Inhoan työtäni! Nykyään se heijastuu myös työkavereihini valitettavasti. En tiedä miten kehtaan irtisanoa itseni. Apua.

Yhden (työ)uupumuksen kokeneena on nyt hankala sopeutua tähän asemaani nykyisellä työpaikallani.
Minusta, ennen positiivisesta ja myötätuntoisesta mukavasta tyypistä on tullut kärttyisä, kyynistynyt ja ahdistunut. Oikeasti ottaa päähän olla töissä koska mielestäni en nyt edes saa siitä mitään vastinetta kun otetaan huomioon muutamat seikat sekä valtava stressi.
En haluaisi, että työkaverit kärsivät minun huonosta olostani ja aion kyllä pahoitella sitä, he kyllä tietävät, etten ole kovin tyytyväinen tilanteeseeni enkä jostain syystä nyt osaa peitellä sitä. Työ ei vain kiinnotaisi tippaakaan ja jopa olen toivonut potkuja. Sinänsä huvittavaa ennen niin tunnollisen ja määrätietoisen suorittajan suusta.
Tietysti työni hoidan mahdollisimman hyvin mutta se on vain pakko.
Olen toisin sanoen vain varjo siitä mitä joskus olen työroolissani ollut.
Arvoni ovat kai muuttuneet ja olen paljon tiukempi nykyään kun tuntuu, että ihmisiä niin usein työsuhteissakin k*setetaan.

Ainoa tietysti joka minut pitää työssä on liksa.
Nyt sitä korotettiin pyynnöstäni, ajattelin, että se toisi hieman motivaatiota.
Korotus oli kuitenkin hyvin pieni vaikka minulta kysymättä minut pistettiin, oikeastaan vain ilmoitettiin asemaan, jossa työt tuplaantuivat kaksinkertaisesti.
Vaikka työnantajani tietää kyllä taipumuksestani uupua, hänen alaisenaan uuvuin aikaisemmin.
Työtä on ollut aina paljon ja joskus tehtävät olleet tosi epäselviä. Saa olla tehokas, että pärjää ja kun oppii saa lisää tehtäviä.
Palkasta saa kuitenkin aina tapella ja kun se nousee niin jälleen työmäärää katsotaan uusiksi ja mahdollista vastuun ottamista.
Se on kierre joka on lopulta aika väsyttävä.

Ensin minun pitikin olla vain apukätenä kun uudestaan aloin tekemään tälle firmalle töitä, piti tehdä satunnaisesti töitä kun en ollut enää firman kirjoilla käytyäni uupumuksen läpi ja elämänmuutoksia. Irtisanoin aikoinaan itseni.
Sitten pikkuhiljaa tuli lisää vuoroja kun ilmottelin olevani käytettävissä välillä.
Ensin sain töitä viikoiksi sitten kuukausiksi.
Eikä siinä mitään mutta..
Nyt apukädestä on tullut vastuunottaja tietyllä osa-alueella ja koulutan toisia apukäsikseni.
Kiire on älytön, hyvä, että ehdin edes käymään vessassa tunteihin. Joskus en raaski edes syödä, että pääsen kotiin aikaisemmin.
Toiseksi kotini on niin kaukana, että työmatkoihin menee kolme tuntia yhteensä.
Sitten minulle töissä joskus kuittaillaan kun en tule aikasemmin töihin. Tulen kaikista aikaisimmalla junalla ja aina hommani kuitenkin hoidan.
Ei minua kiinnosta jäädä työkaupunkiin yöksi toisten nurkille vaikka olisi mahdollisuus.
Haluan kotiini ja hoidan hommani kyllä ja olen sitten töissä myöhempään, jotta seuraava päivä olisi suhteellisen hyvällä mallilla.

Kotikaupunkini vuoksi vakituinen paikka ja varsinkaan vastuutyö ei kiinnostanut, jotenkin se vain nyt hivuttatui tähän pisteeseen osaltani, ei kai ollut siinä hädässä toisia tekijöitä ja olin jo luvannut olla tiettyyn päivämäärään saakka töissä - suullisesti. Ennen kuin edes tiesin tulevaa työkuvaani.
Vielä sinne on pitkä aika, ennen kun tämä päivämäärä koittaa mutta toisaalta en ole saanut edes työsopimusta vaikka olen pyytänyt monta kuukautta sitten.
Palkankin korottamista sai odotella aika pitkään vaikka se luvattiin hoitaa seuraavana päivänä kun kysyin, mitään ei kuitenkaan kuulunut soittopyynnöistäni huolimatta muutamaan viikkoon. Tuskin siitä on vieläkään edes ilmoitettu laskijoille.

Jatkuu hieman.