, mitä en kyllä usko. Olen yrittänyt etsiä asuntoa itselleni ja pojalle että päästäisi tästä helvetistä pois mutta täällä tuppukylässä ei ole asuntoa.. Mihin tämä maailma on menossa. Ei ainakaan ylöspäin. Mutta ihmiset joilla on samankaltainen tilanne niin olisi kiva vaihtaa kokemuksia.